Keski-ikäisenä taiteilijaksi

Ainakin pääkaupunkiseudulla kannattaa ottaa yhteyttä seuroihin, joita on useita. Ne järjestävät jäsenilleen erilaisia kursseja ja yhteisnäyttelyihin pääse melko hyvin. seuroista saat tietoa myös muista kysymyksistäsi.

Aikaan pitää satsata, teet 10 luonnosta/teelmää ja heität 9 sivuun, itsekritiikki on tärkein, täydellisyyden tavoittelu on kaiken a ja o, tosin se jos mikä väsyttää, välillä pitää rima pistää niin alas, että matelemalla pääset sen ylitse, sitten ehkä vähän voi kuunnella muita, mutta ei liiaksi....ei vaan kaikki teelmäsi kannattaa ainakin säilyttää, niistä oppii jälkikäteen paljon, niistä voi saada uusia aiheita, niitä voi vääntää suuntaan ja toiseen satakertaa....niin aikaa, aikaa ja aikaa tarvitaan ja aikahan on rajallista, näin sen olen ymmärtänyt. Mutta mitä siitä, jos perselihakset kestää tai yleensäkin terveys kestää yksinäistä hommaa, jossa työasennot on mitä sattuu, pölyä/katkua riittää jne. jne. voihan sitä taiteilla vaikka 100 vuotiaaksi, niin kauan kuin henki pihisee....eikös se joku yli yheksänkymppinen eläkeläinen Australiassa vääntänyt jonkun tohtorin tutkinnon ja toisen vähän sitä ennen ja kolmannen kait jossain nuoruudessa.

Innostushan se tärkein on, usko omaan tekemiseen, muista viis, koska muut on yleensä vain tiellä ja jarruna taiteilijan elämässä.

Ai niin se raha, sehän liittyy aikaan vai liittyykö se? Toiset pääsee pienillä investoinneilla käyttämällä idearikkauttaan, toiset satsaa huippuvälineisiin ja -tarvikkeisiin ja sehän maksaa ja rahojasi et välttämättä saa takaisin koskaan, siis ikuna, never.

Vastailempa, kun hieman samaistun tilanteeseen. Tärkeintä on mun mun mielestä oman linjan löytäminen eikä vain "taiteilla".Eli, jos erityisesti kiinnostaa nyt vaikka merenrantamaalaukset niin tee sitä, älä yritä muuta.


Koulutuksesta sitä mieltä, että varmaan parantaa töiden "laatua" mutta samalla vie töistä pois sen henkilökohtaisen toteutustavan, joka jollakin tasolla määrittelee tekijän ja ties vaikka uuden tyylisuunnan :)

Niin...Usein ne ihmiset, jotka eivät ole taidekoulutusta saaneet myös usein sitä aliarvioivat. Juurikin niin, että se vie pois jotain omaa, ohjaa kaikki samaan suuntaan, on nykytaidetta, joka ei kiinnosta jne.
Tosiasiassa taidekoulutus antaa paljon tietoa, taitoa ja nimenomaan ohjaa oikeaan suuntaan, jonnekin jonne yksin ja ilman ohjausta, kritiikkiä jne. ei välttämättä olisi löytänyt. Taidekoulutus hioo ja tekee ammatista ymmärtämisestä syvempää. Niin se vaan on.

Taidekouluissa on myös lukuisia opettajia ja vierailevia opettajia. Yhden persoonan vangiksi siellä ei päädy, vaan pääsee tekemisiin useiden alan ammattilaisten kanssa, mikä sekin on plussaa.
Ammattilainen (en käytä sanaa opettaja tässä, kun eivät yleensä varsinaisesti ole) ohjaa opiskelijaa sisälle omaan tyyliin, auttaa karsimaan pois epäolennaisen ja löytämään olennaisen.

Tämä siis jos haluaa ammattilaiseksi. Jos taas haluaa harrastaa, niin silloin työväenopistot jne. on ihan passeleita.

Eli itseopiskelua suosittelevat itseopiskelleet ja taidekouluja ne joilla on kokemusta molemmista. No man is an island, ei edes taiteessa.

Ymmärsin, että haluat päästä ammatinsyrjään kiinni nopeasti ja tehokkaasti. En siis suosittelen korkeakouluja, mutta alalla on pari ihan hyvää toisenkin asteen koulua joista löytyy myös aikuislinjoja. Voisit harkita niitä ja voi opiskella työn ohella, sekin vielä. Nämä koulutukset kestänevät noin pari vuotta ja usko tai älä, hyödyt aivan varmasti :)

Hyvinkään taidekoulu ja Pekka Halosen akatemia ovat ihan kelpoja oppilaitoksia. Vapaa taidekoulu on myös suosittu, mutta siitä en tiedä sen enempää käytännön asioista siis, mutta tutustu. Limingan taidekoulu on pohjoisemmassa ja siitä sama, kuin edellisestä.

Muillakin voi olla hyviä suostuksia?

Onnea matkaan!

Ei taiteilijaksi tulla missään koulussa eikä muutoinkaan vaan sellaiseksi synnytään.
Neuvoksi voin sanoa, että kannattaisi testata nuo kykynsä, kuten ne testataan pyrkiessä taidekouluun näyttämällä töitään jollekin oikealle taiteilijalle. Kyllä ne osaavat sanoa onko mahdollisuuksia yleensä ja mihin lajiin.
Ne omat kuvitelmat saattaa olla kovin vailla pohjaa, mutta voihan sitä aina yrittää. Taiteen tekeminen on enemmän pään taito, kuin käsityötä nykyään.

Hei!

Kasaa edustava portfolio ja lähetä gallerioihin yms. Kiinnostuneet ottavat yhteyttä. Äkkiä pääset jyvälle siitäkin, kuinka kovasti tyylilläsi on kysyntää.

Menestystä urallesi!!

Alan vaihtaja, hyvin harva ammattilainen elää taidetta tekemällä. Usein se menee noin niinkuin sinullakin, raha tulee toisesta työstä.

Tuolla se heti tuli, että ei taiteilijaksi tulla missään taidekoulussa eikä siihen synnytä. Voin kyllä sanoa, että potentialla ja opiskelulla on etunsa alalla kuin alalla. Varmaan tässä tarkoitetaan, että taiteilijaksi tullaan tekemällä työtä ja se onkin ihan totta, mutta se mikä tie siihen johtaa, määritteleen sen miten nopeasti kehitys tulee tapahtumaan.

On ihan hyvä idea esittää teoksiaan jollekin taiteilijalle, mutta olet varmaan niin tehnytkin kerran ilmeisesti olet työväenopistossa taidetta harrastanut. Siellä opettajina on yleensä aika päteviä taiteilijoita.
Voisin minäkin sanoa niihin jotain jos haluat, olen ammattitaiteilija. Voit laittaa sähköpostiosoitteen.

Tuosta gallerioihin portfolioiden lähettämisestä...Normaali käytäntö on, että gallerioihin on hakuajat ja jos saat näyttelyajan niin onneksi olkoon, kysyntä on kova.
Vuokra on kolmelta viikolta n.1500 - 3500 euroa ja myydystä teoksesta maksetaan välityspalkkiota yleensä 35 % alv. Eli en lähtisi ensimmäiseksi tätä yrittämään...

Jos suunnilleen olisi tietoa missäpäin Suomea asustelet, niin voisin ehdottaa jotain oppilaitosta?

Kyllä se on vain niin pojaat, että taitelijaksi synnytään ja sitten sitä ominaisuutta vain vahvistetaan siellä koulussa. Tuo pyrkiminen kouluun jo vahvistaa tuon mitä sanoin. Ite- taidettahan saa tehdä kuka vain, mutta sellaiseksi se jää, koska niitä sattuma-villejä tulee kovin harvoin.

Koulutus on siksi välttämätöntä, koska muutoin se jää tuolle ite-taiteen tasolle, josta on vaikea päästä muulle tasolle. On tietysti arvostus kysymys mihin pyrkii kuviensa kanssa.

Tm-ope

Mahtaako kellään olla tiedossa, onko julkisuudessa taiteilijoita, jotka ovat aloittaneet uransa vasta myöhemmällä iällä. Siis sellaisia, joista olisi vaikka elämänkerta kirjoitettu?

Ainoana tulee itselleni nyt mieleen saamelaistaiteilija Andreas Alariesto, jolle taiteilijuuden motiivina taisi olla enemmän oman historiansa kertominen kuin oma menestys.

Alan vaihtaja, sanoit hyvin tuon, että uskollisuus omille tunteille ja näkemyksille antaa jatkuvuutta taiteilijana. Erittäin hyvin sanottu! I
tse menetin moniksi vuosiksi inspiraation ja motivaation, koska en uskonut omaan taidekäsityksiini, vaan annoin taidekoulutuksen murtaa sen. Olin varmaan liian nuori opiskelemaan taidetta, alan koulutus on nimittäin aikamoisen prässin läpi menemistä.

Toisaalta itsekritiikki oli myös tärkeimpiä asioita, jotka opiskelun myötä sain. En olisi koskaan yksin päässyt tilaan jossa sekä uskon, että kritisoin omaa taidekäsitystäni. Kuullostaa ristiriitaiselta, mutta on tärkeää omata molemmat mallit.
Luultavasti opintojen pitikin murtaa minut jossain määrin jotta löytäisin taiteen tekemisen innon uudelleen ja vakaalta sekä kriittiseltä pohjalta myös.

Tm-opella oli myös hyvä pointti.

Varmaan kuullosti todella itseriittoiselta, kun sanoin, että minullekin voi näyttää omia teoksiaan jos haluaa kanssa-artistin mielipidettä, ei ollut tarkoitus. Joskus se auttaa hoksaamaan jotakin, mitä ei itse osaa omasta teoksestaa nähdä- sitä helposti ns. sokeutuu kun katsoo pitkään omia töitään.

Kannattaa ehdottomasti pitää huolta omasta inspiraatiostaan. Joillekin tämä on taidenäyttelyissä käymistä tai alan seurojen yms. parissa olemista. Taideyhdistyksetkin ottavat mielellään uutta verta piiriinsä ja saat kontakteja jne.

Kysyit, että tuleeko mieleen ketään myöhemmällä iällä taiteilijaksi ryhtynyttä ja näin häthätää ei tule mieleen kuin Paul Gauguin, ehkä joku toinen osaa kertoa. Oliko myös Georgia O`Keeffe vai olenko hakoteillä? Eikö hän tehnyt ne tärkeät työt joista tuli tunnetuksi joskus hyvin myöhäisellä (kahdeksankymppisenä) iällä? Nyt voi olla, että meni pahasti metsään (tai kukkaan).

"Toisaalta itsekritiikki oli myös tärkeimpiä asioita, jotka opiskelun myötä sain. En olisi koskaan yksin päässyt tilaan jossa sekä uskon, että kritisoin omaa taidekäsitystäni. Kuullostaa ristiriitaiselta, mutta on tärkeää omata molemmat mallit."

Minä näen asian hieman niin, että omaan taitoon tulee suhtautua kriittisesti, mutta taidekäsitykseen oikeastaan ei. Taitoa voi hioa ja pitääkin, ja siinä kriittisyys auttaa. Taidekäsitys on taas enemmän oman sisäisen maailman tutkimista, ja siinä ei saa olla ainakaan älyllisesti liian kriittinen. Liiallinen kriittisyys johtaa helposti sen sisäisen lapsen kadottamiseen ja muiden miellyttämisyrityksiin. Pienet pohjavireet omassa mielenkiinnossa on tärkeää huomata, kun etsii omaa tietään. Aika helposti joku lyttää ne vääränä taiteena.

Tästä syystä olen mieltynyt vaihtoehtoon, etten yritäkään alkaa ammattitaiteilijaksi, vaan alan tehdä omanlaistani taidetta osin kokopäiväisesti. Tällöin ei ole niin suuria paineita tehdä "oikeaa" tai myyvä taidetta, ja suuremmat mahdollisuudet tehdä omaa taidetta.

Niin...no tuo kuullostaa kyllä hitsin hyvältä! Todellakin.

Jos haluat jotain tukea omalle tekemiselle tai yhteyksiä muihin, niin kannattaa katsella oman asuinseudun taideyhdistyksiä ja liittyä niihin, jos et jo niin ole tehnyt. Niiden kautta pääsee mukaan ainakin näyttelyihin.

Alariesto oli kansantaiteilija ns. perinnekuvaaja, joka kuvasi saamelaista perinnettä. Saman kaltaisia ovat nämä moottorisaha taiteentekijät ja sementtiukon valajat joita maa pullollaan. Tuovathan ne oman lisänsä tähän taiteen monimuotoisuuteen ja saavuttavat suuret massat, joskin useimmiten huumori mielessä.

Ketjun aloittaja piti tuota syntymässä saatua taiteen kipinää mahdollisesti jotenkin sairauteen liittyvänä mikä ei kyllä pidä paikkaansa vaikka usein kuulee tuollaisia väitteitä.

Tuosta myöhäisellä iällä taiteilijaksi ryhtyneen Vicentin kohdalla mistään sairaudesta ollut kyse minkä ovat lääkärit myöhemmin todenneet usealta taholta esim. Kivalo kirjassaan toteaa.
Ei sellaisia töitä tee mielisairas, mutta juopottelulla kyllä tietty osuus noihin tempauksiin mistä nuo epilepsiaa muistuttavat kohtaukset saattoivat seurata.

Kyllä taiteen tekemiseen tarvitaan todella selkeää johdonmukaista ajattelua ja jonkin tasoista toteutusta, jotta saavutettaisiin jotain merkittävää muidenkin mielestä eikä vain omasta mielestä.

Minusta taiteilijan ammatissa "selviäminen" vaatii stabiilia elämäntapaa ja mielentilaa. Huonossa kunnossa on vaikea olla luova tai ajatella analyyttisesti tai no ajatella järkevästi ylipäänsä.

"Tietoa".

Alariesto on ollut ihan kohtuu arvostettu itseoppineeksi taiteilijaksi ja hänen teoksiaan on ollut esillä ihan kunnon museoissa myös.
Etuna on varmasti pohjoisuus, vähemmän kilpailua ja enemmän eksotiikkaa ihmisten mielestä. En tiedä oliko naivismi hänen valintansa vai johtuiko esim. juuri koulutuksen puutteesta...Usein ite-taiteilijoilla tyylisuuntana naivismi, erikoista sekin.

Pitää muistaa, että kyllä myös ite-taidetta arvostetaan (tämä on ihan vähän kiteytyneempi suuntaus itseoppineisuudesta, joskus). Näkeehän sen siitäkin, että kansa ostaa itseoppineiden taiteilijoiden teoksiaan välillä aika hyvinkin. Luultavasti enemmän, kuin ammattitaiteilijoiden teoksia, jotka nähdään samasta näkökulmasta tarkasteltuna, "erikoisuuden tavoitteluna", "koulutuksen rappiona" jne, jne...

En tiedä onko siinä juuri kyse ajattelumallista, jonka mukaan itseoppinoutta taiteilijaa tulee suosia vai ovatko aiheet vain helposti lähestyttävämpiä ja kuvaa usein esim . elinympäristöä, joka alueen ihmisille tuttu jne.
Olihan ite-taiteilijoilla näyttely Kiasmassakin :D.
Harmi, kun ei voi enää alkaa ite-taiteilijaksi...

Sitten moottorisahasta vielä pieni sivuhuomautus. Kyllä sitä käyttävät ansiokkaasti myös muutkin taiteilijat, esim. Tapani Kokko.

Alan vaihtaja.

Niin...no nyt mentiin tähän, että taidekoulutus ei ole tarpeellista.

Naivismi on kuitenkin aika monen itseoppineen taiteilijat suuntaus. Ja tästä myös kertoo nuo mainitsemasi alkuperäiskansat jne. Naivismi on toisinaan myös tekniikan puuttumista ja epäilenpä, että jos tekniikka olisi paremmin hallussa, naivismia olisi paljon vähemmän itseoppineiden taiteilijoiden keskuudessa. Näin se vaan on.

Symbolismia ei esiinny vain naivismissa eikä naivismissa esiinny aina symbolismia.

Lappilaisissa taiteilijoissa on merkittäviä taiteilijoita, joskaan ei sen merkittävämpiä, kuin on muuallakaan Suomessa. Koska lapissa on ihmisiä vähemmän on siellä helpompi myöskin erottua taiteilijana. Jostain jännästä syystä lappilaiset taiteilijat nähdään jotenkin eksoottisina, itseoppineina ja villeinä, vaikka useimmat näistä tunnetuimmista taiteilijoista omaa tämän aika pitkän ja analyyttisen koulutustaustan kuitenkin.

Särestöniemi opiskeli myöskin Suomen taideakatemian koulussa, eli nykyisessä kuvataideakatemiassa. Ts. hänellä oli pitkä koulutustausta. Hänestä liikkuu paljon virheellistä tietoa opinnoista, monet luulevat hänen olleen itseoppinut, vaikka opiskelikin huomattavan pitkään ja oli myös taiteilijaprofessori.

Hänen opiskeluaikansa teokset ja teokset valmistumisen jälkeen, eivät ole kovin merkittäviä. Hän ei myöskään opiskeluaikanaan tehnyt juurikaan klassista taidetta, tämän päivän näkökulmasta kylläkin perinteistä, mutta sen ajan ei. Aikalaistensa tapaan.

Särestöniemi ei myöskään Repinin opintojensa aikana noudattanut perinteistä ja siellä opettettua linjaa eikä ts. sisäistänyt niitä. Toista varmaankin venäläisten opiskelijoiden keskuudessa varsinkin kun huomion aikakauden poliittisesta näkökulmasta.

Häneltä kesti aikansa vakiintua omaan tyyliinsä, mikä on mielestäni tyypillistä kelle hyvänsä taiteilijalle ja näin pitääkin olla.
En kuitenkaan usko, että Särestöniemi olisi päässyt siihen mitä oli ilman opintojaan.

Ja tietenkin siihen vaikuttaa muutkin asiat, tietenkin. Eihän kukaan ole kone joka suorittaa jotain opinnoissa määrättyä suuntaa. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Pitää vielä lisätä, että Särestöniemenkään taide ei tietenkään ole täysin uniikkia ja omaa. Siinä on aika paljon viitteitä myös taidehistoriaan, eli opintotausta näkyy tässä kyllä. Esim. Chagalliin löytyy paljon yhtymäkohtia, puhumattakaan Picassosta tai Matisesesta uran alkuvaiheissa.

En tiedä voiko sanoa, että Särestöniemi palasi ajassa taaksepäin jos hän oli kiinnostunut esim. luolamaalauksista. Loppuaikojensa väriasteikkonsa oli itseasiassa postmodernistinen.

Tyylisuuntinaan oli mm. informalismi, naivismi ja ekspressionimi. Aika harkittukin kokonaisuus itseasiassa ja halusi myös miellyttää katsojaa. Ja ne koskettavatkin katsojaa, edelleen.

Sori tämä paasaukseni Särestöniemestä, sattuu olemaan lempitaiteilija ja sattuu olemaan tuntemusta syystä x.

Maailmassa ja Suomessa on lukuisia vastaavia esimerkkejä siitä miten taitelijan teokset ovat ammattiuran aikana erilaisia, kuin opintojen aikana, ts. kukapa ei rikkoisi perinteitä...Koulutus opettaa myös sitä.

Lapissahan on useitakin Särestöniemeä kopioivia itseoppineita taiteilijoita. Minun mielestäni siinä ei ole yhtään mitään järkeä.

Mielestäni taideopetuksesta leijuu joitakin epätosia myyttejä. Koulutuksen tärkein anti on ohjata opiskelija omaan suuntaansa, eikä missään nimessä johonkin samaan suuntaukseen. Sehän on tietenkin turmion tie.

Usein tätä koulutuksen "aliarvioimista" ja oman tyylinsä menettämisen pelkoa tapahtuu siihen saakka kunnes koulutukseen lähtee. Fakta on kuitenkin, että se oma tyyli tai vähintäänkin sen kiteytyminen tapahtuu kuitenkin vasta opiskellessa. Yleensä asioiden kehittymiseen tarvitsee peilausta, no man is an island, ei tässäkään.

Tapsa, en ole mikään ihmistä kummempi, mutta annan mielelläni aina mielipiteeni tekijöiden teoksista jos kysytään. Jos haluat, niin annan sinunkin. Itse koen sen henk.koht. aika tärkeänä, että saan omista teoksista kannanottoja.

Alan vaihtaja, ei ole mitenkään tavatonta, että taiteilijat eivät käytä (maalatessa, siitä tässä puhutaan) välttämättä mitään perinteisiä tekniikoita...tai opittuja malleja. Enemmänkin se menee niin, että kun perusta on olemassa, sen päälle on hyvä alkaa rakentamaan, ei materiaaliopillisena kannanottona.

Taide on tietenkin vain pieneltä osaltaan tekniikkaa tai materiaalioppia. Niitä voi hyvin pitkälle opetella itse, mutta esim. piirtämisessä kehittyy kyllä paljon nopeammaksi ja paremmaksi jos saa siihen ohjausta...Taiteen analyysi, ymmärtäminen, yleinen tuntemus, taiteen kaanoni...ne ovat kaikki myös todella tärkeitä asioita, kuten sanottua, johtavat siihen ns. omaan tyyliin myös. Näitä jälkinmäisiä ei mielestäni voi oppia ilman keskustelua.
Ko.asioiden sisälle pääseminen voi olla todella vaativaa yksin, mielestäni.

Totta kai mitä hyväsä voi itseopiskella, esim. näyttelemistä.
Väitän kuitenkin, että opiskeminen niin, että asioihin saa ohjausta, eri näkökulmia, kuin vain omat jne. edesauttaa kaikkea oppimista. No man is an island...

En minä ainakaan olisi tullut siihen tyylillisesti (käytetään vaikka tätä sanaa) jossa nyt olen jos olisin jatkanut taiteen tekemistä itseopiskellen. En olisi esimerkiksi tullut kokeilleeksi joitakin sellaisia asioita joita taiteessani tällä hetkellä todella olennaisina osina on. Itsekritiikkiä en harjoittaisi paljonkaan. Omaa taidettani en varmaan osaisi sanallistaa kovin tarkkaan. Sitä vaaditaan todella paljon joka paikassa.

Siltikin oma itseni on edelleen tässä, ei se ole minnekään kadonnut.

Mutta ei tietenkään kukaan pakota ketään koulunpenkille.
Pointtinani on, että vaikka taidetta ja tiedettä voikin harrastaa vapaasti, pidemmälle mentäessä lähes kaikki, totaalisia maailman neroja lukuunottamatta, kaikki hyötyvät ihan silkasta opiskelemisesta.

En tyrkytä tätä kouluasiaa enempää jos sitä ei tarvita. Taiteilla saa (mielellään!) tietenkin ihan kuka haluaa ja se on hyvä erittäin moni taidetta harrastaakin. Jos tullaan kysymykseen missä ihan oikeasti aletaan vetämään asiasta mikä on taide rajaviivoja, no silloin paljon pakostikin tietenkin karsiutuu.

"Mutta ei tietenkään kukaan pakota ketään koulunpenkille.
Pointtinani on, että vaikka taidetta ja tiedettä voikin harrastaa vapaasti, pidemmälle mentäessä lähes kaikki, totaalisia maailman neroja lukuunottamatta, kaikki hyötyvät ihan silkasta opiskelemisesta."

Tästä olen samaa mieltä, mutta opiskella voi nykyään hyvin paljon myös omatoimisesti. Opiskelumateriaalihan on pääosin julkista ja neuvoja, ideoita ja vinkkejä ovat niin netti kuin kirjatkin pullollaan.


"En tyrkytä tätä kouluasiaa enempää jos sitä ei tarvita. Taiteilla saa (mielellään!) tietenkin ihan kuka haluaa ja se on hyvä erittäin moni taidetta harrastaakin. Jos tullaan kysymykseen missä ihan oikeasti aletaan vetämään asiasta mikä on taide rajaviivoja, no silloin paljon pakostikin tietenkin karsiutuu. "

Mielestäni tästä paistaa läpi vahva asenteellisuus, että muodollisen koulun käynyt taiteilija olisi jotenkin parempi taiteilija. Se on toki ymmärrettävää, että puolustaa omaa opiskeluaan.

Mutta tosiasia on se, että taidetta ei voi määritellä saati lokeroida. Siten koulu antaa hyvän pohjan vain siihen taiteeseen, joka kulloinkin on "muodissa". Tämä pitää nähdä laajasti, eli esim. että piirustustaito on asia, joka on muodissa, kun pyritään esittävään taiteeseen. Asian voi nähdä vaikka niin, että Alariesto tuskin olisi säilyttänyt naivistista asennettaan, jos olisi käynyt sille ajalle tyypillisen taidekoulun ennen taiteilijaksi ryhtymistään.

Taidetta pitäisi arvioida puhtaasti töiden kautta ja siten jo tietoisuus tekijän koulutuksesta vaikuttaa arvioon, oman suhtautumisen mukaisesti. Jos arvostaa muodollista koulutusta, tuppaa arvostamaan myös taiteilijoita, joilla on vastaava koulutus, ja päinvastoin. Näin vain ei nykymaailmassa taida olla, vaan koulutus, CV ja muut seikat painavat vaakakupissa melko paljon, jopa enemmän kuin työn jälki.

Puolustan omia opiskelujani, totta kai. Olen mielestäni käynyt ihan hyvän koulun läpi, koska aikoinaan sisäänpääsyprosentti oli 7. Eli pidän mahdollisena, että opin jotain :D.

Asenteeni, että alaa kuin alaa opiskelleet ihmiset kenties ymmärtävät ko. ammattiasiaa keskivertoa paremmin, pitää mielestäni ihan paikkaansa. Mieti nyt vaikka terveydenhuolto jne. Pätee kaikkeen. En kuitenkaan sulje pois joitakin poikkeuslahjakkaita ihmisiä, jotka jyräävät meidät kaikki alleen, se on ihan eri juttu.

Nyt en pysy kärryllä tuosta muoti-asiasta ja piirtämisestä. Mielestäni kaikkien taiteilijoiden pitää osata piirtää edes jollakin tavalla, koska se yksinkertaisesti kehittää kaikkea havaintokykyä. Ei tarvitse olla esittävän taiteen tekijä.
Muotihan on ollut taiteessa läsnä aina ja ennen vielä huomattavasti vahvemmin, kuin nykyisin. Mieti vaikka termiä avantgarde.
Nykyisinhän meillä on vapaus tuottaa taidetta ihan eri tavalla, kun vertaa esim. 70-luvun Suomeen saati aikaan ennen sitä.

Alariestosta olisi voinut tulla vielä merkittävämpi taiteilija jos hän olisi opiskellut alaa, näin voi myös nähdä. Enkä vähättele Alarieston taidetta.

Se mitä en julkisesti tee, on itsensä kuvataiteilijaksi mainitseminen. Se ei kannata. Ihmisillä on paljon asenteita, jolloin usein a. sinua pidetään jotenkin itserakkaana henkilönä, joka kuvittelee itsestään paljon ja muista vähän, b. joudut tekemään selontekoa työstäsi, myös raha-asioista, työsi sisällön oikeellisuudesta (yleensä nykytaide = roskaa) jne.

Pyrin olemaan puhumatta ammatistani, koska olen huomannut, että siitä seuraa kiusallisia tilanteita. Taidetta pidän muutenkin ihan vain työnäni ja ammattinani ja itseäni ihan tavallisena ihmisenä.

Ja tuosta CV:n yms. painoarvosta en ole samaa mieltä. Teos on joka merkitsee, se miten hyvin teoksen tekee riippuu tekijästä. Se millaisen polun tekijä on kulkenut näkyy usein (eisiis aina) myös hänen teoksissaan.

Lisäys vielä koulutuksesta: En sinänsä vastusta koulutusta, mutta näen paljon muitakin (itseopiskelullisia) vaihtoehtoja hyvää taiteeseen.

Hieman outoa on sekin, että vaikka luulisi nykyajan koulutuksen olevan tasoltaan aikakauden parasta, niin miksi se tuottaa niin omituista taidetta, jota suuri yleisö ei enää oikein ymmärrä. Mihin se opittu (piirustus)taito katoaa matkan varrella kun se ei enää juuri teoksissa näy?

No, en ole sanonut, että itseoppinut naivisti ei voisi olla merkittävä taiteilija. Enkä muutenkaan ole väittänyt olevani joku taidetta ylhäältä päin määrittelevä jumala. Enkä, en edes ehkä, vähättele Alariestoa.

No tervetuloa vaan alalle. Meitä piirustustaidon menettäneitä ja omituista nykytaidetta tekeviä taiteilijoita löytyy aika liuta täältä eli menestymisen mahdollisuudet ovat varmaan erinomaiset.

Ymmärsin kyllä tuolta ylempää, että sinuakin olisi tämä surkea suomalainen taidekoulutus kiinnostanut jos olisi aikaa ja paikka.

a_ja_o, tuolla nimimerkin osoittamassa osoitteessa mun maalaukset (linkki) tai pikemminkin vain yksi projekti kerrallaan. Mielellään kuulen kommentteja. Sivun loppupäässä aina viimeisin versio.

Olipas monta hyvää asiantuntemusta pursuavaa kirjoitusta ja veitte suorastaan sanat suustani eli samastuin tuohon Säreistöniemen itsenäiseen työskentelyyn käyttäen vain hyväksi sen mikä hyvää oli tuossa koulutuksessa.

Alariestosta puhuttaessa naivistina menee kyllä ohi, sillä hänet on luokiteltu taiteen kriitikoiden toimesta muuksi. Naivistilla on puhdas paletti. Ei se tee työstä naivismia, että ne sätkyukot ovat mittasuhteiltaan surkeita ja että perspektiivinen näkemys on muu kuin pakopisteellinen.

Tuossa mainittiin tuosta suhtautumisesta taiteilijaan ja se on tosiaan jopa sukulaisten kesken hankalaa kun kysyvät mielipidettä jotain työstä ja sitten se ei miellytäkkään, kun sen kuulevat. Esim. vanha tätini 90 v. oli käynyt silloista työväenopistoa ja kertoi, ettei ne opettajat siellä mitään osaa edes piirtää. Tällainen käsitys on varsin yleistä taiteen harrastajien keskuudessa, kuin tälläkin palstalla. Opettaessani usein törmäsin kysymykseen, että näytäs mitä sä itse teet jos eivät olleet perehtyneet opettajansa tekemisiin. Niin kuin nykytaiteen tekijä olisi joku kyvytön tekemään tuota vanhaa.

Se, että kansa on pudonnut kelkasta on kyllä koulujen vika vanhoine oppi-ohjelmineen ja kuvataiteen historian laiminlyönti. Nyt on omassa kunnassamme herätty ja tuotu uudelleen kuvataiteen opetusta pakollisena eri kouluasteissa. Olin juuri lautakunnassa missä tämä opi-ohjelma hyväksyttiin..

Taiteen tekemisestä

Itse näen aika tärkeänä, jotta voisi ylipäätään tehdä taidetta, ymärtää se syy, miksi sitä tekee. On esim. ihan eri asia tehdä taidettä siitä syystä, että haluaa kertoa jotain, kuin että haluaa olla (nimekäs) taiteilija.

Minulla se menee niin, että tärkeintä on ilmaisu. Siis sen jonkin ilmaiseminen, sanominen tai viestittäminen mikä on minulle tärkeää. Pidän tärkeänä sitä, että työssä on jokin tekijäänsä laajempi tarkoitus ja että pelkkiä terapiatöitä (tai harjoitustöitä) ei ole mielekästä tuoda julkisesti esitettäviksi. Pelkkä kauneus ei ole minulle riittävä syy tehdä taidetta. Tässä lienee olennaista se elämänkokemus (taiteen ulkopuolelta), jonka olen tähän mennessä ehtinyt hankkimaan.

Sitten tulee tekniikka. Millä välinein, millä tekniikalla ja millä osaamisella ym. tavoitteet voi saavuttaa. Tähän ei liene mitään kovin yksikäsitteistä vastausta, mutta jotkin tekniikat tuntuvat sopivan paremmin itselleni kuin toiset. Ja samoin jotkut tekniikat sopivat yleisesti paremmin eri asioiden ilmaisuun, esim öljyvärit sopivat paremmin tarkkaan realistiseen maalaamiseen kuin akvarellit.

Ja lopuksi vasta tulee osaaminen, se että hallitsee valitsemansa tekniikan riittävän hyvin. Jos maalaa realistista, on syytä osata perspektiivin rakentaminen ja varjostukset, koska muuten työ näyttää kömpelöltä. Abrstraktissa tai naivistisessa työssä tätä taitoa ei taas juuri tarvitse, koska töiden idea piilee muualla kuin "valokuvamaisuudessa".

(Ja halua vielä painottaa että nämä ovat henkilökohtaisia näkemyksiä, eivät mitään julistuksia ainoasta oikeasta totuudesta)

Vertailun vuoksi tuo Särestöniemi. Hän halusi viestittää toisaalta pohjoisen luonnon värimaailmaa ja toisaalta sisällytti taiteeseensa yhteiskunnallista kannaottoa puolustaen niin pohjoista elämäntapaa, luontoa kuin homojenkin oikeuksiakin. Hän janosi myös rahaa ja kuuluisuuttakin, kuin myös hyväksyntää ihmisenä.

Noin 40-vuotiaana hän oivalsi oman tekniikkansa, mitä voitaneen kutsua sekatekniikaksi. Sen jälkeen hän likimain hylkäsi aiemmin oppimansa ja käytti valtavasti aikaa, rahaa ja energiaa erilaisiin kokeiluihin ja opetteluihin ja oikeasti opetteli ihan oman tekniikan tehdä maalauksia. Hän myös tutki erittäin tarkkaan luonnon omia värejä ja muotoja, ja yhdisti niitä töihinsä.

Pointtini tässä viestissä on se, että koulutus ei saa olla itseisarvo ja kaikkea ei yksinkertaisesti kannata opiskella. Pitää ymmärtää oma tarve ja hakea siihen sopivaa oppia joko kouluista, kursseilta tai ihan itse opiskelemalla. Jos oma ilmaisu ei ole vielä yhtään selvillä, koulu on toki hyä paikka testailla ja vertailla näkemyksiään, innostava ilmapiiri. Näin se lienee kaikilla aloilla.

Voisi sanoa, ettei taiteilijaksi onnistu millään itseoppimalla! Taiteessa on niin paljon asioita, ettei niitä saata arvata itseoppimalla, mutta kyllä niitä onnistuu hankkimaan vaikka Kansasalaisopistossa tai vastaavassa, kun kertoo opettajalle haluavansa aivan tosissaan oppia taidetta tekemään! Sill' opettajat ovat taiteilijoiksi opiskelleita!

Alan vaihtaja, perustetaanko kerho...? :)
Alun perin siis kyselit, miten kannattaisi aloittaa "uraa" taiteilijana ja saada töitä esille, mutta yhtään vastausta siihen ei kai ole tullut, paitsi, että gallerioihin ei kannata ekana yrittää.

Minä olen vähän samassa tilanteessa, tosin ei tällä haavaa ole sitä päätointakaan (opiskeluvaiheessa vasta, alan vaihtaja minäkin siis), muttei siis rahaa taideopintoihinkaan. Enkä ehkä ihan kokonaan taiteilijaksi haluakaan, jotain liiketoimintaa pitää olla siinä sivussa, että tulee leipää pöytään. Ja vaihtelustakin pidän.

Ja tällä haavaa haluan pitää taiteeni sellaisena, että teen sitä silloin, kun haluan, ja siksi, kun haluan, aiheesta josta haluan. Jonkinlainen sisäinen pakko kuitenkin jatkuvasti ajaa tekemään ja kuten joku jo sanoi, 9 luonnosta melkein tulee sen kymmenennen ollessa ehkä mukiinmenevä. ..

Pikkuhiljaa olen huomannut, että taiteeni on kääntynyt enemmän sisäisestä maailmasta ulospäin, enää en tee ihan NIIn itselleni, kuin ennemmin. Jotain kertonee se, että olen uskaltautunut syksylle varaamaan näyttelytilan, kaksi vuotta sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin kenellekään näyttänyt tekeleitäni. Ja valmis tuskin olen syksylläkään, mutta olen toisaalta sitä mieltä, että jostain pitää aloittaa. Kaikki ovat aloittaneet joskus.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, otan minäkin mieluusti vastaan vinkkejä, miten parhaiten saisi töitään esille. Jos olisi ammattitaiteilija ja kuuluisi johonkin seuraan tai liittoon, olisi pääsyt ihan erilaisiin ympyröihin. Joka on tietysti tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta taiteen ollessa kyseessä.... Vaikka työ olisi teknisesti kuinka "hyvä" (ja voiko sellaista edes määärittää taiteen ollessa kyseessä), se ei takaa sitä, että työssä olisi mitään, mikä puhuttelisi tai kiinnostaisi tai herättäisi yhtään mitään reaktiota. Ja toisaalta, vaikka tekniikka ei olisi niin hallussa, työssä voi silti olla.... sanoisinko vaikka lumovoimaa. Sitä tekee mieli katsoa. En nyt lähde tähän koulutuksen tarpeellisuuskeskusteluun sen enempää, mutta pidätän itselläni oikeuden olla tykkäämättä "oikeiden taiteilijoiden" töistä tarvittaessa. Kuten myös harrastelijoiden; kuten joku jossain ketjussa sanoi, taiteeksi voi sanoa ihan mitä tahansa... :)

Niitä vinkkejä kanavista siis, kiitos. :) itse pääsin viime kesänä pitämään mikronäyttelyn "suhteilla" (sama paikka myös tänä kesänä) erään tunnetun taiteilijan näyttelyn yhteyteen ja syksyllä siis laajempi eräässä kirjastossa. Mutta muitakin vinkkejä kaipaan. Tiloja tuntuu olevan Tampereellakin (hoitokoteja, kahviloita jnejnejne), mutta miten niihin pääsee? Onko kohtuuttoman itserakasta vain marssia ja kysyä? Tämä itsensä markkinointi on minulle niin täysin vieras alue... Mutta jotainhan pitää tehdä, koska kukaan ei ole tullut myöskään kotoa teoksiani kysymään... :) Toisessa ketjussa kyselinkin harrastelijalle yhteisöä, mutta ei tunnu löytyvän, vaikka tiedän, että niitä on, mutta en osaa ilmeisesti hakea, kun aina vaan saan Tampereen Taiteilijaseuran googlella ja sinne taas pitäisi olla koulunkäynyt.....

Minä nyt vaikka kommentoin niin, että ajattelen olevani tikkurilan tilanteessa.

- etsisin asuinseutuni taideyhditykset ja liittyisin niihin. Ei siis ole taiteilijaseura, vaan yhdistys, tietävät paikallisista asiosta, pitävät näyttelyitä jne.
- harkitsisin sitä koulutusta, se on tärkeää Suomessa aikalailla kaikessa- tämä ei poikkeus. Suomessa on paljon hyviä taiteilijoita ja ei juuri ollenkaan mahdollisuuksia sijoittua järkevästi taidemaailmaan. Tämä kuitenkin on todennäköisempää mitä enemmän on kokemusta, tietoa, taitoa jne.
- Pitäisin ahkerasti näyttelyitä alkaen sieltä mihin pääsisin, esim. kirjastot on ihan hyviä. Tämä tärkeintä.

Taide on ammattiala, tämä pitäisi yrittää sisäistää. Todella vaikea selvitä monella alalla ilman koulutusta ja sen jälkeen tulevaa ammattikokemusta, näin vaan on. Ei enää riitä se tunne ja into tehdä, tulee muut jutut mukaan, kuten tietokoneella loputtomien hakemusten kirjoittaminen, lähes aina turhaan. Taide ammattina on tosi vähän sitä konkreettista taiteen tekemistä.

Taiteeseen sisältyy samoja lainalaisuuksia kuin moniin muihinkin ammatteihin, tietoa (koulutus) ja osaamista (ammatin kautta) pitää olla paljon. Asioita on kiva harrastaa, mutta kun aletaan tekemään työnä, niin silloin on edessä toisenlaiset näkymät ja haasteet.

Jos haluaa taiteilijaksi pitää olla kommunisti, juoda viinaa, sairastua skitsofrenian

Voi minua! Saanko koskaan maalaustani valmiiksi