Taaskaan ei kyttää

rangaistu

"Mies ehti olla metsässä kymmenisen minuuttia, kun paikalle juossut belgianpaimenkoira hyökkäsi hänen kimppuunsa. Koira iski hampaansa miehen käsivarteen ja kaatoi tämän maahan.

Sienestäjä huusi tuskissaan ja hädissään apua.

Ylikonstaapeli juoksi ja paikalle ja komensi koiran irti. Poliisi joutui käyttämään veistä saadakseen koiran irrottamaan purennan.

Ylikonstaapeli vei sienestäjän paikattavaksi terveyskeskukseen. Miehen vasemmassa kädessä ollut puremahaava oli vähäistä suurempi.
Poliisi tutki juttua metsästyslain säännösten rikkomisena ja vammantuottamuksena.

45-vuotias ylikonstaapeli kertoi kuulustelussa kollegoilleen, että hän oli kouluttamassa poliisikoiraa tutussa maastossa. Koiran käyttäytyminen oli isännälle täydellinen yllätys.

Työtehtävissään ansioitunut belgianpaimenkoira on ollut ylikonstaapelilla yli kuuden vuoden ajan.

Kihlakunnansyyttäjä ei nosta syytettä ylikonstaapelia vastaan. Syyttäjän mielestä ei ole näyttöä, että poliisimies olisi huolimattomuudellaan aiheuttanut sienestäjän vamman. Syyttäjä luonnehtii sienestäjän vammautumista tapaturmaksi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ylikonstaapeli-sai-poliisikoiran-irti-sienestajasta-veitsen-avulla/art-1288466862390.html

Mikä v-tun tapaturma, ihan samanlainen rangaistus pitäisi tulla, kuin muillekin vastaavassa tilanteessa.

16

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nam nam

      Koiralla oli nälkä ja poliisi pääti ruokkia koiran satunnaisella sienestäjällä, mitä väliä sienestäjästä se vain normaali kansalainen, kyllä sen koiralle syötää!

      Poliisi varmaan huuti pure, hyvä poika, pure,pure.

    • Onko mahdollista?

      Tuli vain mieleen, että kun koira on vuosikausia toiminut poliisikoirana, niin ehkä miehessä oli jokin haju, jota koiran oli joskus aikaisemmin käsketty etsiä. Se selittäisi koiran yllättävän käytöksen.

      • On todennäköistä !

        Tuskinpa poliisi on kertonut asiasta koko totuutta, vaan jonkun sellaisen sepustuksen, mikä on ollut itselle edullinen ? Niinhän poliisit aina tekee, valehtelevat kaiken, mikäli tietävät, että asiaa on vaikea muuksi todistaa.

        Rehellinen poliisi on satuolento !

      • 6
        On todennäköistä ! kirjoitti:

        Tuskinpa poliisi on kertonut asiasta koko totuutta, vaan jonkun sellaisen sepustuksen, mikä on ollut itselle edullinen ? Niinhän poliisit aina tekee, valehtelevat kaiken, mikäli tietävät, että asiaa on vaikea muuksi todistaa.

        Rehellinen poliisi on satuolento !

        ******Poliisi varmaan huuti pure, hyvä poika, pure,pure. ******

        Eiköhän poliisin kiertomus ollut kuitenkin totuus, koska omaa/valtion koiraa piti veitsellä vahingoittaa.

      • Jeesus oli poliisi
        6 kirjoitti:

        ******Poliisi varmaan huuti pure, hyvä poika, pure,pure. ******

        Eiköhän poliisin kiertomus ollut kuitenkin totuus, koska omaa/valtion koiraa piti veitsellä vahingoittaa.

        No mitenköhän se alkutilanne tai totuuden puhuminen liittyy siihen veitsellä vahingoittamiseen ? Eipä taida selittää poliisin typeryyttä eikä todentaa rehellisyyttä. Se tietysti tarvitsee todeta, ettei se poliisi aivan tollo ollut, kun edes yritti auttaa täysin syytöntä uhria.

        Mutta poliisinpalvojahan uskoo ihan kaiken todistavan poliisin kaikkitietävyyttä ja hyvyyttä ! Sellainen uskonto se on.

      • Tohlopinranta

        Joko Suomen Laki on perseestä tai sitten poliisien ylimielinen käyttäytyminen on perseestä. Minulla meni aivan totaalisesti luotto, järki, usko ja toivo, oman koiraonnettomuuden takia. Olin miesystäväni kanssa iltalenkillä ja nuoriso oli uittamassa isoa, komeeta koiraa. Koiraa uitettiin remmin päässä. Ja kun käännyimme takas, nuoriso oli tullut tämän pedon kanssa kävelytielle. Sanoin ystävälleni, tuo koira on peto. Mies tokaisi, tuskimpa vain. Iso koira. Päästyämme seurueen kohdalle, koira ohitti ystäväni ja sain käteni naaman eteen ja koira hyökkäsi käteen kiinni. Samalla kun minä yritän rimpuilla koiran otteesta irti, niin tyttö joka piti remmistä kiinni ja lähes lenteli sen päässä, niin hän yritti repiä koiraa pois kimpustani. Ja se jumalaton kipu kädessä, aloin repiin rikkinäistä neuletakkia yltäni pois. Näky oli järkytys. Koiran hampaat olivat repineet kolmesta kohtaa käden auki, niin että isoin haava tunki lihat pihalle. Menin shokkiin. Paikalle soitettiin ambulanssi. Haavat putsattiin ja hetken istuin ambulanssissa ja haavat sidottiin. Kehotettiin lähtemään sairaalaan ottaamaan jäykkäkouristuspiikki ja ompeluttaan haavat. Paikalle soitettiin kuitenkin vielä poliisit. Poliisit eivät olleet lainkaan kiinnostuneita minusta tai mitenkä minulle oli käynyt. Poliisi kysyi tytöltä, oliko koira kytkettynä? Tyttö vastasi, että oli. Ja näin ollen poliisi sanoi, koska koira on ollut asianmukaisesti kytkettynä, ei ole tapahtunut mitään rikosta. Sairaalassa lääkäri totesi, sinua on sitten purtu oikein kunnolla. Ja kehotti poliisien ottamaan häneen yhteyttä, kun menemme tekemään rikosilmoituksen.....Ja sain änkytettyä, että me kyllä jo yritimme tehdä, mutta koska koira oli kytkettynä, ei ole mitään rikosta. Olen edelleen ja vieläkin järkyttynyt. Ja mielenkiinnolla seuraan, mikä nimike annetaan tälle, kun poliisikoira hyökkää sienestäjän päälle? Onko se vain se, että koira on kuitenkin asianmukaisesti koulutettu ja sienestäjä sattui nyt vaan sienestään väärässä paikassa? Näilläkö mennään?

      • Kokonaisuusratkaisee
        Tohlopinranta kirjoitti:

        > tyttö joka piti remmistä kiinni ja lähes lenteli sen päässä
        Ei kai koira silloin ole asianmukaisesti kytkettynä, jos ihminen remmin päässä ei pysty pitämään koiraa aloillaan?

    • ,,,,,,,,,,

      Suomessa voi rangaista vain rikoksesta, ei tapaturmasta.

      • lainvastaista

        Eiköhän koiran pitäminen irti ole vähintään vaaran aiheuttaminen. Koiranhan pitää olla lain mukaan omistajansa hallittavissa. Ainakin jos se on aseen kaltaiseksi koulutettu. Kaikkia muita, kuin poliiseita olisi aivan varmasti syytetty oikeudessa. Mutta hyvävelisysteemi hoitaa homman kun kolleegat tutki.

    • Badass.Rottweiler

      Mietitäänpä toisinpäin. Kävelen oman rotikkani kanssa pururadalla ja koira hyökkääkin ohi hölkänneen poliisin kimppuun, joka vapaa-ajallaan lenkeilee samalla pururadalla.

      Veikkaan, että oma koirani saisi nukutuspiikin ja minut tuomittaisiin sakkoihin tai peräti ehdolliseen vankeuteen vaarallisen eläimen halussapidosta tai vastaavasta.

      • 10

        Miten niin ? Poliisilla ei ole Suomessa tuomiovaltaa. Eikö Montesquieu´n vallan kolmijako ole hallussa ?

      • vähät laista
        10 kirjoitti:

        Miten niin ? Poliisilla ei ole Suomessa tuomiovaltaa. Eikö Montesquieu´n vallan kolmijako ole hallussa ?

        Poliisilla on suomessa itsevalta ja tuomiovalta, lain noudattaminen ei suomen poliisia kiinnosta.

      • 888jjj888

        Juuri näin, todennäköisesti sinut tuomittaisin murhan yrityksessä, koska kyseessä on poliisi.

    • Kahva-kuula

      Se ei ole veitsi, vaan sellainen lusikan tapainen esine, joka on tarkoitettu purennan irroitukseen. Monella koirapoliisilla on sellainen varustevyössään.

      • Parempi on

        sieniveitsi 5cm terällä, ei kyttärakki pure ikinä enää ketään.

    • seliseliselitapaturm

      syyttäjä on toiminut läpinäkyvän puolueellisesti kun on tahallaan poliisin pelastaakseen katsonut jutun tapaturmaksi, tapaturmasta ei rangaista. Mutta juttuhan ei tosiasiassa ole tapaturma, vaan sitä on edeltänyt isännän laiminlyöntirikos, koira ei ole ollut isännän hallinnassa ja isäntä on poliisikoira laitoksen koulutuksen saanut koiramies ja ammattinsa perusteella jo muutenkin tietoinen riskeistä ja velvollisuuksista. Toivottavasti uhri tajuaa valittaa ettei jätä juttua tuohon, samoin valittaa syyttäjästä ja vaatii toisen syyttäjän koska kyseenen syyttäjä voidaan perustellusti vaatia irti jutusta puollueellisuuden vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      93
      7670
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6390
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4501
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1668
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1564
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      822
    Aihe