huumeet

En tiedä mitä tehdä. Hyvä ystäväni on alkanut käyttämään "kovia" huumeita, koska omien sanojensa mukaan silloin ei tarvitse ajatella omaa pahaa oloa. En haluaisi katsella vierestä, kun hyvä ystäväni pilaa elämänsä, mutta silti tuntuu, etten osaa tehdä mitään. Mitä edes voin tehdä? Tuntuu kamalalta kun näkee, että toisen on niin paha olla. Jos jollain on omakohtaisia kokemuksia, olisi kiva "kuulla" niitä. Tai jos joku edes osaisi neuvoa..
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koita saada se hoitoon. kyllä noita huumeriippuvaisia on ennenkin saatu irti huumeista. sitten psykiatrille hänet pitää viedä että hän saa lievitettyä pahaa oloaan. tosin hän on jo voinut kuolla kun siinä odottelet vastauksia.

Äänestä

Ja mitäköhän ovat nämä lainausmerkeissä olevat "kovat" huumeet? En jaksa uskoa, että kaverisi piikittäisi hepoa suoneen. Tämän olettamuksen teen sillä perusteella, että jos hän niin tekisi, ei hän enää olisi sinun ystäväsikään... Sinä kun et piikitä, niin ei sinun seurassasi jaksaisi hengailla.

Äänestä
  • Piri ja essot ovat myös kovia huumeita. Ja eikös essot ole aika yleisiä nykyään, varsinkin isommissa kaupungeissa?

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Piri ja essot ovat myös kovia huumeita. Ja eikös essot ole aika yleisiä nykyään, varsinkin isommissa kaupungeissa?

    Ne ovat väestön silmissä kovia huumeita - mutta itse laskisin koviksi huumeiksi sellaiset, joiden käyttäjillä on todellinen ongelma aineiden kanssa.

    Essot ovat lähes aina *vain bilehuumeita joita otetaan harvakseltaan kun on tiedossa kovemmat kemut.

    Harva näitä päivittäin itseensä tunkee, vähän sama kuin alkoholin kanssa.

    Jos taas kyseessä on heroinisti, pirinisti tai alkoholisti niin voidaan puhua jo vakavasta huume/päihdeongelmasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut kirjoitti:

En tiedä mitä tehdä. Hyvä ystäväni on alkanut käyttämään "kovia" huumeita, koska omien sanojensa mukaan silloin ei tarvitse ajatella omaa pahaa oloa. En haluaisi katsella vierestä, kun hyvä ystäväni pilaa elämänsä, mutta silti tuntuu, etten osaa tehdä mitään. Mitä edes voin tehdä? Tuntuu kamalalta kun näkee, että toisen on niin paha olla. Jos jollain on omakohtaisia kokemuksia, olisi kiva "kuulla" niitä. Tai jos joku edes osaisi neuvoa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu