HEI!
Miten saan lapseni 16v. isäpuolen eli puolisoni välittämään aidosti tyttärestäni? Ollaan oltu miehen kanssa 4 v. kimpassa ja eletty uusperheen elämää. Unelmissani siintää, että mieheni hyväksyisi tyttäreni, mutta alkaa tuntua turhalta. Mieheni näkee aina vain vikoja tyttäressäni - harvoin mitään positiivista.
Sikäli todella toivoisin, että heidän välinsä kohentuisi, koska tytön isä ei ole koskaan ollut hänen elämässään, ja viimeisin tieto on että bioisä olisi kuolemansairas. Lapseksi ottaminenkin siis voisi olla ihan mahdollista, mutta heidän väliensä vuoksi ei näytä nyt todennäköiseltä.
Mieheni haluaisi tehdä lapsen kanssani, mutta minä en toistaiseksi halua, koska pelkään että se lisäisi eriarvoisuutta minun lapseni ja mahdollisen yhteisen välillä entisestään. Mielummin tyydyn tähän yhteen lapseen, kuin että se että olisi kaksi lasta jota toista suosittaisiin ja toista mollattaisiin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan?
Vielä täytyy sanoa, että kaikesta huolimatta rakastan miestäni ja meillä on todella mukavaa yhdessä. Samoin rakastan tytärtäni ja meillä on kahdestaan tosi mukavaa. Mutta kun ollaan kaikki yhdessä - ilmapiiri ei ole luonnollinen, läheinen ja perheenomainen - paitsi joskus...:(
Vielä sekin täytyy lisätä mieheni puolustukseksi, että kun me aloimme olla yhdessä - tyttärellä alkoi samaan aikaan paha murkkuikä, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Murkkuikä ei varmaankaan ole ollut omiaan edistämään hyvää vuorovaikutusta.
Onko kukaan muu ollut näin hullunkurisessa tilanteessa ja jos olette niin miten olette selvinneet siitä? Ja pliis - ei provoja :)
Miten saan lapseni 16v. isäpuolen eli puolisoni välittämään aidosti tyttärestäni? Ollaan oltu miehen kanssa 4 v. kimpassa ja eletty uusperheen elämää. Unelmissani siintää, että mieheni hyväksyisi tyttäreni, mutta alkaa tuntua turhalta. Mieheni näkee aina vain vikoja tyttäressäni - harvoin mitään positiivista.
Sikäli todella toivoisin, että heidän välinsä kohentuisi, koska tytön isä ei ole koskaan ollut hänen elämässään, ja viimeisin tieto on että bioisä olisi kuolemansairas. Lapseksi ottaminenkin siis voisi olla ihan mahdollista, mutta heidän väliensä vuoksi ei näytä nyt todennäköiseltä.
Mieheni haluaisi tehdä lapsen kanssani, mutta minä en toistaiseksi halua, koska pelkään että se lisäisi eriarvoisuutta minun lapseni ja mahdollisen yhteisen välillä entisestään. Mielummin tyydyn tähän yhteen lapseen, kuin että se että olisi kaksi lasta jota toista suosittaisiin ja toista mollattaisiin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan?
Vielä täytyy sanoa, että kaikesta huolimatta rakastan miestäni ja meillä on todella mukavaa yhdessä. Samoin rakastan tytärtäni ja meillä on kahdestaan tosi mukavaa. Mutta kun ollaan kaikki yhdessä - ilmapiiri ei ole luonnollinen, läheinen ja perheenomainen - paitsi joskus...:(
Vielä sekin täytyy lisätä mieheni puolustukseksi, että kun me aloimme olla yhdessä - tyttärellä alkoi samaan aikaan paha murkkuikä, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Murkkuikä ei varmaankaan ole ollut omiaan edistämään hyvää vuorovaikutusta.
Onko kukaan muu ollut näin hullunkurisessa tilanteessa ja jos olette niin miten olette selvinneet siitä? Ja pliis - ei provoja :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko miehelläsi entisestä suhteesta omia lapsia ?
Jos hänellä ei ole omia lapsia, voin hyvin kuvitella kuinka haastavaa hänen on olla se miespuoleinen aikuinen teini-ikäiselle tyttärellesi. Hän ei luultavasti oikein tiedä miten tytön kanssa ollaan joten on helpompi etsiä vikoja ja pitää toinen loitolla....
Toisaalta voi olla ettei miehesi yksinkertaisesti vain pysty avaamaan sydäntään täysin tyttärellesi. Tämä on tilanne, joka sinun pitää vaan hyväksyä... ketään ei voi pakottaa rakastamaan toista....
Itselläni tulee lähitulevaisuudessa olemaan 3 'lapsipuolta' ja tiedän, etten minäkään pysty täysin antamaan 100% kaikkean itsestäni heille.... olen hiukan myös mustasukkainen heille isästään...
Voisiko kyse olla siitä että miehesi tuntee itsensä alitajunnassa ainakin hetkittäin ulkopuoliseksi sinun ja tyttäresi kanssa? Voisiko hän olla pikkuriikkisen mustasukkainen sinusta tyttärellesi? Saattaa olla ettei hän näytä kyseisiä tunteita tai edes tunnista niitä... ne vaan ovat tunnelukkoja, jotka estävän avaamasta sydäntään täysin...
Miehet ovat myös hieman 'yksioikoisempia' kuin me naiset. Naisten on helpompi avata sylinsä toisen lapsille kuin miehen.
Sinun kannattaa hyväksyä asia eikä tuputtaa missään tapauksessa väkipakolla omaa lastasi miehesi lapseksi, se saattaa aiheuttaa entistä enemmän etääntymistä.
Toisaalta tyttäresi on hankalassa iässä. Tarkoitan sitä että tuossa iässä lapset irtaantuvat pikkuhiljaa enemmän vanhemmistaan ja jakavat asioita enemmän ystäviensä kuin äidin kanssa... se on luonnollista ja siihen pitää hälle antaa tilaa.... ja kun tuossa tilanteessa vielä toivot että hän lähentyisi miestäsi, yhtälö on aika haastava teille kaikille.
Neuvoni on, ettet painosta ketään osapuolista väkisin pitämään toisestaan... sen sijaan olisiko jokin yhteinen tekeminen, reissu, harrastus tms millä saisit miehesi ja tyttäresi lähentymään ? Joku sellainen 'miehinen' harrastus joka tekee miehesi itsetunnolle hyvää kun pääsee opastamaan, asia joka on äijäjuttu ja jonka hän taitaa sinua paremmin? Kalastus? Biljardi? Ammunta ? Noi nyt eivät olleet kauhean hyviä esimerkkejä mutta tajunnet pointin? Lätkämatsin katsominen ? Ihan mitä vaan....
Tsemppiä ja aurinkoista kesää !
Tunteiden vuoristorataahan se on. "Isällisen otteen" ottaminen on vaikeaa, kun ja jos on tullut lapsen elämään silloin kun hän on ollut 12-vuotias. Yhteinen historia puuttuu, samoin isäksi kasvaminen, ja toisaalta tietoisuus siitä että tyttäresi on toisen miehen lapsi, joten mitään oikeutta tai vastuuta voi olla vaikea löytää, tyttäresi elämään.
Voihan se olla niinkin, että murkkuikäinen tyttäresi on ikänsä mukaisesti "viestittänyt" ettei kaipaa vuorovaikutusta miehesi kanssa, elettyään 12 vuotta sinun kanssasi.
Yhteinen lapsi voisi olla hyvä ratkaisu. Sisarpuolet useimmiten rakastavat toisiaan vilpittömästi ja tyttäresi voisi hoivata lastanne ja lähestyä myös miehesi kanssa. Silloin olisitte "oikea" perhe ja vuorovaikutuksen jähmeys alkaisi sulaa.
Toisaalta tyttäresi on 2- vuoden kuluttua täysi-ikäinen ja murrosikä jo takanapäin.
Suosittelisin perheenlisäystä!
#yksi vaihtoehto#:lle! Mutta onko vaarana perheenlisäyksessä; että sitten ainakin alkaa viimeistään syrjimään tytärtäni ja yhteisestä lapsesta tulee kaiken hellittelyn ja huomion kohde? Nyt jo kissa on korostuneesti hänen hellittelyn ja huomion kohde. Tyttäreni on koko ajan paitsiossa. Mieheni suhtautuu tyttäreeni kuin hän olisi ilmaa. Mielestäni todella lapsellista käytöstä aikuiselta mieheltä.
Ja #äityliini-72#! Hänellä ei ole lapsia ennestään. Lisäksi on 6 vuotta minua nuorempi, eikä takana ollut pidempää seurustelusuhdetta ennen meidän suhdetta. Voisin kuvitella että taustalla paljon epävarmuutta ja sen sellaista.
Puhuit miehisistä harrastuksista. Enpä muuta keksi kuin laskettelun. Mieheni rakastaa laskettelua ja tytär taas lumilautailua. Minulla taas korkeanpaikan kammo:) Olen pari kertaa uhrautunut menemään laskettelureissuille ja ne ovat kyllä sujuneet hyvin. Niillä reissuilla on tullut yhteenkuuluvaisuuden tunne.Nyt ei ole yli vuoteen olllut varaa reissailla. Ehkä ensi vuonna. Minulla tod.näk. riittää ne siniset mäet:)
Mikä tarve sinulla on saada puolisosi rakastamaan lastasi?
Miksi et voi tyytyä siihen, että mies rakastaa sinua ja kohtelee tytärtäsi asiallisesti?
Mies kyllä aistii tyytymättömyytesi ja se tulee vaikuttamaan väleihinne. Kohtuuttomat ovat vaatimukset uusperheissä...
Tuttavapiirissäni ja omassa perheessä on vastaavia tilanteita. Lapsi sulattaa jään.
Miehelläni on yksi lapsi ex-vaimonsa kanssa, ja meillä 2 lasta. Ovat nyt jo nuoria aikuisia ja hyvin läheisiä sisaruksia, mitä en osannut odottaa.
Sisaruksilla on mutkaton tapa lähestyä toisia, olla tosi hyviä ystäviä, ja opettaa se myös meille kaavoihin kangistuneille vanhemmille.
En usko tuollaiseen pelkoon, että syrjittäisiin toista. Eiväthän tuolla ikäerolla olevat lapset kilpaile ja riitele keskenään. Lapsihan olisi tyttärellesi enemmän elävä nukke jota on kiva hoivata. Näin ainakin meillä ja ystäväpiirissä, niin miksei teilläkin.
Lapsi kasvattaa myös miehestäsi vanhemman. Rakastat häntä ja tytärtäsi, mutta uskon, että kaikki rakastavat myös pientä olentoa joka tarvitsee teidän kaikkien huolenpitoa.
Itse olin myös ensialkuun vaivautunut mieheni lapsen ollessa kanssamme, mutta lasten yhteenkuuluvuuden tunne on lähentänyt meidät tiiviiksi perheeksi.
Näin on käynyt myös ystävillämme. Pelkosi syrjimisestä ja mustasukkaisuudesta on mielestäni turha. Lapsen tulo perheeseen on iloinen asia !
Älä painosta ketään lisääntymään!
Lue noita suku on pahin palstoja niin näet että teoriasi kusee pahasti monenkin kohdalla.
Jos mies jo nyt osoittaa kissan kautta lapselle että hänen paikkansa on perheessä viimeisenä niin mitä se sitten olisikaan kun olisi se OMA lapsi siinä tähtipaikalla.
Ap huomaisi tuotapikaa olevansa joko häiriintyneen ongelmalapsen äiti tai kahden lapsen yksinhuoltaja.
Missään tapauksessa ap.n ei kannata tuon miehen kanssa lisääntyä!
Ap tekee ihan oikein että ajattelee jo olemassa olevaa lasta ja hänen henkistä kasvuaan.
Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ymmärtää ettei ongelmat korjaannu lisää lapsia laittamalla! Sillä tavalla saa vain lisää ongelmanuoria ja huostaanoton asiakkaita.