Minulta kysyttiin, että jos joutuisin valitsemaan kahdesta, kumman ottaisin: työn vaiko rakkauden?
En pystynyt heti vastaamaan. Tiedän, että tulisin hulluksi ilman luovaa työtäni. Vaan ilman tätä rakkauttakin olisi hirmuista olla. Kun aikani pohdin, tulin siihen tulokseen, että jos aivan pakko (kuoleman uhalla ehkä) olisi toinen valita, ottaisin työn. Niin karulta kuin se tuntuukin sanoa.
Kumman te arvon naiset valitsisitte?
En pystynyt heti vastaamaan. Tiedän, että tulisin hulluksi ilman luovaa työtäni. Vaan ilman tätä rakkauttakin olisi hirmuista olla. Kun aikani pohdin, tulin siihen tulokseen, että jos aivan pakko (kuoleman uhalla ehkä) olisi toinen valita, ottaisin työn. Niin karulta kuin se tuntuukin sanoa.
Kumman te arvon naiset valitsisitte?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ehdottomasti rakkauden! Mulle työ on pääasiassa vain tulonlähde... Ja rahahan ei mua onnelliseksi voi tehdä. Toki se helpottaa elämää suunnattomasti, mutta se ei anna niin paljon kuin rakkaus. Olettaen, että se on molemminpuolista...
Ehdottomasti rakkauden! Pelkkä työ ei tunnu pidemmän päälle hyvältä. Pelkkä rakkaus taas...:)
Oletuksena tietenkin että suhde on hyvä ja toimii molempien mielestä. Hyvää työpaikkaa en jättäisi huonon suhteen vuoksi.
eipä tarvinnut paljon miettiä. vihaan työtä, se on vain keino hankkia rahaa.
Koska työ alkaa käydä yhä stressaavammaksi, tai siis sillälailla pakkopullaksi, että mitä enemmän menestyy sitä syvemälle oravanpyörään juuttuu.
Haluaisi esim. välillä heittää kunnolla vapaaalle, muttei voi, koska on jo hankkinut tietyn elintason ja sitä ylläpitääkseen on saatava joka kuukausi hitaasti mutta varmasti kasvava pino euroja.
Ja tietenkin pitäisi olla hyvä SYY miksi en voisi rakkautta ja työtä yhdistää...
Jos rakkauteni laatu vaatisi työn jättämistä, se olisi vaikeaa. Olisi pakko valita työ, sillä rakkaus ei ruoki nälkäisiä lapsia tai maksa vuokraa. Ne ovat kuitenkin elämän reunaehdot, jotka määräävät aikas pitkälle.
Toisaalta, ei ihminen pelkästä leivästä elä...
Tottakai sitä kallistuu rakkauden puolelle. Vaan hiipuisiko se rakkauskin jos pöydästä loppuisi leipä? Rakkaus, jos ei tarvisi henkensä pitimiksi tehdä tylsää, tyhmää, stressaavaa työtä. Mutta saako valita molemmat???
Saa valita ja minusta jopa PITÄÄkin valita. Ja onneksi ei tosielämässä tarvitse tehdä näin radikaaleja joko-tai-valintoja kovin usein. Minullakin on molemmat ja olen hyvin onnellinen tilanteesta. Muruseni on myös paras kannustajani ja esittää aina välillä kysymyksiä ja näkökantoja, jotka selkiinnyttävät toisinaan varsin villisti laukkaavia ajatuksiani.
Omalla kohdallani tilanne on ehkä siinä mielessä erilainen kuin monen kirjoittajan, että työni on samalla elämäntapa. Siksi en kykenisi siitä luopumaan haavoittumatta pahasti.
Jos ajattelee työtä ja rakkautta abstraktioina, niin ilman toista on toinenkin aika mahdotonta. Täydellinen työnkarttaminen tarkoittaa muiden kustannuksella elämistä tai ainakin suunnatonta oblomovilaista velttoutta, kyllä siinä rakkaus pian sammuisi (paitsi ehkä äidinrakkaus).
Toisaalta elämä on tarkoituksetonta ilman rakkautta, miksi ponnistella työssä tai muutoin, jos ei koskaan saisi muuta kuin toimeentulon (hyvän tai huonon). Silti oletan, että monen meistä on paiskottava töitä, vaikka rakkautta ei ole edes näköpiirissä, on tapahtunut valintoja, meiltä kysymättä. Silti eletään.
Eli ilman työtä en eläisi tavalla, jota voisin itse arvostaa, olisin muiden armoilla. Ilman rakkautta pärjäilee, jos ei ennemmin niin myöhemmin, mm. kaikki jätetyt rakastetut sen tietävät ;)
Siis en voi elää ilman työtä, mutta voisin vaihtaa työpaikkaa (ehkä jopa alaa, mutten totisesti mielelläni) rakkauden tähden, kaikki silkat järjestelykysymykset ovat hoidettavissa ajan kanssa.
Jos lähdetään puhumastasi rakkaudesta johdatteleen pidemmälle..
Ei voi elää ilman rakkautta. Rakkaudeton elämä on, elää turhaan, ei ehkä edes elää, vaan olla olematon.
Ei kuitenkaan elämän vihaamista, koska sekin on eräänlaista rakastamista.
Kuolemakin vaatii rakkautta. Vaatii rakkautta luopua elämästä. Verraten vaikka vanhuksiin.
Siitä rakkaudesta teemme työtä, ne ketkä pystyy. jne..
Minä valitsisin rakkauden, sillä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Se, että on syntynyt naiseksi, merkitsee sitä, että on saanut synnyinlahjanaan sellaisen aseman, että töitä joutuu väkisinkin tekemään ihmisarvoisen elämän eteen. Sitä ei vain usein ajatella työksi. Kotityötä riittää aina, eikä sitä voi oikein välttääkään, vaikka kävisi työssäkin. Itsestä ja lähimmäisistä huolehtiminen vie myös aikaa ja voimavaroja. Voisin varmaan huonosti, jos kaikki tehtäisiin valmiiksi minun eteeni. Ihminen tarvitsee myös työntekoa. Rakkauskin teetättää työtä! Ilman rakkautta ihminen olisi vain robotti, enkä usko, että jaksaisin sellaistakaan elämää kovin pitkään, vaikka työ olisi kuinka mielenkiintoista tai haasteellista tahansa. Elämänsisällöksi se ei riittäisi, sillä luultavasti alkaisin voimaan henkisesti pahoin, jos minulta olisi rakkaus kokonaan kielletty. Rakkaushan merkitsee sellaista tunnesidettä ihmiseen/ihmisiin, joka auttaa jaksamaan ja tekee elämästä mielekkäämpää. Yksinäinen puurtaminen olisi surullista, saisin varmaan ennen pitkää sydäninfarktin ja joutuisin sairaslomalle. Elämäänsä ei kannata uhrata työlle, enkä halua olla työnarkomaani, joka ei osaa arvostaa läheisiään ja muita ihmisiä, ja joka ei näe ihmisen arvoa muuta kuin työn kautta. Siitä on omassakin lähipiirissä tarpeeksi varoittavia esimerkkejä.
rakkauden. joskus menneisyydessä se ei olisi ollut näin, mutta ajatusmaailman,
teot ja elämä muuttaa ja muokkaa.. :)
..sillä työ löytyy helpommin.
Luovuutta voi olla ilman että sitä saa työkseen tehdä. Tuskin, jos todella rakastaisit jotakuta, jättäisit häntä työn takia. Ajatellessasi vastausta etukäteen, tiedät millaista työsi on. Mutta et voi tietää, kuinka paljon jonain päivänä voit rakastaa toista ihmistä. Ennenkuin se oikea tulee kohdalle. Työtä on maailma täynnä mutta sitä suurinta rakkautta on olemassa vain yksi!
Minä rakastan omaa kultaani niin paljon, että voisin kuolla hänen puolestaan, jos pakko olisi meistä kahdesta valita. Työ on sivuseikka kaiken sen rinnalla, mitä rakkaudesta voi saada irti -jos itsensä toteuttamisesta puhutaan.
Luovuutta on todellakin monenlaista. Itse vain tiedän, etten voisi tästä elämäntavasta luopua toisen ihmisen vuoksi. Silloinhan antaisin pois erittäin suuren osan itsestäni ja sen jälkeen en myöskään enää olisi se, johon se toinen olisi rakastunut. Olisin myös erittäin vihainen, jos rakkaani luopuisi jostakin itselleen hyvin tärkeästä minun vuokseni!
Elämässäni on nainen, jonka kanssa olemme löytäneet rakkauden. Hän on läheisin ja tärkein ihminen elämässäni. Tästä huolimatta en todellakaan usko siihen, että yksin rakkaus voi antaa kaiken sen mitä elämässä tarvitsee. Yksi ihminen ei voi toimia kaiken sijaisena, eikä mielestäni sitä voi edes vaatia. Minulle rakkaus ei myöskään ole "itsensä toteuttamista", eikä minun tarvitse elää rakkauden kautta kokeakseni elämän mielekkääksi.
Onko huono työ yhtä paha kuin huono rakkaus?
Onko hyvä työ yhtä hyvää kuin hyvä rakkaus?
Näistä ottaisin hyvän rakkauden. On todella onnekas, jos löytää hyvän rakkauden. Harva löytää elämässään todellisen rakkauden.
Työtä on aina tekijälle tarjolla.
ja elämä on rakkaus. Ilman rakkautta ei meitä olisi olemassa. Tuskin kukaan katuu kuolinvuoteellaan sitä ettei tehnyt enempää töitä tai muita ns. maallisia velvollisuuksia. Tosin työkin voi olla rakkaus ja intohimo, mutta uskon ettei mikään työ voi koskaan korvata toisen ihmisen ja elollisten olentojen välistä lämpöä, hellyyttä, rakkautta ja huolenpitoa. Rakkaus on yksi niistä harvoista asioista, joita ei oikein voi antaa tai saada sanan varsinaisessa merkityksessä. Rakkaus ON ja sinun täytyy itse olla se rakkaus. Be Love....tämän neuvon sain eräältä tärkeältä taholta ja näin englanniksi se saa hassuja monimerkityksiä :)
Kun rakas isoäitini kuoli viime vuonna lausuin haudalla pienen runon:
Sataa lunta huhtikuussa,
linnut palaavat.
Sinun rakkautesi
elää.
Minusta tuntuu, että vastailtiin hieman kuka mihinkin kysymykseen. Ilman kumpaakaan: rakkautta (sen erilaisia ilmentymiä) ja "työtä" (jotain, minkä avulla ihminen edes jotenkin tulee toimeen tässä maailmassa), ei kerta kaikkiaan ole ihmiselämää. Vain scifi-kirjailijat voivat kehitellä lennokkaita fiktioita älyllisistä elämänmuodoista, joista jompi kumpi puuttuu.
Rakkautta voi olla kovin erilaista, eroottisen tunteen ohella äidinraukkautta, platonista rakkautta, ihmisrakkautta, eläinrakkutta jne. Niinpä esim. myös selibaatissa elävät tuntevat varmasti jotain noista erilaisista rakkauksista. En millään pysty kuvittelemaan ihmistä, joka ei kohdista lämpimiä tunteita johonkin.
Enkä pysty kuvittelemaan ihmistä, joka elää lilluttaa mitään tekemättä. Pylväspyhimykset, intialaiset "pyhät" miehet" sun muut paikoillaan istuksivat ovat nekin ottaneet työkseen ao. homman, sisäisen elämänsä kehittämisen, kärsimisen, julistamisen esimerkin avulla tms. Se on heille täyttä työtä, elämäntehtävä.
Siispä kun yksi vastaa: rakkaus on tärkeää, töitä aina on tarjolla, voidaan yhtä hyvin vastata: mikä tahansa työ on tärkeää, erilaisia rakkauksia on kyllä tarjolla.
Kun puhutaan omasta tämän hetken rakkaasta ihmisestä, ollaankin jo hieman toisessa tilanteessa. Suurin osa luullakseni vastasi tähän? Kun tosirakkaus on kyseessä, kyllähän useimmat tekevät kaikkensa selvittääkseen mahdollisen työongelman optimaalisella tavalla. Ja muulloin sitä ei koeta edes tarpeelliseksi, eikö totta? Näitä tosirakkauksiakin samoilla immeisillä voi sitten olla useita peräkkäin ja parhailla jopa pari samaan aikaan. Enkä mene tuomitsemaan, pois se...mutta pikkuisen hymyilyttää rakkausylistyksen ehdottomuus, kun vähänkin silmäilee ympärilleen... Yksi rakkaus jätetään, toinen otetaan ja taas eteenpäin rakastavasti :) Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on tärkeää, onnellista, raskasta ja vaikka mitä, mutta kovinkovin tarpeen, siitä olen samaa mieltä.
Inhoittavana realistina muistutan vielä, että moni palava rakkaus himmenee ja sammuu, jos toinen osapuoli vain kellii rakkaudessa antamatta mitään reaalista panosta huusholliin, vaikkapa niitä kotitöitä.