Kuulkaas arvoisat äidit, jotka valitatte elareista ja tapaamissopimuksista. Tässä teille vinkkejä, millä saatte nämä päänvaivat pois aikajärjestyksestä:
1) Opetelkaa tulemaan toimeen tuilla joita itse saatte tai hakekaa töitä. Jos on valmis tekemään mitä töitä tahansa, varmasti löytyy. Vuokratyöfirmat on myös jees. Jos isällä ei ole halua olla lapsen kanssa, se on hänen päätöksensä, sinulla on sama oikeus.
Jos raskaus oli miehelle shokki ja olisi halunnut päättää toisin, mutta naisena ja odottajana päätit pitää lapsen, on se NAISEN oma päätös. Naisella on oikeus määrätä kropastaan. Anna miehen päättää kukkarostaan.
2) Jos mies onkin halukas tapaamaan lasta. Älä laita kapuloita rattaisiin lapsen ja isän väleihin, sillä isän ja lapsen yhteinen aika, on aivan yhtä tärkeää kuin äidin ja lapsen.
3) Jos lapsi on tehty yhteisymmärryksestä, anna isän kantaa vastuu, mutta älä oleta että isän ostamat lelut olisivat äitien kotona. Kustannuksista kannattaa tehdä tarkat laskelmat. Täytyy muistaa että lähivanhempi saa työttömänä ollessaan lapsesta tukia. Joten suhteellisuus mukaan. Isällä on oikeus olla maksamatta exänsä elämistä.
JA SAMA PÄTEE TOISINPÄIN!
Olen samaa mieltä siitä että eronneet äidit ovat monesti ilkeyden perikuvia, eivätkä ajattele lasten parasta, vaikka naamioivat sen niin.
1) Opetelkaa tulemaan toimeen tuilla joita itse saatte tai hakekaa töitä. Jos on valmis tekemään mitä töitä tahansa, varmasti löytyy. Vuokratyöfirmat on myös jees. Jos isällä ei ole halua olla lapsen kanssa, se on hänen päätöksensä, sinulla on sama oikeus.
Jos raskaus oli miehelle shokki ja olisi halunnut päättää toisin, mutta naisena ja odottajana päätit pitää lapsen, on se NAISEN oma päätös. Naisella on oikeus määrätä kropastaan. Anna miehen päättää kukkarostaan.
2) Jos mies onkin halukas tapaamaan lasta. Älä laita kapuloita rattaisiin lapsen ja isän väleihin, sillä isän ja lapsen yhteinen aika, on aivan yhtä tärkeää kuin äidin ja lapsen.
3) Jos lapsi on tehty yhteisymmärryksestä, anna isän kantaa vastuu, mutta älä oleta että isän ostamat lelut olisivat äitien kotona. Kustannuksista kannattaa tehdä tarkat laskelmat. Täytyy muistaa että lähivanhempi saa työttömänä ollessaan lapsesta tukia. Joten suhteellisuus mukaan. Isällä on oikeus olla maksamatta exänsä elämistä.
JA SAMA PÄTEE TOISINPÄIN!
Olen samaa mieltä siitä että eronneet äidit ovat monesti ilkeyden perikuvia, eivätkä ajattele lasten parasta, vaikka naamioivat sen niin.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Mitä sellaista tukea lähivanhempi työttömänä ollessaan saa, johon etällä ei ole oikeutta?
Olisit voinut tiivistää tuon sanomasi yhteen lauseeseen: "Jos isä ei halua, sen ei ole pakko yhtään mitään, mutta jos haluaa niin sillon sen pitää kans saada".
Kenen kanssa olet samaa mieltä siitä että eronneet äidit ovat ilkeitä eivätkä ajattele lapsen parasta?
Isän oikeuksien vähäisyys on julkinen salaisuus. Lähivanhemmat saava tukensa ns. Kahden henkilön mukaan. Sossusta saa harkinnanvaraisena hakea vaikka harraatuksiin varoja. Tällä palstalla vaan paistaa katkerien yh äitien ajatuksia, joista kirjoitusten perusteella liian moni ajattelee oman katkeruuden helpottamista, eikä lapsen parasta. Laki velvottaa isän maksamaan tietyn summan elareita ja jos maksua ei tule, peritään se toista kautta. Tapaamissopimukset ovat perseestä. Jos isä haluaa tavata lastaan useammin kuin tapaamissopparissa lukee, on se äidistä järjetöntä. Jos taas isä ei halua tava lasta, on sekin hirveää. Meillä äideillä on samat oikeudet luopua lapsistamme tai ottaa se etän rooli ja maksaa elareita. Valintana jos on kantaa lapsesta vastuu ja huoltaa lapsi niin tehkää se. Pystytte siihen halutessanne aivan itse.
Sitä minäkin olen aina sanonut! Jos kerran välttämättä vaatii ja saa sen lähihuoltajan roolin, on ihan turha kitistä.
Sinä et vastannut kysymykseen. Mitä sellaista tukea työtön yh saa, johon etällä ei ole oikeutta? Mitä tarkoitat "kahden henkilön mukaan" saatavilla tuilla?
Mitä väärää siinä on että laki velvoittaa maksamaan elarit ja ne peritään tarvittaessa ulosoton kautta? Pitäisikö lapsen elatus olla mielestäsi vapaaehtoista?
Sopimus on sopimus, miksi sen noudattaminen on vaikeaa? Ja vaikka se äiti pystyisikin ihan yksin kantaman vastuun ja huoltamaan lapsen, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi? Pitäisikö isät vapauttaa vastuusta kokonaan? Oikeuksistä sinä puhut, mutta vastuutako ei pitäisi lainkaan olla?
Jos lähi olettaa että etä maksaa elarit sovitusti ja noudattaa tapaamissopimusta,hän on sinusta katkera ja ajattelee vain oman katkeruutensa parantamista eikä lapsen parasta. Miksi niin?
"Tapaamissopimukset ovat **********. Jos isä haluaa tavata lastaan useammin kuin tapaamissopparissa lukee, on se äidistä järjetöntä. Jos taas isä ei halua tava lasta, on sekin hirveää."
Miksei se isä sitten vaan noudata sitä sopimusta johon on itse nimensä alle laittanut?
Onko pomosi sinusta katkera kun vaatii sinun noudattavan työsopimusta?
Hei!
Näin uusperheen äitinä, ja tällä hetkellä olosuhteiden pakosta hyvin vähävaraisena sellaisena, mainittakoon että jos miehen lasten osoite olisi meillä, saisimme toimeentulotukea n. 600 euroa kuukaudessa. Nyt emme saa penniäkään. Saisimme myös asumistukea, mikäli kaikkien lasten osoite olisi meillä, eikä miehen lasten osoite olisi äidillään.
Miehen lapset ovat meillä puolet kuukaudesta. Puolet kaikista kustannuksista tulee meille. (Omat vaattee, lelut, puolet harrastuskuluista jne) Kaiken huipuksi mieheni maksaa exälleen vielä elareita 140e kuussa, vaikka exän perheessä tulot ovat paljon meitä suuremmat. Missä on oikeudenmukaisuus? Exälle menee myös lapsilisät.
(Olen itse hoitovapaalla, siksi monilapsisessa perheessä ollaan todella tiukoilla. Kun hoitovapaa loppuu, olen taas opiskelija, ja tulot tippuvat entisestään.)
http://www.lapsilisa.fi/linkit/
Ai,aijai. Tuo kirjoitus kolahtaa yh-valittaja äitiin jos yleensä tajuaa että v.i.tt.u.i.l.e.t. Tosin asiaahan tuo kirjoitus kaikkinensa oli, mutta noista asioista kun ei saa keskustella. Jumala, sossutäti ja äiti hallitsee maailmaa. Järjestyksestä tosin en ole varma, mutta kaikki nuo on kärki kolmikossa. Otin aikanaan mittaa kahdesta noista ja selätin molemmat lapsen edun mukaisesti tosin. Alkuun oli hankalaa, mutta lopulta homma meni helposti. Kaikki voitti, paitsi äiti.
On törkeää verrata työsopimusta ja lapsentapaamissopimusta toisiinsa. Kuvittele itsesi etävanhemman rooliin. Jos on tilanne että vanhemmat asuvat suhteellisen lähekkäin, miksi evätä tapaamisia? Ei se lähivanhemmalta ole pois jos lapsi saa pitää kaikestahuolimatta tiivistä yhtyttä etäänsä.
Tukipäätöksissä huomioidaan, kotitalouden henkilömäärät ja tulot jne.. Joten jos etä on työtön ja yksin, luonnollisesti saa vähemmän rahaa kuin yh lapsen kanssa. Jos isä on töissä, ei hänen tarvitse elättää entistään.
Lapsen kulut voi olla todella suuret, mutta paljon siihen vanhemmat voivat vaikuttaa. Itse olen löytänyt huutonetistä, torista ja kirppiksiltä ihan kivoja löytöjä, vaikka ei aina olisi niin tarviskaan. Harrastuksiin voi tarvittaessa hakea sossusta harkinnanvarasena ja vähävaraiset saavat niitä ihan hyvin.
En ole sanonut että elareiden maksamisessa olisi mitään vikaa. Mutta lähivanhepi tulee kyllä saamaan omansa. Sen voi virkateitsekkin varmasti hoitaa. Tavoite on itse hoitaa lapsi ja itsensä.
Toistan nyt itseäni: Halutessanne pystytte siihen aivan itse. Se vaatii työtä, mutta kukaan ei tätä helpoksi väittänytkään..
"Tukipäätöksissä huomioidaan, kotitalouden henkilömäärät ja tulot jne.. Joten jos etä on työtön ja yksin, luonnollisesti saa vähemmän rahaa kuin yh lapsen kanssa."
Niin, yleensä näissä päätöksissä vaikuttaa se ruokakunnan koko ja tulot. Mikä siitä nyt sitten tekee epäreilua? Kaksi ihmistä kuluttaa enemmän kuin yksi. Eikä sen isukin tarvitse eksäänsä elättää vaikka töissä kävisikin, mistä sellaisen johtopäätöksen olet vetänyt että tarvitsisi?
Olet siis yleistänyt 200 erin henkilön keskustelemaa keskustelua ja vääntänyt niistä yleistetyn paketin.
Ja sama todella pätee toisinpäin
olen samaa mieltä, että eronneet isät/äidit ovat monesti ilkeyden perikuvia, eivätkä ajattele lapsen parasta, vaikka naamioivat sen niin.
Olen itse äiti ja vielä nuori sellainen. Toistan edelleen itseäni. Isien oikeudet lapseen ovat mitättömät. Ja monet meistä äideistä hyväksikäytämme niitä julkeasti. Tosin itsellä on erittäin hyvä ystävä, joka on 4 lapsen äiti. Isä on lähivanhempi ja toimii juuri niinkuin moni katkeroitunut lähivanhempi äiti. Onko tämä siis katkeroituneen lähivanhemman rooli? Monesti kuitenkin äideistä taitaa tulla se lähivanhempi.
Kertoisitko mitä niistä isien mitättömistä oikeuksista äidit käyttävät julokeasti hyväkseen? Siis ihan konkreettinen esimerkki.
Väität myös lähivanhempia katkeroituneiksi, mistä moinen päätelmä? Mistä he sinusta ovat katkeria?
Kirjoitat olevasi äiti itsekin, mutta veikkaan että et ole eronnut lapsesi isästä? Jos ukkokultasi huomenna lähtisi naapurin Irman matkaan ja jäisit yksin lapsinesi, olisitko edelleen sitä mieltä että hän voi halutessaan jättää kaiken vastuun sinulle ja sinä olet ilkeyden perikuva jos ilkeät vaatia häntä osallistumaan vastoin hänen tahtoaan?
Miksi luullaan että kaikki yh:t ovat katkeroituneita???? Meillä exä maksaa elatusta sen summan mikä hänelle on määrätty lastenvalvojalla, kirjoittanut nimensä sopimukseen ja minä hyväksynyt. Mulla ei ollut mitään vaatimuksia ei yhteishuollon eikä elatussumman suhteen. Näillä on menty jo 10v eli olen käytännössä uksinhuoltaja, koska exä asuu muualla.
Elämä lapsen kanssa on ollut elämäni parasta aikaa ja nyt nuoren aikuistuvan ihmistaimen kasvamista iloineen ja suruineen. Ainoa suru on jo etukäteen se kun kohta lentää pesästä, että miten pärjää kylmässä maailmassa.
Lueppas täältä, kukaan muu ei niin sano, kuin se ex miehen uusikko.
Mutta kun he ovat itse, niin pitää syyllistää muutkin, jotta he tuntisivat olonsa tasavertaiseksi. Itseään kehumalla ja muita lyttäämällä, tuntuu olo paremmalta.
Älä ota itseesi, kunhan katkerana huutlooooo!
Kaikki Yh:t eivät ole katkeroutuneita. Mielestäni en niin ole väittänyt, mutta monet kuitenkin ovat. Olen nähnyt monta tapausta missä isän tapaamiset tehdään käytännössä mahdottomaksi ja pelataan aikaa oikeudenkäynnillä. Silti vaan ollaan etän kukkaroilla. Jos exä löytää uuden naisen, on tämän naisen syytä kaikki paha. Koska yh:lle ei koskaan saa antaa kritiikkiä, koska siinä asemassa oleminen on jo "nobelin arvoista". Sillon saa luvan kanssa mennä sieltä missä "aita on matalin", sillä se on niin raskasta. Helpoiten vaan haetaan elareiden korotusta, eikä haeta mitään duunia yms.. Itse kunnioita Yh vanhempia jotka käy edes jossain osa-aikatöissä tai opiskelee ja silti jaksaa pitää lapsestaan huolta. Ei kuluta aikaansa exänsä kiusaamiseen tai muiden syyttelyllä. Vaikeaa se on, mutta tuossa se rima ei olekkaan matalimmalla. Ja sellaiset ansaitseekin hatun noston. Erot varmasti on vaikeita, mutta pystytkö itse käymään oman surun läpi, sekoittamatta siihen lapsia. Tai eväämättä lapsen oikeutta isäänsä..
"Kertoisitko mitä niistä isien mitättömistä oikeuksista äidit käyttävät julokeasti hyväkseen? Siis ihan konkreettinen esimerkki.
Väität myös lähivanhempia katkeroituneiksi, mistä moinen päätelmä? Mistä he sinusta ovat katkeria?
Kirjoitat olevasi äiti itsekin, mutta veikkaan että et ole eronnut lapsesi isästä? Jos ukkokultasi huomenna lähtisi naapurin Irman matkaan ja jäisit yksin lapsinesi, olisitko edelleen sitä mieltä että hän voi halutessaan jättää kaiken vastuun sinulle ja sinä olet ilkeyden perikuva jos ilkeät vaatia häntä osallistumaan vastoin hänen tahtoaan? "
Voisitko nyt vastata näihin kysymyksiin? Minua rupesi ihan tosissaan kiinnostamaan :)
Isien (tai no etän) oikeus/velvollisuus on maksaa elatustukea, mikä mielestäni on ok, mutta kuka vahtii mihin se lähivanhempi ne käyttää?
Mielestäni lähivanhemman velvollisuus on osoittaa ja todistaa että rahat ovat varmasti käytetty lasten edunmukaisesti lapseen. Äidit (monesti lähivanhemmat) tekevät niillä mitä lystää..
Ajattelen lähivanhempia katkeriksi heidän valitusten ja käyttäytymisen perusteella.. En tietenkään kaikkia.
Viimeinen kysymys on aika henk koh, mutta sanotaan näin että itse olen paljon yksikseni lapseni kanssa. Rakastamme toisiamme ja lastamme paljon, mutta sitoutuminen täysillä toisiimme ei vain sovi meille. Olemme yrittäneet sen minkä voi ja kehitelleet ratkaisun yhteisymmärryksessä. Monta itkuista päivää sen takia on vietetty. Muttakun katson poikaani, tajuan että hänen parhaakseen aijon tulla toimeen lapseni isän kanssa. Voimme olla onnellisia näin, mutta en aijo vihata poikani isää jos hän tulisi onnelliseksi toisen kanssa. Itsellä ei jaksamista uuteen suhteeseen, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa sitten. Olen sanonut etten tahdo elareita vaan että hän itse käyttää rahat lapseen, esim hankinta muodossa tai että hän vie pojan vaikka linnanmäelle. Vaikka hän on töissä ja tulee toimeen varsin hyvin, en aijo olla riippuvainen kuukausittain maksettavista elareista. Ja tämä sopimus pätee meillä, silloin hän tietää että ne todella menee lapseen ne rahat..
Mutta oma kokemukseni tai elämäni ei liittynyt tähän mielipiteeseen, minkä kirjoitin..
Meinaat siis, että elarit pitäisi laittaa erille tilille ja ostaa lapsen ruoka, vaatteet harrastusvehkeet kaikki sillä rahalla. Ehei riitä, kyllä lähivanhempi laittaa lapsiinsa paljon niitä omia rahojaan. (isompi koti, isommat siivouskulut. Enempi pyykkiä, enempi pesuainetta yms. jos ymmärrät mitä ajan takaa.)
Olenko minä sitten katkera, kun kommentoin noin, en. Entinen mieheni haukkuu minut katkeraksi ja ilkeäksi, jos en suostu johonkin päivän varoajalla ja ehdotankin seuraavaa päivää tai viikkoa. Me ollaan väännetty samaa roskaa, mitä parisuhteen aikanakin. Mies puhuu ennemin 5 vuotta vanhoista asioista, kuin lapsiensa tulevaisuudesta ja tuohon samaan roskaan astuin itsekin mukaan. Kun nappasin viranomaiset mukaan, ettei tästä tule mitään. Mies yrittää kaikkensa, ettei viranomaisia sotkettaisi ja haluaisi edelleen vääntää kättä asioista, jotka eivät liity lapsiiin millään tavalla. Miksi? Ei ole lasten edunkaan mukaista, jos vanhemmat keskustelee 5 vuotta vanhoista parisuhde asioista tapellen, eikä lapsistaan.
Jaaha, eli se mitättömien oikeuksien julkea hyväksikäyttö oli siis elatusmaksu ja sen käyttäminen.
Olipa yllätys.
Ja jos sinä olet lapsesi puolesta päättänyt että isin elatusvelvollisuus voidaan kuitata vaikka lintsinreissulla, se ei tarkoita että kaikkien muidenkin tulisi polkea lapsensa oikeuksia vastaavalla tavalla.
Lopeta se eksäsi perseen nuoleminen ja ajattele sitä muksuasi välillä.
Oletko sä vähän tyhmä? Että kun se lähi menee kauppaan, se maksaa lapsen jugurttipurkit ja leivät eri kukkarosta kun omansa? Ja vessapaperit ostaa eriksee, ettei vaan omaa hanuriaan pyyhkisi isin kustantamilla papereilla? Maksaako osan vuokrastakin eri tililtä? Ja sähköstä? Ja vedestä?
Sinä olet aika säälittävä tekstistäsi päätellen. Mahtaisko olla niin että eksäsi kieltäytyisi tapaamasta lasta jos vaadit elareita? Vie sua ihan satanolla ja sinä typerä kiitollisena otat kaiken paskan vastaan? Ukko kusettaa ja sinä selittelet tyhmyyttäsi inttämällä että en olis elareita halunnutkaan... Kannattaisko miettiä että ne elarit on lasta varten, ei sinua. Sulla ei ole oikeutta niitä lapselta kieltää. Ryhdistäydy nainen.
Kysymys, miksi lähivanhemmalla olisi isompi koti tai isommat siivouskulut, tai enempi pyykki, pesuainetta tms., kun kuitenkin valtavan suuri osa tapaamissopimuksista on 50/50 kuukaudesta? Eikös nuo kulut, kuten myös ruoka ja vaatekulut, ole tällaisissa hyvin yleisissa tapauksissa tismalleen samat???
Siitä huolimatta myös ne etät, jotka viettävät puolet kuusta lasten kanssa, joutuvat usein maksamaan elareita ja lisäksi lähi saa lapsilisät sekä muut etuudet mitä saa, kun lasten osoite on lähin luona.
Älä siis yleistä omaa tilannettasi. Valtavalla osalla "etä"vanhempia se etä on vain nimike. Valitettavasti se nimike aiheuttaa epätasa-arvoa. Siitä se katkeruus juontaa!
"Valtavalla osalla "etä"vanhempia se etä on vain nimike. Valitettavasti se nimike aiheuttaa epätasa-arvoa. Siitä se katkeruus juontaa! "
Ne etätkö siis ovat katkeria? Äsken itkettiin että lähit ovat katkeria.
Laita se laskin pois ja mene leikkimään lastesi kanssa.
Kuule en koskaan sanonut ettei lapseni isä maksa lapsen kustannuksia. Tottakai maksaa ja suhteellisen avokätisesti. Minusta on järkevämpää että lapsen isän kanssa tekemämme sopimus on tällainen. Hänen varansa ovat suuremmat kuin omani ja lapsen tarvikehankinnat ovat huomattavasti kalliimmat kuin ruokakustannukset. Ja haluan olla varma siitä ettei hän kustanna omia menojani ja sellasia. Hän on itse tietoinen mihin hänen rahansa käytetään ja siihen hänellä on oikeus. En ole valmis myymään itseäni lapsen isälle, koska ei hänen tarvitse maksaa minulle palkkaa mistään. Haluan itse maksaa omat menoni ja elättää myös omaa lastani ITSE. Ei minun tarvitse olla exäni elätti. Jos olisin etä, haluaisin tietää miten omat lapsen elatukseen tarkoitetut rahat käytetään ja mitä lapsi siitä on saanut. Kohtelen miestä aivanniinkuin toivoisin itseäni kohdeltavan. En minä haikaile hänen peräänsä, mutta kai sitä näin lapsiystävällisestikkin voi asiat hoitaa?
"elättää myös omaa lastani ITSE"
Minäminäminä ja vielä kerran minä. Sinä se et sitten millään ymmärrä että siinä elatusasiassa ei ole kyse sinusta vaan LAPSESTA.
Ei sinun tarvitse olla eksäsi elätti, mikä ihmeen fobia sinulla siitä oikein on? Meinaatko että hän maksaisi niin isot elarit että pystyisit niillä itsesikin elättämään?
"Jos olisin etä, haluaisin tietää miten omat lapsen elatukseen tarkoitetut rahat käytetään ja mitä lapsi siitä on saanut."
Mikäli lapsi on asianmukaisesti ravittu, vaatetettu ja pesty, hänellä on katto pään päällä, harrastusmahdollisuuksia, karkkipäivä ja tyytyväinen perusolemus hän on saanut tarvitsemansa. Pitäisikö sinusta eritellä mitä on ostettu elatusmaksulla ja mitä lähin palkalla? Miksi?
Tiedän useamman äidin, jotka ei elareita käytä lapseensa. Tietysti ostavat ruokaa ja vuokran maksavat. Mutta isovanhemmat ostavat vaatteet, kengät, harrastusvälineet ym. lapsille. Tämäkö on oikein? Eikö elatusmaksut ole juuri lasten tarvikkeita ja vaatteita varten ym.? Tuskin lapset syövät kotona koko elarimaksujen edestä?
Ehkäpä se lapsi saa niillä säästyneillä elareilla jotain ekstraa, kuten vaikka lomamatkan?
Onko sinusta ihan oikeasti väärin se että jollekin muksulle isovanhemmat ostavat harrastusvälineitä? Pitäisikö elatusmaksu poistaa sellaisilta? Että iskän ei tarvi maksaa jos joku muu ostaa fillarit ja kengät?
No ei todellakaan saa ekstraa. Äitit siis käyttävät rahat itseensä. Äiti siis voi tehdä lomamatkoja, mutta lapset eivät ole mukana. Minusta on väärin, että äitit eivät käytä rahaa lapsiinsa. Tietysti isä maksaa mutta rahan kuuluis mennä lapsiin. Miksi isä maksaa äitin menoja? Mielestäni isä voisi tällaisissa tapauksissa ostaa itse elatusmaksuilla lapsille jotain. Eikä tietysti sekään ole väärin että isovanhemmat ostaa jotain. Mutta kyse oli siitä, että elatusmaksut kuuluu mennä lapsen menoihin, ei äitin menoihin.
"Paras tapaus", minkä tiedän, on sellainen, että äiti ei esim. käytä lapsiaan parturissa tai osta sään mukaisia ulkoiluvaatteita ym. Ja koska äiti ei näistä asioista huolehdi, sen tekee isä tai isovanhemmat. Ja tietysti he nämä kulut myös maksavat. Vaikka mielestäni esim. parturissa käynnin voisi rahoittaa elatusmaksuilla. Mielestäni on siis väärin, että äiti ei elatusmaksuja käytä lapsiinsa.
Ja sinä olet yksi niistä.
Ai, sä siis tunnet ihan henk koht kaikki sellaiset äidit joiden mukuloille isovanhemmat ostavat tavaroita? Vai mistä vetäisit johtopäätöksen että äidit käyttävät rahat itseensä eivätkä ota lapsia mukaan lomille?
Otapa pää pois perseestä ja keskity omiin asioihisi.
Ei ole väittänyt, että tunnen kaikki äidit. Puhuin omista tutuistani. Kerro ihmeessä mihin elarit sinun mielestä kuuluisi käyttää? Lapsiin vai äidin menoihin? Minä olen edelleen sitä mieltä, että elarit kuuluu mennä lasten menoihin.
Sitä minä en tajua, että miksi tehdään lapsia puolison kanssa kenen kanssa ei halua olla koko elämää. Eikö se niin ole etä lapsi tehdään vasta sitten kun ollaan varmoja siitä että kumppani on oikea. Ei olisi mitään huoltajuuskiistoja ja elatusriitoja eikä lasten pitäisi kärsiä vanhepiensa lapsellista riitelyä.
Joo samaa mieltä. Ei lapsia jos ei jaksa niiden kanssa olla. Mutta sitten tehdään uusia vekaroita toisen naisen kanssa. Ihan ällistyttävää.
Suomen mihet ovat ottaneet oppia saippuasarjoista ja venkuaa siellä täällä, eivätkä tiedä oikein mihin jumittuisi.
No kyllä se on niin että isällä ei todellakaan ole oikeutta poistua lapsen elämästä.
Mutta äidilläkään ei ole oikeutta kieltää lapselta isää.
Onneksi ei ol tarvinnut tapella mistään,kela maksaa elarit ja eksää ei kiinnostanut tavata lastaan ekaa 6 vuotta,nyt ei kiinnosta enää lastakaan. Joten se siitä.
Eihän elarit olekaan äitiä varten vaan että äiti hankkii sillä lapselle ruokaa,vaatteita ym. Vai pitäisikö sen lapsen itse mennä ne ostamaan omalta tililtään? :)
Minusta etällä on oikeus tietää mihin elarit menee. Todellakin toiset lähivanhemmat väärinkäyttävät lapsen elarit sellaiseen mihin ei pitäisi. Itse kohtelen lapseni isää juuri niinkuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Ja se toimii. Olemme siis tehneet sopimuksen että isän elareita käytetään juuri hankintoihin (vaatekustannukset, huvireissut, harrastusvälineet..'). Itse olen pienituloinen, mutta ne riittävät kuitenkin. Tällatavoin saamme toimivasti järjestettyä lapselle virikkeitä harrastusten ja reissujen muodossa. Lisäksi olemme kaikki sovussa.
Minäkin olen exäni kanssa ihan sopuisa eronneeksi pariksi,eikä häntä kiinnosta tippaakaan, mihin juuri ne rahat, mitkä hän elatusmaksua maksaa, menee.. Kas, kun normaalijärkinen ja lapsen kanssa samassa perheessä elänyt vanhempi ymmärtää, että sillä rahalla ei nyt IHAN KAIKKEA saa, ei riitä exän tuulipukuihin senttiäkään, jos ylläpidetään lapsen tarpeita kuten on sovittu..
Muista kesällä pyytää kuitti huvipuistossa, että maksoit lapsen pääsylipun sen rahoista ja omasi omasta pussista.. Mielellään parin todistajan kera. Ja jos ei se etää kiinnosta, niin ainakin voit hehkua omassa martyyriudessasi :D
Hei hallo! Oikeesti naurettavaa että jostain pikkuruisesta elatuksesta viel vaaditaan todisteita mihin rahat menee. Tästä on kyl järki kaukana!! Kyse on vallasta ja laspen/lasten äidin kontrollista ja se on "sairasta".