Dali, Dalí ja HS

Onko kukaan pannut merkille Helsingin Sanomien sekoilua taiteilija Salvador Dalin nimen kirjoittamisessa?
Kuten muistetaan, taiteilijan nimi on Suomessa kirjoitettu iät ajat ilman aksenttimerkkiä eli muodossa "Dali", näin on tapahtunut lähes kaikissa sanoma- ja aikakausilehdissä.
Joskus viime vuoden puolella tai tänä vuonna Helsingin Sanomat alkoi osoittaa kunnioitusta taiteilijaa ja espanjaa/kataloniaa kohtaan ja nimi ruvettiin kirjoittamaan muodossa "Dalí".
Kirjoitusasu oli siis oikea, tosin suomalaisen silmään aksenttimerkki i:n päällä hieman oudoksuttaa.
Sitten kävikin niin, että Helsingissä pidetty Dali-näyttely menikin pahasti karille ja suurin osa esillä olleista töistä oli väärennöksiä.
Tämän tapauksen yhteydessä HS muutti Dalin kirjoitusasun takaisin alkuperäiseksi eli viime viikkoina HS:ssä ei Dalin nimessä näy aksenttimerkkiä.
Lukekaa Hesarin numeroita parin viime kuun ajalta niin huomaatte eron.
Aika erikoinen tapaus. Onko siis niin, että taiteilijan arvostuksen mittari on se, kirjoitetaanko hänen nimensä oikein ja jos Dalin arvostus laski Hgin-näyttelyhuijauksen takia, niin kuka on syyllinen, näyttelyn järjestäjä vai Dali?
2203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oletpa tehnyt todellisen suurlöydön! Kannattaa todellakin postata moista Dalí-ilosanomaa kaikille palstoille!

Äänestä

Muakin valvottaa toi asia.. Unettomia öitä edessä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivellin kirjoitti:

Onko kukaan pannut merkille Helsingin Sanomien sekoilua taiteilija Salvador Dalin nimen kirjoittamisessa?
Kuten muistetaan, taiteilijan nimi on Suomessa kirjoitettu iät ajat ilman aksenttimerkkiä eli muodossa "Dali", näin on tapahtunut lähes kaikissa sanoma- ja aikakausilehdissä.
Joskus viime vuoden puolella tai tänä vuonna Helsingin Sanomat alkoi osoittaa kunnioitusta taiteilijaa ja espanjaa/kataloniaa kohtaan ja nimi ruvettiin kirjoittamaan muodossa "Dalí".
Kirjoitusasu oli siis oikea, tosin suomalaisen silmään aksenttimerkki i:n päällä hieman oudoksuttaa.
Sitten kävikin niin, että Helsingissä pidetty Dali-näyttely menikin pahasti karille ja suurin osa esillä olleista töistä oli väärennöksiä.
Tämän tapauksen yhteydessä HS muutti Dalin kirjoitusasun takaisin alkuperäiseksi eli viime viikkoina HS:ssä ei Dalin nimessä näy aksenttimerkkiä.
Lukekaa Hesarin numeroita parin viime kuun ajalta niin huomaatte eron.
Aika erikoinen tapaus. Onko siis niin, että taiteilijan arvostuksen mittari on se, kirjoitetaanko hänen nimensä oikein ja jos Dalin arvostus laski Hgin-näyttelyhuijauksen takia, niin kuka on syyllinen, näyttelyn järjestäjä vai Dali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu