Olen luonteeltani lumppu, eli annan pillua melkein kelle vaan, joka on oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Parasta tässä on se, että mieheni kiihottuu tästä ominaisuudesta mielettömästi, se tulee myös jonkunverran mustasukkaiseksi ja haluaa rangaista minua tästä, itseasiassa mieheni alunperin heitt ajatuksen että antaisin vieraalle ja sitten rankaisi minua, tästä rankaisusta ei olutu kyllä sovittu, mutta tajusin että se kiihottaa minua yhtä paljon kuin itse seksi.
Homma kävi niin, että seksipuolella oli ensin hyvin hiljaista, sitten kiihotuin yhden tutun lähentelyistä viikonloppujuhlilla, mieheni sattui asian näkemään ja tuli paikalle ja yllytti minua jatkamaan loppuun asti, jonka myös tein.
Kotona sitten sain remmiä ja kunnolla kyrpää piiskatulle perseelleni.
Olin kotona paljon kiihottuneempi kuin itse juhlissa, vaikka homma pelotti aikapaljon.
Yleensä meikkaan aika voimakkaasti, puen jonkun väljän hameen, alle seksikkään alusasut, ravintolassa olen sitten iskevinäni jonkun ja mieheni seuraa tilannetta, kerromme kyllä isketylle homman juonen illan kulueassa ja lopulta päädymme hotellihuoneeseen, jossa sitten miehet naivat minua ja mieheni yleensä vielä piiskaa päälle, itse nautin suunnattomasti tästä lumpun roolista, jota esitän.
Olen lumppu
näin voi nauttia
1
5670
Vastaukset
- jhguyy
Kuulostaa kiihottavalta. Etkö kirjoittaisi hieman yksityiskohtaisemmin ja vaikka tarinan muotoon,lukisin mielelläni lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057