Cristoffer Taxell ja Åbo Akademin säätiö sekä asuntokaupat!!!!

Neljät kaupat!

Viime aikojen kohua herättäneisiin asuntojärjestelyihin
liitetty ministeri Christoffer Taxell osti itse entisen työsuhdeasuntonsa, joka oli alun perin ostettu Åbo Akademin säätiöltä.

Taxell hankki viime vuosikymmenen alkupuolella Turussa sijaitsevan kolmikerroksisen a r v o t a l o n, jonka yhdessä asunnossa hän oli asunut perheineen pitkään. Taxell asuu huoneistossa edelleen.

Asiasta kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.

Lehden mukaan Taxell muutti Vartiovuorenkadulle vuonna 1991. Partek oli ostanut kyseisen talon edellisenä vuonna Åbo Akademin säätiöltä, jonka hallituksessa Taxell on ollut vuodesta 1988 lähtien.

Neljä muuta tällaista asuntokauppaa !!!!
Taxell ei suostu kertomaan, kuinka vähän hän talosta maksoi.

Åbo Akademin säätiö toistuvasti esillä

Rkp:n puheenjohtajan, puolustusministeri Stefan Wallinin asuntokauppoihin Taxellilla on liittymäkohta Åbo Akademin säätiön kautta.

Wallin osti Turussa sijainneen asunnon Åbo Akademin säätiöltä vuosituhannen alussa ja myi sen takaisin säätiölle tuntuvasti korkeammalla hinnalla vuonna 2009. Kaupasta ei ole aloitettu rikostutkintaa, mutta tapaus on poliisin selviteltävänä.

Wallin valittiin Åbo Akademin valtuustoon vuonna 1999, ja Taxellin johtamassa säätiön hallituksessa hän on ollut tämän vuoden alusta.

Taxell sanoo STT:lle, ettei hänellä ole mitään uutta sanottavaa tapauksista.

Myös säätiön toimitusjohtaja Kjell Sundström on ollut otsikoissa asuntojärjestelyjen vuoksi.

Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin tässä kuussa, että eläkevakuutusyhtiö Veritaksen hallituksen puheenjohtajana toimiva Sundström asuu alivuokralaisena yhtiön arvoasunnossa Turussa.

Hän vuokraa asuntoa Åbo Akademin säätiöltä, joka puolestaan vuokraa sitä Veritakselta.

Ilta-Sanomat on puolestaan kertonut, että Sundström asui aiemmin halvalla hulppeassa omakotitalossa Turussa.

Lehden mukaan kiinteistön omistaa Ståfast Oy Ab, joka on Åbo Akademin säätiön omistama osakeyhtiö. Sundström on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Åbo Akademin säätiön toimitusjohtaja Kjell Sundström on tässä veronkierto-vyyhdessä yksi suunnittelijoista Taxellin lisäksi.

Hinta on varovasti arvioiden yli miljoona €uroa, sillä siinä on 590 m2.
Taxell sanoi, ettei hän muista ostohintaa,
(eli sitä, miten vähän hän siitä maksoi.)

Jaa viesti Ilmoita asiaton viesti
Tuo Asunto Oy Solaris, jonka omistaja on Åbo Akademin säätiö, perustettiin vuonna 1990, ja Cristoffer Taxell oli sen jäsen 1988 -1991, varapuheenjohtaja 1991 - 2002, ja puheenjohtaja 2003 - edelleen.
Samanaikaisesti vv. 1990 -2002 Taxell oli Partekin toimitusjohtajana.

Taxell siis osti puolet koko taloyhtiöstä Partekilta v. 2003 asuttuaan siinä jo 10 vuotta.

Korruptio suomenruotsalaisilla on suurta, se on nyt setvittävä läpi.

STT

1

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GlaadaNyttÅååårIÅbo

      Tämäkään viesti ei ole saanut RKP:n kätyrilaumaa aktivoitumaan, sillä hiljaisuus on parempi kuin huomio.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      56
      6025
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      57
      5462
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      112
      3897
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      54
      3802
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3745
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3176
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2914
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2806
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      67
      2518
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1930
    Aihe