Sain perjantaina kutsun gynen polille kolposkopiaan. Kävin papassa 11.4 ja aika kolposkopiaan on jo 14.5. Lääkäri ei ole ilmoittanut minulle papanäytteen tulosta ja soitin eilen illalla lääkäriasemalle josko he olisivat minulle sen kertoneet, mutta eihän hoitaja saanut tuloksia kertoa ja lääkäri ei ollut paikalla. Laittoivat soittopyynnön maanantaiksi.
Tuntuu jotenkin ikävältä että kutsu tulee ennen kuin olen kuullut mitään tuloksia, koska silloinhan näytteessä on kuitenkin ollut jotain poikkeavaa ja nyt olen koko vklopun miettinyt onko papa ollut III vai jopa V. Mielessä pyörii miksi aika polille on näin nopeasti ym.
Turhaa varmaan maalailla piruja seinille mutta asia pyörii koko ajan mielessä vaikka kuinka yrittäisin keskittyä mukavampiin asioihin. Papa on aina ennen ollut luokkaa I, edellisestä papasta aikaa reilu 2 vuotta ja ikää 26. Todella ahdistavaa!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joko sait tuloksen?