Teen kolme ennustusta

Miss Meduusa

Hei,

Teen kolmelle apua tarvitsevalle pöydän.

Kokemusta usealta vuodelta.

Laita kysymyksesi ketjuun ja vastaan kuluvan viikon aikana.


Iloa ja valoa


Meduusa

10

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei:)

      Minua kiinnostaisi miten erään rikosjutun käy missä olen uhri. Saanko oikeutta itselleni vai käykö lopulta niin, ettei poliisi ota minua tosissaan? Olen pitkittänyt poliisille ilmoittamista jo jonkin aikaa, koska en ole ennen ollut tarpeeksi vahva pitämään omia puoliani.

    • skopu nainen

      Hei,
      Miltä rakkauselämäni tulevaisuus näyttää?
      Näetkö vielä tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa ja jos päädymme eroon, rakastunko vielä?

    • Uusia alkuja

      Hei

      Olen vaalea nainen ja äiti. Päätynyt juuri eri osoitteeseen yhden lapseni isän kanssa. Mitä tuleva tuo minulle ja lapsilleni?

    • JK

      NINKÖ

    • Kaksonen87

      Hei!

      Jos vielä mahdun mukaan, tahtoisin kysyä työtilanteestani. Olen siirtynyt johtavaan asemaan ja mietin, miten olen menestynyt siinä. Parannettavaa olisi usealla alueella, mutten oikein hahmota, mistä lähteä liikkeelle. Mitä tapahtuu? Miten minun kannattaisi kehittää itseäni johtajana?

    • toiveikas minä:)

      Hei,toivottavasti mahdun mukaan>>olen vaalea naisimmeinen,yrittäjänä toimin>juuri eronnut>murkkuikäisen tytön äiti>>>>mitähän tähän "pakkaan" mahtaisi nousta???

    • need help

      Tarvitsen ehdottomasti apua tulevaisuuden selivttämiseen. Etukäteen tiedetty on puoliksi hoidettu, joten miltä näyttää?

    • Voi teitä

      Höppänyyden huipentumia.

    • Sinisiipi29

      Olen irtautunut pitkäaikaisesta suhteesta missä olin tuntenut olevani jo vuosia yksin.
      Mieltäni askarrauttaa eräs henkilö joka vetää minua suunnattomasti puoleensa. Olen tavannut hänet usean kerran ns.sattumalta enkä saa hänestä tarpeekseni. Vosiko meillä olla tulevaisuutta yhdessä? Onko varalleni jotain muuta kenties?
      Läheisyyttä kaipaava minä

    • apua kaipaava.

      Olisin vailla apua ja tukea tämänhetkiseen tilanteeseen. Todella vaikeat ajat viimeaikoina kaiken kannalta. Terveyteni on vähänllä pettä, mutta yritän pysyä pinnalla. Onko minulla vielä paremmat ajat edessä? nyt tuntuu todella vaikealta. Jos tulkitset, olen kiitollinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1643
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1041
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      962
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe