No, oliko kukaan eilen latosaaresss tanssimassa. Oliko väkeä ja millaiset tanssit sai uudella 17e hinnalla. Vieläkö Reijo Taipale oli iskussa?
latosaari
oliko kukaan
11849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olin latosaaressa ja väkeä oli ku pipoa! Reijo veti paikalle paljo 60 väkeä. Kyllähän se hienosti keikkansa veti. Ekaa kertaa näin sen livenä. Tanssilattialla oli kyllä armoton ryysis heti klo 21 -24, mutta sitten kun vanhukset oli lähteny kotiin nukkumaan, niin johan mahtui veivaamaan Taikakuun tahtiin. :)
Joo kyllä oltiin.. Väkeä oli aivan mahottomasti ja hyvää musiikkia. Taikakuu oli paljon parempi, kun arvasinkaan. Reijo lauloi ne samat kappaleet, samalla tavalla kuin aiemminkin. Olivat muutenkin muuttuneet huvittavan saman näköiseksi ja kuuloiseksi Taifuunin Juha Mäkisen kanssa.
Ihaninta oli koko illassa se, että tanssikappaleet esitettiin, kuten ne on sävelletty, ei mitään sovelluksia eurohumpaksi.
Ainoa "omituinen otus" oli se valkopaitainen mies, joka rettuutti tyttöjä ulkolaidalla ympäri salia erillisotteessa huiskien tungoksessa, ei se osannut mennä sinne keskellä, jossa taidokkaimmat ka:t menivät. Myötähäpeää tunsin siitä kohelluksesta, (varttuneimpia) paritanssijoita hän kolhi koko illan ajan.
Kiitos vastanneille! Mukava kuulla, että oli ollut viihtyisät tanssit. Ajattelinkin, että yleensä Reiska vetää varttunutta tanssikansaa aika paljon. Itse olin käenkoskella, Matti ja Teppo veti kanssa väkeä. Oli hyvä tanssi-ilta.Tietääkö kukaan Miksei ensi lauantaina ole latosaaressa tansseja.
Latosaari on "talvipaikka" ja siellä oli päättäjäiset. Luhurikka avataan touko-kesäkuun vaihteessa ja molemmat tanssipaikat eivät ole samaan aikaan avoinna, kun sijaitsevat samalla paikkakunnalla.
Ohjelman mukaan Latosaaressa on vielä kaksi kertaa tansseja ennen kuin Luhurikka avaa.
Voihan olla että ohjelmat on siirretty Latosaaresta Luhurikkaan, Mutta tästä ei ainakaan mistään mitään vihjettä klöytynyt.
ihmettelin itsekin..
mutta oiskohan huominen äitienpvä syy siihen.
tosiaan... latosaaressa on parit tanssit vielä ennen Luhurikan lavalle pääsee:)
Varmaankin on rauhoitettu äitienpäivän vietolle, muuallakin on hiljaista tänään. Sitten onkin hyvät esiintyjät parina viimeisenä lauantaina ja hyvä meno jatkuu luhurikassa esiintyjien puolesta. Tomi markkolaa ja sinitaivasta mm.
Joo sinne! Odotan hartaasti 19/5
Ei kiitos tosiaankaan tarvi mennä luhurikkaan,onneksi on tansseja muuallakin!
no, miks ei luhurikkaan??
Ei mitän järkeä tähteä ajamaan jonnekin mettänperälle, mutkainen kapea tie ja pitäisi mennä jo kahdeksalta että saisi parkkipaikan vähän lähempää. Montun pohjalta kuraisilta parkkialueilta ei kiinnosta lähteä kävelemään.Tanssisali niin pieni sokkeloinen, verrattuna esim Kaarihoviin ja muihin kesäpaikkoihin. Kesällä ajelee vähän pidemmällekin kun vain tiet ja parkkialueet ja tanssipaikka on viihtyisiä, satsattu muuallekin kuin juomakulttuuriin. Kaarihovissa ja Lusan hallilla on hyvä tämä kenkien liukastusaine, saa käyttää kengät siinä jos haluaa.