ihmettelen vaan

Ihmettelen vaan että minkä takia suomi24-foorumikin harrastaa tätä naurettavaa AMK vs. korkeakoulu vastakkainasettelua. Minkä takia sitten muuten täällä olisi keskustelupalstat "Yliopistot & korkeakoulut" ja "Ammattikorkeakoulut" erikseen?!?!?

Johan sen korkeakoululakikin sanoo että kummistakin saa KORKEAkoulututkinnon! Ehdotan siis että ylläpito yhdistää nämä keskusteluryhmät.
2394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki eivät taida tätä vielä tietää. Liian monta kertaa ammattikorkeakoulu rinnastetaan ammattikouluun.

Olen käynyt ammattikoulun ja nyt opiskelen ammattikorkeassa. Työmäärä oppilaitoksissa on aivan erilainen. Korkeakoulussa on korkeakoulun vaatimukset.

Ammattikoulututkintoa sopisi kylläkin arvostaa nykyistä paljon enemmän. Ammattikouluun monesti mennään suoraan yläasteen jälkeen, jolloin elämässä on meneillään paljon ns. mielenkiintoisempia asioita. Opiskelumotivaatioita se syö ja oppilaat eivät välttämättä itsekään arvosta tulevaa ammattiaan.

Äänestä

Kummastakin saa kyllä korkeakoulututkinnon, mutta yliopistosta saa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon ja amk:sta nimenomaan AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINNON (ei kandintutkintoa). Tutkinnot eivät ole samoja sisällöltään eivätkä laajuudeltaan. Ne ovat aivan eri kouluja, joilla on erilaiset tavoitteet ja erilaiset käytännöt - jos opiskelee vaikka TKK:ssa, ei varmaan ole perehtynyt amk-insinöörin opintoihin?

Mielestäni on paljon parempi, että palstoja ei ole yhdistetty. Minä ainakaan en amk-opiskelijana ole kovinkaan kiinnostunut lukemaan yliopistokeskusteluja, joten ei haittaa yhtään, vaikka ovat eri palstalla. Eikö erillisyys ole parempi jo siksikin, ettei yhdelle palstalle tule liikaa viestejä? Kumpikin kun on aika suosittu palsta...

Ei ole järkeä yhdistää palstoja vain sen takia, että kaikki kuuluvat korkeakoulujärjestelmään. Sama asia kuin käskisi yhdistää kissa- ja koirapalstat, koska molemmat ovat eläimiä. Ei se eri palstoilla olo tarkoita, että toinen olisi toista jotenkin huonompi, vaan erilainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AMK rules kirjoitti:

Ihmettelen vaan että minkä takia suomi24-foorumikin harrastaa tätä naurettavaa AMK vs. korkeakoulu vastakkainasettelua. Minkä takia sitten muuten täällä olisi keskustelupalstat "Yliopistot & korkeakoulut" ja "Ammattikorkeakoulut" erikseen?!?!?

Johan sen korkeakoululakikin sanoo että kummistakin saa KORKEAkoulututkinnon! Ehdotan siis että ylläpito yhdistää nämä keskusteluryhmät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu