DC-10/MD-11

Kysympä nyt asiaa jota olen kauan kauan ihmetellyt.Kun DC-10 ja MD-11 koneissa on kolmkas moottori perässä rungon päällä niin mistä johttu,ettei nykyissä saman koko luokan koneissa ratkaisua enää tarvita?Olisiko dc-10 ja MD-11 koneet voineet lentää myös ilman kolmatta moottoria?IHmetyttää myös,että sellainen moottorinjärkäle siellä koneen perässä rungon päällä yleensä pysyi :-)

Kiitos.
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Silloin kun DC-10 suunniteltiin, kaksimoottoriset koneet eivät saaneet ylittää suuria vesialueita, eli tarvittiin vähintään kolme moottoria. MD-11:n suunnittelun aikana säännökset sen suhteen (ETOPS) olivat jo hieman sallivampia, mutta kolmimoottoriselle nähtiin markkinoita. Mutta 90-luvun aikana kaksimoottorisia alettiin sallimaan tietyillä ehdoilla vieläkin kauemmaksi lähimmistä kentistä, niin maapallole jäi vain muutama reitti joissa tarvitaan enempää kuin kahta.

Toki kaksimoottoristen riittämiselle pidemmille matkoille on tarvittu moottoreiden kehitystäkin. Sen takia Finnairkin aluksi valitsi nelimoottoriset A340:t korvaamaan MD-11:t, mutta kun kaksimoottorisen A330:n kantama ja hyötykourma kasvoi, vaihtoi puolet tilauksestaan sellaisiksi.

MD-11 olisi saattanut elää vähän pidempään, mutta kun Boeing osti McDonnell-Douglasin pois, heiltä oli jo tulossa samankokoinen kaksimoottorinen 777, joten aika luonnollisesti suostuttelivat asiakkaat vaihtamaan siihen. Ja kun MD-11 koneiden kokonaismäärä maailmalla jäi vähäiseksi, niin lentoyhtiöt luopuivat siitä aika nuorena matkustajakäytössä. Kun koneita on vähän liikenteessä, niin esimerkiksi varaosien saatavuus on heikompaa.

Äänestä

Aikoinaan, kun erityisesti USA:n sisäisäiset matkustajamäärät kasvoivat, lentoyhtiöt tarvitsivat suurempia koneita. DC-9 ja B727 kävivät pieneksi, mutta B747 oli taas turhan suuri. Douglas suunnittelikin DC-10:n erityisesti Amerikkalaisten lentoyhtiöiden tarpeisiin. Kolmimoottorisuuteen päädyttiin ETOPS säännöksien lisäksi siksi, että uuden konetyypin tuli pystyä nousemaan olemassa olevilta kiitoteiltä. Siihen aikaan kahdesta moottorista ei olisi saatu tarpeeksi tehoa.

Kolmimoottorisuus teki myös DC-10:n seuraajasta eli MD-11:sta erittäin suorituskykyisen konetyypin, jolla pystytään kuljettamaan reilusti rahtia, suurella polttoaine- ja matkustajakuormallakin. Kolmimoottorisessa koneessa on aina omat etunsa, joten on sääli ettei Boeing jatkanut MD-11 kehittelyä edes rahtikoneena.

Äänestä

L-1011 , siinä kunnon lentokone kolmella moottorilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DC-10/MD-11 kirjoitti:

Kysympä nyt asiaa jota olen kauan kauan ihmetellyt.Kun DC-10 ja MD-11 koneissa on kolmkas moottori perässä rungon päällä niin mistä johttu,ettei nykyissä saman koko luokan koneissa ratkaisua enää tarvita?Olisiko dc-10 ja MD-11 koneet voineet lentää myös ilman kolmatta moottoria?IHmetyttää myös,että sellainen moottorinjärkäle siellä koneen perässä rungon päällä yleensä pysyi :-)

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu