Olen raskaana, enkä oikeasti tiedä mitä tehdä.

Voi sinua :/
Itse sain ensimmäisen lapseni monen vuoden yrittämisen jälkeen näin yli 30 vuotiaana. Vaikka olinkin jo asennoitunut elämään ilman lasta ja koin vapaudentunnetta siitä etten ehkä koskaan saisi lasta, saisin matkustella ja kaikkea! Mutta kun tulinkin raskaaksi ja mietin että tässäkö se vapaus menee, niin kun sain lapseni ensimmäisen kerran syliini... En kadu hetkeäkään! Toki itsellä mies ja olen jo reilusti aikuinen... Mutta tunne kun saa lapsen syliin.. se on sama varmasti ihan ikään katsomatta!

Sinun tilanteesi on todella vaikea varmasti, mutta sinun kannattaa miettiä asia niin että nyt jos teet abortin, kadutko sitä jälkeenpäin? Entä jos et vanhempana saakaan lapsia? Kouluun voi aina palata mutta juuri tätä lasta et saisi enää takaisin! Itse en ole lainkaan uskovainen, mutta niinkin voi käydä.. ja on käynytkin.. Äidiksi ei olla koskaan valmiita, äidiksi kasvetaan lapsen myötä!

Älä pelkää kertoa asiasta vanhemmillesi... Vanhemmat osaa aina yllättää.. He voivat uutisesta järkyttyä, olla vihaisia ja pettyneitäkin.. Mutta he varmasti rakastavat sinua ja tukevat kaikin keinoin ja auttavat sinua, teit sitten abortin tai päätit pitää lapsen! Isovanhemmuus on heillekin varmasti kunnia, tulisi se heille nyt tai vasta 10 vuoden päästä!! Ja pieni vauva.. se sulattaa paatuneemmankin sydämen.. ;)

Voimia sinulle kovasti päätökseesi ja kuuntele sydäntäsi ja sitä pientä elämää siellä masussasi.. Miksi hän juuri nyt päätti tulla sinun luoksesi ja valita sinut äidiksesi?

Rakas, sisko. Itse olen uskovasta kodista ja uskossa itsekin edelleen. Harrastin seksiä ennen avioliittoa mutta tulevan mieheni kanssa. Tulin raskaaksi, en olisi halunnut aborttia, mutta sitä suositeltiin koska sikiö oli hyvin pahasti vammainen. (Sisäelimiä myöten) Kaikki oli omaa ja mieheni syytä. En itsekään hyväksynyt /halunnut harrastaa seksiä ennen avioliittoa, ja siksi en ollut ottanut ehkäisyä, vaikka käytin iholääkettä, joka vaurioitti lapsemme. Tuleva mieheni painosti seksiin ja uskotteli, että en voisi tulla raskaaksi. Toisin kävi. Lopulta kerroin vanhemmilleni tilanteen. Perheeni oli miehelle vihainen ja minua ihmeteltiin. Olin sentään jo 20v. Tämä oli kova paikka sillä olin aina ollut kiltti tyttö, ja hyvin periaatteellinen. Tein abortin ja se oli toisaalta helpotus. Nythän sain jatkaa elämää, eikä minun tarvinnut katsoa ja hoitaa lasta jonka elämä oli pilalla minun takiani. Menimme samaisen miehen kanssa silti naimisiin. Alku oli vaikeaa, mutta meidän oli pakko antaa anteeksi toisillemme heti alkuun maailman pahin asia, ja se toi myös nöyryyttä suhteeseen ja elämään yleensä. Ainakin aloin ymmärtää toisia joiden elämä ei ollut mennyt kuten piti. Olemme olleet nyt naimisissa monia vuosia onnellisesti ja saaneet 3 lasta. En suosittele aborttia kenellekään. Mieheni on itse syntynyt raiskauksen seurauksena, ja koen edelleen tuskaa tapahtuneesta. En usko koskaan kykeneväni puhumaan asiasta lapsilleni. Uskovana on hyvin vaikea saavuttaa takaisin usko Jumalan armoon abortin tehtyään. Työskentelin asian kanssa pitkään, kunnes sain vakuutuksen, että tämäkin synti on kyllä maksettu. Pidän silti itseäni murhaajana. Lääkitystä tai terapiaa en ole tarvinnut, mutta uskouduin pian tapahtuman jälkeen eräälle ystävälle, joka toimi arjen terapeuttina. Kävin myös koulutuksen, jonka aikana käsiteltiin paljon kipeitä asioita menneisyydestä. Eli tavallaan uskon saaneeni oikeanlaista apua. Mitään muuta en elämässäni kadu kuin sitä että en huolehtinut ehkäisystä/torjunut miestäni/ tein abortin. Monet nuoret ovat parhaita vanhempia. Uskon että vanhempasi ymmärtävät ja tukevat sinua. Useampi kuin luulet on ollut samassa tilanteessa ja kiirehtinyt naimisiin. Eräs tuttu pari sai lapsen 15-vuotiaina, tekivät vielä 2 muuta, sitten äiti opiskeli lääkäriksi, ja onnellisia ovat yhä. Mikään ei kasvata elämässä tai anna samaa onnen ja tarpeellisuuden tunnetta kuin oma lapsi. Siunausta sinulle

Siskoni sai ensimmäisen lapsensa täytettyään 18-vuotta. Hän kävi luonnollisesti samoja asioita lävitse poikaystävänsä kanssa mitä tehdä. Lapsi syntyi ja myöhemmin on syntynyt myös lisää lapsia, heistä on tullut onnellinen perhe. Vanhempamme ovat myös uskovaisia, he olivat heti sitä mieltä tietenkin, että lapselle on oikeus syntyä. Siskoni poikaystävä/nykyinen aviomies lähti myös armeijaan lapsen synnyttyä. Sisko pärjäsi hyvin vauvan kanssa, toki hänellä oli hyvä tukiverkosto ympärillä. On olemassa ensikodit jos ei alkuun muuta apua saa tarvittaessa.
Älä anna kenenkään painostaa sinua aborttiin, ei poikaystävän eikä vanhempien. Jos päädyt aborttiin, asia varmaan painaa mieltä aina. En olisi voinut aikoinaan kuvitellakaan, että siskoni olisi saanut vauvan niin nuorena, ei hänkään ollut valmis äidiksi, vaan hyvin on mennyt. Se päätös, että hyväksyt sen, että nyt sisälläsi kasvaa pieni elämänalku ehdit sopeutua 9 kk:n aikana aivan varmasti ja iloita vauvasta sitten kun se aika tulee. Tärkeää on, että puhut asiasta jollekin aikuiselle.Kerro äidillesi, että näin nyt on käynyt, vaikka ei ollut tarkoitus, asiat eivät elämässä mene aina oman suunnitelman mukaisesti, mutta jälkeen päin voi ajatella, että näinhän sen pitikin mennä. Ymmärrän ahdistuksesi, mutta ajattele asioilla on tapana järjestyä, puhu asiasta ja kuuntele sydämesi ääntä. Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti teet oikean päätöksen.

Itse tulin raskaaksi 19 vuotiaana ja viikon verran olin sitä mieltä, että pidän lapsen. Olin aina ollut paljon lasten kanssa tekemisissä ja ajatellut, etten voisi ikinä tehdä aborttia. Olin ollut silloisen poikaystäväni kanssa runsaat puoli vuotta ja hänen elämäntapansa ei todellakaan ollut raittiimmasta päästä, eli viikon pähkäilyn jälkeen päädyin aborttiin, koska halusin ja haluan yhä tuleville lapsilleni parhaan mahdollisen 'kasvualustan' ja siinä elämäntilanteessa (itse kävin 'paskaduunissa', lukio käyty ja poikaystävä työtön ylioppilas) se ei olisi ollut mahdollista.

Poikaystävä olisi halunnut lapsen pitää, vaikkei suostunutkaan elämäntavoistaan tinkimään. Varmasti hyvä isä siitä olisi tullut, mutta se taloudellinen puoli ja kaikki muu olisi sitten ollut pirun hankalaa, ja vaikken sanontoihin pahemmin perustakaan niin 'kun köyhyys astuu ovesta sisään niin rakkaus lentää ikkunasta ulos' tjsp.

Abortin jälkeen oli lähinnä helpottunut olo, vaikka eihän sitä uudestaan haluaisi tehdä. Poikaystävä lähti vaihtoon, sillä en halunnut olla enää sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en haluaisi lapsia hankkia. Lähinnä jutussa näin jälkikäteen ärsyttää oma huolimattomuus.

Välillä sitä miettii, että 'nyt lapsi olisi sen ja sen ikäinen', tai että millaista olisi vaikka leikkiä sen kanssa, mutta ei oikeastaan satuta yhtään, kun tietää kuinka sekaisin asiat olisi menneet jos se olisi siihen elämäntilanteesen tullut. Vaikka sitä sanotaan, että vanhemmuuteen kasvetaan ja asiat järjestyy niin pirusti kyllä helpompaa on jos asiat on jo valmiiksi edes jonkinlaisessa järjestyksessä ennen lapsen tuloa. Voi täysillä keskittyä siihen lapseen sitten.

Itse kerroin asiasta vanhemmilleni, ja sain parhaan mahdollisen tuen heiltä. Kuten 'ikämamma' kirjoitti, vanhempasi varmasti rakastavat sinua eivätkä missään nimessä omaa lastaan hylkää noin vaikeassa tilanteessa. Se sinun kuitenkin täytyy ymmärtää, että kukaan muu ei sinun puolestasi asiaa saa/voi päättää, ja jos joku sinua painostaa suuntaan tai toiseen niin voit näyttää niille keskisormea.

Abortti on mahdollista tehdä niin, että kukaan ei siitä tiedä. Itse otin muistaakseni yhteyttä terveyskeskukseen (netissä on satoja numeroita mihin voi soittaa kun saa tietää olevansa raskaana) ja sieltä ohjattiin eteenpäin. Kaikki lääkärit ja hoitajat joiden kanssa olin tekemisissä olivat tosi mukavia kaikki eikä jäänyt paha maku suuhun ainakaan niiden puolesta.

En puhu abortin puolesta, vaan omasta kokemuksestani. Voi olla, että sinulle se oikea juttu on lapsen pitäminen ja asiat tosiaan järjestyy kaikin puolin hyvin ja lapsesta tulee onnellinen ja tasapainoinen.

Vauva mahassasi ei ole vielä ajatteleva olento, se on vain mahdollisuus siihen. Sinun tehtäväsi on päättää, mitä siitä tulee. Mihin tahansa tulokseen päädyt, kaikki hyvä onni sinulle ja voimia! Mikään este ei ole niin suuri, etteikö sitä voisi ylittää:)

Eikö teitä uskovaisia varten ole herran jumala olemassa ihan oman sivustot, joilla saatte rauhassa pyöritellä sukunne tuhannen vuoden henkisestä taantumuksesta ja vanhatestamentillisesta ahdasmielisyydestä puhtaasti juontuvia joutavanpäiväisiä ongelmianne, joiden ratkaisu ei modernille ja itseään arvostavalle naiselle ole perussudokutehtävää vaikeampi. Herätkää nyt jo unestanne!

Täällä näköjään on taas vaihteeksi käynnissä abortinvastainen uskovaisten propagandakampanja. Lähinnä yksi ja sama ihminen taitaa itsensä kanssa aiheesta "keskustella".

PIDÄ LAPSI EHDOTTOMASTI !

Olen 35-vuotias mies. Tyttöystäväni teki abortti lähes kymmenen vuotta sitten. Aborttiin johtaneet syyt tuntuvat tässä iässä aivan käsittämättömän typeriltä. Lapsi olisi pitänyt ottaa vastaan ja kantaa siitä vastuuta, vaikka hieman haparoiden. Lapsihan on aivan valtava lahja loppupelissä! Nyt on sellainen tilanne, ettei lasta voi suurella todennäköisyydellä edes saada enää. Voiko pahempaa rangaistusta olla edes olemassa. Elämä on ollut melkoista kärsimystä abortin jälkeen ja se on mielessä päivittäin. En pääse siitä ylitse millään.

Vanhempasi ja läheisesi uskovaisina ihmisinä VARMASTI tukee sinua. Tiedän kokemuksesta! Ne elää teidän kanssa iloissa ja suruissa. Tulette saamaan voimia ja elämän iloa siitä lapsesta. Elämässä on hyviä päiviä ja välillä vähän huonompia. Niitähän on vaikka ei lapsia olisikaan. Opiskelut voi hoitaa täysin hyvin. Siskoni teki opiskeluaikana kaksi lasta. Taloudellisesti asiat varmasti järjestyvät. Taloudellisiin asioihin tarvitsee alussa mahdollisesti yhteiskunnan apua, mutta tilanne taatusti muuttuu positiivisempaa suuntaa, kun valmistut aikanaan ja ikää tulee lisää.

Olisinpa samassa tilanteessa kuin te. Rohkeutta ja valoisaa tulevaisuutta.

Mieti asiaa ihan rauhassa. Olet vielä kovin nuori ja parin kuukauden seurustelu teini-iässä ei anna parasta mahdollista alustaa perheen perustamiselle. En sano ettei suhde voisi toimia mutta on hyvin mahdollista ettei perhe pysy yhdessä tulevaisuudessa, johtuen siitäkin että intti-ikäinen poika on vielä hyvin nuori ja epäkypsä, tiedän hyvin koska oma pikkuveljeni on saman ikäinen. Unelmissa perhe-elämä voi vaikuttaa romanttiselta ja hehkeältä, ja se voikin hyvin olla sitä, mutta on myös hyvin mahdollista että arjesta tulee kiireistä ja yksinäistä kun olet lähinnä yksin kotona lapsen kanssa.

Minä ja avomieheni olemme aina sanoneet että pariskunnalla olisi hyvä olla ainakin 4-5 vuotta yhdessäoloa takana ennen lapsia jolloin parisuhteen peruspilarit eli kunnoitus, kommunikointi, yhteisymmärrys ja kyky yhteistyöhön ovat kunnossa. Lapsi on elämän suurin sitoumus, ja olisitko esim valmis solmimaan avioliiton tai ottamaan asuntolainan poikaystäväsi kanssa? Nuorena YH äitinä ei noin vaan löydetä uutta ihanaa miestä joka valmis hyväksymään isäpuolen roolin vaikka tietysti noinkin voi tapahtua. Nään työssäni paljon YH äitejä joista monet ovat myös nuoria, ja vanhemmuuden vastuu on hyvin suuri itse kannettavaksi.

Toinen asia mihin haluaisin kommentoida on se että vaikka abortti onkin varmasti raskas valinta, niin se ei tarkoita että automaattisesti katuisit sitä loppuikäsi ja lääkärin suorittama tai valvoma abortti ei todellakaan tarkoita sitä ettet voisi saada lapsia myöhemmin kun olet vanhempi!! Ota itse yhteyttä terveyskeskukseen tai kouluterkkariin ja keskustele asiasta rauhassa ammattilaisen kanssa joka osaa antaa sinulle oikeaa tietoa.

Tottakai abortti voi vaivata mieltä mutta asiasta voi silloin keskustella ystävien tai vaikkapa psykologin kanssa. Elämä on täynnä jossittelua mutta itse mietin ainakin niin että kun päätöksen tekee niin sitten pysyy tuon päätöksen takana koska muita mahdollisuuksia ei silloin enää ole, jos ymmärrät mitä ajan takaa. Tässä tilanteessa sinuna ajattelisin ensinnäkin sitä mikä on sinulle itsellesi parhaaksi. Mitä haluat elämältäsi? Mistä unelmoit? Haluatko edes äidiksi ja miten pystyisit yhdistämään vanhemmuuden ja omat tavoitteesi? Sitten kannattaa vakavasti miettiä mikä on lapsen paras- pystytkö kasvattamaan lapsen tasapainoisessa ja rakastavassa kodissa ja vastaamaan kaikkiin lapsen tarpeisiin? Onko taloutesi kunnossa ja minkälaisessa kodissa asut?

Tutkimusten mukaan apsen turvallisen kehityksen ja onnellisuuden kannalta suurin tekijä on äidin onnellisuus. Jos äiti on tyytyväinen elämäänsä, esim hyvä parisuhde, mielekäs työ, taloudellinen turva, niin lapsella on suurempi todennäköisyys kasvaa tasapainoiseksi ja terveeksi aikuiseksi. Jos äidillä taas on jatkuvasti stressiä raha-asioista, päihteiden käyttöä tai masennusta niin tämä vaikuttaa suuresti lapseen.

samassa tilanteessa olen kuin sinä mut mun kohal sattu niin että ehkäisy oli pettänyt ja pamahdin paksuksi
tein abortin enkä ole ollut kenenkään toisen kanssa sen jälkee nyt menkat ovat pahasti myöhässä ja olo tuntuu siltä kuin sisälläni edelleen liikkuisi joku pelkään että jos menkat eivät ala viimeistään loppu viikosta niin jouduin uusiin testeihin minä ja poikaystäväni erottiin muttta me ollaan edelleen kavereita
pelkään että jos oon nyt raskaana oon pahemmassa kusessaa kuin koskaan mulla ei oo enää varaa toiseen aborttiin mulle ei jää enää vaihtoehtoja jos oon raskaana se tarkoittaa synnytys ja pois annettavaksi
annan kumminkin neuvon sinulle lääkäreille on olemassa vaitiolovelvolliuus varaa aika itsellesi ja vielä niin että vamhempasi ovat ovat jossakin reisussa koko pävän niin voit tehdä sen abortin kaikessa rauhasssa sairaalassa jos
haluat oman mohdollisen lapseni ....... isällä on opiskelut kans kesken ja niin on minullakin opiskelut ja kaikki muut asiat kesken mutta jos päädyt aborttiin niin älä missäään nimessä jää sen asian kanssa yksin niin kuin minä oon tehny eikä yksin jääminen ole todellakaan hyvä juttu sairaalasta saat apua puhumiseen luotettvan henkilön kautta

permaa sisään

pitää vain sellaisia alushousuja jalassa jossa housunkauluksen kuminauha on kunnossa.

Olen 16 vuotias ja olen 2-4 viikolla raskaana. En tiedä mitä tehdä kun en voi kertoa kenellekkään. Ja se oli todellakin vahinko raskaus. Voisinko tehdä abortin ja jatkaa elämää. Minusta en voi mutta en myöskään voi pitää sitä.

Jojoks vaan...ja onnea onnistumises!