Tutkimus: Myötätunto ei motivoi uskovaista

Itse ainakin tunnustan auttavani velvollisuuden tunteesta. Jos joku pyytää apua tai on muuten surkeassa tilanteessa, on vähän niin kuin pakko auttaa vaikka ei huvittaisikaan. Mutta toisaalta eikö teko ole tärkein eikä oma fiilinki auttamistilanteessa? Eihän autettava mitään hyödy auttajan positiivisista ajatuksista vaan teosta.

En ylläty minäkään tuosta tuloksesta. Uskohan itsessään on jo itsekäs juttu. Uskossa vältetään pahan tekoa taivaspaikan eli palkinnon toivossa ja tehdään hyvää samasta syystä. Ei-uskovat tekevät useammin hyviä asioita koska kokevat sen olevan oikein, eivät palkinnon toivossa eli taivaan takia. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä etteikö joku uskovakin voisi tehdä oikein puhtaista motiiveista.

Vaikka tutkimus pitääkin sisällään virhemarginaalin niin sen tuo osoittaa ettei uskovat ole missään tapauksessa ainakaan myötätuntoisempia kuin ateistit.

"Tutkijat tekivät kolme erillistä koetta. Ensimmäisessä analysoitiin yli 1300 amerikkalaisen vastauksia lähimmäisten auttamisesta ja kävi ilmi, että ”ei-uskovat” ja ”vähän uskovat” auttoivat koditonta, luovuttivat paikkansa julkisessa kulkuvälineessä toiselle ja lainasivat tavaroitaan todennäköisemmin kuin itsensä uskovaiseksi luokittelevat ihmiset. "


Todistaa että yleisissä kulkuneuvoissa liikkuvat uskovat ovat vanhuksia eikä heillä ole tavaraa lainattavaksi asti. Kodittomia ei auta uskovat eikä uskomattomatkaan - kukaan ei ota luokseen koditonta. Se olisi jo turvallisuusriski - ei ainakaan vanhukset edes saa näin tehdä.



"Toisessa kokeessa 101 henkilöä katsoi kaksi köyhän lapsen arkea sisältävää videota. Toinen video oli neutraali ja toinen tunteisiin vetoava. Sen jälkeen henkilöiltä kysyttiin, kuinka monta dollaria (0-10) henkilö antaisi videoiden lapsille. Ei-uskovaiset olivat valmiita antamaan useammin rahaa sydäntäsärkevän videon lapselle. "


Todistaa, että uskovat toimivat vain reaalimaailmassa ihmisiä auttaen vähistä varoistaa. Uskovathan ovat köyhempiä kuin ei-uskovat. EI-uskovat ovat valmiita auttamaan virtuaalitasolla, mutta reaalimaailmassa eivät auta ollenkaan ketään. Ahneus on vallannut mielet.



"Kolmannessa kokeessa 200 opiskelijalta kysyttiin ensin, kuinka myötätuntoiseksi he tunsivat olonsa sillä hetkellä. Tämän jälkeen he pelasivat eräänlaista peliä, jossa joko piti antaa rahaa muukalaiselle tai rahaa sai itse. Jos rahaa sai, sitä oli mahdollisuus antaa toiselle peliä pelaavalle henkilölle. Huomattiin, että ei-uskovaiset jakoivat voittojaan auliimmin muille opiskelijoille. "


Todistaa että uskovat eivät suostu elämään virtuaalimaailmassa, koska reaalimaailmassa koko aika menee toisten auttamiseen.

Uskovat ovat ainut ihmisryhmä, joka pyyteettömästi vielä auttaa lähimmäisiään, koska se on Jeesuksen tahto. Tämän tunnustaa tutkimuskin, koska totesivat, että jos uskovainen on antelias heikompiosaiselle, kyseessä ei ole auttamisen halu tai huoli ihmisestä, vaan hänen tuntemansa moreaalinen pakko (kymmenyksillä taivaaseen).

Eli uskovat siis myös auttavat tutkimuksen mukaan, vaikka se yritettiinkin häivyttää pois, mutta tuossa johtopäätöksessa tutkimuksen tekijät erehtyivätkin ihan vahingossa myöntämään, että uskovat auttavat paljon. Täytyy muistaa, että kymmennykset on 10% tuloista ja ihan joka tilistä. Kukaan ei-uskova ei anna varojaan näin runsaasti heikoille ja köyhille lähimmäisilleen.

Moraalisessa pakossa tutkimusten tekijät ovat oikeassa. Mutta me emme kutsu sitä "moraaliseksi pakoksi", vaan Kristuksen tahdoksi. Jeesus tahtoo, että autamme lähimmäisiämme ja siispa sitten autamme. Emme ole ahneita toisin kuin ei-uskovat, josta piispatkin ovat ei-uskovia varoitelleet pontevasti :))

Tuo on amerikkalainen tutkimus. Kuinkahan paljon sen tuloksiin vaikuttaa sikäläinen menestysteologia? Tulokset riippunevat myös siitä, missä päin siellä nuo kyselyt tehtiin.
Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset tulokset Suomessa tulisi.

Oma kokemukseni täältä kotimaasta on noin karkeasti otettuna se, että ei-uskonnolliset ihmiset auttavat herkemmin ulkonaisissa asioissa (joita tuossa tuitkimuksessakin mitattiin) ja uskonnolliset ihmiset taas henkisissä ja psyykkisissä asioissa.

Hei. Olen uskovainen. Haluaisin kertoa teille evankeliumista. Haluaisin ett
teilläkin olisi mahdollisuus, kuten minullakin, päästä taivaaseen.
Ja antaa ne kymmenykset.

Olen huomannut aloituksessasi mainitun asian käytännön elämässä ja se on tullut ilmi myös tällä palstalla.

Itseään uskovaisiksi mainostavilta ei myötätuntoa heru eikä lähimmäisenrakkautta. Ateisteilta olen huomannut sitä kyllä löytyvän paljon enemmän.

Myötätunto ei riitä, tarvitaan rahaa.

Tohtori.fi sivuston juttu on aika huonosti käännetty eikä tuon tutkimuksen tarkoituksena ollut selvittää, ketkä ovan anteliaimpia, vaan sitä, mikä ihmisiä motivoi antamaan omastaan. Ateisteilla ja agnistikoilla siihen motivoivat tunnesyyt, kun taas uskovaisilla moraaliset tekijät. Sitä paitsi kyseessä on Amerikkalainen tutkimus, ja siellä hyvin suuren osan sosiaaliavusta hoitaa kirkko niillä tuloilla, joita seurakuntalaiset ovat itse maksaneet ja saaneet kerättyä. En usko, että amerikkalainen, joka jo muutenkin maksaa kymmenyksensä kirkolle ja tekee hyvin usein vielä vapaaehtoistyötä seurakunnalle, on kovin halukas maksamaan tunnesyistä ekstraa.

Itsekin aina analysoin väärin ihmisiä, kun huomaisin heidät vapautuneiksi, huumorintajusiksi ja ihmisystävällisiksi. Ajattelin että siinä on uskova ihminen. Näin ei useinkaan ollut, vaan henkilö olikin kääntänyt selkänsä Jumalalle. Sitten rupesin ihmettelemään, miten voin erehtyä niin paljon ihmisistä. Analysoituani tilannetta tulin siihen tulokseen, ettei uskoa voi nähdä naamataulusta. Moni ateisti alitajunnassaan pelkää olla ei-mukava, koska hänellä ei ole muuta mahdollisuutta pelastua kuin omilla avuillaan. Uskova taas voi räyhätä rauhassa, koska hänen pelastuksensa ei perustu hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa. Siksi uskovat todellakin ovat ikävämpiä ihmisiä kuin ei-uskovat. Ei-uskovissa on huomattavasti inhimillisesti parempia ja mukavampia ihmisiä kuin ahdasmielisissä uskovaisissa.

Jumalusko ei varmaankaan aiheuta alempaa auttamishalua vaikka jossain määrin ehkä korelloikin sen kanssa.

Voisiko olla mahdollista, että uskomisen ykkösmotiivi eli pelastus kiinnostaisi itsekkäitä ihmisiä enemmän kuin luontaisesti hyväsydämisiä ihmisiä?