Kielletty hedelmä

”Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako.”

Olemmeko miettineet
miksi viikunapuu
kirotaan, mutta
aviorikoksen tehnyt
armahdetaan

ajatus on
melko rienaava ja
osiltaan jopa
lapsellinen

vie tunteeseen,
jossa solisevan
puron vesi vie
ajatukset pois
tästä maailmasta

mistä syntyy se
rakkauden tunneryöppy
kaikkea kohtaan

syleilevä hyvänolon
kouristus, joka
ottaa ohjat aina
kun tuntuu
saavuttavan jotain
konkreettista

onnen olevan puolellaan

yritys tehdä
lammikko
sileälle teflonmaiselle
pinnalle tai
vedetön kuoppa,
johon kaikki
lähteet laskevat

sellaiselta se
tuntuu, kun
vaistot heräävät
ja tuottavat
luotettavia aistimuksia
taipuen ihmisen
tahtoon

Sellaista mikä ei
sula voipannulla
tai auringon paahtaessa
ihon kuorikerroksiin

eikä siinä
yritetä todistaa
mitään ihmisten
välistä

vaan siinä
on vaihtelua
kuin tähtitaivaalla
jokaisena erilaisena
täydenkuun muukalaisena

kaikki epäjärjestys
teljetyssä järjestyksessä
niin kuin nälkä ja puute
ajavat tekemään
työtä, jossa ei
ole tunnetta,
siteitä maailmaan

tiedämme mitä
haluamme ja saavutamme,
jos nielemme
jokaisen koukun ja
tunnemme itsemme
muita vahvemmaksi

jokainen pystyy
avaamaan hautausmaan
portin, joka
edustaa kaikkea
hukkaan heitettyä

mutta harvempi
pystyy keskustelemaan
elämän varsinaisen
tarkoituksen ja
kyllästymispisteen kanssa

pystyy kulkemaan
lävitse ja
levittäytymään kaikkialle

haluna oksentaa
jännityksestä,
maailman pyöriessä
silmissä

ajatuksen pyöriessä
samalla nopeudella
pyytäen alistumaan tai
hallitsemaan

ei voi olla
kahta masteria,
herraa

aivan samalla
lailla valheet
kiipeävät kylmää
selkää pitkin
ja murtavat
mieleen aukon
tunkeutua

lämmin mieli ja
vahva usko
taas suojaavat
virheellisiltä päätelmiltä,
turhamaisuuksilta

syiden ja seurausten
suunnaton verkko,
kuinka ihmisen teot
vaikuttavat toiseen ja

peläten sitä salpaavaa
kaiken torjuvaa
vastausta, joka
siirtää tekemisen
meiningin tuonnemmaksi
osoittaen ainoastaan
rohkeutta
pettää itseään

epäoikeudenmukaisuutta

siitä, että
toiset elävät ja
toiset hautautuvat
jo ennen kuin kukat
puhkeavat tuottamaan
jatkuvuutta, jota imeä

siltä se hautaamine
elävältä varmaan
tuntuu ja on
viimeinen paikka enää
kysyä pelastusta

Mutta se yö
on mahdollisuus
muuttaa päiväksi

ilman salaisuuksia ja
pelkoja,
ilman minkään
muotoista kulissia,
jonka taakse voisi
piiloutua

palauttaa
todellisuudentaju, joka
tekee ihmisestä heikon
silloin kun usko
voisi pelastaa

aivan kuin
se lapsuudessa
koettu kaatuminen tai
epäonnistuminen olisi
vilahtanut hetkellisesti
ja ne evääksi pakatut
pikkuleivät olisivat
palauttaneet kaiken
energian mitä
ihminen tarvitsee

äidin riuska
ote kädestä,
kykenemättömyys yksin
muuttamaa elämää

ryhtyä taisteluun
siksi, että tietää
voittavansa,
pystyvänsä haavoittamaan
ylpeyttä, joka
uskottelee
voittamattomuuttaan

meidän on
oltava taitavampia

kykeneviä kuulemaan
hiljaisuutta

kuuntelemisen lahjaa,
jonka voimasta
elämän ohje
astuu eetterille ja
kertoo totuuksia
menneisyydestä ja tulevaisuudesta

ollaksemme valmiita
tukahduttamaan huutomme,
jotta emme
osuisi kiveen kaivaessamme
tai löisi peukaloon
vasaroidessamme

sillä meidän ei
tarvitse pelastaa
maailmankaikkeutta

ainoastaan käskeä
tai totella kun
sadon aika koittaa

”lehden löytäessämme”,
on enää
vain valittava
miten kasvattaa

kuori, jossa on
rakkauden ydin,
käsi, joka
vastaanottaa
mutta ei
koskaan hylkää

eikä tunnu jumalaisen kieletyltä

http://www.youtube.com/watch?v=jRQ1Yog85SE
6147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Elämä ei ole oikeudenmukainen. Ajattele vaikka elämä omenan kannalta. Ihan syytön, ja silti tehtiin siitä se kielletty hedelmä, synnin kuva. Tai jos omenassa on yksi vaivainen mato. Roskiin menee. Kuka meistä olisi madoton? Tai jos korissa on yksi mätä omena, ihminen tuomitsee pian koko korillisen mädäksi. Onko se sen mädän omenan syy jos on kypsynyt hieman muita nopeammin. Ja antakaa äkkiä joku mulle omenan suuhun, eihän tässä ole taas mitään järkevää :)

Mä luulen että ihmisellä jolla on unelmia, on elämän syrjässä kiinni, ja sitä pitää vaan tavoitella.

Hieno runo. Tunnelma taas kohdallaan.

Äänestä
  • Niin me ihmisethän mielellään lajittelemme ja erotamme kaiken sopiviin ja sopimattomiin tai hyväsymme tai tuomitsemme. Jokainen on yksilö, jolla on omat ominaiset piirteet ja oma "kypsymisaikansa". Siinähän se vaikeus on, hyväksyä ja uskoa yhtälailla omaan tekemiseen kuin kaverin tekemiseen. Olla hedelmä, jossa on myös sisältöä eikä pelkkää ulkokoreaa lehteä, joka ei välttämättä merkitse mitään.

    Kiitos Salander* aamun ensimmäisestä mietelauseesta ja kannustuksesta.

    Äänestä

Ihminen, sinä olet Runoilija isolla R:llä jos jatkaisit vähän niinkuin samaa linjaa
ja kirjoittaisit oman versiosi Korkeasta veisusta, lukisin senkin (kuten tämänkin) mielelläni.

Kiitos tästä hienosta lukuhetkestä!

Äänestä
  • Kiitos Liona ihkusta kommentista, olkoon aurinko kanssasi tänäänkin ;)

    Äänestä

Ihmissuhde ilman kiemuroita ja joutavia odotuksia, perustuen avoimuuteen, vastavuoroisuuteen ja tasapuoliseen tahtoon olla hyvä toisilleen lienee toteutumaton ajatus. Tyytymättömyys nostaa ajanoloon päätään ja johtaa lieveilmiöihin jotka raapivat ihmisiä erilleen.

Olla yksilönä yhdessä, hyväksyä itsensä ja toisensa alistumatta tai alistamatta, vaikea yhtälö, ja ratkaisemiseen voi kulua kokonainen elämä yhden tai useamman kumppanin kera, ihmisestä riippuen. Sielunveljeen tai- sisareen ei monikaan törmää vaikka tahtoisikin.

Tällaisin miettein tästä kirjoittamastasi, aihetta sivuavan soitannan kera.

http://www.youtube.com/watch?v=-Ym6jidqck0&feature=related

Äänestä
  • Alkuperäisesti tämä lähti ajatuksesta ”moni kakku päältä kaunis” tai ”moni paksu kirja ilman sisältöä” teemasta. Sielunveljeydestä taas rantautuu aina monia mukavia ajatuksia, jotka on helppo yhdistää ajasta tai paikasta riippumatta. Minulle on sattunut ”jokunen” samansieluinen vastaan elämäni aikana ja mikään ei ole helpompaa kuin ajatus, joka ei haudo eikä hautaudu vaan kulkee ja tuo synergiaa kaikkeen tekemisestä kehonkieleen. Minulla on itse asiassa vähän haikeutta puserossa, kun monta vuotta työkaverina ollut ihminen vaihtaa leiriä ja lähtee uusiin haasteisiin.

    Toisten ihmisten kanssa vaan on helppoa ottaa vaikeat ja vakavat asiat siten kuten ne pitää ottaa, asioina ja taas sitten huumori ja muut asiat kulkevat kuin junan vessa. Ihmisellä ei ole koskaan liikaa hyviä ystäviä ja aina kun niistä joku hieman etääntyy (mikä on tosiasia, vaikka viestimet ovat olemassa) niin silloin tuntuu kuin joku osa ihmisessä ”kuolee”. Näin se vaan minusta tuntuu, vaikkei ajatuksessa olekaan mitään järkeä. Mikään ei ole mukavampaa kuin tuntea itsensä tasavertaiseksi, hymyillä keskustellessaan ja nauraa elämän kommelluksille. Saada apua ja huomaavaisuutta silloin, kun sitä tarvitsee ja sen toinen myös ymmärtää sanomatta.

    Minusta mm. silloin ihminen tuntee itsensä onnelliseksi ja sisäisesti rauhalliseksi. Elämän myönteisyyden synnyttämäksi hyväksi oloksi. Että minä tulen varmasti kaipaamaan niitä jokapäiväisiä sutkautuksia ja hyvää ja luotettavaa työkaveria, silti ajattelen kuitenkin niin päin, että onneksi minua siunattiin tällä ihanalla ajanjaksolla. Elämä on!

    Mikäs tämän vuodatuksen jälkeen sopisi paremmin kuin...laulu suurelle ystävyydelle ...

    http://www.youtube.com/watch?v=GpgtbcP8-ig


    Kiitos Kahvin ystävä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savuna saavun kirjoitti:

”Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako.”

Olemmeko miettineet
miksi viikunapuu
kirotaan, mutta
aviorikoksen tehnyt
armahdetaan

ajatus on
melko rienaava ja
osiltaan jopa
lapsellinen

vie tunteeseen,
jossa solisevan
puron vesi vie
ajatukset pois
tästä maailmasta

mistä syntyy se
rakkauden tunneryöppy
kaikkea kohtaan

syleilevä hyvänolon
kouristus, joka
ottaa ohjat aina
kun tuntuu
saavuttavan jotain
konkreettista

onnen olevan puolellaan

yritys tehdä
lammikko
sileälle teflonmaiselle
pinnalle tai
vedetön kuoppa,
johon kaikki
lähteet laskevat

sellaiselta se
tuntuu, kun
vaistot heräävät
ja tuottavat
luotettavia aistimuksia
taipuen ihmisen
tahtoon

Sellaista mikä ei
sula voipannulla
tai auringon paahtaessa
ihon kuorikerroksiin

eikä siinä
yritetä todistaa
mitään ihmisten
välistä

vaan siinä
on vaihtelua
kuin tähtitaivaalla
jokaisena erilaisena
täydenkuun muukalaisena

kaikki epäjärjestys
teljetyssä järjestyksessä
niin kuin nälkä ja puute
ajavat tekemään
työtä, jossa ei
ole tunnetta,
siteitä maailmaan

tiedämme mitä
haluamme ja saavutamme,
jos nielemme
jokaisen koukun ja
tunnemme itsemme
muita vahvemmaksi

jokainen pystyy
avaamaan hautausmaan
portin, joka
edustaa kaikkea
hukkaan heitettyä

mutta harvempi
pystyy keskustelemaan
elämän varsinaisen
tarkoituksen ja
kyllästymispisteen kanssa

pystyy kulkemaan
lävitse ja
levittäytymään kaikkialle

haluna oksentaa
jännityksestä,
maailman pyöriessä
silmissä

ajatuksen pyöriessä
samalla nopeudella
pyytäen alistumaan tai
hallitsemaan

ei voi olla
kahta masteria,
herraa

aivan samalla
lailla valheet
kiipeävät kylmää
selkää pitkin
ja murtavat
mieleen aukon
tunkeutua

lämmin mieli ja
vahva usko
taas suojaavat
virheellisiltä päätelmiltä,
turhamaisuuksilta

syiden ja seurausten
suunnaton verkko,
kuinka ihmisen teot
vaikuttavat toiseen ja

peläten sitä salpaavaa
kaiken torjuvaa
vastausta, joka
siirtää tekemisen
meiningin tuonnemmaksi
osoittaen ainoastaan
rohkeutta
pettää itseään

epäoikeudenmukaisuutta

siitä, että
toiset elävät ja
toiset hautautuvat
jo ennen kuin kukat
puhkeavat tuottamaan
jatkuvuutta, jota imeä

siltä se hautaamine
elävältä varmaan
tuntuu ja on
viimeinen paikka enää
kysyä pelastusta

Mutta se yö
on mahdollisuus
muuttaa päiväksi

ilman salaisuuksia ja
pelkoja,
ilman minkään
muotoista kulissia,
jonka taakse voisi
piiloutua

palauttaa
todellisuudentaju, joka
tekee ihmisestä heikon
silloin kun usko
voisi pelastaa

aivan kuin
se lapsuudessa
koettu kaatuminen tai
epäonnistuminen olisi
vilahtanut hetkellisesti
ja ne evääksi pakatut
pikkuleivät olisivat
palauttaneet kaiken
energian mitä
ihminen tarvitsee

äidin riuska
ote kädestä,
kykenemättömyys yksin
muuttamaa elämää

ryhtyä taisteluun
siksi, että tietää
voittavansa,
pystyvänsä haavoittamaan
ylpeyttä, joka
uskottelee
voittamattomuuttaan

meidän on
oltava taitavampia

kykeneviä kuulemaan
hiljaisuutta

kuuntelemisen lahjaa,
jonka voimasta
elämän ohje
astuu eetterille ja
kertoo totuuksia
menneisyydestä ja tulevaisuudesta

ollaksemme valmiita
tukahduttamaan huutomme,
jotta emme
osuisi kiveen kaivaessamme
tai löisi peukaloon
vasaroidessamme

sillä meidän ei
tarvitse pelastaa
maailmankaikkeutta

ainoastaan käskeä
tai totella kun
sadon aika koittaa

”lehden löytäessämme”,
on enää
vain valittava
miten kasvattaa

kuori, jossa on
rakkauden ydin,
käsi, joka
vastaanottaa
mutta ei
koskaan hylkää

eikä tunnu jumalaisen kieletyltä

http://www.youtube.com/watch?v=jRQ1Yog85SE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu