Raija ja Kaarina olivat genustutkijoita yliopistolla. He usein ajattelivat kiitollisuudella veronmaksajia, jotka satsasivat miljoonia heidän tutkinnonalalleen. Genus nyt oli viime aikoina tullut muotisanaksi, siitä puhua pulputettiin radiossa, telkkarin tiukkahuuliset naistoimittajat tekivät juttua, joka tutkielma nykyään piti sisällään genusnäkökulman…He tiesivät että jopa yliopistomaailmassa kulki erilaisia muotivirtauksia.
Viime vuosikymmeninä oli samantyyppiseen nollatutkimukseen panostettu suuresti, esimerkiksi laajakantaiseen empiiriseen tutkimukseen jonka loputtua tuli selväksi että kadunpuoliset konttorihuoneet olivat valoisampia kuin pihanpuoliset. Sitä ennen, koko 70- ja 80- luvut oli tuhlattu marxilais-leninismiläiseen näkökantaan kaikessa tutkimuksessa. Sitä sai vääntää sanaa ja merkitystä hikipäässä ennenkuin jotain marxilaista sai mukaan useaan julkaisuun.
He eivät itse osanneet lyhyesti selittää mistä tässä oikein genustutkimuksessa oli kyse, eksymättä hetken kuluttua pitkiin teoreettisiin selityksiin.Lyhyt selitys siitä ,että tutkittiin sukupuolien välisiä käsityseroja, kun olisi ollut liian yksinkertainen - kuinka eri lailla miehet näkivät asiat verrattuna naisiin, sukupuolen sosiaalinen ja kulttuurillinen merkitys - niin helpolla selityksellä ei rahaa heltiäisi eikä budjetit kasvaisi.
Raija istui aamukahvilla yliopiston hämärässä kahvihuoneessa, kun Kaarina pelmahti paikalle posket innostuksesta punaisina. Viime aikoina oli ollut vähän hiljaista, pitäisi keksiä jotain uutta ja sensaatiomaista tutkittavaa…Kaarina toitotti kovaan ääneen: ”Olen keksinyt sen! Genus ja etnisyys!”
”Jaa että mikä?”, Raija oli pelkkänä kysymysmerkkinä. Kaarina nauroi: ”Eikö kuullostakin hienolta? Otetaan selvää mitä maahanmuuttajat tykkäävät miesten ja naisten välisistä suhteista!” Raija tuumi hetken, nyökkäsi sitten: ”Juu, se on varmaan mielenkiintoista, mutta se täytyy varmaan otsikoida vähän paremmin, kuule..!”
Raija oli lähempänä neljääkymmentä, opiskellut koko elämänsä, fil.kand ja sosiologian tri, hän tiesi varsin hyvin että mitään oikeaa työtä ei moisilla meriiteillä irtoaisi, ehkä radiosta tai valtiolta... Vuosikausien pakerrus kirjojen parissa oli saanut silmät ja ryhdin vähän huonoiksi, silmälasit nenällä ja lysähtänyt ryhti Marimekkokoltun alla olivat tästä todisteena. Kaarina oli muutamaa vuotta nuorempi, oli ensin lukenut kirjastonhoitajaksi, mutta huomattuaan palkkakuopan todella syväksi oli satsannut tutkijan töihin sitten Hän käytti mielellään löysiä farkkuja ja suuria t-paitoja peittääkseen rinnattomuuttaan ja veltostunutta vatsaansa. Kumpikin naisista olivat lapsettomia, Raija eronnut, Kaarina seurusteli jo vuosikausia erään hissukan kirjallisuudentutkijan kanssa.
Naiset istuivat toimistossa koko iltapäivän, naureskellen ja hihitellen, kunnes tukirahoitusanomus oli valmis.
”Tulkintoja sukupuolisuudesta ja individualismista, maskuliini ja femininiini maahanmuuttajamiesten todellisuudessa, feministisestä teorianäkökulmasta. Poikkitieteellinen ja genusperspektiivinen tutkimus”.
Raija ja Kaarina hihittivät aikaansaannokselleen pitkään, he olivat saaneet mukaan aika paljon muotisanoja, apurahat suorastaan virtaisivat tilille. Tuttuun tapaan oli jo tutkimuksen vastauskin valmiina: Maahanmuuttajat olivat äitinsä helmoissa kiinni, tiesihän ne, esimerkisi italialaiset! Nyt vain tarvitsisi haastatella ulkomaalaisia jotta saataisiin tarvittavat todisteet tästä…
Totuttuun tapaan laitettiin ilmoitus Hesariin, etsittiin haastatteluhenkilöitä. Yhtään ainoata ei soittanut tai kirjoittanut. Tämä tuntui naisista hyvin oudolta, normaalitapauksessa oli aina joitain työttömiä, eläkeläisiä ja teon puutteessa olevia jotka vastasivat ilmoitukseen. Jotkut haastattelukohteet olivat olleet mukana niin useassa tutkimuksessa, että tunsivat haastattelijat etunimeltä ja tiesivät kuinka kahviautomaatti toimi kahviossa.
Oli ehkä aika tehdä omia empiirisiä tutkimuksia, Raija huokasi. Kohderyhmä ei ehkä lue lehtiä, ei ainakaan Hesarin ykkösosaa…Naiset päättivät etsiä käsiinsä ulkomaalaisia. Kaarina soitti tuntemalleen Stakesin tutkijalle ja kyseli mistä päin näitä ulkomaalaisia oikein parhaiten löytäisi. ”Ajakaa vain itäänpäin Metrolla, kyllä niitä sieltä löytyy!” , oli tämän neuvo.
Naiset kasasivat nauhurinsa ja lehtiönsä ja kameransa suureen Marimekkokassiin, ostivat vähän salaattia lounaaksi ja nousivat Metroon. Innokkaasti he seurasivat maisemia junan ikkunasta, sitä ei niin usein kumpikaan ollut tännepäin matkannut. Heidän kummankin asuntonsa kun olivat keskellä kaupunkia, sopivan polkupyörämatkan päässä yliopistolta.
Tämä näyttää oikealta paikalta, Raija huudahti, nähden kuinka useita tummia ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä nousi käytävälle pystyyn junan jarruttaessa asemalle. Kaarina nyökkäsi, porukka myös laiturilla näytti hyvin etniseltä, naiset huiveineen,pitkät sadetakit päällä kesäkuumalla, lastenvaunut täynnä tavaraa, liudoittain lapsia pyörimässä jaloissa. Aseman seinustalla suuri joukko miehiä, pikkutakki villatakin päällä joka ikisellä…
Raija ja Kaarina astuivat ulos asemarakennuksesta, synkeästä betonikolossista jota paikalliset taiteilijat olivat yrittäneet koristella suurilla muraalimaalauksilla, ne koostuivat tosin enimmäkseen teiteilijoiden nimistä tai lyhyistä ytimekkäistä viesteistä joista ei asiaan perehtymätön saanut selvää.
Naiset seisoivat tumput suorina keskellä aurinkoista toria, hedelmänkaupustelijat huutelivat heille tarjouksiaan orientaalisella murteella, ihmiset heidän ympärillään katselivat oudoksuen pariskuntaa, he eivät näyttäneet sopivan joukkoon…Nuori musta kikkarapäinen poika, ei varmaan viittätoista vanhempi,valkoinen Tommy Hilfiger-pusero päällä, farkut jalassa, katseli heitä hetken kunnes rohkaisi mielensä, käveli Raijan luokse ja sanoi, pyyhkien nenäänsä käsivärteensa: ”Anna rahaa!”. Raija kaivoi avuliaana lompakkonsa esiin ja kaivoi pikkurahaa käteensä, ojensi ne hymyillen pojalle. Tämä katsoi pettyneenä kolikoita kämmenellään, laskien samalla salamannopeasti silmillään paljonko tämän lompakossa oli muuta rahaa..
”Kuules, mistä me voisimme löytää paikan jossa paikalliset miehet kokoontuvat, meillä olisi vähän asiaa heille..?”. Poika otti pari askelta taaksepäin, pälyillen ympärilleen. ”Oletteko te poliiseja?”. Naiset nauroivat, eihän toki, heillä oli vain pieni tutkimus meneillään, he halusivat vain tavata paikallisia miehiä, mitä useamman,sen parempi. Poika virnisti leveästi. ”Monet naiset haluavat sitä…!” Naiset vilkaisivat toisiaan huolestuneina – oliko joku muu jo saanut saman idean? ”Me maksamme siitä hyvin, sitäpaitsi!”.
Pojan silmät pyöristyivät: ”Te maksatte siitä, paljonko?”. Naiset kertoivat että yleensä oli taksana 20 euroa, ja lounaskuponkeja. Poika tuijotti naisia vähän aikaa ja nyökkäsi, kertoi sitten että jos naiset odottaisivat tunnin, hän voisi järkätä paljon miehiä heille. Naiset nyökkäsivät tyytyväisinä, istuutuivat läheisen kahvilan pöytään istumaan ja odottamaan, karjalanpiirakat ja kahvi maistuivat, olikin jo pienen välipalan aika.
Poika ilmaantui paikalle puolen tunnin kuluttua, esittytyi Jussufiksi, hän odotteli kunnes he olivat valmiita nousemaan pöydästä ja kertoi sitten että hän oli löytänyt sopivia miehiä. Raija ja Kaarina taputtivat melkein käsiään innoissaan. ”Jaha,Jussuf, mihin me nyt menemme, tarvitsemme näet paikan missä ei häiritä….” Poika virnisti vinosti. ”Se on jo järjestyksessä, tulkaa vaan mukaan!”. He seurasivat poikaa pitkin jalkakäytäviä, suuria taloja ympärillä joka puolella, kaikki samannäköisiä. He kiinnittivät huomion satelliittitv-lautasiin joita tuntui tunkevan joka parvekkeelta. Jostain avoimesta ovesta kaikui itämaisen tuntuista jollotusta.
”Kuinkahan me täältä sitten osataan pois, kaikki talot ovat ihan samannäköisiä!”, Kaarina puuskutti seuraten poikaa pitkin jalkakäytävää. Jussuf pysähtyi erään rapun ovelle. Raija yritti nähdä mitä tienviitassa luki, mutta joku innokas paikallinen taiteilijasielu oli ruiskuttanut mustaa väriä pitkin koko tekstiä. Ainoa mitä hän pystyi näkemään oli että B-rappuun mentiin…
Poika ohjasi heidät alas kellariin, työnsi muutamia tyhjiksi poimittuja polkupyöränrunkoja sivuun jalallaan jotta naiset pääsisivät eteenpäin. Joku oli nähtävästi aloittanut jätteidenlajitteluprojektin kellarin käytävällä, suorittamatta työtä loppuun asti,irtonaista krääsää lojui joka puolella. ”Mihin sinä oikein meitä johdat,kuules…?”, Raija kyseli.
Poika seisahtui metalliovelle käytävällä. Sitä oli nähtävästi oikein joukolla käytetty potkujen kohteena, maali oli irronnut puoliväliin ovea. Kaarina kaivoi jo videokameraa ja muistiinpanovihkoa laukusta, Raija kampasi vähän
sormilla hiuksiaan astuen hymyillen sisään huoneeseen.
Seuraavana päivänä Jussuf heräsi myöhään. Oli jo iltapäivä, kun hän laahusti keittiöön raapien takapuoltaan kalsareitten läpi. Hän keitti itselleen teetä, vanhemmat olivat jo lähteneet töihin aikaisin aamulla. Hän levitti hunajaa korpulle ja kantoi sitten teen ja ruoan lautasella olohuoneeseen. Ohimennen hän poimi mukaansa marimekkokassin, tyhjensi sen sisällön sohvalle viereensä. Muutama muistiinpanolehtiö, rupistunutta salaattia muovikipossa. Kasa naisten alusvaatteita ja videokamera. Hän katseli kameraa hetken, pyöritellen sitä käsissään, äkkäsi sitten kasan johtoja alusvaatteiden seassa. Vähän aikaa kokeiltuaan hän löysi oikeat yhdistykset, tassutteli television luokse, yhdisti kameran televisioon ja näppäsi sen päälle.
Jussuf kelasi alun ohi kuvaruutu pimeänä, kunnes painoi esitysnappia. Suuri kellarihuone oli katossa roikkuvan kirkkaan paljaan hekulampun valaisema. Lattialla oli kaksi rähjäistä patjaa. Huonen sivuilla oli muutama sohva, joukko mustia miehiä istui niillä, riisuen vaatteitaan. Raija puolittain makasi kahden mustan miehen välissä, farkut olivat myttynä nilkoissa, t-paita oli nostettu kainaloihin. Kolmas musta mies seisoi Raijan kasvojen edessä ja liutti kookasta kaluaan sisään naisen avonaiseen suuhun, käsi tämän hiuksissa kiinni. Miehet hänen vieressään puristelivat hänen nännejään, toisen miehen käsi vatkasi nopeasti naisen tärisevien reisien välissä. Patjalla joukon edessä oli Kaarina, polvillaan ilman rihman kiertämää. Musta kookas mies seisoi polvillaan hänen takanaan, kädet tämän lanteilla. Valtava musta kalu liukui kerta kerran jälkeen kiemurtelevan naisen karvaiseen häpyyn, tämä yritti vetäytyä pois mutta seivästyi samalla edessään polvillaan olevan toisen mustan miehen kaluun suussaan. Miehet painuivat värisevään naiseen tahdissa, valkoiset hampaat välkkyivät heidän irvistellessään nautinnosta. Ääni kuvaruudussa oli hiukan pielessä, poika korotti äänentasoa. Kohina ruudussa koveni, mutta sen takaa kuului selvästi huohotusta, naisten yninää ja miesten naurua.
”Ei, herrajumala!”, Kaarina huusi, kun musta käsi läiskäisi hänen hyllyvää takamustaan pitääkseen hänet oikeassa tahdissa. Nainen hiljeni ja pää nyökkien imi kiiltävää paalua suussaan taas, se upposi syvälle nieluun, nainen puuskutti silmät ammollaan hengittäen kovaa nenän kautta.
Raija sohvalla ojensi kätensä ja tarttui vieressään istuvan miehen kalulle, hieroi sitä edestaas, katseli silmät pyöreinä kuinka se kasvoi hänen kämmenellään. Sen turvonnut pää mahtui tuskin hänen sormiinsa. Mies hänen suussaan nytkäytti lanteitaan rytmikkäästi, heitti päänsä taakse ja irtautui Raijan huulien välistä. Valkoinen siemen ryöppysi kaarena Raijan kasvoille, tämä räpytteli silmiään suu auki, hamuten huulillaan.
Miehet Raijan sivuilla tarttuivat naiseen, nostivat tämän kevyesti kuin höyhenen ja laskivat tämän selälleen saastaiselle patjalle. Toinen miehistä veti housut pois Raijan sätkivistä jaloista. Mies levitti käsillään naisen jalat levälleen, asettui kanki korskeasti tanassa valkoisten reisen väliin ja painoi kalunsa naisen runsaskarvaiselle vaolle. Raija aukaisi suunsa huutoon, mahtavan suonikkaan kangen upotessa hitaasti sisään hän ulvoi vain mongerrusta. Mies pysähtyi maaten hetken hiljaa, kahvaa myöten sisällä naisessa, ojensi sitten kätensä maahan tukien itseään ja antoi soida, musta takapuoli tikkasi villiin tahtiin, Raija heitteli päätään puolelta toiselle, kieli ulkona suusta.
Kaarinan posket pullistuivat, mies hänen edessään nykäisi kovaa naisen päätä itseään kohti nytkien, irtautui sitten tyhjennettyään itsensä. Kaarina painoi päänsä vasten patjaa, nieleskeli voimakkaasti ja huohotti sitten ääneen ynisten. Mies Kaarinan takana rynkytti itseään sisään raivoisaan tahtiin, jäykistyi ja laukesi nyökkien ja irvistellen. Hän irtautui, paksu,vaahtoinen, musta paalu valui ulos supistelevasta hävystä lurpsahtavan äänen säestyksellä. Uusi mies asettui Kaarinan taakse, kalu jo tanassa. Nainen tarttui patjan kankaaseen ja rypisti sitä kourassaan sulkien silmänsä. Hän koukisti selkäänsä miehen sulloessa uskomattoman paksua kaluaan liukkaaseen häpyyn.
Raijan valkoiset hyllyvät reidet heiluivat työntöjen tahdissa, jalat koukistuivat tikkaavan takapuolen ympäri. Mies painoi itsensä syvälle nytkyvään naiseen ja irvistäen valkoisilla hampaillaan hän laukesi aaltoina sisään turvonneeseen häpyyn. Uusi mies oli jo seisomassa jonossa, odottamassa vuoroaan, pidellen turpeaa mustaa kaluaan kourassaan.
Videokamera siirtyi lähemmäksi Raijaa, tämän kasvojen yläpuolelle. Kamera panoreerasi alas valkoista Hilfiger-puseroa, farkuille, Tumma käsi avasi housujen vetoketjun ja veti suonikkaan kalun ulos,painaen sen alas kohti naisen punehtuneita,hikisiä kasvoja. Tämä katsahti ylös, silmät pyöristyivät: ”Herrajumala, ei kameraa, ei saa filmata,ei…!”. Kalu painui naisen huulille, tämä huokaisi, aukaisi suunsa ja imaisi sen sisäänsä, vilkuillen silloin tällöin kameraan, huolestunut ilme kasvoillaan.
Kauempaa kuului ulinaa, kamera suuntautui ääntä kohti. Eräs miehistä oli nostanut Kaarinan syliinsä ja runttasi naista pitkin mustaa,kiiltelevää paalua, supistelevaan peräaukkoon.Ylös ja alas mustien käsien kannattelemana , naisen kädet viuhtoivat voimattomina sivuilla, pää heilahteli puolelta toiselle. Kaarinan silmät pyörivät päässä, hän änkytti taukoamatta, ”Tulee,tulee,tulee…!” Löpulta mies painoi naisen voimalla alas syliinsä, Kaarina nytkähteli kauan, herpautui sitten ja valahti hervottomana lattialle patjalle makaamaan, valkoiset tärisevät reidet avoinna. Harvakarvaisesta hävystä valui harmaa neste norona.
Kamera kääntyi nopeasti takaisin Raijan kasvoille, tämä imi posket lommolla, posket punaisena hehkuen, käsi puristi kalua ja liikkui nopeasti pitkin mustaa kiiltävää vartta, pää nyökki rytmikkäästi. Mies hänen jalkojensa välissä kiihdytti tahtia ja laukesi uristen, nainen veti kalun suustaan,haukkoen henkeä,huutaen kovaa: ”Jaa, jaaaa!”, samalla sytkivä kalu hänen kädessään ruiskutti nesteitään pitkin väriseviä huulia.
Jussuf painoi tv:n kauko-ohjainta, kuva pysähtyi paikoilleen. Farkkujensa taskusta hän poimi käyntikortin. Raija Makkonen, Filosofian lisensiaatti, Helsingin Yliopisto ja puhelinnumero. ”Varmaan täytyy soittaa ja kiittää viimeisestä…ja kutsua kylään taas…Täytyyhän sitä nyt muillekin kavereille kanssa …”.
Viime vuosikymmeninä oli samantyyppiseen nollatutkimukseen panostettu suuresti, esimerkiksi laajakantaiseen empiiriseen tutkimukseen jonka loputtua tuli selväksi että kadunpuoliset konttorihuoneet olivat valoisampia kuin pihanpuoliset. Sitä ennen, koko 70- ja 80- luvut oli tuhlattu marxilais-leninismiläiseen näkökantaan kaikessa tutkimuksessa. Sitä sai vääntää sanaa ja merkitystä hikipäässä ennenkuin jotain marxilaista sai mukaan useaan julkaisuun.
He eivät itse osanneet lyhyesti selittää mistä tässä oikein genustutkimuksessa oli kyse, eksymättä hetken kuluttua pitkiin teoreettisiin selityksiin.Lyhyt selitys siitä ,että tutkittiin sukupuolien välisiä käsityseroja, kun olisi ollut liian yksinkertainen - kuinka eri lailla miehet näkivät asiat verrattuna naisiin, sukupuolen sosiaalinen ja kulttuurillinen merkitys - niin helpolla selityksellä ei rahaa heltiäisi eikä budjetit kasvaisi.
Raija istui aamukahvilla yliopiston hämärässä kahvihuoneessa, kun Kaarina pelmahti paikalle posket innostuksesta punaisina. Viime aikoina oli ollut vähän hiljaista, pitäisi keksiä jotain uutta ja sensaatiomaista tutkittavaa…Kaarina toitotti kovaan ääneen: ”Olen keksinyt sen! Genus ja etnisyys!”
”Jaa että mikä?”, Raija oli pelkkänä kysymysmerkkinä. Kaarina nauroi: ”Eikö kuullostakin hienolta? Otetaan selvää mitä maahanmuuttajat tykkäävät miesten ja naisten välisistä suhteista!” Raija tuumi hetken, nyökkäsi sitten: ”Juu, se on varmaan mielenkiintoista, mutta se täytyy varmaan otsikoida vähän paremmin, kuule..!”
Raija oli lähempänä neljääkymmentä, opiskellut koko elämänsä, fil.kand ja sosiologian tri, hän tiesi varsin hyvin että mitään oikeaa työtä ei moisilla meriiteillä irtoaisi, ehkä radiosta tai valtiolta... Vuosikausien pakerrus kirjojen parissa oli saanut silmät ja ryhdin vähän huonoiksi, silmälasit nenällä ja lysähtänyt ryhti Marimekkokoltun alla olivat tästä todisteena. Kaarina oli muutamaa vuotta nuorempi, oli ensin lukenut kirjastonhoitajaksi, mutta huomattuaan palkkakuopan todella syväksi oli satsannut tutkijan töihin sitten Hän käytti mielellään löysiä farkkuja ja suuria t-paitoja peittääkseen rinnattomuuttaan ja veltostunutta vatsaansa. Kumpikin naisista olivat lapsettomia, Raija eronnut, Kaarina seurusteli jo vuosikausia erään hissukan kirjallisuudentutkijan kanssa.
Naiset istuivat toimistossa koko iltapäivän, naureskellen ja hihitellen, kunnes tukirahoitusanomus oli valmis.
”Tulkintoja sukupuolisuudesta ja individualismista, maskuliini ja femininiini maahanmuuttajamiesten todellisuudessa, feministisestä teorianäkökulmasta. Poikkitieteellinen ja genusperspektiivinen tutkimus”.
Raija ja Kaarina hihittivät aikaansaannokselleen pitkään, he olivat saaneet mukaan aika paljon muotisanoja, apurahat suorastaan virtaisivat tilille. Tuttuun tapaan oli jo tutkimuksen vastauskin valmiina: Maahanmuuttajat olivat äitinsä helmoissa kiinni, tiesihän ne, esimerkisi italialaiset! Nyt vain tarvitsisi haastatella ulkomaalaisia jotta saataisiin tarvittavat todisteet tästä…
Totuttuun tapaan laitettiin ilmoitus Hesariin, etsittiin haastatteluhenkilöitä. Yhtään ainoata ei soittanut tai kirjoittanut. Tämä tuntui naisista hyvin oudolta, normaalitapauksessa oli aina joitain työttömiä, eläkeläisiä ja teon puutteessa olevia jotka vastasivat ilmoitukseen. Jotkut haastattelukohteet olivat olleet mukana niin useassa tutkimuksessa, että tunsivat haastattelijat etunimeltä ja tiesivät kuinka kahviautomaatti toimi kahviossa.
Oli ehkä aika tehdä omia empiirisiä tutkimuksia, Raija huokasi. Kohderyhmä ei ehkä lue lehtiä, ei ainakaan Hesarin ykkösosaa…Naiset päättivät etsiä käsiinsä ulkomaalaisia. Kaarina soitti tuntemalleen Stakesin tutkijalle ja kyseli mistä päin näitä ulkomaalaisia oikein parhaiten löytäisi. ”Ajakaa vain itäänpäin Metrolla, kyllä niitä sieltä löytyy!” , oli tämän neuvo.
Naiset kasasivat nauhurinsa ja lehtiönsä ja kameransa suureen Marimekkokassiin, ostivat vähän salaattia lounaaksi ja nousivat Metroon. Innokkaasti he seurasivat maisemia junan ikkunasta, sitä ei niin usein kumpikaan ollut tännepäin matkannut. Heidän kummankin asuntonsa kun olivat keskellä kaupunkia, sopivan polkupyörämatkan päässä yliopistolta.
Tämä näyttää oikealta paikalta, Raija huudahti, nähden kuinka useita tummia ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä nousi käytävälle pystyyn junan jarruttaessa asemalle. Kaarina nyökkäsi, porukka myös laiturilla näytti hyvin etniseltä, naiset huiveineen,pitkät sadetakit päällä kesäkuumalla, lastenvaunut täynnä tavaraa, liudoittain lapsia pyörimässä jaloissa. Aseman seinustalla suuri joukko miehiä, pikkutakki villatakin päällä joka ikisellä…
Raija ja Kaarina astuivat ulos asemarakennuksesta, synkeästä betonikolossista jota paikalliset taiteilijat olivat yrittäneet koristella suurilla muraalimaalauksilla, ne koostuivat tosin enimmäkseen teiteilijoiden nimistä tai lyhyistä ytimekkäistä viesteistä joista ei asiaan perehtymätön saanut selvää.
Naiset seisoivat tumput suorina keskellä aurinkoista toria, hedelmänkaupustelijat huutelivat heille tarjouksiaan orientaalisella murteella, ihmiset heidän ympärillään katselivat oudoksuen pariskuntaa, he eivät näyttäneet sopivan joukkoon…Nuori musta kikkarapäinen poika, ei varmaan viittätoista vanhempi,valkoinen Tommy Hilfiger-pusero päällä, farkut jalassa, katseli heitä hetken kunnes rohkaisi mielensä, käveli Raijan luokse ja sanoi, pyyhkien nenäänsä käsivärteensa: ”Anna rahaa!”. Raija kaivoi avuliaana lompakkonsa esiin ja kaivoi pikkurahaa käteensä, ojensi ne hymyillen pojalle. Tämä katsoi pettyneenä kolikoita kämmenellään, laskien samalla salamannopeasti silmillään paljonko tämän lompakossa oli muuta rahaa..
”Kuules, mistä me voisimme löytää paikan jossa paikalliset miehet kokoontuvat, meillä olisi vähän asiaa heille..?”. Poika otti pari askelta taaksepäin, pälyillen ympärilleen. ”Oletteko te poliiseja?”. Naiset nauroivat, eihän toki, heillä oli vain pieni tutkimus meneillään, he halusivat vain tavata paikallisia miehiä, mitä useamman,sen parempi. Poika virnisti leveästi. ”Monet naiset haluavat sitä…!” Naiset vilkaisivat toisiaan huolestuneina – oliko joku muu jo saanut saman idean? ”Me maksamme siitä hyvin, sitäpaitsi!”.
Pojan silmät pyöristyivät: ”Te maksatte siitä, paljonko?”. Naiset kertoivat että yleensä oli taksana 20 euroa, ja lounaskuponkeja. Poika tuijotti naisia vähän aikaa ja nyökkäsi, kertoi sitten että jos naiset odottaisivat tunnin, hän voisi järkätä paljon miehiä heille. Naiset nyökkäsivät tyytyväisinä, istuutuivat läheisen kahvilan pöytään istumaan ja odottamaan, karjalanpiirakat ja kahvi maistuivat, olikin jo pienen välipalan aika.
Poika ilmaantui paikalle puolen tunnin kuluttua, esittytyi Jussufiksi, hän odotteli kunnes he olivat valmiita nousemaan pöydästä ja kertoi sitten että hän oli löytänyt sopivia miehiä. Raija ja Kaarina taputtivat melkein käsiään innoissaan. ”Jaha,Jussuf, mihin me nyt menemme, tarvitsemme näet paikan missä ei häiritä….” Poika virnisti vinosti. ”Se on jo järjestyksessä, tulkaa vaan mukaan!”. He seurasivat poikaa pitkin jalkakäytäviä, suuria taloja ympärillä joka puolella, kaikki samannäköisiä. He kiinnittivät huomion satelliittitv-lautasiin joita tuntui tunkevan joka parvekkeelta. Jostain avoimesta ovesta kaikui itämaisen tuntuista jollotusta.
”Kuinkahan me täältä sitten osataan pois, kaikki talot ovat ihan samannäköisiä!”, Kaarina puuskutti seuraten poikaa pitkin jalkakäytävää. Jussuf pysähtyi erään rapun ovelle. Raija yritti nähdä mitä tienviitassa luki, mutta joku innokas paikallinen taiteilijasielu oli ruiskuttanut mustaa väriä pitkin koko tekstiä. Ainoa mitä hän pystyi näkemään oli että B-rappuun mentiin…
Poika ohjasi heidät alas kellariin, työnsi muutamia tyhjiksi poimittuja polkupyöränrunkoja sivuun jalallaan jotta naiset pääsisivät eteenpäin. Joku oli nähtävästi aloittanut jätteidenlajitteluprojektin kellarin käytävällä, suorittamatta työtä loppuun asti,irtonaista krääsää lojui joka puolella. ”Mihin sinä oikein meitä johdat,kuules…?”, Raija kyseli.
Poika seisahtui metalliovelle käytävällä. Sitä oli nähtävästi oikein joukolla käytetty potkujen kohteena, maali oli irronnut puoliväliin ovea. Kaarina kaivoi jo videokameraa ja muistiinpanovihkoa laukusta, Raija kampasi vähän
sormilla hiuksiaan astuen hymyillen sisään huoneeseen.
Seuraavana päivänä Jussuf heräsi myöhään. Oli jo iltapäivä, kun hän laahusti keittiöön raapien takapuoltaan kalsareitten läpi. Hän keitti itselleen teetä, vanhemmat olivat jo lähteneet töihin aikaisin aamulla. Hän levitti hunajaa korpulle ja kantoi sitten teen ja ruoan lautasella olohuoneeseen. Ohimennen hän poimi mukaansa marimekkokassin, tyhjensi sen sisällön sohvalle viereensä. Muutama muistiinpanolehtiö, rupistunutta salaattia muovikipossa. Kasa naisten alusvaatteita ja videokamera. Hän katseli kameraa hetken, pyöritellen sitä käsissään, äkkäsi sitten kasan johtoja alusvaatteiden seassa. Vähän aikaa kokeiltuaan hän löysi oikeat yhdistykset, tassutteli television luokse, yhdisti kameran televisioon ja näppäsi sen päälle.
Jussuf kelasi alun ohi kuvaruutu pimeänä, kunnes painoi esitysnappia. Suuri kellarihuone oli katossa roikkuvan kirkkaan paljaan hekulampun valaisema. Lattialla oli kaksi rähjäistä patjaa. Huonen sivuilla oli muutama sohva, joukko mustia miehiä istui niillä, riisuen vaatteitaan. Raija puolittain makasi kahden mustan miehen välissä, farkut olivat myttynä nilkoissa, t-paita oli nostettu kainaloihin. Kolmas musta mies seisoi Raijan kasvojen edessä ja liutti kookasta kaluaan sisään naisen avonaiseen suuhun, käsi tämän hiuksissa kiinni. Miehet hänen vieressään puristelivat hänen nännejään, toisen miehen käsi vatkasi nopeasti naisen tärisevien reisien välissä. Patjalla joukon edessä oli Kaarina, polvillaan ilman rihman kiertämää. Musta kookas mies seisoi polvillaan hänen takanaan, kädet tämän lanteilla. Valtava musta kalu liukui kerta kerran jälkeen kiemurtelevan naisen karvaiseen häpyyn, tämä yritti vetäytyä pois mutta seivästyi samalla edessään polvillaan olevan toisen mustan miehen kaluun suussaan. Miehet painuivat värisevään naiseen tahdissa, valkoiset hampaat välkkyivät heidän irvistellessään nautinnosta. Ääni kuvaruudussa oli hiukan pielessä, poika korotti äänentasoa. Kohina ruudussa koveni, mutta sen takaa kuului selvästi huohotusta, naisten yninää ja miesten naurua.
”Ei, herrajumala!”, Kaarina huusi, kun musta käsi läiskäisi hänen hyllyvää takamustaan pitääkseen hänet oikeassa tahdissa. Nainen hiljeni ja pää nyökkien imi kiiltävää paalua suussaan taas, se upposi syvälle nieluun, nainen puuskutti silmät ammollaan hengittäen kovaa nenän kautta.
Raija sohvalla ojensi kätensä ja tarttui vieressään istuvan miehen kalulle, hieroi sitä edestaas, katseli silmät pyöreinä kuinka se kasvoi hänen kämmenellään. Sen turvonnut pää mahtui tuskin hänen sormiinsa. Mies hänen suussaan nytkäytti lanteitaan rytmikkäästi, heitti päänsä taakse ja irtautui Raijan huulien välistä. Valkoinen siemen ryöppysi kaarena Raijan kasvoille, tämä räpytteli silmiään suu auki, hamuten huulillaan.
Miehet Raijan sivuilla tarttuivat naiseen, nostivat tämän kevyesti kuin höyhenen ja laskivat tämän selälleen saastaiselle patjalle. Toinen miehistä veti housut pois Raijan sätkivistä jaloista. Mies levitti käsillään naisen jalat levälleen, asettui kanki korskeasti tanassa valkoisten reisen väliin ja painoi kalunsa naisen runsaskarvaiselle vaolle. Raija aukaisi suunsa huutoon, mahtavan suonikkaan kangen upotessa hitaasti sisään hän ulvoi vain mongerrusta. Mies pysähtyi maaten hetken hiljaa, kahvaa myöten sisällä naisessa, ojensi sitten kätensä maahan tukien itseään ja antoi soida, musta takapuoli tikkasi villiin tahtiin, Raija heitteli päätään puolelta toiselle, kieli ulkona suusta.
Kaarinan posket pullistuivat, mies hänen edessään nykäisi kovaa naisen päätä itseään kohti nytkien, irtautui sitten tyhjennettyään itsensä. Kaarina painoi päänsä vasten patjaa, nieleskeli voimakkaasti ja huohotti sitten ääneen ynisten. Mies Kaarinan takana rynkytti itseään sisään raivoisaan tahtiin, jäykistyi ja laukesi nyökkien ja irvistellen. Hän irtautui, paksu,vaahtoinen, musta paalu valui ulos supistelevasta hävystä lurpsahtavan äänen säestyksellä. Uusi mies asettui Kaarinan taakse, kalu jo tanassa. Nainen tarttui patjan kankaaseen ja rypisti sitä kourassaan sulkien silmänsä. Hän koukisti selkäänsä miehen sulloessa uskomattoman paksua kaluaan liukkaaseen häpyyn.
Raijan valkoiset hyllyvät reidet heiluivat työntöjen tahdissa, jalat koukistuivat tikkaavan takapuolen ympäri. Mies painoi itsensä syvälle nytkyvään naiseen ja irvistäen valkoisilla hampaillaan hän laukesi aaltoina sisään turvonneeseen häpyyn. Uusi mies oli jo seisomassa jonossa, odottamassa vuoroaan, pidellen turpeaa mustaa kaluaan kourassaan.
Videokamera siirtyi lähemmäksi Raijaa, tämän kasvojen yläpuolelle. Kamera panoreerasi alas valkoista Hilfiger-puseroa, farkuille, Tumma käsi avasi housujen vetoketjun ja veti suonikkaan kalun ulos,painaen sen alas kohti naisen punehtuneita,hikisiä kasvoja. Tämä katsahti ylös, silmät pyöristyivät: ”Herrajumala, ei kameraa, ei saa filmata,ei…!”. Kalu painui naisen huulille, tämä huokaisi, aukaisi suunsa ja imaisi sen sisäänsä, vilkuillen silloin tällöin kameraan, huolestunut ilme kasvoillaan.
Kauempaa kuului ulinaa, kamera suuntautui ääntä kohti. Eräs miehistä oli nostanut Kaarinan syliinsä ja runttasi naista pitkin mustaa,kiiltelevää paalua, supistelevaan peräaukkoon.Ylös ja alas mustien käsien kannattelemana , naisen kädet viuhtoivat voimattomina sivuilla, pää heilahteli puolelta toiselle. Kaarinan silmät pyörivät päässä, hän änkytti taukoamatta, ”Tulee,tulee,tulee…!” Löpulta mies painoi naisen voimalla alas syliinsä, Kaarina nytkähteli kauan, herpautui sitten ja valahti hervottomana lattialle patjalle makaamaan, valkoiset tärisevät reidet avoinna. Harvakarvaisesta hävystä valui harmaa neste norona.
Kamera kääntyi nopeasti takaisin Raijan kasvoille, tämä imi posket lommolla, posket punaisena hehkuen, käsi puristi kalua ja liikkui nopeasti pitkin mustaa kiiltävää vartta, pää nyökki rytmikkäästi. Mies hänen jalkojensa välissä kiihdytti tahtia ja laukesi uristen, nainen veti kalun suustaan,haukkoen henkeä,huutaen kovaa: ”Jaa, jaaaa!”, samalla sytkivä kalu hänen kädessään ruiskutti nesteitään pitkin väriseviä huulia.
Jussuf painoi tv:n kauko-ohjainta, kuva pysähtyi paikoilleen. Farkkujensa taskusta hän poimi käyntikortin. Raija Makkonen, Filosofian lisensiaatti, Helsingin Yliopisto ja puhelinnumero. ”Varmaan täytyy soittaa ja kiittää viimeisestä…ja kutsua kylään taas…Täytyyhän sitä nyt muillekin kavereille kanssa …”.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja jatka samaan malliin..
Yliopistolla siis sittenkin saadaan tuotetuksi joitain todella tasokkaita julkaisuja, tämä on siitä hyvä esimerkki!
on jo monta vuotta siitä kun viimeksi yliopistolla opiskelin...tämä oli vain pieni kommentti tämän päivän genuskeskustelulle, minusta se on aivan päin anusta...:-)