Huonoja kokemuksia psykoterapiasta?

kertokaa!

Huonoja kokemuksia psykoterapiasta?

Oletko ollut tyytymätön saamaasi psykoterapiaan tai perheterapiaan?
Huono kokemus voi olla joko koko terapiaprosessista tai yksittäisestä istunnosta, jopa yksittäisestä hetkestä istunnon aikana.
Teemme tutkimusta ihmisten ikävistä kokemuksista psykoterapiassa ja perheterapiassa. Keräämme aiheesta vapaamuotoisia kirjoituksia, jotka käsitellään luottamuksellisesti siten, ettei asiakasta, terapeuttia tai muutakaan henkilöä voi tunnistaa.
Tutkimuksen tuloksia käytetään psykoterapian laadulliseen kehittämiseen. Tutkimusta johtaa vaativan erityistason psykoterapeutti, Suomen Psykologisen Instituutin johtaja Raul Soisalo.
Kirjoita haluamallasi tavalla, vapaamuotoisesti siten, että huono kokemuksesi tulee kuvattua itseäsi tyydyttävällä tavalla.
Kirjoitukset voi lähettää sähköpostilla YTM Mikko Haaralalle: [email protected]

7

2977

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedoksi.

      Mikäli psykoterapia perustuu Freudin teorioihin ja oppeihin edelleen, olisi koulutusohjelmaa syytä tarkentaa.

      Valemuistosyndrooma levisi Yhdysvalloista Eurooppaan ja Suomeen 1990-luvulla.

      Tämä käynnisti insestihysterian, mutta sitävastoin pedofilit saavat käyttää lapsia seksuaalisesti hyväksi.

      Aiheesta lisää

      http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/valemuistosyndrooma.html
      ------------

      • Valemuistot.

        Uskontojen uhrien tuki ry: sivustolla käsitellään useita eri aiheita, jotka kertovst omaa karua kieltäään useista eri ongelmista.

        Tässä aiheena muun muassa.

        Istutetut muistot.

        Mikä on valemuistosyndrooma?

        Palautettuja muistoja, vai nykyajan noitavainoa?

        Väärien muistikuvien luominen.

        Väärien muistojen ylläpito.

        Ufoabbduktiot.

        Saatanalle uhratut vauvat.

        http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/istutetut-muistot
        ---------


    • Lastensuojelua?
      • LasseM

        Ihminen joka on sairas mieleltään ja on vain KM ja paljon tekaistuja tutkintoja on psykoterapeuttina hyvin sairas.

        Kannattaa kiertää kaukaa kun väkivalta kiristys ja uhkailu on päätoimi


    • vihalintu

      keskustelu auttaa, sosiaalistuminen. Virallisen sosiaalistumisen ohessa, kannattaa kehittää koko yhteiskuntaa, että ihmiset ovat suvaitsevaisia psyykkisia ongelmia kohtaan, että yhdessä opitaan ratkoamaan niitä, koska yksin psykologille ei voi kaikkea sysätä. Ongelma on liian usein ajassa, paikassa, ihmisissä, yhteiskunnassa...ja psykologia kehittyy eteenpäin.

      kouluhinkin tarvitaan joogaa. On liikuntaa, mutta ei itsenäistä, niin kuin hampaiden pesu on, kehon hoitoa. Ainakin kerran viikossa, riippuen liikkumisesta syvää venyttelyä. Lännessä ei ole tehokasta kehon huolto opetusta. Lihaksia pitää venytellä säännöllisesti ja usein, muuten kipuja kasaantuu päähän. Joogassa sen lisäksi yhdistyvät elämän taito oppi, jota sitäkään ei opeteta riittävästi tyyliin "tunne itseäsi". Tai kun opetetaan, niin liian myöhän. Joogaan kuuluu usein ruokavalio kuten kasvissyönti.

      Kävin nuorempana psykoterapeutilla. Minua onnisti kovasti ja henkilökohtainen keskustelu auttoa dramaattisesti, koska nuorempana lukkiutuu omiin ongelmiinsa. Asioita pitää osata, oppia jakaa toisten kanssa. Ja toisten on osattava olla tuomitsematta muita vaan kuunnella.

      Sen sijaan lääkärin kanssa ei kemia toiminut, vaikka lääkäri oli korkeasti koulutettu, niin tuntui, ettei lääkäriltä saanut sympatiaa.

      Paljon on kiinni henkilökemiasta. Kun suhde ei toimi, kannattaa vaihtaa hoitajaa. Kertoa kohteliasti suoraan.

      Muuten kun perustelee näkökantansa eikä rupeaa ongelmaiseksi, niin suhteen kuin suhteen pitää toimia!

      Toki se, ettei välttämättä löydä heti vaihtoehtoa itselleen voi jossakin vaiheessa kismittää. Vaihtoehtoja on tarjolla laidasta laitaan. Vaatii omia ponnistuksia löytää omansa. Pitää tahtoa elää, parantua. Ja kun oppiii uutta, niin tuntuu paremmalta. Kukaan ei tahdo kärsiä. Kun saa sysäyksen elämään, niin paraneminen on kivaa.

      • vihalintu

        Naisten yhteiskunnallistumisen myötä on tullut "jeesus armoa". Eli ei ole pakko kuolla koulupenkille! Voi ottaa vapaata ja keskittyä muihin asioihin. Se on kivointa naisissa - suhteellisuuden taju. Kerrot äidille ja kun on ongelmaa, niin asiat etenevät. Se ei tarkoita pilalle saatua lasta, mutta normaalia lapsen tarvetta. Opimme ettei väkivaltainen asian hoito kannata, vaan että asioita pitää kertoa muillekin. Pidän lauseesta: Ei ole sellaista asiaa, jota ei voisi kertoa muillekin. Eli kaikesta voi keskustella. Myös pakon edessä ei ole sellaista ihmistä olemassa maailmaassa, jolle ei voisi kertoa asioita suoraan. Tämäkin on Jeesus oppia: rakasta vihollistasi, kun sinua löydään, näytä toinen poskesi. Eli tarkoitan, että olemme kaikki samasta puusta.

        Nainen tuo armoa, että asioita voi hoitaa toisin. Vaihtoehtoja on paljon. Jokaiselle löytyy omansa. Ei ole tarkoitus rikkoutua, mutta kasvaa valoisana ihmisenä. Rakastamme naisiamme koko sydämestä!!


      • vihalintu
        vihalintu kirjoitti:

        Naisten yhteiskunnallistumisen myötä on tullut "jeesus armoa". Eli ei ole pakko kuolla koulupenkille! Voi ottaa vapaata ja keskittyä muihin asioihin. Se on kivointa naisissa - suhteellisuuden taju. Kerrot äidille ja kun on ongelmaa, niin asiat etenevät. Se ei tarkoita pilalle saatua lasta, mutta normaalia lapsen tarvetta. Opimme ettei väkivaltainen asian hoito kannata, vaan että asioita pitää kertoa muillekin. Pidän lauseesta: Ei ole sellaista asiaa, jota ei voisi kertoa muillekin. Eli kaikesta voi keskustella. Myös pakon edessä ei ole sellaista ihmistä olemassa maailmaassa, jolle ei voisi kertoa asioita suoraan. Tämäkin on Jeesus oppia: rakasta vihollistasi, kun sinua löydään, näytä toinen poskesi. Eli tarkoitan, että olemme kaikki samasta puusta.

        Nainen tuo armoa, että asioita voi hoitaa toisin. Vaihtoehtoja on paljon. Jokaiselle löytyy omansa. Ei ole tarkoitus rikkoutua, mutta kasvaa valoisana ihmisenä. Rakastamme naisiamme koko sydämestä!!

        Mietinkin vaihtoehtoa koulupenkille, miten opiskelusta ja lapsen kasvusta olisi voinut saada ehjää, hauskaa perheelle ja itse lapselle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe