Tästä voimia koulukiusatuille http://www.youtube.com/watch?v=qVzZ15vMiNg
Itsekin olin sellainen yläasteella, kyllä sapettaa, kun vieläkin on itsetunto pilalla. En enää luota kenenkään ihmiseen ja en halua tutustua uusiin ihmisiin kaverimielessäkään, koska en osaa luottaa enää ihmisiin...
Yläasteella minua kiusattiin erilaisesta musiikkimausta, "oudoista harrastuksista" (tuhannesta suomalaisesta ehkäpä muutama harrastaa, en halua eritellä, koska tunnistamisriski) ja ulkomaalaistaustasta. Yläaste oli perseestä ja halusin pois, mutta tuntui, että se kesti ikuisuuden.
Kun pois pääsin, sanoin kaikille toivottavasti ei enää nähdä kusipäät. Myöhemmin jouduin vaihtamaan numeroa ja sukunimeä, koska ne samat idiootit haki numerotiedustelusta numeron ja alkoi tekemään erinäisiä pilasoittoja. Numero on ollut ajat salainen ja nykyään saan olla rauhassa.
Olisin joutunut tekemään rikosilmoituksen, jos olisin vielä yläasteella, koska samaa kiusausta tapahtui myös Messerngerissä, minkä johdosta jouduin suurimman osan "kavereista" estämään ja vaihtamaan myöhemmin sähköpostiakin. En olisi jaksanut sitä, mutta ei uskaltanut tehdä.
Pelkäsin pahempaa. Ja välillä ne samat kiusaajat puhkaisi pyöräni renkaat tai tyhjensi ilmat, minkä johdosta olin joutut jättämään pyörän kauemmaksi koulusta aina. Siis vittu miettikää miltä tuntuu olla vittu rättinä koko yläasteen ajan. En todellakaan kaipaa ketään elämääni yläasteelta. Ja olen iloinen, että pääsin sieltä pois.
Toisen asteen koulussa luokka oli mukava, mutta se ei riittänyt tulemaan kovin sosiaaliseksi, joten minulla ei ole kavereita käytännössä yhtään. Mutta olen netistä löytänyt muutaman tosi hyvän nettikaverin, joiden kanssa on mukava jutella mesessä. Ne ovat minulle jo kuin oikeat.
Haistakaa vittu kaikki koulukiusaajat. Miettikää onko kivaa pilata monien elämä. Minä en enää luota ihmisiin, minä en enää usko löytäväni ketään. Olen erakoitunut susi. Kiitos vain pallopäät siitä.
Itsekin olin sellainen yläasteella, kyllä sapettaa, kun vieläkin on itsetunto pilalla. En enää luota kenenkään ihmiseen ja en halua tutustua uusiin ihmisiin kaverimielessäkään, koska en osaa luottaa enää ihmisiin...
Yläasteella minua kiusattiin erilaisesta musiikkimausta, "oudoista harrastuksista" (tuhannesta suomalaisesta ehkäpä muutama harrastaa, en halua eritellä, koska tunnistamisriski) ja ulkomaalaistaustasta. Yläaste oli perseestä ja halusin pois, mutta tuntui, että se kesti ikuisuuden.
Kun pois pääsin, sanoin kaikille toivottavasti ei enää nähdä kusipäät. Myöhemmin jouduin vaihtamaan numeroa ja sukunimeä, koska ne samat idiootit haki numerotiedustelusta numeron ja alkoi tekemään erinäisiä pilasoittoja. Numero on ollut ajat salainen ja nykyään saan olla rauhassa.
Olisin joutunut tekemään rikosilmoituksen, jos olisin vielä yläasteella, koska samaa kiusausta tapahtui myös Messerngerissä, minkä johdosta jouduin suurimman osan "kavereista" estämään ja vaihtamaan myöhemmin sähköpostiakin. En olisi jaksanut sitä, mutta ei uskaltanut tehdä.
Pelkäsin pahempaa. Ja välillä ne samat kiusaajat puhkaisi pyöräni renkaat tai tyhjensi ilmat, minkä johdosta olin joutut jättämään pyörän kauemmaksi koulusta aina. Siis vittu miettikää miltä tuntuu olla vittu rättinä koko yläasteen ajan. En todellakaan kaipaa ketään elämääni yläasteelta. Ja olen iloinen, että pääsin sieltä pois.
Toisen asteen koulussa luokka oli mukava, mutta se ei riittänyt tulemaan kovin sosiaaliseksi, joten minulla ei ole kavereita käytännössä yhtään. Mutta olen netistä löytänyt muutaman tosi hyvän nettikaverin, joiden kanssa on mukava jutella mesessä. Ne ovat minulle jo kuin oikeat.
Haistakaa vittu kaikki koulukiusaajat. Miettikää onko kivaa pilata monien elämä. Minä en enää luota ihmisiin, minä en enää usko löytäväni ketään. Olen erakoitunut susi. Kiitos vain pallopäät siitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella ikävää tekstiä. Etenkin sen takia että minä olen ollut sekä kiusattu että myöhemmin kiusaaja. Kiusattu olinkaksi ja puoli vuotta ala-asteella. Nuo sinun kertomasi esimerkit kuulostavat todella tutuilta minulle. Etkä todellakaan ole ainut jonka koulukiusaaminen on musertanut.
Kiusaaja olin sitten taas ainoastaan puoli vuotta, seitsemännen luokan syyslukukauden. Ja tuo seitsemäs luokka oli koko elämäni painajaismaisinta aikaa. Minä ymmärsin toimivani väärin, ja minulla oli koko ajan aivan käsittämättömän syyllinen olo. Kiusasin kai lähinnä kavereitteni painostuksesta. Tämä saattaa kuulostaa epäuskottavalta, mutta totta se on. Lisäksi tämä kiusattu oli minusta tietyllä tavalla ärsyttävä (mitä hän ei tietenkään tahallaan tehnyt, eikä se millään lailla oikeuttanut minua kiusaamaan, minkä tajusin kyllä jo tuolloin). En vain pystynyt lopettamaan kiusaamista. En vain pystynyt.
Lopulta onnistuin siinä, lopettamaan. Soitin tuolle kiusaamalleni tyypille, ja pyysin häneltä anteeksi.
Haluan sanoi teille, kiusaajat, että lopettakaa. Te voitte tuhota ihmisen elämän sekä myös omanne. Minua kiusattiin kaksi ja puoli vuotta, mutta se paha olo, jota silloin koin, ei ollut juuri mitään verrattuna siihen syyllisyyten mitä koin sen puolen vuoden aikana kun kiusasin.
Mutta ihmiset voivat ottaa opikseen. Ottakaa tekin, te nykyiset kiusaajat.
Ja vielä aloittajalle: hienoa että olet löytänyt nettikavereita! Oletko miettinyt että voisit tavata heidät oikeastikin? Koeta sopia tapaaminen vaikka jonnekkin julkiselle paikalle (ihan vaan varmuuden vuoksi, tiedäthän tämän jutun), missä voisitte tavata turvallisesti ja tutustua.
Joo, yhtä olen joskus tapaillutkin, mutta ongelmana on kuitenkin että kun näen ihmisen kasvotusten, en oikein osaa puhua ja olen melko hiljainen. Ehkä nykyisin tilanne on vähän parempi, kun olen saanut olla yksin ja pystyn jo puhumaan ihmisille, jotka eivät vaikuta "kiusaajilta". Mielestäni nettikaverit eivät ole kuitenkaan niin lähellä ja köyhänä ei ole varaa matkustaa.
Minut on kiusattu niin paljon, että näen vieläkin MONIEN VUOSIEN jälkeen yläasteen käymisestä kiusaamiseen liittyviä painajaisia. Niissä entiset tai "uudet" kiusaavat minua. Joskus herään itkien. En tajua miten joku ei tajua, että monen elämä voi olla pilalla. Minä en esimerkiksi siedä paikkoja joissa on paljon ihmisiä.
Ihmisille jotka haluaa tutustua, hylkään, koska en vain usko ihmisiin. Tiedän, että tämä on väärin, mutta en voi sille mitään. Viattomatkin ihmiset ovat "vihollisia" kun sinut on koko yläasteen kiusattu joka päivä. Vaikka haluaisin, en uskalla hakea uusia kavereita. Mä oikeastaan parin vuoden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että lopettakaa tuo kiusaajat!
Kun olin vielä pahasti masentunut ja ahdistuneisuushäiriö sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa, niin en ole päässyt oikein töihinkään. Osasyy varmaan sekin, ettei niitä töitä nyt kaikille ole, mutta kuitenkin. Jos saisin toteuttaa unelmaani, toivoisin, että minua ei olisi koskaan kiusattu ja voisin unohtaa vanhat loppuajoiksi.