Tervehdys!!
Olemme yrittäneet lasta viime keväästä alkaen ja jokainen kuukausi on ollut pettymys aina kuukautiset on muistaneet tulla ajallaan.
Olen jättänyt stressin muille ja elän päivä kerrallaan, mutta olen huomannut painostusta muilta tahoilta esim. anoppini joka ei tiedä edes yrityksistä mitää, niin joka kerta muistaa mainita lapsista ja suunnittelee tulevaisuuttaan heidän varalleen esim. voi ottaa kuulemma tulevia kesälomia, jos tarvitsisimme hoitajaa, kuulostaa aivan ihanalta, mutta itse kun elän päivä kerrallaan ahistaa välillä suunnitelmat vuoteen jotakin asti, olenko ainut? En halua mollata anoppia, muuten hän loistotapaus:)!!!
Olemme yrittäneet lasta viime keväästä alkaen ja jokainen kuukausi on ollut pettymys aina kuukautiset on muistaneet tulla ajallaan.
Olen jättänyt stressin muille ja elän päivä kerrallaan, mutta olen huomannut painostusta muilta tahoilta esim. anoppini joka ei tiedä edes yrityksistä mitää, niin joka kerta muistaa mainita lapsista ja suunnittelee tulevaisuuttaan heidän varalleen esim. voi ottaa kuulemma tulevia kesälomia, jos tarvitsisimme hoitajaa, kuulostaa aivan ihanalta, mutta itse kun elän päivä kerrallaan ahistaa välillä suunnitelmat vuoteen jotakin asti, olenko ainut? En halua mollata anoppia, muuten hän loistotapaus:)!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kohta vuosi yritetty, tuloksetta..
Kohta alkaa vanne kiristää siihen malliin päätä, että hoitoon se kai on lähdettävä...
Mieheni haluaisi vielä odottaa hoitoihin menemistä...
Mullakin anoppi on loistoyksilö, ei tosin puhu vauvoista yhtää... osaa olla tahdikas.(on kätilö muuten)
Ihana olis pieni vaavi...
Toivottavasti tärppää meillä molemmilla!
Tsemmpiä kohtalotoveri!
Toi pään hajoaminen kuulostaa tutulta, mutta aina kuukautiset on myöhässä , niin toivon liekki syttyy ja kuukautiset kun alkaa niin taas haaveet murskataan!!
Toivon haikaran lentoa teillekin:), ja ennen kaikkea voimia!!
Me aloitimme lapsen teon siitä, että lääkärin mukaan minä en voi saada lapsia ollenkaan. Sisuksissani oli kaikenlaista vikaa. Surin, itkin ja kaipasin. Alkushokin jälkeen totesimme mieheni kanssa, että annetaan nyt vaan ajan kulua ja lähdetään hoitoihin myöhemmin, onhan tässä aikaa.
Meidän kohdallamme kaikki meni ihmeellisesti. Puolitoistavuotta annetusta "tuomiosta" syntyi ensimmäinen, kaksi vuotta ensimmäisestä toinen ja siitä kolme vuotta kolmas.
Jälkeenpäin olen jutellut synnytyslääkäri-ystäväni kanssa rauhoittuneen mielen merkityksestä raskaaksi tulemisessa. Se ei todellakaan ole vain pelkkä tekninen suoritus.
Kirjoituksianne lukiessa muistin elävästi sen tuskan, jota koin ennen ensimäistä lastani. Siitä tunteesta on erittäin vaikea rauhoittua, vaikka kuinka tietäisi sen edesauttavan raskautta. Ehkä kuitenkin ajoittain saatte ajatuksiin muutakin.
Kirjoituksellani halusin tuoda toivoa - toivottavasti se onnistui.