Satakunnan Kansan mukaan lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero ei halunnut Keskusrikospoliisin tutkivan Ulvilan surmaa.
Lehden mukaan uudeksi tutkinnanjohtajaksi oli vuonna 2007 tulossa rikostarkastaja Teijo Ristolainen KRP:stä. Ristolainen myönsi tuolloin Satakunnan Kansan haastattelussa, että tutkinnanjohtaja vaihtuu.
Silloinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti oli ehdottanut itse vaihdosta, jotta Jukka S. Lahden surman selvittelyyn saataisiin tuoretta näkemystä.
Vaihtumisen piti olla käytännössä selvä, vain Paateron vahvistus puuttui. Jostain syystä Paatero päättikin, että tutkinnanjohto pysyy paikallispoliisilla. Syyksi arvellaan kunniakysymystä, koska mediassa oli spekuloitu KRP:n mukaantulolla.
Satakunnan Kansan mukaan surmatutkinnassa on töppäilty heti alusta lähtien. Muun muassa osa tärkeistä verijäljistä tuhoutui, kun Tähtisentiellä ramppasi poliisin väkeä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051015554642_uu.shtml

Vastaukset 2
Vanhimmat
Poliisin tunkio lemuaa pahasti
Toivottavasti näistäkin virheistä opitaan jotain..
Joitain asioita ei Suomessa jostain syystä haluta tutkia.
En nyt viitsi sen enempää sanoa, ettei taas uhata raastuvalla ja kunnianloukkaussyytteellä.
Hyvää kevättä kaikille tasapuolisesti!
Ystävällisin terveisin,
Tony
http://www.ApuaMasennukseen.com/