Alussa oli DNA, laskutus, asiakaspalvelu ym. ongelmat. Sen jälkeen tuli vuoroon Saunalahti,
josta ei ollut muuta harmia kuin pitkät jonot asiakaspalveluun. Vuoden jälkeen tuli kova tarjous
silloiselta Radiolinjalta, 100E puheaikaa. Tarttuin tarjoukseen, nääs kun minulla on talvi eli koulu
aikaan pienet laskut (n.10-15E/kk) niin ei paljoa maksettavaa jäänyt kuukautta kohden.
Sittenhän rantautui tämä surullisen kuuluisa ACN Suomeen ja eipä mennyt pitkään kun otin sen
ja uuden numeron. Tällä hetkellä on siis vielä 2 liittymää ja 2 puhelinta. Toinen puhelin menee myyntiin
koska suljen ACN:n lopullisesti tämän kuun lopussa Sillä ACN:n on minun mielestä aivan perseestä!!! Tuossa sitten menneellä viikolla huomasin, että
puheajat on puhuttu Elisalta eli Radiolinjalta. Mikä lie yhteensattuma tai joku, katsos samana
päivänä soittivat Soneralta ja kaupittelivat Sonera Onea ilmaisine avausmaksuineen ja kuukausimaksuineen
puoleksi vuodeksi, otinpa sitten sen koska halvemmaksi tulee. Sonera on siis tilauksessa.
Tähän mennessä Elisa on ollut paras, halvat puhelinlaskut ne on lähettäny ja palvelu on muutenkin pelannut
tosi hyvin.
Nyt jään sitten odottamaan päihittääkö Sonera Elisan, minun mielestä, noh, eipä paljon parannettavaa
Elisan liittymissä ole niin suurta muutosta ei liene ainakaan tule.
Olit kyllä kova jätkä/muija jos tämän jaarittelun jaksoit lukea loppuun asti. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.