Seisoimme lasteni kanssa metrossa. Eräältä pysäkiltä tuli kyytiin äiti lastenrttaita työntäen pukeutuneena täysin mustiin vaatteisiin, kaapuun, josta vain silmät näkyivät.(islaminuskoinen)Tyttäreni katsoi häntä silmät selällään pelokkaana ja sanoi ääneen :"Äiti, kato, tossa on mörkö!!" En voinut mitään, mutta repesin nauruun. Naurultani selitin, ettei täti ole mörkö, vaan joutuu uskontonsa takia pitämään kaapua. Katsoin muita ihmisiä ja huomasin monen huvittuneen ilmeen. Nainen oli minulle hyvin vihainen (oli suomalainen), kun nauroin. Sanoin, että olin selittänyt asian jo lapselleni ja olen pahoillani, että aloin nauraa. Ja sanoin myös, että hän ehkä joutuu itsekin joskus vastaavanlaiseen tilanteeseen oman lapsensa kanssa. Silloin, n. 8v sitten ei ollut vielä paljoa tällaisia naisia liikkeellä.
mörkö
nolo
31378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsilta tulee joskus hyviä älynväläyksiä. Enpä ollut aiemmin tajunnut että nainen burkhassa näyttää muumien möröltä. Ei mikään ihme että tyttö pelästyi, muumien mörkö on aika pelottava, jäädyttää kaiken eteensä sattuvan.
Meillä on ihan samoin luultu burkhaan pukeutunutta naista muumien möröksi. Luettiin lasten kanssa juuri kirja muumipappa ja meri, jossa mörkö on kuvattu tismalleen samalaiseksi.
Muslimi naiset pitävät vaatettaan vapaaehtoisesti. Heidän ei ole pakko pitää sitä, joten "joutuu" sana kalskahtaa korvaan.
Totta tuo muumi mörkö juttu :)