Suosittele näyttelyä

Oletko nähnyt jonkin kiinnostavan näyttelyn viime aikoina, voisitko suositella sitä meille muille?

Itse olen sitä mieltä, että nyt kannattaa käydä Kiasmassa. Kokonaisuus on tällä hetkellä mielestäni parempi, kuin aikoihin.

Galleria Heinossa Helsingissä on ihan kiinnostava näyttely myös, Elina Brotherus ja Lauri Astala.
24381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Didrichenillä on kiinnostava ja hauska Outi Heiskasen näyttely

Äänestä

Ahaa, hyvä tietää. Didrichenilla on ollut paljon hyviä näyttelijöitä ja by the way jos on tm-liiton kortti niin pääsee ilmaiseksi katsomaan. Varmaan myös joillakin muilla jäsenyyksillä pääsee tai ainakin saa alennusta.

Äänestä

Neliögalleriassa on hyvä Arolan näyttely.

Äänestä

Jyväskylä, Viitaniemi, Galleria Variantti. Kalervo Palsan "Minä ja Majakovski" näyttelyn I osa nähtävillä nyt. Mäntän kuvataideviikoilla nähtävissä ko. Näyttelyn II osa.

Äänestä

Tuon Mäntän näyttelyn ajattelinkin käydä katsomassa. Voin raportoida siitä tänne sitten :)

Äänestä

Amos Andersoilla on mielenkiintoinen, 1960 ja -70-lukujen taidetta esittelevä näyttely STSY:n kokoelmista. En ole vielä nähnyt, mutta aion käydä, ja voin kommentoida sitä täällä.

Myös tuo jo mainittu Mänttä kiinnostaa käydä tänäkin kesänä.

Äänestä

Ahaa, Amos Andersonin taidemuseossa tuleekin harovin käytyä. Kerrohan sitten millainen näyttely oli.

Äänestä

Ja sitten - 1.6. (1.6. - 14.10.) aukeaa Suomen taiteen ainoan todellisen Suuren Maalarin, Helene Shjerfbeckin, 150-vuotisjuhlanäyttely Ateneumissa. Sitä ei missään tapauksessa kannata jättää katsomatta jos vain suinkin pääsee. Yli 300 teosta esillä ja näyttelyluetteloon kuvataan kaikkiaan 750 teosta.

Jo edellinen suurnäyttely 1992 oli merkkitapaus, mutta tämä näyttely tulee olemaan järisyttävä, jollaista harva saa eläessään nähdä. Voi kuiinka toivonkaan, että hänen omakuvasarjansa, joka on koko taiteen historiassakin ainutlaatuinen, olisi kokonaisuudessaan omassa huoneessaan! Vaikka tiedän, että se tulee järkyttämään minua sydänjuuria myöten, on se pakko nähdä!

Veikkaan, että näyttely tulee lyömään kaikki aikaisempien Ateneumin näyttelyiden kävijöiden määrän, myös Picasson näyttelyn.

Äänestä
  • Mäntässä käyty. Pekilossa oli pari hienoa teosta. Ikävä sanoa, mutta suurin osa teoksista oli silti mielestäni kehnoja ja sen suuremmin suunnittelematta tehtyjä. Ikävä vielä lisätä, mutta mielestäni kokonaisuutta ei ollut kuratoitu kovin hyvin...tämä on mun mielipide.
    Olin pettynyt.

    Honkahovissa oli hieno kokonaisuus ja harvemmin nähtyjä Palsan teoksia. Suosittelen.
    http://www.honkahovi.fi/

    http://mantankuvataideviikot.web26.neutech.fi/index.php?k=8

    Äänestä

  • sumujen silta kirjoitti:

    Mäntässä käyty. Pekilossa oli pari hienoa teosta. Ikävä sanoa, mutta suurin osa teoksista oli silti mielestäni kehnoja ja sen suuremmin suunnittelematta tehtyjä. Ikävä vielä lisätä, mutta mielestäni kokonaisuutta ei ollut kuratoitu kovin hyvin...tämä on mun mielipide.
    Olin pettynyt.

    Honkahovissa oli hieno kokonaisuus ja harvemmin nähtyjä Palsan teoksia. Suosittelen.
    http://www.honkahovi.fi/

    http://mantankuvataideviikot.web26.neutech.fi/index.php?k=8

    ´Mäntyharjun Salmelaan on turha mennä ainakin lasten kanssa.
    Lapset vaativat "käsin kosketeltavaa". Vaikkapa ITE-taidetta, jota myös aikuiset ymmärtävät. Nuoret eivät vaadi akteemikoiden töitä, vaan jotain jonka ymmärtää!

    Äänestä

  • akadeemus kirjoitti:

    ´Mäntyharjun Salmelaan on turha mennä ainakin lasten kanssa.
    Lapset vaativat "käsin kosketeltavaa". Vaikkapa ITE-taidetta, jota myös aikuiset ymmärtävät. Nuoret eivät vaadi akteemikoiden töitä, vaan jotain jonka ymmärtää!

    se kuulu asiaan opettaa lapsillekkin jossain vaiheessa ettei kaikkea saa mennä lähmimään käsillään. Tavallisissakin kaupoissa näkee jatkuvasti tulokset kun vanhemmat antavat lapsien sorkkia esteettä kaikkea mahdollista.Ja jos lasta toruu ulkopuolinen tuhoamasta toisten omaisuutta, niin johan vetää kasvatusrajoitteinen iskä tai äiskä hernerokat sieraimeen.

    Lapset ottavat todella avoimesti lähes kaiken taiteen. Heitä ei vaivaa se miten teoksia pitäisi "oikeasti" ymmärtää. Aina löytyy sanottavaa.Eivät mieti onko jokin "oikein " tehty, vaan sitä mitä siitä tulee mieleen. Hemmetti kun aikuisetkin osaisivat saman.

    Äänestä

  • sumujen silta kirjoitti:

    Mäntässä käyty. Pekilossa oli pari hienoa teosta. Ikävä sanoa, mutta suurin osa teoksista oli silti mielestäni kehnoja ja sen suuremmin suunnittelematta tehtyjä. Ikävä vielä lisätä, mutta mielestäni kokonaisuutta ei ollut kuratoitu kovin hyvin...tämä on mun mielipide.
    Olin pettynyt.

    Honkahovissa oli hieno kokonaisuus ja harvemmin nähtyjä Palsan teoksia. Suosittelen.
    http://www.honkahovi.fi/

    http://mantankuvataideviikot.web26.neutech.fi/index.php?k=8

    http://mantankuvataideviikot.web26.neutech.fi/index.php?k=8

    Antti Oikarisen veistos on kyllä hieno, idea on loistava ja teoksen monimutkaisuuden takia, siihen on käytetty varmasti paljon työtunteja.

    Teoshan varioi Marcel Duchamp:tin teosta "Suihkulähde", eli teosta "pisuaaria" jonka Duchamp irroitti manhattanilla olevasta vessasta ja toi museoon näytille taiteena. Tämä teos valittiin muuten 500:n taiteen asiantuntijan toimesta teokseksi joka on eniten vaikuttanut jälkipolviin vuonna 2004.

    Duchampin idea oli että mikä tahansa käyttöesine raahataan museoon, siitä tulee taidetta ja tätä hänen ideaansa on varioitukin niin maailmalla kuin meilläkin menestyksekkäästi. Ja vaikka teos on tavallaan variaation variaatio, jaksaa se kiinnostaa ja ihmetyttää taiteesta mitään ymmärtämätöntä kadunmiestä.

    Ihmetystä herättää tietenkin se että taiteilija ei sittenkään huonon kuntonsa puolesta kyennyt pystyttämään näyttelyä ja unohtanut hajamielisyyttään tikkaita näyttelytilaan, vaan teos on todellakin taiteilijan ainutlaatuisen ajattelun ja hengentuotteen tulos!

    Äänestä

Aijaa. Itse olin Mäntän kuvataideviikoilla 8-vuotiaan pojan kanssa. Hän kyllä katsoi teokset läpi paljon tarkemmin, kuin minä. Ymmärsi myös ihan tarpeeksi hienosti (ei kai se nyt muuten olisi kiinnostanutkaan).

Aikuisilla ne asennevammat taidetta kohtaan on, ei lapsilla.

Äänestä

Tein viikolla rundin Porin taidemuseo, Lönnströmin taidemuseo (Rauma), Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen taidemuseo ja Salon taidemuseo. Ohessa tunnelmia rundista.

Porissa on Jarmo Mäkilän näyttely "Poikien leikit", joka täyttää salin. Esillä on Mäkilältä jo tuttua laatua, suurikokoisia realistisia maalauksia, joissa pääosassa on kertomus ja maisema, jossa pojat "leikkejään" harrastavat. Teokset ovat hyviä, Mäkilä maalaa uskottavasti maiseman udun, savun ja siinä olevan tulen, hän saa maalauksiin aistittavan tunnelman.

Maalausten lisäksi esillä on ilmeisesti savesta tehty parinkymmenen poikaviikarin veistosjoukko ja kaksi installatiota. Niistä ja maalauksista nuodostuu nautittava kokonaisuus, joka kannattaa käydä katsomassa.

Lönnströmin taidemuseossa on esillä kolme taiteilijaa. Museorakennuksen tilat ullakkoa lukuun ottamatta hallitsee Katja Tukiainen näyttelyllä "Paradis L (Love)". Näyttely ei puhutellut minua, ei maalausten aihe, nukenomaiset tytöt tai nuoret naiset, eivätkä liioin niiden värimaailma ja maalaustapa.

Ullakolla, Teresia-salissa, on Anni Rapinojan hieno ja oivaltava näyttely "Luonnon garderobi ja muita tarinoita"..Rapinojan teokset on tehty eri luonnonmateriaaleista ja uskottavan hienosti. Heti ylös tullessa edessä on naisten kokoturkki, joka näyttää tosi upealta turkikselta, ja läheltä osoittautuu oljissa kiinni olevista tähkäpäistä tehdyksi! Kaikki muukin garderoobin sisältö on luonnonmateriaalin suoraa käyttöä uskomattoman hienolla tavalla. Ei ehkä perinteistä kuvataidetta mutta täysin sen veroista. Todella hieno esillepano!

Pihatalon Studiossa on Vaula Valpolan "Villiviini ja muita maalauksia" näyttelyn ekspressivisiä maalauksia. Tätä genreä on nykyään tarjolla niin paljon, että sinänsä kelvolliset maalukset eivät erotu massasta.

Turun taidemuseon Fanny Churberg-näyttely oli se, jonka halusin nähdä. Olen aiemmin nähnyt vain muutaman yksittäisen Churbergin maalauksen, jotka jättivät kaipaamaan nähdä niitä enemmän.

Näyttelyn pääosassa ovat, kuten Churbergin koko tuotanossa, suomalaiset maisemat. Churberg on käynyt Düsseldorfin taideakatemian sen maineen korkeina päivinä, ja on selkeästi düsseldorfilainen. Näyttelyn tekstitauluissa kyllä kerrotaan, että hän liikkuu enemmän koulukuntansa ja puhtaan ulkoilmamaalauksen rajalla, eikä ehkä osin siitä syystä saanut aikanaan varauksetonta tunnustusta kriitikoilta.

Minä hämmästyin hänen maalaustensa tummasävyisyyttä, sillä muistikuvani mukaan se ei ollut koulukuntaa leimaava ominaisuus, joka näkyisi myös muiden suomalais-düsseldorfilaisten töissä. Churbergin maalaukset ovat tietysti hienoja, hän hallitsee täysin siveltimen ja värin käytön, mutta minua häiritsi niiden maisemasta puuttuva suomalainen valo. Siinä mielessä eivät suuret ennakko-odotukseni näyttelystä täyttyneet. Se kannatti kuitenkin nähdä, Churbergin maalaukset kuuluvat maalaustaiteemme valioihin.

Wäinö Aaltosen taidemuseossa on koontinäyttely "Yhtä juhlaa!". Se ei puhutellut millään tavalla, käynnin pelasti pari Aaltosen itsensä tekemää maalausta. Olen joskus sanonut, että Aaltosesta olisi kotimaassa varmaankin tullut maalarina vähintään yhtä maineikas kuin veistäjänä. Tietysti hänen maalauksissaan näkyy veistoksellisuus, mutta mikä monumenttimaalari hän mahdollisesti olisi ollutkaan!

Rundin viimeinen kohde Salossa tarjosi jälleen lajissaan hienon näyttelyn, joka on nimetty nimitaiteilijansa mukaan "Adolf Bock meritaiteen mestarit". Meritaiteesta kiinnostuneelle näyttely on varmaankin toiveen täyttymys, vaikka aihe sinänsä, meri ja laivat, on isossa näyttelyssä väkisinkin toistoa. Minulle se kuitenkin oli erityisen kiinnostava muusta syystä: se tarjosi kerrankin paljon guassimaalauksia. Vesiväri ja guassi tuntuu olevan aivan omiaan juuri tähän genreen ja näyttelyssä on mahdollisuus tutkia maalauksia todellä läheltä ja tarkasti.

Paljon kesänäyttelyitä on yhä näkemättä, toivottavasti ehdin niistä joihinkin, silloin annan kuulua niistä.

Äänestä

Onkohan autossasi 80 - sarjalaiset renkaat?

Äänestä

kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa sellaisia taiteilijoita kuin Pablo Picasso ja Salvador Dali. Suosittelen lämpimästi. Sekä Andrei Ivanovia.

Äänestä

Missä?

Äänestä

Helsingin Tennispalatsissa on Georgia O'Keeffe´n näyttely. Harvoin Suomessa näkee varhaista amerikkalaista (USA) abstraktia taidetta, joten jo yksin sen vuoksi kannatta käydä katsomassa. Samalla pääsee aikamatkalle viime vuosisadan alkupuoliskolle.

Ja kun stadissa liikutte niin Teemu Korpelalla on näyttely Galleria Kaatariinassa. Suosittelen, kuten myös BE19´n näyttelyä, joka esittelee japanilaisen Makiko Azakamin: paperiveistoksia, perinteisen kuvataiteen reuna-alueelta erikoisia ja mielenkiintoisia töitä.
Aivan lyhyen matkan päässä edellisistä on lisäksi Jangvassa Anni Henrikssonin tosi hieno näyttely. Henriksson malaa temperalla mutta harhauttavasti voisi luulla värikynällä tai liidulla tehdyiksi; hyvä niiden käydä, jotka väittävät, että nykynuoret taiteilijat eivät hallitse ihmisfiguuria. Henrikssonilla sekin maalaus on hanskassa.

Äänestä
  • Niin...nehän eivät oikeasti ole alumiinitikkaat, vaan veistos, (puusta tehty ja maalattu), joka näyttää alumiinitikkailta. Että nyt sitten ne, jotka sanovat että nykytaiteilijat ovat taidottomia räpeltäjiä, voivat veistää perässä. Ja jos joku nyt kysyy mikä järki on veistää alumiinitikkaiden näköinen veistos, niin sama järki lienee maalauksissa joista ei tiedä ovatko ne valokuvia vai eivät.

    Äänestä

  • Lukutaitoinen. kirjoitti:

    Niin...nehän eivät oikeasti ole alumiinitikkaat, vaan veistos, (puusta tehty ja maalattu), joka näyttää alumiinitikkailta. Että nyt sitten ne, jotka sanovat että nykytaiteilijat ovat taidottomia räpeltäjiä, voivat veistää perässä. Ja jos joku nyt kysyy mikä järki on veistää alumiinitikkaiden näköinen veistos, niin sama järki lienee maalauksissa joista ei tiedä ovatko ne valokuvia vai eivät.

    ...loistava idea tehdä MDF levystä tikkaat jotka maalaa alumiinimaalilla ja roiskii vähän maalia tikkaisiin. Siinä sitä vasta idea!

    Äänestä

Rauman Meri museo,kalliokadulla.Auki ympäri vuoden.Löytyy mm laiva simulaattori.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sumujen_silta kirjoitti:

Oletko nähnyt jonkin kiinnostavan näyttelyn viime aikoina, voisitko suositella sitä meille muille?

Itse olen sitä mieltä, että nyt kannattaa käydä Kiasmassa. Kokonaisuus on tällä hetkellä mielestäni parempi, kuin aikoihin.

Galleria Heinossa Helsingissä on ihan kiinnostava näyttely myös, Elina Brotherus ja Lauri Astala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu