Olen viimeisen puolen vuoden aikana alkanut kyseenalaistaa omaa heteroseksuaalisuuttani. En toisaiseksi ole päässyt selvyyteen, tykkäänkö tytöistä, pojista, vai molemmista. Aikaisemmin luulin, että vain ja ainoastaan pojista. Olen kyllä aina pitänyt filrttailusta tyttöjen(kin) kanssa, mutta en ole koskaan sen enempää ajatellut miksi. Olen ollut ainoastaan heterosuhteissa, joten fyysistä kokemusta tytöistä minulla ei ole.
Hämmentävää tässä on lisäksi se, että hyvä ystäväni totesi muutama päivä sitten, että taidan tykätä hieman tytöistä (hän itse on hetero - joten toteamuksen takana ei ollut mitään "toiveajattelua"). Hämmentävä kommentti on siksi, että en ollut nähnyt ko. ystävää lähes puoleen vuoteen, joten hän "on tiennyt bi-seksuaalisuudesta paljon ennen minua".
Isoin ongelmani tällä hetkellä on se, että en oikein pysty käsittelemään tätä asiaa kunnolla. En nimittäin luota keneenkään niin paljoa, että voisin asiasta keskustella ja yksin pohtiessa tuntuu kuin pää hajoaisi. En ole varma pelkäänkö enemmän omia ennakkoluulojani, vai muiden.
Jos joku teistä, saman pohdiskelun läpi käyneistä, jaksaisi auttaa minua ongelmassani, olisin hyvin kiitollinen. Tarvitsen siis jonkun, jonka kanssa keskustella tästä aiheesta. Vastauksia odotan niin tälle palstalle kuin sähköpostiini. Kiitos!
[email protected]
Hämmentävää tässä on lisäksi se, että hyvä ystäväni totesi muutama päivä sitten, että taidan tykätä hieman tytöistä (hän itse on hetero - joten toteamuksen takana ei ollut mitään "toiveajattelua"). Hämmentävä kommentti on siksi, että en ollut nähnyt ko. ystävää lähes puoleen vuoteen, joten hän "on tiennyt bi-seksuaalisuudesta paljon ennen minua".
Isoin ongelmani tällä hetkellä on se, että en oikein pysty käsittelemään tätä asiaa kunnolla. En nimittäin luota keneenkään niin paljoa, että voisin asiasta keskustella ja yksin pohtiessa tuntuu kuin pää hajoaisi. En ole varma pelkäänkö enemmän omia ennakkoluulojani, vai muiden.
Jos joku teistä, saman pohdiskelun läpi käyneistä, jaksaisi auttaa minua ongelmassani, olisin hyvin kiitollinen. Tarvitsen siis jonkun, jonka kanssa keskustella tästä aiheesta. Vastauksia odotan niin tälle palstalle kuin sähköpostiini. Kiitos!
[email protected]
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä varmasti moni muukin on ollu ihan samassa tilanteessa. Sun täytyy vaan kuunnella omaa "sisäistä ääntäs" ja elää sen mukaan. Jos huomaat että naiset kiinnostaa kunnolla, tuskin mitään menetät vaikka vähän lähempää tuttavuutta tekisitkin samoin ajattelevan henkilön kanssa.
Täytyy sanoa, että taidan olla täysin samassa veneessä sun kans.
Luulin, että pidän vain ja ainoastaan pojista. Olin itse asiassa ennen todellinen homofoobikko.
Mutta ihastuin erääseen ystävääni, joka on samaa sukupuolta mun kans. Aluksi en tosin tajunnut, että olen ihastunut häneen. Ja kun aloin vähän tajuta, en vain halunnut tajuta asiaa.
Kuitenkin aika kului, ja minä ihastuin enemmän ja enemmän häneen. Mitä kauemmin olin tuntenut häntä, sitä enemmän tunsin sitä jotain polttavaa tuolla sisälläni.
En siltikään 'tunnusta itseäni' muuksi kuin heteroksi. Vaikka olenhan bi tai joitan muuta. En tiedä.
Ns.viimeinen pisara oli, kun kahden vuoden haaveilun jälkeen olin tilanteessa, että tämä ystäväni halusi suudella minua.
Ja kun suutelimme,..niin. Vatsassani oli oikeasti perhosia :) Enkä ollut tuntenut sitä samaa tunnetta koskaan aiemmin, kun ihmisiä olin suudellut.
Minulle on hankala hyväksyä itseäni.
Yritän ohittaa ajatuksen siitä, että olen ihastunut tyttöön. Ja 'sanon' itselleni, että ihastun ihmisiin, en sukupuoleen.
Se ei kuulosta niin pahalta.
En kai kestäisi sitä häpeää, että muut ihmiset saisivat tietää minusta. Vaikka minunlaisiani on loppujen lopuksi aika paljon.
Mutta kuitenkin teen hallaa vain itselleni pitämällä sen sisällä piinaamassa ja vaivaamassa mieltä.
Don't know what to do..
HEI!
Mäkin olen tässä jo reilun vuoden kyseenalaistanut omaa seksuaalisuuttani. Olen ollut ihastunut ystävääni, joka on myös biseksuaali. Ongelma on se, että hän ei taida olla ihastunut minuun millään tasolla. Toki, olemme hyviä ystäviä.
On ollut vaikea puhua hänelle asiasta, varsinkin kun alkuun hän ei suositellut elämäntapaansa lainkaan. Lopulta sain sanottua hänelle edes jotakin. Olo helpotti, en enää koe valehtelevani hänen seurassa, vaikka ihan koko totuutta hän ei tiedäkään.
Ei tämä orastava biseksuaalisuus ole ongelma eikä sitä niin kannata ajatellakaan. Asiat etenevät omalla painollaan. Se kyllä täytyy sanoa etten haluaisi lähteä näihin hommiin huvikseni. Että jos lähden hommailemaan jotain, niin sitten kyllä haluan olla todella rakastunut. Aika näyttää, ihastunko yhtä palavasti vielä toiseenkin naiseen. Tsemppiä kanssasisarille!!!
Minäkin olen aina ajatellut, että ihastun/rakastun ihmisiin en sukupuoleen. Se on kai biyden ydin. Minusta on jotenkin kaunista ajatella niin. Se ihminen itsenään on tärkeintä.
Älä häpeä itseäsi!
Minä olen tiedostanut tunteeni kyllä aina, joten tilanteeni poikkeaa omastasi. En silti ole oikein pystynyt hyväksymään olemustani. Olen aina seurustellut vain miesten kanssa, uskotellut jopa itselleni, että kaikki on kuten kuuluukin..mutta joka kerta tunteeni ovat lopulta kertoneet ihan muuta (ihastukseni johonkin naiseen on vienyt voiton). Loppujen lopuksi en ole kyennyt sitoutumaan kehenkään mieheen pysyvästi (suhde on loppunut). Enkä vieläkään tiedä varmasti, olenko mihin kategoriaan kuuluva..En tiedä, pystyisinkö itselleni kokonaan myöntämäänkään!
Et todellakaan ole yksin tilanteessasi :)
Moi!
Et ole yksin tämän asian kanssa. Itse huomasin asian n 17 v kun silloisen tyttökaverini kanssa jotenkin ajauduttiin suhteeseen, kait se oli jotain kokeilua. Kaverini jatkoi elämäänsä heterona, mutta minulle jäi lähtemätön ikävä.
Ihastun ja kiinnostun yhä uudestaan naisista, enkä tiedä mitä tehdä. Salaan katseeni, käytökseni ja koko todellisen minäni. Pelkään toisten reaktiota asiaan jos se tulee julki..
Kaverini kysyi kerran oliko se minulle vain kokemus.. sanoin hänelle että se oli minulle se oikea elämä.. joka täytyy nyt jättää taakse..
Tiedän että tällainen on raskasta, mutta ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa.. joko olet kaapissa tai sitten et.. ja siinäpä se. Mitä uskaltaa tehdä..
www.kaappi.com