Mikä rotu

Hei! Tarvitsisin koirarotuehdotuksia. Olen etsinyt netistä jotakin terrierirotua joka sopisi nelihenkiseen perheeseen. Ollaan tässä juteltu vanhempien kanssa koiran hankkimisesta, mutta mitään rotua ei löydy. Mutta ongelmana taas on että äitini sanoo että koirat järsivät hoekaluja joita meillä onkin paljon. Olen yrittäny taivutella äitiäni jollain keinoilla. Mutta kuitenkin tarvitsen ehdotuksia mkä koirarotun sopisi meidän perheesemme. Suotavaa olisis jos ehdotus olisi terrieri tai jokin muu vastaava pieno koirarotu. Kiitos jo etukäteen!
12149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pahoittelen kirjoitusvirheitä.

Äänestä

Kerro vähän mitä tekisit koirasi kanssa :) Paljonko päivittäistä liikuntaa ja harrastaisitko jotakin sen kanssa?

Äänestä

Jos äitisi ei siedä, että koira tuhoaa huonekaluja, niin ei ainakaan pentu - ei mnkään rotuinen! Terrierit eivät aikuisenakaan ole usein siitä rauhallisimmasta päästä.

Äänestä

Päivittäistä liikuntaa tulisi kyllä. Isälläni on huonoja muistoja koirista, sillä hänen vanhimmilla tyttärillään eli siskoillani oli koira. Kun siskoni lähtivät opiskelemaan jonnekkin muualle, niin koiranhoito jäi isäni hartioille. Koiran kanssa olisin ulkona miellelläni. Ajattelin jos koiran voisi hankkia kesällä heinäkuussa sillä äitini on koko heinäkuun lomalla. Silloin koiraan voisi tutustua parhaiten. En ehkä terrieriä hankkisi mutta jotakin pientä rotua kuitenkin.

Äänestä

Toi sun viestis on vähän ristiriitanen, kun ensin olisi suositeltavaa että koira olisi terrieri ja nyt et kuitenkaan terrieriä hankkisi?

Mutta asiaan --> Sä et edelleenkään kertonu että PALJONKO sitä liikuntaa tulisi.

Mä en kylläkään usko että täältä me voitas keroo mikä rotu. Suosittelisin ihan vaan perheen kanssa lukemaan eri sivuja missä kerrotaan eri roduista. Jos haluat itsekses miettiä tai etsiä ni sit vaan kattelemaan.

Äänestä

Shetlanninpaimenkoira on ihmisystävällinen pienikokoinen rotu, voisi sopia terrieriä paremmin, jotka ovat pohjimmiltaan aika kipakoita ja haastavia metsästyskoiria.

Äänestä

Meillä ei ole kunnon takapihaa jossa voisi pitää koiraa esim hetken. Liikuntaa tulisi sii noin 2h-4h per päivä. Mitään kovin aktiivista koira en harkitse sillä asumme rivitalossa. Nyt taas sain tietää ettei äitini haluakkaa nmeille koiraan jonkun syyn takia. Sytä en ole saanut vielä selville. Yksi syy ainakin on portaat. Eihän pentu voi kiivetä portaita. Toinen syy taas on että meillä on jo hamsteri. Se on äitini mielestä hyväkin syy... Syitä on siis monia mutta yhdestä en ole saanut vielä selvää.

Joten tässä taisivat mennä mahdollisuuteni :(

Äänestä

Sitten vain säästämään rahaa, jotta voit hankkia koiran, kun muutat pois kotoa. Silloin voit hankkia juuri sen itsellesi sopivan rotuisen koiran. Sinulla on aikaa rauhassa tutkailla ja miettiä, mikä rotu olisi sopiva sinulle. Eikö ole mukava, kun on asioita, mistä haaveilla ja jotka voi joskus tulevaisuudessa toteuttaa. Kaikkea ei aina saa nyt ja heti ja se on hyvä asia, vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan. Tsemppiä!

Äänestä

Kiitos kannustuksesta kaikkihet! :) TUo taisi olla parhain ehdotus tähän mennessä. Ehkä pitäisikin vain sittenkin säästää sitä rahaa ja ostaa koira myöhemmin. Kiitos kaikista ehdotuksista ja vinkeistä!

Äänestä
  • Koiraa odotellessasi kannattaa lueskella hyviä koirakirjoja, koska et voi ottaa koiraa jos et tiedä niistä mitään. Koiran koulutuskirjoista suosittelen Tommy Wirenin uutta kirjaa: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9510386839 muita hyviä kirjoja on Canis; Naksutin koulutusta koirallesi sekä Tuire Kaimion kirjat; Pennun kasvatus ja Koirien käyttäytyminen. Usko, että vältyt suuremmilta ongelmilta kun luet nämä kirjat ennen koiran hankintaa ja opettelet koiran elekieltä, käyttäytymistä ja koulutusta. Varmaan et lähtisi ajamaan autoakaan ennen kuin opettelet liikenne säännöt ja käyt autokoulun! ;)

    Äänestä

Hanki sekarotuinen! Ne ovat ainakin terveitä ja niissä on valinnanvaraa. Jos et aio viedä koiraasi näyttelyyn tms. älä hanki rotukoiraa, vaikka naapurisi tai kaverisi ihailisivat sitä juuri sen puhdasrotuisuuden takia.
Jos oikeasti tahdot koiran, etsi sitä toden teolla, vaikka siihen menisi sata vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koiraton kirjoitti:

Hei! Tarvitsisin koirarotuehdotuksia. Olen etsinyt netistä jotakin terrierirotua joka sopisi nelihenkiseen perheeseen. Ollaan tässä juteltu vanhempien kanssa koiran hankkimisesta, mutta mitään rotua ei löydy. Mutta ongelmana taas on että äitini sanoo että koirat järsivät hoekaluja joita meillä onkin paljon. Olen yrittäny taivutella äitiäni jollain keinoilla. Mutta kuitenkin tarvitsen ehdotuksia mkä koirarotun sopisi meidän perheesemme. Suotavaa olisis jos ehdotus olisi terrieri tai jokin muu vastaava pieno koirarotu. Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu