Kirjailija ja myyntitykki ?

ai missä tällainen blogi on ?

Kirjailijanalut eivät aina oikein ymmärrä kustantamoiden toimintaperiiatteita. Kuvitellaan, että kustantamoiden työntekijät elävät Pyhästä hengestä, ja että heidän missionaan on julkaista Taidetta.

Joo, ei se niin ole. Kustantamo on yritys, joka tarjoaa leivän monelle kymmenelle perheelle, ainakin isojen talojen tapauksissa. Kannattavuus edellyttää myymistä.

Myyminen edellyttää markkinointia. Ilkka Remekset voi tehdä siinä vaiheessa uraa, kun on jo saanut mainetta muutaman kirjan avulla. Esikoiskirjailijalla ei ole varaa vetäytyä mökkiin murjottamaan.

Kustantamoille tarjotaan parhaimmillaan yli tuhat käsikirjoitusta vuodessa. Niistä n. 700 on pelkkää paskaa. 300-500 on ihan hyviä, muutama kymmenen loistavia. Näistä muutamasta kymmenestä loistavasta 3-4 julkaistaan.

Nyt voit miettiä ihan itse, että jos kustantamo valitsee 3-4 käsistä 30 samantasoisen joukosta, niin mitä luulet, valitseeko kustantamo mieluummin mörököllin mököttäjän, joka ei taatusti markkinoi kirjaansa, vai sellaisen, joka suhtautuu markkinointiin asialllisesti ja käsittää sen osaksi toimenkuvaa.

Kustannussopimuksissa on nykyään itse asiassa yleensä maininta, että kirjailija lupaa osallistua markkinointiin "kohtuullisessa määrin". Jos ei suostu medialle puhumaan, niin kannattaa harkita ihan toista alaa tai omakustannetta. sitähän ei tarvitse markkinoida - eikä sitä kyllä saa myydyksikään.

Että tämmöisiä neuvoja. Asiallista tietoa kustannussopimuksista saa Kirjailijaliiton sivuilta. Ujojen nerojen käsikirjoitukset ja heidän persoonansa ovat kustantamoihin yhtä tervetulleita kuin ennenkin. Ainakin minä kaipaisin heitä enemmänkin.

Ihan varmasti on eduksi, jos saatekirjeeseen voi laittaa että on itsellä jo markkinointikanavat valmiina.

Saatekirjeessä mainitut markkinointikanavat taitavat useimmiten herättää huvitusta lukijassa. Harva kirjoittaja kuitenkaan ymmärtää kirjamarkkinoita tai median toimintatapaa. Valitettavasti homma ei mene niin että puffia peliin ja myynti on hoidettu. Ei kannata liikaa puffata itseään saatekirjeessä. Siitä tulee vaikutelma, ettei teksti riitä. Sama vaikutelma syntyy myyntitykkinä esiintyvistä kirjailijoista, se heikentää uskottavuutta ja aiheuttaa myötähäpeää. Nyt ei myydä DNA-liittymiä vaan kulttuuria.

Niin mutta jos ihan oikeasti on ostajajoukko valmiina. Vaikkapa joku kursseja pitävä luennoitsija, joka voi kuulijoilleen kaupata kirjojansa. Tiedän ainakin yhden avioliittokursseja pitävän kirjailijan, joka on saanut hurjat myyntiluvut kun omilla kursseillaan myy kirjojaan.

MatildaRosa, asiat eivät ole yksioikoisia. On luennoivia asiantuntijoita ja kaikenlaisia suuruuksia, jotka julkaisevat nimensä voimin. Monet heistä julkaisevat omassa kustantamossaan tai tekevät muutoin hyvän sopimuksen oman myymisensä huomioiden. Ei sekoiteta heitä tavanomaiseen kaunokirjailijaan, joka hakee ensimmäistä sopimustaa. Suuret kustantajat eivät odota kenenkään myyvän itse henkilökohtaisesti kirjojaan, pienet voivat ehdottaa mitä tahansa, mutta kannattaako kaikkeen suostua? Ei mielestäni. Kannattaa lähteä siitä, että jokainen osapuoli hoitaa oman osuutensa. Saatekirjeessä kannattaa olla asiallinen niin kuin hakisi mitä tahansa työtä. Kehua kannattaa, jos osaa tehdä sen tyylikkäästi. Blogin monituiset lukijat ovat plussaa, mutta kirjan myyntiä ei heidän varaansa lasketa kuitenkaan. Maltillinen linja saatekirjeessä on hyvä. Jos aikoo olla alalla pitkään, kannattaa miettiä vähän pidemmälle kuin sen 10 kirjan varaan, jonka saisi myytyä vaikka ovelta ovelle, sitä tässä lähinnä yritän kertoa haluamatta väitellä kenenkään kanssa.