Onko työnteko turistiviisumilla intiassa(Goalla) mitenkään mahdollista? Meinaan rantatyötä, valokuvien myyntiä yms.
Vastaukset 4
- Turistiviisumi
on nimensä mukaan tarkoitettu vain turismia varten. Joten vastaus on EI SAA. Jopa vapaaehtoistyötä varten tarvitsee työluvan.
Goalla 'rantatyönteko' olisi muutenkin aika haasteellista, sillä myyjät ovat jakaneet rannat osiin, ja toisen reviirille ei passaa mennä. Lisäksi rannan kaupustelijat maksavat myynneistään pienen provikan shackien omistajille. - Himachal
Kiinni jos jää, niin sitten ei voi olla niin mukavaa. Ja rannalla ei kovinkaan helppoa työskennellä salaa. Rantakauppiaat joutuvat maksamaan myös poliisille joka päivästä tietyn summan rahaa, milloin olevat rannalla. Päivittäin sitten vielä kiertää siviilipukuisia poliiseja tarkastamassa "luvattomia" myyjiä. Ja hyvin ne tunnistaa, juoksevat pakoon shackien taakse piiloon kun sana kiertää milloin poliisi rannalla. Eli ulkomaalaisena työläisenä rannalla herättäisit varmasti paljon huomiota intialaisten seassa, ei varmaan kauaa työura voisi kestää. Ja sillä turistiviisumin ehtoja/määräyksiä on muutettukin viime vuosina (mm. tuo 2kk "karenssi" kun poistuu maasta), hankaloittaen näin turistiviisumilla työskentelyä maassa.
- cba321
intian ja goankin poliisi on täysin korruptioitunut . vaativat suojelurahaa paikallisilta jos ei ala tulla keksivät kaikkia juttuja millä voi sakottaa jotta rahaa tulee. kiskovat aika isoja summia paikallisilta joten valkoisten sakot tulee varmasti olemaan isot.rannalla käy tarkistajia jotka valvoo verojen maksamista ja polisiit valvoo yleisesti rantaa. rantatyöntekijät jotka maksaa verot ei lähde tax miestä karkuun, mutta hekin pelkää poliisia ja lopettaa työnteon , koska voivat keksiä sakottamis syyn ja laittavat sakkorahat omaan taskuun.
- Beach Bum
Oon joskus ennen muinoin nähnyt länkkäreitä Goalla mm. tatuoijina ja kampaajina. En tiedä onnistuuko enää ja intialaiset on tainneet oppia nuokin ammatit niin hyvin että eipä enää varmaan suvaita kilpailua.
Intiassa tarjoilija esim. tienaa ehkä parisataa euroa korkeintaan kuussa kun on töissä suunnilleen 24/7 sesongin aikana joten eipä varmaan houkuttele.
Jotkut hipit kauppaa omia käsitöitään tms. Anjunan markkinoilla mutta eipä varmaan ole hääviä toimeentuloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591260
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571188Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331132Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71010- 1011004
- 49827
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5815Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27771Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192706- 71669