En tiedä kuuluuko tämä tähän, mutta kirjotan sen silti tähän, kun pakko avautua jonnekkin. Kirjoitan nyt oman kokemukseni vakavasta valehtelusta
Eli kyllä, minä valehtelin erittäin vakavista asioista ystävilleni. Se alkoi pienten valkoisten valheiden keromisena josta se kasvoi tapahtuneiden asioiden suurentelemiseen ja siitä sitten omasta päästä keksittyihin juttuihin. Vedin mukaan juttuihini viattomia ihmisiä koulustamme. En osannut ajatella mitä siitä voisi seurata jos kaikki tämä kävisi ilmi. Valehdellessani en tuntenut mitään erityistä, en saanut mielihyvää siitä, yksinkertaisesti, se, ei tuntunut miltään.
Hetken kuluttua tajusin, että jos jään kiinni menetän kaikki läheiset ystävät ympäriltäni, mutta silti en pystynyt lopettamaan valehtelemista.
Niin kävi kuin kävikin, eli jäin kiinni valehtelusta. Myönsin valehdelleeni.
Ystäväni kysyivät minulta "Miksi sä valehtelit?" "Mikä sai sut tekemään niin?" "Mikset lopettanut sitä, vaikka tajusit sen olevan väärin?" "Saitko jotain mielihyvää siitä?"..
Olin lähellä menettää ystäväni. Asian saimme sovittua, muitta kuinka enää koskaan pystyisin katsomaan heitä silmiin? Saatikka uskovatko he jatkossa asioita joita kerron jotka ovat totta? Luottamuksen mentin täysin, mutta sen saisin ajan kanssa takaisin. Olen suunnattoman kiitollinen etteivät he menneet kertomaan niille viattomille ihmisille joita juttuihini vedin mukaan, mitä olin heistä puhunut.
Muutuin ihmisenä täysin. En ollut enää se iloinen puhelias omaitseni, joka olin ennen tätä. En käynyt ystävien kanssa missään, istuin päivätpitkät kotona, ryveten itsesäälissä. Vasta myöhemmin tajusin miten vain minun jutuillani niin moni ihminen joutui kärsimään. Olin suunnattoman pahoillani kaikesta, mutta tehnyttä ei sää tekemättömäksi..
Vielä tänäpäivänäkin näiden viattomien ihmisten näkeminen ei tunnu hyvältä.
Tästä tuli pitkä, mutta jonnekkin mun tunteeni oli purattava. Kiitos jos jaksoit lukea.
Eli kyllä, minä valehtelin erittäin vakavista asioista ystävilleni. Se alkoi pienten valkoisten valheiden keromisena josta se kasvoi tapahtuneiden asioiden suurentelemiseen ja siitä sitten omasta päästä keksittyihin juttuihin. Vedin mukaan juttuihini viattomia ihmisiä koulustamme. En osannut ajatella mitä siitä voisi seurata jos kaikki tämä kävisi ilmi. Valehdellessani en tuntenut mitään erityistä, en saanut mielihyvää siitä, yksinkertaisesti, se, ei tuntunut miltään.
Hetken kuluttua tajusin, että jos jään kiinni menetän kaikki läheiset ystävät ympäriltäni, mutta silti en pystynyt lopettamaan valehtelemista.
Niin kävi kuin kävikin, eli jäin kiinni valehtelusta. Myönsin valehdelleeni.
Ystäväni kysyivät minulta "Miksi sä valehtelit?" "Mikä sai sut tekemään niin?" "Mikset lopettanut sitä, vaikka tajusit sen olevan väärin?" "Saitko jotain mielihyvää siitä?"..
Olin lähellä menettää ystäväni. Asian saimme sovittua, muitta kuinka enää koskaan pystyisin katsomaan heitä silmiin? Saatikka uskovatko he jatkossa asioita joita kerron jotka ovat totta? Luottamuksen mentin täysin, mutta sen saisin ajan kanssa takaisin. Olen suunnattoman kiitollinen etteivät he menneet kertomaan niille viattomille ihmisille joita juttuihini vedin mukaan, mitä olin heistä puhunut.
Muutuin ihmisenä täysin. En ollut enää se iloinen puhelias omaitseni, joka olin ennen tätä. En käynyt ystävien kanssa missään, istuin päivätpitkät kotona, ryveten itsesäälissä. Vasta myöhemmin tajusin miten vain minun jutuillani niin moni ihminen joutui kärsimään. Olin suunnattoman pahoillani kaikesta, mutta tehnyttä ei sää tekemättömäksi..
Vielä tänäpäivänäkin näiden viattomien ihmisten näkeminen ei tunnu hyvältä.
Tästä tuli pitkä, mutta jonnekkin mun tunteeni oli purattava. Kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 1
Vanhimmat
toi on aika paha tilanne.. mut usn ystävät alkaa luottaa suhun, mut se voi viiä aikaa.. mutta elä luovuta, ehkä on parempi olla vähän aikaa hiljasemmasti ja sitte alkaa pikkkuhiljaa tulemaan takas omaks ittekseen, puhumaa enemmän, ja olee ilonen. älä vaivu itsesääliin ja masennukseen. voimii sulle, kyl asiat järjestyy :)