Tuollaista ehdotetaan. Tosi hassua, kun suurin osa työntekijöistä ei kyllä vappujuhlinnan jälkeen kykenisi töihin. Seitsemän aikaan aamulla täysin humalassa vielä. Kyllä olisi paljon poissaoloja! Eiköhän tuo Vappu ole aikoinaan tarkoitettu juuri siksi, että juhlijat kekeävät selvitä humalastaan. Ja luulisin, että joka tapauksessa työntekijät panisivat vastaan vaikkapa lakkojen kanssa. Onhan se palkallinen vapaapäivä. Saavutetut edut jne.
Eläkkeellä ollessa on tosin ihan sama, jos olisivat töissä, olisivat kaupatkin auki. Eikö sitä Vappua voisi ennemminkin laittaa lauantaipäiväksi, lähelle 1. päivää. Ja palkallisuus ei poistuisi. Kykenisivät sitten jo maanantaina töihin!
Eläkkeellä ollessa on tosin ihan sama, jos olisivat töissä, olisivat kaupatkin auki. Eikö sitä Vappua voisi ennemminkin laittaa lauantaipäiväksi, lähelle 1. päivää. Ja palkallisuus ei poistuisi. Kykenisivät sitten jo maanantaina töihin!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Töistä poissaolot ovat lisääntyneet jatkuvasti, kunnissa ollaan jo huolissaan työntekijöiden lisääntyvistä sairauslomista. Se tietää melkoista menoerää pienen kunnan taloudessa, maksaa työntekijälle palkkaa sairausloman ajalta ja palkata sijainen tekemään työt.
Osa on tietenkin ihan oikean sairauden potemista, osa voi olla näitä huonon päivän tauteja.
Nykyisin sairauslomaa saa ties minkä vaivan nojalla, vähän jos väsyttää tai ketuttaa, lepäämään vaan.
kannatetaaan, vappu ei koskaan ole ollu mun juhlapäivä ,
töihin kaikki vappuna , niin tehtiin ennen maallaki, se oli kova työpäivä aina, potut piti saada itämään, pois kellrista.
Missäs tällasta on juteltu, kun ei ole silmiin pistäny?