Suunnitteilla olisi matka ensi talvelle,
mitä hyviä ja huonoja puolia osaisitte kertoa kyseisistä kohteista?
Onko Barbados liian pieni paikka kahdeksi viikoksi, ehtiiköhän käydä aika pitkäksi?
Barbados, Dominikaaninen tasavalta vai Meksiko?
3
1083
Vastaukset
- Perdone
Kaikissa on tullut käytyä. Barbadoksella vain kerran, mutta suunnitelmissa olisi lähiaikoina uusi matka sinne. Kaksi viikkoa on sopiva sellaiseen helppoon lomaan. Nähtävyyksiä ei ole paljon, mutta esimerkiksi pääkaupungista Bridgetown ista lähtee muutamana päivänä viikossa sellaisia kiertoajelubusseja lähes joka puolelle saarta esittelemään paikkoja uimarannat mukaanlukien. Myös St Lawrence Capista löytyy majatalon pitäjiä, jotka myös tekevät hankilöautolla samaa, mutta kalliimmalla hinnalla. Oikein hyvä rantalomapaikka. Aika rauhallinen.
Dominikaaninen Tasavalta on hyvin monipuolinen ja vilkkaampi saari. (isompi kun on). Ja myös tyhmiksi paikallisten havaitsemat ovat pienessä vaarassa menettää tyhjästä maksamiseen rahaa. Mutta järki mukana se on erittäin antoisa kohde.
Mexicosta voi sanoa samaa. Ja löytyy vielä paljon enemmän näkemistä ja menemistä. Vähän rahallisempi kuin Dommari, ainakin joiltakin seuduilta.
Loputon määrä mayojen raunionähtävyyksiä, alkeellisempia vanhimpia ja sitten huippuhienoja. Jotkut alueet ovat vain kaukana toisistaan, eli nähdäkseen joutuu istumaan bussissa aika pitkäänkin. Molemmissa näissäkin on huippuhyvät rannat monilla alueilla. Hinnat eivät oleellisesti eroa toisistaan.
Valinta riippuu siitä mitä on päättänyt mennä hakemaan. Mutta esitteetkin jo netissä kertovat kaiken oleellisen kuvineen ja harrastusmahdollisuuksineen. - Terttu
Kiitokset Perdone!
- harmaamassa
Noista jos pitäisi valita niin valintani olisi Meksiko - tämä toki riippuu mitä lomaltaan haluaa. Dommarit ja Barbados paikkoina pienempiä kun taas Meksikossa maailmanluokan nähtävää (mayapyramidit jne) ja valinnanvaraa tekemisen suhteen yllinkyllin. Meksikossa on lisäksi ainakin oman kokemuksen perusteella parhaat all inclusivet - eikä muutenkaan tarvitse maksaa Barbadoksen hintatasoa. Hotellilla ja meressä lekottelu onnistunee toki hienosti kaikissa noissa kohteissa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729