Hydrauliveto peräkärryyn

Onko joku tehnyt tai käyttänyt. Millainen hyd.moottori tarvitaan liikuttamaan n.20t kärryä. Tarkoitus olis saada avitusta kärryltä kun traktorista pito loppuu liukkaalla tai montusta lähdettäessä. Voiskohan vedon välittää robsonin kautta jolloin telin kaikki pyörät vetäis. Perinteisen systeemin, eli mekaaninen veto voiman ulosotosta on jo kokeiltu ja sen edut ja haitat tiedetään. ajatuksena olis että hydevedon sais päälle lennosta ja samoin pois kun ei enää tarvita.Useinhan hyvin pieni avitus auttaa kunhan tulee oikeaan aikaan.
Kaikki kuvat ja linkit aiheesta kiinnostaa. Tekiä miehelle myös ko.laitteen valmistus mahdollista
32549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä mistään löytynyt kuvia tähän hätään. Muutamia rullavetoja olen kuullut toteutetun vaihtolavalaitteen vehkeillä, siinä kun on vankka hydrauliikka ja poikkiakseli jo valmiina. Siihen kun vielä ymppää yksitoimisen hydraulisylinterin kytkimeksi, niin jo on peli.

Äänestä
  • Kiitti vinkistä, itelleni ei toi tullut edes mieleen. Tulee huomattavasti kevyemmät kärryt kun saa vaihdelaatikon ja perämurikan pois. ja silti vetävä teli.

    Äänestä

Itse näin juuri hiljattain vanhan 80 luvun alun metsäkoneen (Rottne merkkinen) jossa etupyörät vetivät kiinteästi ja takapään telillä oli Robson. Luulisin että tosi kestävä ja vahvakin vetämään koska tehty kuitenkin metsäkoneeseen. Eli jos tuollaisen rakenteen jostain löydät niin siinähän olisi aihiota vaikka koko kärryn alustaksi koska keinuva teli jo muutenkin. ja muistaakseni oli Nokian Els kumit alla tuossa koneessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaviJaakoppi kirjoitti:

Onko joku tehnyt tai käyttänyt. Millainen hyd.moottori tarvitaan liikuttamaan n.20t kärryä. Tarkoitus olis saada avitusta kärryltä kun traktorista pito loppuu liukkaalla tai montusta lähdettäessä. Voiskohan vedon välittää robsonin kautta jolloin telin kaikki pyörät vetäis. Perinteisen systeemin, eli mekaaninen veto voiman ulosotosta on jo kokeiltu ja sen edut ja haitat tiedetään. ajatuksena olis että hydevedon sais päälle lennosta ja samoin pois kun ei enää tarvita.Useinhan hyvin pieni avitus auttaa kunhan tulee oikeaan aikaan.
Kaikki kuvat ja linkit aiheesta kiinnostaa. Tekiä miehelle myös ko.laitteen valmistus mahdollista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu