Onko mitään tehtävissä, kun naapuristani kuuluu äänekästä piereskelyä joka ilta silloin kun talossa on jo hiljaisuus? Sitä kuuluu toistuvasti noin 1,5 tunnin pituisena aikana niin, että pisimmät tauot kestävät viitisen minuuttia. Uskon, että naapurini häiritsee minua tahallaan. Niin äänekkäitä pieruja voi tuskin päästää vahingossa, itse asiassa ihmettelen miten kukaan pystyisi pieremään niin kovaa edes tahallaan. Lisäksi äänet alkavat aina samaan aikaan illasta, parin minuutin sisällä siitä kun hiljaisuus alkaa klo 20.00. Muina aikoina niitä ei kuulu lainkaan.
Olenkin alkanut epäillä, ettei piereskely ole aitoa vaan naapurini on nauhoittanut pierun ääniä ja soittaa niitä puhtaassa häirintätarkoituksessa. Äänet nimittäin alkoivat pian sen jälkeen kun kolhaisin vahingossa naapurini autoa. Korvasin tietysti vahingon ja pyysin anteeksi, mutta naapurini on sen jälkeen ollut todella vihamielinen minua kohtaan. Hän on muutenkin käyttäytynyt omituisesti kaikki ne vuodet jotka olemme asuneet naapureina, joten en ihmettelisi lainkaan jos hänellä on vaikeita mielenterveysongelmia.
Nyt piereskelyä on jatkunut jo 4 kuukautta. Olen yrittänyt puhua asiasta naapurini kanssa, mutta hän ei ota asiaa kuuleviin korviinsa. Äänet häiritsevät iltojani ja mittani alkaa olla täysi. Onko mitään tehtävissä vai joudunko myöntämään tappioni ja muuttamaan muualle, jotta saisin viettää iltani rauhassa?
Äänekäs piereskely kerrostalossa
9
941
Vastaukset
- VessaPassi
Jos silläkin on tämä sairaus, joka on yleistynyt Suomessa räjähdysmäisesti:
http://yle.fi/uutiset/suolistotulehduksista_karsiville_tarjolla_vessapassi/6096930
Suolistotulehduksista kärsiville tarjolla vessapassi
Kroonisista suolistotulehduksista on tullut kansantauti.
Suomessa ns. IBD-sairauksia esiintyy enemmän kuin useimmissa muissa länsimaissa. Tunnetuimpia IBD- (inflammatory bowel disease) sairauksia ovat Crohnin tauti ja haavainen paksusuolentulehdus. Gastroenterologian erikoislääkäri Airi Jussila Tampereen yliopistollisesta sairaalasta sanoo, että Suomessa sairastuneita on jo lähes 40-tuhatta.
Tavallisimmat oireet ovat ripuli ja vatsakipu. - kaikkea sitä ....
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=82675&c=11
SIIS NETISTÄ LÖYTYY, ja vahvistimella voi hieman tehoja lisätä - Täältä apua
Kirjakaupasta saa lastenosastolta sellaisen kirjan jossa on äänäytteitä erilaisista pieruista. Käy ostamassa ja paukuttele sitten naapurisi iloksi nappia painamalla aitoa paukuttelua.
Saattaa olla että teillä molemmilla on samanlaiset ääninäytteet eli naapurillesi voi olla tuo pierukirja . Ainakin Suomalainen Kirjakauppa myi niitä joku aika sitten lapsille. - Se naapurisi
Pruiiiiiikss ja prööööööööööööööööööööööt,pruiiiiikks
- friendlyneighbour
Pruiiikss... no huhhhuh!
- Anonyymi
friendlyneighbour kirjoitti:
Pruiiikss... no huhhhuh!
Piereskelyn ilosanomaa on jaettava suljetussa tilassa (hissi, kahvila, kirkko, bussi), näin laajat joukkiot saavat oman evankeliuminsa!
- Anonyymi
Pieru on mahdollinen ympäristörikoksen tekoväline jonka saa ottaa kiinni yleisen kiinniotto-oikeuden perusteella tarvittaessa vaikka voimakeinoja käyttämällä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yleinen_kiinniotto-oikeus - Anonyymi
Pireminen on normaalia elämää ja siitä kuuluvat ääbet on kerrostalossa sidettävä. Ei oe merkitystä, vaikka naapuri olisi äänittänyt pierujaan, jollei soita niitä ääniä liian kovalla volyymilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️881894Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1661375YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä711172- 661027
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan83965Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.132879Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli87862Linnasuolla poliisi operaatio
Kamalaa menoa taas meidän ihanassa kaupungissa. https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/864606029846Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.47837- 57820