olin lapseni isänkanssa avoliitossa 7vuotta ja olin jo pitempään halunnut erota lasten isästä mutta en vain ole koskaan uskaltanut lähteä suhteeseen liittyi paljon kotrolointia yms tekemisieni kyttäystä jen, ja nyt vihdoista viimein uskallauduin lähtemään äitini luokse ja se olikin sitten viimeinen kerta kun siihen taloon palasin, ero aikakin tuore, mies tosi katkera erosta ja nyt käyttääkin LASTA välikappaleena tässä ero asiassa. Siis lapsi asuu isänsä kanssa koska minun mukaani lasta ei antanut, ja nyt yli kuukausi erosta en ole kertaakaan saanut lasta tavata vaikka kovasti sitä halusin, oma asunto minulla nyt on ettei äitini nurkissa lasta katsoisi. Muutenkin kaikki ihan mallillaan että lapsi olisi enenmmänkin kuin tervetullut äitinsä kanssa viettämään aikaa mutta isä ei anna, mihin minun pitäisi alkaa ottamaan yhteyttä että saisina lapselleni tapaamis oikeudet, entä kun lapsi on tarhassa päivät, voinko vain kävellä tarhaan ja hakea lapsen meille vaikka isä ei siihen lupaa antaisikaan, yhteishuoltajuushan meillä on.
Yhteis- ja yksin huoltajuusMikä neuvoksi?
neuvojatarvitseva?
3118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin soitat lastenvalvojalle, jolta varaat ajan, selität asian puhelimessa ja pyydät lastenvalvojaa ottamaan puhelimitse yhteyttä isään.
Jos se ei heti tuota tulosta niin soitat oikeusaputoimistoon ja nostan huoltajuus/tapaamissopimuskanteen (Ei tullut selväksi että tahdotko että lapsi asuisi kanssasi vai oletko vain tapaamisiin tyytyväinen).
Mitä ikinä teetkin älä viivyttele ettei olosuhteet kerkeä vakiintua koska se vaikeuttaa asiaasi. Sosiaalitoimi ja oikeuslaitos toimivat piinallisen hitaasti, siksi on tärkeä toimia nopeasti. Ja kuka tietää vaikka isälle riittäisi oikeusavustajan yhteydenotto sopimuksen tekoon.
Periaatteessa voisit kävellä tarhaan hakemaan lapsen, mutta käytäntö ei aina toimi niin kuin periaate.
kiitoksia neuvoista!
täytyykin tästä ruveta heti laittamaan asioita eteenpäin! :)
Jos et ole allekirjoittanut mitään sopimuksia lapsen asumisesta yms. Niin voit hakea lapsen päiväkodista.