Hei,
onko täällä oleskeluluvan odottajia, joilta ei ole otettu sormenjälkiä ja joita ei ole haastateltu, jolloin silloinkaan ei ole voitu sormenjälkiä ottaa?
1.1.2012 otettiin käyttöön uusi käytäntö, että otetaan sormenjäljet oleskelulupahakemusta jättäessä. Siirtymäaika myöntää oleskelulupa ilman sormenjälkiä menee umpeen 20.5.2012. Ulkoministeriön lausunnossa on, että siirtymäajan puitteissa voi myöntää luvan ilman sormenjälkiä.
Meillä on nyt tilanne, että jälkiä ei ole otettu (kun jätetty hakemus lokakuussa 2011) lisäksi ei ole ainakaan vielä oltu haastattelussa. Soitin juuri migriin ja kysyin missä vaihessa käsittely on. Elokuisia 2011 käsitellään oli vastaus.
Ihmettelin, että siitä huolimatta, että jälkiä ei ole otettu, käsittely menee yli 20.5., niin pitääkö sitten siksi lähteä matkustamaan edustustoon, että jättää vain sormenjäljet ja taas odotellaan. Vastaus oli nihkeä, että ilmeisesti näin sitten tulee olemaan ja yleisiä ohjeistuksia tullaan muuttamaan. Kysyin myös, että tarkoittaako hiljaisuus automaattisesti sitä, että vastaus tulee olemaan kielteinen. Ei kuulemma, kun papereita ei ole vielä edes käsitelty.
Outoa. Katsokaa Ulkoasianministeriön uutiset 19.12.2011 esim. http://www.finland.org/public/default.aspx?contentid=236729&culture=fi-FI.
Jossa sanotaan mm. näin: Suomen ulkomaan edustustoihin ennen 1.1.2012 jätettyjä hakemuksia ei tarvitse täydentää, vaikka päätös ei ehtisi valmistua ennen vuodenvaihdetta. Edustustoissa sormenjäljet kerätään vasta vuoden 2012 alusta alkaen vireille pantaviin hakemuksiin. Ulkomailla oleskelulupaa hakeville voidaan myöntää oleskelulupakortti ilman sormenjälkiä siirtymäaikana, joka päättyy 20.5.2012.
Myös ulkomailla jätettyä oleskelulupahakemusta voidaan kuitenkin täydentää sormenjäljillä, jos hakija käy edustustossa esimerkiksi haastattelussa.
Nyt kuitenkin maahanmuuttovirastossa puhelimessa sanottiin, että ehkäpä tämän lausunnon noudattamista nyt tullaan muuttamaan, kun ei ehditä käsittelemään sormenjäljettömiä ennen 20.5.2012.
Tämähän on ihmisten juoksuttamista! Maksetaanko itse kulut, kun tulee uusi matka (joillain voi olla todella pitkäkin/kallis matka) jättämään sormenjäljet? Vai verhoillaanko matka ns. haastattelumatkaksi, jotta voidaan sillä verukkeella ottaa sormenjäljet? Muutetaanko alkuperäistä suunnitelmaa mielivaltaisesti, kun ei käsitellä papereita ajoissa (meillä käsitelty nyt 7 kk, joten ei kovin kiireesti)? Vai onko vastaus kuitenkin ennakolta jo luokileltu/suositeltu kieltäväksi vaikka toisin sanoivat, kun varsinaista päätöstä ei ole tehty?
Mitään uutta ohjetta Migrin sivuilla tästä ei ole, vaikka he jo selkeästi tietävät, että kaikkia sormenjäljettömiä ei ehditä käsittelemään 20.5. mennessä.
Oleskelulupakortti, sormenjäljet, siirtymäaika
2
382
Vastaukset
- happy81
Kyllä me käytiin ihan paikallisella poliisilaitoksella antamassa sormenjäljet tai siis mies kävi. ja nyt siitä niistä meni noin 3-4vkoa ja nyt eilen saatiin tietää että lupakortti on valmis ja tänään mennään kortti hakemaan poliisilaitokselta.
Ja haastattelussa käytiin joulukuussa. ja mies tuli Suomeen helmikuun alussa. - Ruskea kortti
Tapauksissa jossa hakija on jo Suomessa odottamassa päätöstä ei olekkaan vaikeata käydä Suomen paikallisella poliisilaitoksella jättämässä sormenjälkiä. Kyse on niistä, jotka odottavat ulkomailla. Lähimpään edustustoon, jossa jälkiä otetaan on yleensä satoja tai tuhansia kilometrejä, toisilla edustusto on jopa toisessa valtiossa, kun missä itse asuu.
Koneet, kun eivät olleet vielä edustustoissa valmiina ottamaan jälkiä vuonna 2011, jolloin hakemuksia jätettiin, joita vielä migrissä käsitellään. Osalla näistä ei siis ole jälkiä otettu, kun ei ole käyty haastattelussa edustustossa. Nytkö on tehtävä reissu ainoastaan jättämässä jäljet ja käytävä kohta uudestaan saadakseen oleskelulupakortin?
Sitä tässä ihmettelen. Ohjeistuksia kun ei ole saatavilla näistä tapauksista. Vai onko oletettavaa, että kaikki nämä tapaukset ovat negatiivisia vaikkei virallista vastausta olekkaan tullut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1203028EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351415- 1041269
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621027Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661017Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133998- 60927
- 41737
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22723Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta112681