Elikkä meillä on pian 9 kk ikäinen vauva, joka nukkuu kyllä yöt tyydyttävästi. Isompi ongelma on se nukkumaan meno illalla.
Iltarutiinit ollaan pyritty pitämään aina samoina, eli iltapala, hampaiden pesu, vaipanvaihto ja pieni kirjan luku.
Ensimmäiset 4-5 kk, tyttö ei nukkunut 5 minuuttia kauempaa, jos hänen vieressään ei nukkunut. Siis tyttö oli omassa sängyssään, joka oli meidän sängyn vieressä. Kun tyttö nukahti ja jos lähdimme pois, ei kestänyt montaa minuuttia kun alkoi kuulumaan kamala huuto. Tällöin tämä nukuttaminen meni siihen, että tyttö meni yöpuulle vasta samoihin aikoihin kuin mekin.
Tuon jälkeen tilanne kuitenkin muuttui niin, että sain hänet nukahtamaan sänkyynsä kädestä kiinni pitäen. Nukahtaminen tapahtui yleensä 15-30 minuutissa. Sitten vain irrottauduin varovaisesti. Tyttö saattoi välillä herätä, mutta saimme hänet takaisin uneen.
Nyt viimeinen kuukausi on ollut sitä, että tyttö ei meinaa rauhoittua millään nukkumaan, vaikka ilmiselvästi on väsynyt. Hän vain yrittää ryömiä sängyssään ja kiivetä pinnasängyn suojan yli katselemaan. Jossain vaiheessa rauhoittuu kuitenkin niin paljon, että haluaa äidin käden pideltäväksi ja lopulta nukahtaa tähän. Mutta aikaa tähän kuluu normaalisti 1-1 1/2 tuntiin. Ja sitten taas kun poistun paikalta, itku alkaa pian.
Tyttö on todella riippuvainen minusta eli äidistään. Nukahtaminen isin kanssa on koko aikana onnistunut tasan kaksi kertaa, eka kerralla tunnin huudon jälkeen ja toisella kerralla helpommin. Sen jälkeen vain hysteeristä huutoa.
Olisiko siis syytä aloittaa unikoulu? Itse haluaisi edes joku ilta tulevaisuudessa tehdä jotain rauhassa vauvan nukahdettua. Vai pitääkö tuollaiset nukutussessiot jaksaa, kun lapsen on kerta hankkinut?
Luin tassu-unikoulusta ja tuosta huudatusmenetelmästä. Tassun paino ei vain kovin hyvin tunnu rauhoittavan, vaan vauvan on saatava käteni hypisteltäväksi. Ja ongelmana on myös se, että jos astun askeleenkin sängystä niin alkaa huuto. Tai oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun käteni ei ole vauvan tarttumisetäisyydellä.
Ja miten tähän hommaan sais mahdutettua vielä isinkin? Isi on kyllä valmis kokeilemaan unikoulua, mutta juuri eilenkin sanoi, ettei saa tyttöä rauhoittumaan, jos itkee. Ja tottahan tuo on. Ja siis isi ei kelpaa muutenkaan päiväsaikaankaan rauhoittajaksi ja turvaksi, mutta paljon parempi leikkikaveri tuntuu vauvalle olevan kuin minä.
Iltarutiinit ollaan pyritty pitämään aina samoina, eli iltapala, hampaiden pesu, vaipanvaihto ja pieni kirjan luku.
Ensimmäiset 4-5 kk, tyttö ei nukkunut 5 minuuttia kauempaa, jos hänen vieressään ei nukkunut. Siis tyttö oli omassa sängyssään, joka oli meidän sängyn vieressä. Kun tyttö nukahti ja jos lähdimme pois, ei kestänyt montaa minuuttia kun alkoi kuulumaan kamala huuto. Tällöin tämä nukuttaminen meni siihen, että tyttö meni yöpuulle vasta samoihin aikoihin kuin mekin.
Tuon jälkeen tilanne kuitenkin muuttui niin, että sain hänet nukahtamaan sänkyynsä kädestä kiinni pitäen. Nukahtaminen tapahtui yleensä 15-30 minuutissa. Sitten vain irrottauduin varovaisesti. Tyttö saattoi välillä herätä, mutta saimme hänet takaisin uneen.
Nyt viimeinen kuukausi on ollut sitä, että tyttö ei meinaa rauhoittua millään nukkumaan, vaikka ilmiselvästi on väsynyt. Hän vain yrittää ryömiä sängyssään ja kiivetä pinnasängyn suojan yli katselemaan. Jossain vaiheessa rauhoittuu kuitenkin niin paljon, että haluaa äidin käden pideltäväksi ja lopulta nukahtaa tähän. Mutta aikaa tähän kuluu normaalisti 1-1 1/2 tuntiin. Ja sitten taas kun poistun paikalta, itku alkaa pian.
Tyttö on todella riippuvainen minusta eli äidistään. Nukahtaminen isin kanssa on koko aikana onnistunut tasan kaksi kertaa, eka kerralla tunnin huudon jälkeen ja toisella kerralla helpommin. Sen jälkeen vain hysteeristä huutoa.
Olisiko siis syytä aloittaa unikoulu? Itse haluaisi edes joku ilta tulevaisuudessa tehdä jotain rauhassa vauvan nukahdettua. Vai pitääkö tuollaiset nukutussessiot jaksaa, kun lapsen on kerta hankkinut?
Luin tassu-unikoulusta ja tuosta huudatusmenetelmästä. Tassun paino ei vain kovin hyvin tunnu rauhoittavan, vaan vauvan on saatava käteni hypisteltäväksi. Ja ongelmana on myös se, että jos astun askeleenkin sängystä niin alkaa huuto. Tai oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun käteni ei ole vauvan tarttumisetäisyydellä.
Ja miten tähän hommaan sais mahdutettua vielä isinkin? Isi on kyllä valmis kokeilemaan unikoulua, mutta juuri eilenkin sanoi, ettei saa tyttöä rauhoittumaan, jos itkee. Ja tottahan tuo on. Ja siis isi ei kelpaa muutenkaan päiväsaikaankaan rauhoittajaksi ja turvaksi, mutta paljon parempi leikkikaveri tuntuu vauvalle olevan kuin minä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luin tällaisia ohjeita MLL:n nettisivuilta:
Lapsen rauhoittaminen nukkumaan mennessä tai lapsen herätessä yöllä
- Kun lapsi itkeskelee ennen nukahtamistaan tai yöllä herätessään, arvioi itkun sävystä, onko se kutsuvaa vai väsymyksestä kertovaa ja itsekseen vaimenevaa.
-Jos lapsen itku jatkuu tai voimistuu, mene lapsen luo ja laita kätesi tukevasti mutta lempeästi lapsen päälle. Pidä kättä paikoillaan, kunnes lapsi rauhoittuu, mutta ei niin kauan, että lapsi nukahtaa.
-Jos lapsen itku kiihtyy, sivele lasta tuntuvin, säännöllisin, rytmisin liikkein. Hartiat, selkä ja pakarat sopivat tähän hyvin.
-Jos lapsi ei edelleenkään rauhoitu, nosta hänet syliin ja pitele tukevasti pystyssä rintaasi vasten selkäpuolelta silittäen. Kun lapsi tyyntyy, laske hänet takaisin omaan sänkyyn, mutta pidä ”tassukontakti” vielä hetken.
Jotta unikoulu onnistuu:
-Ole itse rauhallinen ja kärsivällinen, koska lapsi reagoi hoivaajan olotilaan. Levänneemmän vanhemman on parempi hoitaa lapsen yöheräilyt.
-Hellyyskiintiön täyttyminen päivän aikana antaa pohjan hyville yöunille. Pidä lasta lähellä ja leiki leikkejä, jossa on paljon fyysistä läheisyyttä.
-Pyri siihen, että lapsi ei syö nukahtaessaan. Jos lapsi nukahtaa esim. imetyksen aikana, havahduta häntä lempeästi huomaamaan, että hänet siirretään omaan sänkyyn. Lapsen on yöllä herätessään tärkeätä huomata olevansa tutussa paikassa, siellä missä hän nukahti. Tuttu riepu, unilelu tai tutti auttaa lasta tyyntymään ja rauhoittumaan uneen.
-Lapsi voi aluksi reagoida uusiin nukahtamisjärjestelyihin kiihkeästi itkemällä, mutta hän kestää muutosten aiheuttaman harmin, kun vanhemmat ovat hänen saatavillaan ja auttavat sietämään uusia tapoja. Itku sylin turvassa ei vaaranna lapsen luottamusta vanhempiinsa.
-Säännöllinen päivärytmi on tärkeää myös kotiunikoulun onnistumisessa.
Osa alle vuoden ikäisistä vauvoista voi tarvita vielä yhden yösyötön aamuyöllä.
Mun käsittääkseni lempeää unikoulua voi koettaa yli 6kk ikäisille vauvoille. Meidän poika on vasta 4,5kk, mutta alkoi nukahtaa aika hyvin illalla, kun hän sai masun täyteen, tutin suuhun ja annoimme hänelle uniliinan hypisteltäväksi. Hän myös usein vetää päänsä ympärille pehmoleluja turvaksi.
Voi olla, että vauvallasi on sellainen tuohon ikään tyypillinen vierastamisvaihe meneillään, että äiti on ainoa, joka kelpaa ja hän on paljon sinussa kiinni. Ehkä unikoulu on hänelle tällä hetkellä vähän liikaa muun kehityksen ohella? Kokeilisin ehkä noilla ohjeilla vielä pari iltaa, ja jos siitä ei tule kertakaikkiaan mitään, niin sit ehkä vaikka parin viikon jälkeen uusiksi.
9kk ikä on aika tyypillinen eroahdistukselle (=äitiriippuvuudelle) ja iltalevottomuuksille (liittyy liikkumaan oppimiseen). Usein eroahdistus vielä kasvaa sitä mukaa kun ahdistuva äiti rimpuilee siitä irti, ja kehitysharppauksiin liittyvät nukkumaanmenolevottomuudet laimenevat itsestään. Itse en siis näillä tiedoin olisi juuri nyt kannustamassa unikouluun mutta sinä tunnet lapsesi ja perheesi paremmin ja tiedät sen mitä jaksatte.
Meillä mentiin tuon vaiheen yli muksun ehdoilla. Vedin syvään henkeä ja olin saatavilla eikä yritetty väkisin saada "isää kelpaamaan" niinä hetkinä kun oli äidintuska. Illalla vedin taas syvään henkeä ja siirsin miljoona kertaa sängystä karkuun pyrkivän lapsen nukkuma-asemiin. Ajattelin, että se on vain vaihe, ja se oli. Nyt tyttö nukahtaa siihen että pötkötän alle 5 min. vieressä tai istun sängyn laidalla, ja isi kelpaa lohduksi/seuraksi/hoivaksi ihan siinä missä äitikin (paitsi imetys). Unikouluttamiseenkin olin jo valmistautunut, mutta päätin odottaa sen eroahdistusvaiheen ohi, silloin se olisi (tälle lapselle) tuntunut väärältä.
Suosittelen unikoulua eli ns. huudatusta vain siinä tapauksessa että vanhempien hermot ovat täysin riekaleina. Tällöin lapsen huutamaan jättäminen on parempi kuin pahoinpitely.
Itse olen saanut lapsen nukkumaan niin että laitan lapsen pinnasänkyyn iltarutiinien jälkeen. Olen täysin rennosti ja luonnollisesti ( ei siis mitään unikoulun ohjeita että älä katso lasta silmiin ym.) ja käyn itsekin peiton alle omalle sängylle (sänky metrin päässä lapsen sängystä) makaamaan ja alan "nukkumaan". Jos lapsi pitää suurempaa ääntä niin luonnollisesti avaan silmäni ja tilanteen mukaan saatan sanoa jotain, silittää päästä tmv. tai joskus jopa laittaa lapsen makuulleen ja peiton hänen päälleen. En kuitenkaan montaa kertaa "pakota" lasta asettumaan nukkumaan vaan näytän omalla esimerkillä mitä seuraavaksi tehdään eli aletaan nukkumaan.
Kun lapsi on yleensä 2-60 min. touhunnut sängyssä hän itse asettuu nukkumaan sänkyyn. Annan hänen muutaman minuutin nukkua, jotta varmistun että hän oikeesti nyt haluaa nukkua, jonka jälkeen siirrän lapsen varovasti parempaan nukkuma-asentoon ja peittelen hänet. Tämän jälkeen vielä seuraan noin. 5 min. että lapsi varmasti nukahti hyvin.
Tää nukutustapa on mielestäni siksikin tosi hyvä, sillä kun itse on paikalla koko nukutussession ajan niin kuulee/ näkee jos lapsi vaikka puklaa, oksentaa, kakkaa tmv. ja voi heti vaihtaa puhtaat varusteet ja voi olla näin varma ettei nukahtamista estä ainakaan näistä johtuva epämiellyttävä olo.
Täytyypi tuumata tähän semmoinen juttu, että minun mielestä on huudatusunikoulua ja huudatusunikoulua. Toisessa lapsi jätetään yksin huutamaan ja toisessa annetaan huutaa, mutta ollaan turvallisesti lähellä. Meillä ainakin jo tuosta 7kk neidistä kuulee, milloin itku on pahaa oloa ja paniikkia ja millon vain pannaan hanttiin. Ja tuo hanttiin paneminen ei ole vaarallista, silloin annan itkeä ja pysyn itse rauhallisena tassuttelemassa. Ja usein itkeskeleekin vähän juuri ennen nukahtamista, mutta jos siihen reagoi jotenkin niin virkustuu ja lopen päädytään siihen, että huutaa silkkaa väsymystään. Meillä tassuttelu on kummankin lapsen kanssa suoritettu jo siinä vaiheessa, kun eivät vielä pyri ylös sängystä. Mutta käsi napakan rauhallisesti keskivartalon päälle ja rauhallisia syviä henkäyksiä nukuttajalle :D Pahimmat mokat on hermostua/ärsyyntyä tai lopettaa kesken ja huomenna yrittää uudelleen. Toiset vauvat tykkää hyssyttelystä, toiset haluavat hiljaisuutta. Meidän esikoista ei saanut katsoa, kakkonen taas alkaa itkeskelemään jos ei näe äidin silmiä ja pientä hymyä. Sanaakaan en enää sano hyvän yön jälkeen. Jos alkaa peuhata, menen itse pötkölleen omaan sänkyyn enkä kosketa/puhu/katso. Kun haluaa alkaa nukkumaan, alkaa kitistä vaimeasti. Sillon annan käden hänelle ja jos vielä yrittää meuhkata niin laitan käden vartalon päälle ja näin blokkaan liikkumisen. Tähän rauhoittuu ja alkaa nukkumaan.
Esikoiselle aloitettiin tuossa 9kk tienoilla se, että istuin ensin lattialla selkä pinnikseen päin, kunnes nukahti. Sitten parin yön välein siirryin aina puoli metriä kohti ovea ja pikkuhiljaa pois huoneesta. Pian oppi nukahtamaan itsekseen.
Paras vinkkini kuitenkin on RAUHALLISUUS ja pitkä pinna. Meillä homma helpotti esikoisen kanssa heti, kun päätin, etten jaksa enää edes mielensisällä kiihtyä hänen nukuttamishommistaan. Joskus vain hoin mielessäni samaa sanaa, kun itseä yöllä väsytti ja tyttö ei meinannut nukahtaa uudelleen. Eli lapsi aistii sen vanhemman olotilan, vaikka yrittää sen olla näyttämättä :D