Lainasin vainajalta, pitäisikö maksaa takaisin?

Lainasin käteisenä huomattavan summan lähisukulaiselta. Tarkoitus oli että maksan sen ensi vuonna, en korkoja ollenkaan. Hän nyt kuitenkin kuoli pari kuukautta sitten, kenelläkään en ole lainaamasta rahasta kertonut. Pitäisikö siitä kertoa ja miksi sillä ei kukaan ole perään huudellut? Jos kukaan ei mitään vaadi niin mitäs minä asiaa hämmentämään, voinhan asian unohtaa, eihän se mikään rikos ole?
10407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Näkyyhän se summa sitten kun perilliset alkaa tarkistella tiliotteita varsinkin jos epäilevät rahaa puuttuvan. Ne paljastuu silloin viimeistään. Niin mekin saatiin tietää kaikki vaikka yksi perillinen aikoi salata vaikka mitä ja väärensivät tietoja perukirjaankin.Nyt asia on tuomarin käsissä ja kaikki salatut jutut pahentaa asiaa.

Eikö rehellisyys kannattaisi lakiasioissa? Kun salailut tulee julki, joutuu hankalaan tilanteeseen eikä ole oikein sekään, että käyttää hyväkseen sitä, että rahan lainaaja kuoli ! Sinulla oli sopimus lainaajan kanssa. Hänen kuolemansa ei pitäisi vapauttaa sinua velvollisuudestasi pitää lupaustasi ja vielä suuremmalla syyllä jo pelkän kunnioituksen takia.

Äänestä
  • Mitenkäs se missään näkyy jos vainaja on lainannut rahat käteisenä eikä mitään velkakirjaa ole tehty?

    Äänestä

  • Sen vielä lisäisin että rahasumma on huomattava minulle mutta ei vainajalle. Siksi mitään papereita ei laadittu. Ei tässä siis mistään pesän tyhjentämisestä ole kyse.

    Äänestä

Mitä noista huutelemaan jos omatunto ei kolkuta.

Äänestä
  • Juuri näin. Aivan sama jos löytäisi lompakon jossa olisi tuhansia euroja. Voisi helposti tulla kiusaus ottaa rahat. Rahat voisivat olla jonkun ökyrikkaan joka ei niitä tarvitsisi. Tai jonkun pienipalkkaisen asunnon takuuvuokra. Mielenkiintoinen moraalinen ongelma, pitäisikö rahat vai palauttaisiko ne...

    Äänestä

se on omantunnon kysymys. jos on pienempi summa niin ei kai toi koko maailmaa kaada vaikka antaa asian olla.

Äänestä

Tällaista tosiaan sattuu. Isämme kuoleman jälkeen tiesimme hänen vipanneen rahaa naapurille sievoiset summat. Naapurisovun takia jätimme asian sikseen, koska tosiasiassa ne olivat isävainajamme rahoja.

Äänestä

Hyvin yksinkertainen asia.
Jos olet rehellinen ihminen niin maksat pois kuten on sovittu,
Ellet ole, niin salaat asian ja elät toivossa ettei kukaa ole asiasta tietoinen
Jälkimmäisessä tapauksessa toivon sinulle kaikenlaista pahaa, sen siinä
tapauksessa kyllä ansaitset

Todennäköisesti jos itse olisit saamanpuolella , niin jumalattoman metelin ja
mekkalan pitäisit kuinka joku voi noin epärehellinen olla

Äänestä

Mitä toivoo toiselle, sitä saa itselle.

Äänestä

Nimimerkki näin ajattelen" on oikeassa ! Jos aloittaja olisi itse saamassa sitä perintöä mistá se summa puuttuu, nousisi varmaan kova meteli.

Itse olen juuri tilanteessa missä yksi perillisistä ja asianomainen ovat ottaneet vainajan käteiset varat hänen kukkarostaan seuraavana päivänä kuolemasta( useampi satanen), ovat käyttäneet vainajan pankkikorttia, ohjanneet vuokratakuut omalle tililleen ja pitäneet rahat, makselleet vainajan tililtä omia laskujaan, pitivät itsellään jäsenkirjat ja siitä tulevat hyödyt, väärensivät perukirjaan suuren summan muka verovirastolle ja tekivät siis asiakirjaváärennöksen ja veropetoksen yrityksen, muita summia muunneltu ja ehkä tehty jopa erikseen erilainen perukirja muille perillisille, siis väärennetty koko perukirja muille, se yksi perillinen otti rahat pankista ilman jakokirjaa ja jätti toiset perilliset ilman heidän osuuttaan. Nyt on pankkikin asiasta vastuussa, perukirjoittaja joutuu hankaluuksiin ja nämä vainajan varastaneet ja kavaltaneet ahnehtijat saavat maistaa miltä lain koura tuntuu. En ymmärrá miten ihmiset voivat olla noin röyhkeitä toisia kohtaan ja vainaja jo ansaitsisi kunnioitusta lähtönsä jälkeen.

Kaikki pahat teot kostautuu tässä elämässä. Kenellekään ei tarvitse toivoa mitään pahaa, sen he vetävát itse puoleensa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suu supussa kirjoitti:

Lainasin käteisenä huomattavan summan lähisukulaiselta. Tarkoitus oli että maksan sen ensi vuonna, en korkoja ollenkaan. Hän nyt kuitenkin kuoli pari kuukautta sitten, kenelläkään en ole lainaamasta rahasta kertonut. Pitäisikö siitä kertoa ja miksi sillä ei kukaan ole perään huudellut? Jos kukaan ei mitään vaadi niin mitäs minä asiaa hämmentämään, voinhan asian unohtaa, eihän se mikään rikos ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu