Miltä kuulostaa?

Teknisesti mielestäni ihan OK, kerronta on konsistenttia. Muutamia kömpelöitä lauseita, erityisesti ensimmäiseen kiinnittäisin huomiota.

Lähtökohta tarinalle on kiinnostava, mutta oma mielenkiintoni loppuu kohtaan "Olen Fomik, Kansainvälisen Lähettiläiskuriiripalvelun Alikomisario-osaston Alimmalta Sarakkeelta." Tämä on makukysymys, mutta tarina näyttää nyt suuntautuvan kohti sellaista genreä, josta en itse välitä (otuksen titteli on myös huonolla tavalla järjetön, muuttaisin sitä). Suunta näyttää sinänsä johdonmukaiselta tyylilajin huomioon ottaen. Joku toinen saattaa tykätä ja jatko ratkaisee heidän osaltaan.

t: Toinen harrastelija.

Kömpelöä, lukijaa aliarvioivaa, turhia ja outoja sanoja.
Tiivistä, vaihda verbejä, älä selitä niin paljon.

Mielestäni kirjoitat hyvin
vanhanaikaisesti.
Minkälaista nykykirjallisuutta luet?

En ehtinyt lisätä loppua eilen, mutta ajattelin nyt lisätä tämän lopun tähän:

”Mitä tahdot?” kysyin nuivana.
”No, tulin ilmoittamaan kaiken oleellisen. Ja sitäpaitsi minulla on tänään vielä pari miljoonaa kohdetta käymättä ja olen myöhässä, joten eiköhän käydä rivakasti hommiin,” Fomik loikkasi olkapäälleni. Katsoin häntä kummastuneena.
”Olen siis Fomik, ja selitän sinulle nyt yksinkertaisesti, miten sinun täytyy toimia.”
”Miksi muka? Miksei kukaan kuule minua?” halusin vastauksia ja keneltä muulta olisin kysellyt, kuin tuolta pikku oliolta, jonka tehtävä oli liian monimutkainen sanottavaksi.
”Etkö muka ole tajunnut?” Fomik hämmästyi ja röhähti. ”Olet, niin sanoakseni, heittänyt veivisi.” Ja niine hyvineen hän alkoi nauraa maha kippurassa. Tönäisin hänet pois olkapäältäni ja yritin tajuta asian.
Olin siis kuollut. Miten en ollut tajunnut asiaa? Eihän kuoleman jälkeistä elämää voinut olla! Se tuntui liian mahdottomalta... mutta tässä minä olin ja sängyssä oleva ruumis oli minun. Olinko siis henki?
”Olenko siis henki tai jotain? Miten minä pystyn haistamaan, maistamaan ja koskettamaan esineitä? Eikö minun pitäisi killua ilmassa ja päästä seinien läpi tai jotain?!”
Nauru loppui, kuin seinään. Fomik nousi maasta ja huokaisi.
”Elävien puppua. Olet osittain aineellistunut henki, eli atomiesi tiheys on pienempi, kuin ruumiillisilla hengillä. Sen takia esimerkiksi tuo lääkäri tuossa ei voi nähdä meitä. Puhumme myös eri taajuudella, joten olemme täysin näkymättömiä. Voimme koskea esineisiin, mutta ne ovat hyvin raskaita ja yritämme vältellä esineiden nostelua, ymmärrät varmaan? Meillä, niin sanotuilla kuolleilla, on kuitenkin omat esineemme ja tarpeemme, joita käytämme. Mutta, ennen kuin pääset pois tästä maasta, kohti Kuolleiden kenttiä, sinun täytyy päästä Tuomion Saliin, jossa sydämesi punnitaan. Matka ei ehkä sitten olekkaan kaikkein yksinkertaisin. Mutta, olen tuhlannut jo tarpeeksi aikaa, joten adios!”
Ja niine hyvineen tuo outo olento oli häipynyt kuin pieru Saharaan ja jättänyt jälkeensä pienen pussin, jonka sisältö paljastui pieniksi savuaviksi kolikoiksi. Tung
Halusin kokeilla Fomikin teoriaa ja yritin nostaa sitä laattaa, mikä oli sängyn päädyssä. Se tuntui painavan aivan tuhottomasti ja jouduin venymään äärimmilleen, ennen kuin sain laatan nupista pois ja samassa se tipahti lattialle. Kauhuissani katsoin isäni reaktiota ja olin jo menossa piiloon, kun tajusin, etteivät he voi nähdä minua.
”Mikä se oli?” isäni säikähti ja kohdisti katseensa laattaan, jossa näkyivät tietoni. Hän meni ottamaan sen lattialta kevyesti, vaikka itse juuri olin äheltänyt sen kanssa.
”Miten se nyt noin. Olikohan hoitaja laittanut sen huonosti”, lääkäri kurtisti kulmiaan ilmeisen huolestuneena. Olikohan sairashuoneissa ennenkin tapahtunut erilaisia esineiden liikuskeluja, kun henget kokeilevat pitikö Fomikin sanoma paikkansa.
Halusin pois isän ahdistuneen katseen alta ja lääkärin pölpötyksen joka tuntui olevan hidasta mongerrusta.
Ovi paukahti ja sisään astuivat aivan kauhuissaan oleva Amy, Lutikka Aadolf ja sekunda-poikaystäväni Coran.
Miksei Amy voinut tulla yksin? Katselin avuttomana, kun hän polvistui isän lailla ruumiin puoleen ja itki lohduttomana. Lääkäri ei hellinyt sanoa mitään, eikä isällä ollut tahtoa.
”Miksi, miksi sinä lähdit! Jätit minut aivan yksin!” Amy vapisi uskaltamatta koskea parhaan ystävänsä ruumiiseen. Oikeastaan Amyn sanoma oli aika sarkastinen ajatellen, että olimme viettäneet yhä vähemmän aikaa keskenämme. Aina mukana oli ollut joko Aadolf tai Aadolf ja Coran. Amy ei olisi koskaan yksin, ellei Aadolf päättäisi ottaa ritolia löytäessään nätimmän tytön kuin Amy, mikä oli mahdollista, koska me kaikki olimme kuitenkin vasta neljäntoista. Tai siis, olin ollut kuollessani, mutta ihan sama. Heillä kolmella oli vielä elämä edessään, kun minun pitäisi vain talsia sinne himputin Saliin ja alkaa elämään tahdotonta, pelotonta ja rauhaisaa kuolleiden elämää. Enhän minä oikeastaan ollut kuollut, olin vain menettänyt ruumiini. Jos siis nyt olin ymmärtänyt sen olion oikein.
Katselin vielä hetken Coranin häikäisevää (sikäli surullista) ilmettä, ja yhtäkkiä halusin vain koskettaa häntä niin, että hän huomaisi minut. Tietäisi, että olisin siinä. Olisi ihanaa saada riivata Aadolf ja Amy olisi jättänyt hänet. Coran ja Amy voisivat olla yhdessä.

"Amy kuiskasi hiljaa."
Eli tässä juuri esimerkki rautalangan vääntämisestä. Jos kuiskaa, se on hiljaista muutenkin.
Vaihda nimet suomalaisiksi, enkkulaiset etäännyttää liikaa lukijasta. Ja jos tapahtumat sijoittuvat jonnekin Jenkkilään, vaihda ne kotomaisiksi.

kiitos riittää. en ostaisi.

MItä luet? Kuulostaa aika perus nuortenkirjan meiningiltä: minäkertoja, teinihahmo, teinihahmon isän ärsyttävä naisystävä, minän naiivi luonne (voi ei enpä tullut ajatelleeksi että olen kuollut ennen kuin sanoit sen!)

Lähtokohta itsessään on mielenkiintoinen, mutta se olisi itseäni kiinnostavampi jos sen henkilöt olisivat vähemmän kliseisiä hieman angstahtavia teinejä, ja aluksi ei selitettäisi liikaa kuten:

"Olet osittain aineellistunut henki, eli atomiesi tiheys on pienempi, kuin ruumiillisilla hengillä. Sen takia esimerkiksi tuo lääkäri tuossa ei voi nähdä meitä. Puhumme myös eri taajuudella, joten olemme täysin näkymättömiä. Voimme koskea esineisiin, mutta ne ovat hyvin raskaita ja yritämme vältellä esineiden nostelua, ymmärrät varmaan? Meillä, niin sanotuilla kuolleilla, on kuitenkin omat esineemme ja tarpeemme, joita käytämme. Mutta, ennen kuin pääset pois tästä maasta, kohti Kuolleiden kenttiä, sinun täytyy päästä Tuomion Saliin, jossa sydämesi punnitaan."

Se että kaikkea ei kerrottaisi heti (en tiedä teitkö niin), lisää mahdollisuutta että lukija yllättyy myöhemmin. Kliseisiä sanavalintoja oli muutama ("sydämeni lyö tuhatta ja sataa" ja "hävisi kuin pieru saharaan".) Itsekin muuttaisin nimet a) suomenkielisiksi b) mielikuvitusnimiksi. Kiinnostavaa olisi lukea jos tässä keskityttäisiin selvästi kuolleiden maailmaan (joka saisi olla omaperäinen ;) ) eikä elävien ihmissuhteisiin.

Teksti itsessään oli ihan hyvää, ja tällaisellekin tavaralle varmasti nuorista lukijansa löytyy. Kirjoituksen hyvyys riippuu tietenkin siitä kenelle kirjoitat.

Kun kommentoitte huomioikaa, että tämän kirjoittaja lienee hyvin nuori, lapsi otaksuisin. Sen huomaa kyllä tyylistä, joten kannattaa miettiä vähän mitä kommentoi, ettei tyrmää toisen uskoa kirjoittamiseen ihan kokonaan,

Jos haluaa kirjoittaa, tekee sitä arvostelusta huolimatta. Jos lopettaa kirjoittamisen, ei menetys varmaankaan ollut liian suuri maamme kirjalliselle kentälle.
Ja lupaavallekin aloittelijalle niitä tyrmäyksiä tulee ennemmin tai myöhemmin, kannattaa tottua ja ottaa kommenteista onkeensa.

Hei,
Luin vain ensimmäisen osion, mutta tässä kommentteja:
Alku toimii kohtalaisesti. Teini(?) hahmoon on vaikea samaistua, vaikka olenkin "nuori". Jo alkumetreiltä pystyy arvaamaan mikä tapahtuma on kyseessä (päähenkilö on kuollut). Tarina kuitenkin koukuttaa lukemaan eteenpäin, kunnes fantasia örvelö tulee esiin, ja lukija törmää kuin seinään. Se siitä, lukeminen päättyi. Tarina kyllä toimii, mutta lukijakunta on hyvin rajoitettu. Yritä päästä turhista sulkeista (kuten tässä viestissä) eroon, sillä ne eivät sovi tekstiin. Harjoituksen vuoksi, voit kokeilla kirjoittaa ensimmäisen luvun eri näkökulmasta. Niin että kertojana on minä-aseman sijasta vaikkapa "kaikki tietävä" sivustaseuraaja.
ps: Vaihda nimet suomalaisiin tai suomalaisille lukijoille paremmin uppoaviin.

Moikka, hyvältä kuulostaa!
Tarina koukuttaa lukemaan, jatka ihmeessä. Tosiaan, älä laita liikaa sulkeita. Sinun ei välttämättä tarvitse vaihtaa nimiä suomalaisiin, vaihda ne vaan helposti erotettaviksi ja eri alkukirjaimella alkaviksi. Nykyiset nimet voivat mennä jollakin helposti sekaisin. Erottele myös tapahtumia, niin, etteivät ne ole samassa kimpussa.

Olisiko jatkoa tälle luettavissa jostain? :) Lukisin mielelläni.

Mun mielestä tosi hyvä ja koukuttava :)
Lukisin mielelläni paljon lisää.