Kuinka nopeasti olette suorittaneet nettilukion läpi? Itselläni on vasta hurjat 14 kurssia suoritettuna ja yhteensä pitäisi saada tehtyä 44 kurssia, joten todella paljon puuttuu viellä. :( Ja syksyllä alkaisi ammattikoulu lukion keran, eli alan opiskella kaksoistutkintoa sitten, jos sais vaikka ensi kevääksi valmiiksi.
Kuinka nopeasti nettilukio läpi
3
3062
Vastaukset
- laalauleija
Itse aloitin nettilukion nyt viime syksynä 2011. Lukuvuodelle kertyi suoritettuja kursseja yhteensä 43. Myönnän, että rankkaa on ollut käydä tuota työn ohessa. Aika paljon syventäviäkin kursseja seassa, kun tarvitsin jotain "rentouttavampaa" lukemista aika ajoin (Psykologia, filosofia). Näillä näkymin olisi suoritus lukiosta jo ensi syksynä.
- Eskodes
siskoni aloitti n. 2vuotta sitten nettilukion, ehkä kaksi kurssia on kerennyt suorittaa, siskollani on meinaan kolme lasta ja heillä on varaa vain laittaa vanhin lapsi päiväkotiin. Ja siskolta puuttuu motivaatio, sillä minullakin sama ongelma koneella istuessa, minun on vaikea keskittyä saati jaksaa...
- nettilukiossa
Toi aikatauluttaminen ja motivaatio on kyllä haastavia nettilukiossa. Ku pitää itse huolehtia kurssien etenemisestä ja suorittamisesta. Mutta jos vaan löytää motivaation oppia, saa varmasti myös aina välillä itteään niskasta kiinni ja tehtyä tehtäviäki. Ja aina voi kysyä apua opettajilta ja ohjaajilta, ne kyllä auttaa mielellään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1371905Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3011641- 801489
- 871483
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531186Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois711071- 631031
- 221017