Kannatti riitaantua

VOi vide mikä naumu

Omistan pienenyrityksen jossa myös vaimoni työskentelee. Tänään tultuamme töistä kotiin vaimo löysi minelle helatorstaiksi ja viikonlopuksi jos vaikka minkämoista tehtävää. Ilmoitin kaikien raskaapien työkalusen olevan mökillä, joten en paljainkäsin voi tänäviikonloppuna tehdä mitään. En edes kohentaa puutarhan kallistunutta pylvästä. Vaimon mielestä minulla olisi ollut aikaa hakea työkalut mökiltä jo viikkoja sitten. -Olisit tuonut tullessasi silloin kun Erkin kanssa kolmepäivää joitte meidän mökillä.
-Kas kumma kun ei tullut silloin mieleen, pitänee lähteä Erkin kanssa raskaan- kalun hankintaan rouvalle.
Nyt vaimo kiehahti.
-Olet ollut muka niin väsynyt, että tässä ei ole saatu raskasta eikä kevyttä kalua viimeaikoina tuijotetaan vaan lätkää iltakaudet ja ollaan sitten väsyneitä.
-Vai siitä kenkä puristaa,. Eipä satu olemaan kunnon peliä tänäiltana joten pistäydynpä paikallisessa.
Saavuin pubiin joka oli tosi täysi. Oluen saatuani tarkkailin pubin "seurakuntaa".
Mielenkiintontoni herätti eräs tutun näköinen, ikäiseni nainen. Huomasin hänen menevän tupakkaeriöön, seurasin perässä. Iskeydyin tarinalle naisen kanssa, ja hetken kullutta meillä oli jo yhtesiä tuttavia. Hyvä ettei sukulaisia. Valittelin pubin puolelta kuuluvaa karaoken jollotusta ja muutenkin hirveää melua, keskustelun siitä kärsien.
-Jos olet herrasmies , voin tarjota sinulle rauhallisen paikan keskstelulle ja ehkä "drinksukin löytyy.
-Herrasmiehestä en tiedä mutta lupaan käyttäytyä ladyn tahdon mukaan.'
Naisen asunnolla ottettin parit dinksut, keskusteltiin asioista maan ja taivaan väliltä.
Yllättäen houmasimmen puhuvamme seksistä ja sen tuomasta nautinnosta.
Ei tarvinne kertoa enmpää. Tätä kirjoittaa nyt yö myöhällä velton kalun mies.

2

4437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe