Manipulaatiohoidot hypokyfoosiin/skolioosiin?

Laitan tämän kysymyksen nyt tänne vaihtoehtoishoidot- puolellekin (tuki- ja liikuntaelinsairaus -osastolla kyselin kans jo aiheesta), jos täällä tavoittaisi joitakin, joilla löytyisi kokemusta tästä aiheesta. Eli...

Heippa!

Minulla on lievä skolioosi ja ilmeisesti siitä syystä myös hypokyfoosi, eli yläselästä selkäranka ei kaarru normaalisti vaan on siitä kohti liian suorassa (ja näin ollen aiheuttaa mm. hengitysvaikeuksia).

Kysymykseni kuuluu, että onko täällä joku, joka on käynyt kiropraktikolla/naprapaatilla /osteopaatilla/kalevalaisella jäsenkorjaajalla tms ja saanut kys. vaivoihin oikeasti apua näillä manipulaatiotekniikoilla? Minkälaista apua? Eli onko kyseessä enemmän oireiden lievittyminen vai saadaanko manipulaatiotekniikoilla oikeasti näitä mutkia väärissä kohti ja mutkattomuutta siellä missä pitäisi oikeampaan asentoon? Ja onko jollain mahdollisesti tilanne jopa pahentunut tällaisten hoitojen myötä?

Toki olen sen verran ymmärtänyt, että lisäksi pitää ahkerasti itse venyttää ja vahvistaa yms ja näin koko ajan pyrin tekemäänkin. Nyt vaan tuntuu, että haluaisin järeämmät aseet käyttöön, mutta en haluaisi tuhlata rahoja turhaan sellaiseen, mistä ei oikeasti ole kunnolla apua.

Kiitos paljon, jos joltain löytyisi tietoa/kokemusta asiasta! :)
68702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Oikeaa apua kysymistäsi tekniikoista ei ole. Jos oireet ovat avunhakuhetkellä pahoja, niin joissain vaiheessa ne ovat taas lievempiä ja päinvastoin. Mutta näinhän se menee ilman hoitojakin.

Äänestä
  • Skepo taas jorisee p.a.s.k.a.a. kuten tavallista . Apua on aina saatavissa, mutta ei palstan p.a.s.k.a-skeposilta.

    Äänestä

  • Suositteleeeeeee kirjoitti:

    Skepo taas jorisee p.a.s.k.a.a. kuten tavallista . Apua on aina saatavissa, mutta ei palstan p.a.s.k.a-skeposilta.

    Apua on todellakin saatavissa:

    http://www.selkasivut.fi/

    Ja lisää tietoa:

    "Kansanlääkintäkeskuksen lääkäri Heikki Hemmilä on 1990- luvun puolivälistä saakka tutkinut kaustislaisen jäsenkorjaushoidon vaikuttavuutta pitkittyneeseen selkäkipuun. Hän valmistelee aiheesta väitöskirjaa. Tutkimusartikkeleita on julkaistu mm. yhdysvaltalaisessa kiropraktikkoliiton tiedelehdessä. Hemmilän tutkimuksen mukaan kaustislainen jäsenkorjaus auttaa pitkittyneessä selkäkivussa paremmin kuin perinteinen fysioterapia tai selkävoimistelu."

    "Apua yli 80 prosentille
    Tässä tiettävästi ensimmäisessä jäsenkorjauksen vaikuttavuustutkimuksessa kaustislainen jäsenkorjaus auttoi yli 80 prosenttia potilaista ja se näytti olevan selkeästi paras hoito noin kolmasosalle pitkittynyttä selkäkipua potevista."

    http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0902/4.htm

    Äänestä

  • Jäsenkorjaus paras kirjoitti:

    Nämä hörhön selkäsivuilla esitetyt väitteet on punnittu ja kevyiksi havaittu jo aiemmin.

    Hemmilä laksi, että jäsenkorjatu joutuivat olemaan hoidon jälkeen sairauslomilla enemmän kuin, jotka saivat fysioterapiaa tai ne, jotka saivat jumppaohjeet. Jumppaohjeet saaneiden ei edes tarvinnut noudattaa niitä.

    Tulokset on luettavissa Hemmilän julkaisemasta tutkimuksesta Quality of life and cost of care of back pain patients in Finnish general practice. Se on hörhön tiedossa, mutta hän ei ole halunnut korjata esittämiään väitteitä totuutta vastaaviksi.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    "Nämä hörhön selkäsivuilla esitetyt väitteet on punnittu ja kevyiksi havaittu jo aiemmin."

    Ei näköjään skepolle tutkimusfakta kelpaa:

    "Kaikki tieto näillä sivuilla on poimittu lääketieteen tutkimuksista ja koulutettujen asiantuntijoiden lausunnoista!"

    http://www.selkasivut.fi/

    "Hemmilä laksi, että jäsenkorjatu joutuivat olemaan hoidon jälkeen sairauslomilla enemmän kuin, jotka saivat fysioterapiaa tai ne, jotka saivat jumppaohjeet."

    Tässä Hemmilän lausuntoja:

    "Kaustisen kuuluisaa näppitaitoa on nyt myös tieteellisesti tutkittu. Väitöstutkimuksessa vertailtiin jäsenkorjauksen, fysioterapian ja kevyen voimisteluohjelman vaikutusta pitkittyneen selkäkivun hoidossa. Tuloksena oli, että jäsenkorjaukseen osallistuneilla selän liikkuvuus parani ylivoimaisesti parhaiten. Myös kivut vähenivät seurannan aikana, kertoo väitöskirjan tehnyt, Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksen vastaava lääkäri Heikki Hemmilä:

    -Mielenkiintoista tutkimuksessa oli se, että selän parantuminen lisääntyi vuoden aikana. Parantuminen ei siis tapahtunut välittömästi hoidon jälkeen. Useinhan kuvitellaan virheellisesti, että potilas lähtee vastaanotolta hyppien pois, kun on ensin keppien kanssa ”kinkannut” sairaalaan.

    Tutkimuksen mukaan jäsenkorjauksen vaikutus olisi siis todellista, eikä vain uskomuksiin tai miellyttämishaluun perustuvaa. Hemmilän mukaan tieteellinen näyttö tekee kansanparannukselle hyvää, sillä virallinen lääketiede suhtautuu alaan yhä varovaisen torjuvasti.

    -Eräänä esimerkkinä voisin mainita nimityssemantiikan eli vaihtoehtohoitoja ja täydentäviä hoitoja pyritään nimeämään uskomushoidoiksi, joka on mielestäni loukkaavaa. Vaihtoehtohoitoja tekevät henkilöt ovat mukana täydestä sydämestä ja vakaumuksesta, muistuttaa Hemmilä."

    http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/arkisto2002/291002_d.htm

    Äänestä

  • Yle vs. skepo kirjoitti:

    >Ei näköjään skepolle tutkimusfakta kelpaa

    En tajua, miksi hörhö ehdottomasti kieltäytyy tunnustamasta, että Hemmilä tutki ja havaitsi jäsenkorjattujen olevan hoidon jälkeen enemmän töistä pois sairauslomien takia ja joutuvan asioimaan terveyskeskuksessa enemmän selkäkipujen takia.

    Ikään kuin hörhö ei haluaisikaan epämääräisiin selkäoireisiin parasta mahdollista hoitoa.

    Tulokset on julkaistu tässä: Quality of Life and Cost of Care of Back Pain Patients in Finnish General Practice

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    >Hoitotulokset yllättivät tutkijan itsensäkin. Paitsi selkäkivut, myös selän liikkuvuus sekä sivulle että eteenpäin paranivat parhaiten jäsenkorjauksella. Ero voimisteluryhmään oli tilastollisestikin merkittävä.<

    >Tutkimuksen aikana Hekki Hemmilä keräsi tietoja myös selkäpotilaiden saamista muista hoidoista kunten kipulääkkeistä, lääkärissäkäynneistä ja laitoshoidoista. Selkäkipujen hoitoon käytettiin keskimäärin 2500 markkaa seranta vuoden aikana.

    Kipujen lievittymisellä arvioituna jäsenkorjaus näytti tulevan muita hoitoja edullisemmaksi.<

    http://jasenkorjaaja.palvelee.fi/30

    Äänestä

Olen käynyt kansanparantajalla eli jäsenkorjaajalla, keskipohjalaista jäsenkorjausta tekevällä ja selän, jalkojen tai käsien ongelmiin on aina löytynyt apua. Skolioosia minulla ei ole, tai ei ole kehittynyt, kun selkä on aina laitettu kuntoon. Skolioosi saattaa mennä takaisin vanhaan virheasentoonsa, jos käsitellään kerran ja vaiva on ollut pitkään, mutta se saattaa pysyä kertakunnostuksellakin. Useinhan vaiva on jalassa, ihminen oppii kävelemään vähän vinossa, joten lantio on vinossa ja selkä menee kaarelle.

Myös sisäänpäin kääntynyt nikama (se siiveke lähinnä) voi painaa keuhkoja ja estää hengittämistä syvään. Sellainen vaiva minullakin oli.

Hoito ei ole minulla koskaan aiheuttanut mitään ongelmaa, mutta toisinaan on poistunut muitakin ongelmia kuin varsinaisesti hoidettu. (Pää kääntyy paremmin tms.)

Äänestä

"Skolioosi saattaa mennä takaisin vanhaan virheasentoonsa, jos käsitellään kerran ja vaiva on ollut pitkään, mutta se saattaa pysyä kertakunnostuksellakin"

Ymmärrätkö yhtään, mistä kirjoitat. Ei skolioosi ole selän satunnainen virheasento..

Duocemin:
"Tuntemattomasta syystä johtuvan (idiopaattisen) skolioosin hoito on tarpeen, jos kasvavalla lapsella todetaan röntgenkuvissa selän käyryyttä yli 25 astetta. Hoitona käytetään yleensä tukiliivi- eli korsettihoitoa. Monikeskustutkimuksen perusteella skolioosin paheneminen voidaan varsin tehokkaasti estää niin kutsutulla Boston-korsetilla, jota käytetään 23 tuntia vuorokaudessa. Korsettihoito ei varsinaisesti suorista jo syntynyttä virheasentoa mutta estää sen pahenemisen. Vaikean skolioosin hoito voi edellyttää leikkaushoitoa. Suomessa skolioosin leikkaushoito on keskitetty Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistosairaaloihin. Leikkaushoidolla voidaan korjata jo kehittynyt selän virheasento, mutta useimmiten korjaus edellyttää samalla selän luuduttamista, jotta virheasento ei uusi. Leikkaushoito on vaativaa, mutta Suomessa leikkaushoidon tulokset ovat hyvät."

Äänestä
  • Skolioosi syntyy vähitellen, kun lantio on vinossa. Lihakset sopeutuvat tähän, muttaa skolioosi saattaa aiheuttaa myös lihaksistossa jännitystiloja. Yleensä hyvä lihaksisto tukee tukirankaa, oli siinä skolioosia enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan. Huono lihaskunto taas antaa vähän tukea ja ranka vääntyy yhä enemmän.

    Tuossakin sanotaan "tuntemattomasta syystä".
    Tämä tuntematon syy on usein jalassa, nilkassa tai polvessa...
    Kun jalka käsitellään, niin skolioosi oikenee. Jos vaiva on vanha ja paha, ei sitä saa enää pysymään, vaan se on "luutunut" tai kulumat ovat olemassa.

    Aina skolioosi ei ole kehittynyt lapsena. Ja jos oikein tarkasti tutkitaan, löytyy meiltä useimmilta pieni skolioosi...

    Väittäähän ne, että joillakin on eripituiset jalat. Yleensä kyllä syynä ovat jalkojen ja lantion virheasennot, ei jalkojen luiden eripituisuus. Sellaistakin kyllä on, mutta se on harvinaista.

    En ole jäsenkorjaaja, joten en todellakaan ole asiantuntija. Nyt kysyttiinkin kokemuksia.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Skolioosi syntyy vähitellen, kun lantio on vinossa. Lihakset sopeutuvat tähän, muttaa skolioosi saattaa aiheuttaa myös lihaksistossa jännitystiloja. Yleensä hyvä lihaksisto tukee tukirankaa, oli siinä skolioosia enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan. Huono lihaskunto taas antaa vähän tukea ja ranka vääntyy yhä enemmän.

    Sinulla ei kuitenkaan ollut kokemuksia skolioosista. Tai sen hoidosta. Etkä tiennyt mitä se tarkoittaa.

    Myöskin viimeiseen aikaansaannokseesi työntämäsi arviot esiintyvyydestä menevät pieleen. Samoin hoito. Onnittelut. Olet saavuttanut pohjan.

    Äänestä

  • kokemuksia kysyttiin kirjoitti:

    Sinulla ei kuitenkaan ollut kokemuksia skolioosista. Tai sen hoidosta. Etkä tiennyt mitä se tarkoittaa.

    Myöskin viimeiseen aikaansaannokseesi työntämäsi arviot esiintyvyydestä menevät pieleen. Samoin hoito. Onnittelut. Olet saavuttanut pohjan.

    Onnittelut sinulle täytenä persreikänä esiintymisestä!

    Ethän tiedä jäsenkorjauksesta tai skolioosista yhtään mitään sinäkään, mutta silti kirjoitit.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Skolioosi syntyy vähitellen, kun lantio on vinossa. Lihakset sopeutuvat tähän, muttaa skolioosi saattaa aiheuttaa myös lihaksistossa jännitystiloja. Yleensä hyvä lihaksisto tukee tukirankaa, oli siinä skolioosia enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan. Huono lihaskunto taas antaa vähän tukea ja ranka vääntyy yhä enemmän.

    Tuossakin sanotaan "tuntemattomasta syystä".
    Tämä tuntematon syy on usein jalassa, nilkassa tai polvessa...
    Kun jalka käsitellään, niin skolioosi oikenee. Jos vaiva on vanha ja paha, ei sitä saa enää pysymään, vaan se on "luutunut" tai kulumat ovat olemassa.

    Aina skolioosi ei ole kehittynyt lapsena. Ja jos oikein tarkasti tutkitaan, löytyy meiltä useimmilta pieni skolioosi...

    Väittäähän ne, että joillakin on eripituiset jalat. Yleensä kyllä syynä ovat jalkojen ja lantion virheasennot, ei jalkojen luiden eripituisuus. Sellaistakin kyllä on, mutta se on harvinaista.

    En ole jäsenkorjaaja, joten en todellakaan ole asiantuntija. Nyt kysyttiinkin kokemuksia.

    Sinulla ovat termit pahasti sekaisin. Kannattaisi ottaa vähän selvää ennen kuin kirjoittelee. Muuten se hyväkin, mitä esität nauretaan pihalle, koska osa väitteistäsi on suoraan sanoen soopaa.

    Skolioosi on selkärangan sairaus, joka ei johdu kehon virheasennoista. Virheasennot voivat toki aiheuttaa jännitystiloja ja rangan vinoutta, mutta skolioosia se ei ole. Skolioosia ei todellakaan korjata jalkojen käsittelyllä eikä se aiheudu lantion virheasennosta.

    Jalkojen eripituisuus todennetaan jalan luiden röntgenkuvista mittaamalla. Taaskin asentovirheet ovat aivan eri asia.

    Hyvän lihaskunnon merkitys on selkävaivoissakin kiistämätön. Varsinkin ns. syvät lihakset, eli vinot vatsalihakset ja selässä lähinnä selkärankaa olevat pienet lihakset. Näitä vaan aika harva ihminen osaa treenata oikein.

    Äänestä

  • pollaa kestää kirjoitti:

    Onnittelut sinulle täytenä persreikänä esiintymisestä!

    Ethän tiedä jäsenkorjauksesta tai skolioosista yhtään mitään sinäkään, mutta silti kirjoitit.

    Voi voi kun sinun herkkää itsetuntoasi on taas vioitettu. Toivottavasti ei nyt ala selkään sattua taas.

    Voisitko ajatella, että et postaile hölinääsi aiheisiin, joista et tiedä mitään ja joista sinulla ei oman kertomasi mukaan ole edes kokemusta. Tai jos halua tniin aivan välttämättä tehdä, niin sittne on turha itkeä, ettei sinua arvosteta.

    Äänestä

  • si-nivel kirjoitti:

    Älä lässytä, kun et mitään asiasta tiedä.

    Äänestä

  • lgfgttydtyd kirjoitti:

    Sinulla ovat termit pahasti sekaisin. Kannattaisi ottaa vähän selvää ennen kuin kirjoittelee. Muuten se hyväkin, mitä esität nauretaan pihalle, koska osa väitteistäsi on suoraan sanoen soopaa.

    Skolioosi on selkärangan sairaus, joka ei johdu kehon virheasennoista. Virheasennot voivat toki aiheuttaa jännitystiloja ja rangan vinoutta, mutta skolioosia se ei ole. Skolioosia ei todellakaan korjata jalkojen käsittelyllä eikä se aiheudu lantion virheasennosta.

    Jalkojen eripituisuus todennetaan jalan luiden röntgenkuvista mittaamalla. Taaskin asentovirheet ovat aivan eri asia.

    Hyvän lihaskunnon merkitys on selkävaivoissakin kiistämätön. Varsinkin ns. syvät lihakset, eli vinot vatsalihakset ja selässä lähinnä selkärankaa olevat pienet lihakset. Näitä vaan aika harva ihminen osaa treenata oikein.

    Kuulepa, et tunnu tietävän jäsenkorjauksesta mitään, joten pysyttele sinä lääketieteessä. Lääketiede kertoo skolioosista noin, mutta minäpä tiedän kansanparantajan, joka pystyy auttamaan skolioosistakin kärsiviä, ei aina, mutta usein. Mitä se lääkäri leikkaa? Saman voi jäsenkorjaaja tehdä sormin. Aina ei voi auttaa, kokeilematta ei voi tietää, jokaisella on oma vaivansa ja syynsä.

    Tiedän aivan varmasti enemmän jäsenkorjauksesta kuin sinä ihan sillä perusteella, että olen sentään käyttänyt sitä. Se on tasan sen verran enemmän kuin sinun kokemuksesi.

    Jäsenkorjauksessa on eri termit kuin lääketieteessä, mutta skolioosi on skolioosi.

    Olen saanut apua hengitysvaikeuksiin jäsenkorjauksesta, joten ihan omakohtaista kokemusta on myös ja sitä kysyttiin.

    Kyllä minä tarkkaan tiedän, että osa lääkäreistä naureskelee ja perässähiiihtäjät naureskelee heidän perässään. Mutta on myös paljonkin lääkäreitä, varsinkin Keski-Pohjanmaalla, jotka lähettävät potilaitaan jäsenkorjaukseen, kun itse eivät voi muuta kuin antaa kipulääkettä tai lähettää leikattavaski, jos tila on kestänyt tarpeeksi pitkään. Nämä lääkärit käyvät itsekin hoidossa.

    Eräskin kirurgi toi oman poikansa hoitoon. Pojalla oli käsi kipeä ja liikerata rajoittunut eikä lääkäri tiennyt mikä oli syynä, vaikka tutkittu oli. Kuntoonhan se tuli käsittelyssä.

    Kaikki eivät ole yhtä epäluuloisia ja vankkumattomasti oikeassa olevia, vaan heillä on jäljellä aitoa uteliaisuutta ja halua parantaa potilas eikä ainoastaan olla niin helkutin oikeassa ja asettua henkisesti potilasta ylemmäs. Onhan se lääkäri sentään niin paljon potilasta fiksumpi ja älykkäämpi. Ja jotkut täälläkin haluavat olla lähes lääkäreitä, kun ihan eivät ole!

    Älykäs ihminen on älykäs, vaikka olisi lääkäri.

    PS. MINÄ en ole puhunut mitään mistään SI-nivelestä. Vaan selkärangan virheasennosta johtuen lantion tai polvien tai jalkojen virheasennosta.

    Äänestä

  • si-nivel kirjoitti:

    Voi voi kun sinun herkkää itsetuntoasi on taas vioitettu. Toivottavasti ei nyt ala selkään sattua taas.

    Voisitko ajatella, että et postaile hölinääsi aiheisiin, joista et tiedä mitään ja joista sinulla ei oman kertomasi mukaan ole edes kokemusta. Tai jos halua tniin aivan välttämättä tehdä, niin sittne on turha itkeä, ettei sinua arvosteta.

    Antaa palaa vaan, lyö vaan minua, kun et osaa asiaa tyrmätä.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Kuulepa, et tunnu tietävän jäsenkorjauksesta mitään, joten pysyttele sinä lääketieteessä. Lääketiede kertoo skolioosista noin, mutta minäpä tiedän kansanparantajan, joka pystyy auttamaan skolioosistakin kärsiviä, ei aina, mutta usein. Mitä se lääkäri leikkaa? Saman voi jäsenkorjaaja tehdä sormin. Aina ei voi auttaa, kokeilematta ei voi tietää, jokaisella on oma vaivansa ja syynsä.

    Tiedän aivan varmasti enemmän jäsenkorjauksesta kuin sinä ihan sillä perusteella, että olen sentään käyttänyt sitä. Se on tasan sen verran enemmän kuin sinun kokemuksesi.

    Jäsenkorjauksessa on eri termit kuin lääketieteessä, mutta skolioosi on skolioosi.

    Olen saanut apua hengitysvaikeuksiin jäsenkorjauksesta, joten ihan omakohtaista kokemusta on myös ja sitä kysyttiin.

    Kyllä minä tarkkaan tiedän, että osa lääkäreistä naureskelee ja perässähiiihtäjät naureskelee heidän perässään. Mutta on myös paljonkin lääkäreitä, varsinkin Keski-Pohjanmaalla, jotka lähettävät potilaitaan jäsenkorjaukseen, kun itse eivät voi muuta kuin antaa kipulääkettä tai lähettää leikattavaski, jos tila on kestänyt tarpeeksi pitkään. Nämä lääkärit käyvät itsekin hoidossa.

    Eräskin kirurgi toi oman poikansa hoitoon. Pojalla oli käsi kipeä ja liikerata rajoittunut eikä lääkäri tiennyt mikä oli syynä, vaikka tutkittu oli. Kuntoonhan se tuli käsittelyssä.

    Kaikki eivät ole yhtä epäluuloisia ja vankkumattomasti oikeassa olevia, vaan heillä on jäljellä aitoa uteliaisuutta ja halua parantaa potilas eikä ainoastaan olla niin helkutin oikeassa ja asettua henkisesti potilasta ylemmäs. Onhan se lääkäri sentään niin paljon potilasta fiksumpi ja älykkäämpi. Ja jotkut täälläkin haluavat olla lähes lääkäreitä, kun ihan eivät ole!

    Älykäs ihminen on älykäs, vaikka olisi lääkäri.

    PS. MINÄ en ole puhunut mitään mistään SI-nivelestä. Vaan selkärangan virheasennosta johtuen lantion tai polvien tai jalkojen virheasennosta.

    Tiedän ihan varmasti selkärankaan kohdistuneesta kirurgiasta enemmin kuin sinä, koska olen käyttänyt sitä. Olen käyttänyt myös erilaisia manipulaatiohoitoja paljonkin ja tiedän niiden hyvät puolet. Tiedän myös niiden rajat.

    "Mitä se lääkäri leikkaa? Saman voi jäsenkorjaaja tehdä sormin. "

    Ei voi. Ei todellakaan voi.
    Stenosis caudalis spinaalis lumbalis ei vaikeana hoidu millään manipulaatiolla. Jäsenkorjaaja ei myöskään pysty korvaamaan täysin sököiksi degeneroituneita niskan välilevyjä. Myöskään medullakompression korjaus ei onnistu ilman leikkausta. Jokainen näistä voi johtaa hoitamattomana jopa halvaukseen.

    Ja skolioosi ON eri asia kuin pelkkä selkärangan virheasento, väität sinä, mitä väität.

    Äänestä

  • luyfuyfuof kirjoitti:

    Miten sinä yhtäkkiä hyppäsit skolioosista stenosikseesi??! Tiesitkö, että sillä on suomenkielinenkin nimi?

    En missään tapauksessa tarkoittanut, että KAIKEN, mitä kirurgi leikkaa, pystyy jäsenkorjaaja sormin korjaamnaa, käytä nyt vähän järkeäsikin!

    Puhuin skolioosista ja siinäkin kerroin monta kertaa, että ei aina voi auttaa. Jos on oikein pahaksi päässyt, niin ei voi auttaa. Rappeumat ovat juuri sellaisia, aika ymmärrettävää eikö totta?

    Wikipedia on samaa mieltä kanssani:
    "Skolioosi tarkoittaa selän ja selkärangan kieroutumaa. Se voi johtua lantion vinoumasta, eli si-nivelen dislokaatiosta. Tällöin ristiluu, joka on selkärangan alku, on vinossa ja siksi selkäranka kieroutuu. Skolioosin syy on kuitenkin suurimmalla osalla potilaista idiopaattinen (yli 80 % tapauksista).[1] Noin 80 % skolioosipotilaista on tyttöjä. Skolioosi havaitaan useimmiten esimurrosiässä, ja sitä voidaan hoitaa fysioterapialla, korsettihoidolla tai molemmilla, vaikeissa tapauksissa leikkauksella. Skolioosin käyryyttä mitataan asteilla.

    Useimmilla skolioosista kärsivillä on vaivan lievä muoto. Vaikeassa muodossaan skolioosi voi vaikeuttaa sydämen ja keuhkojen toimintaa."

    Idiopaattinen tarkoittaa kai sitä, että aiheuttajaa ei tiedetä. Näissä tapauksissa usein asia johtunee jaloista... En taaskaan väitä, että aina näin olisi. Voi olla (harvoin) myös kasvuvirhe tai muu sellainen.

    Mutta en minä halua kanssasi kinata. Kaikki ovat omia yksilöitään ja oli se lääketiede tai kansanparannus, niin näitä pyritään nimeämään yhtenäisesti, vaikka jokaisella on oma vaivansa.

    Kaikki hoidot myös täydentävät toisiaan, yksikään ei ole kaikkivoipa eli millään ei voida korjata kaikkea ja kaikkia.

    Jäsnekorjaajani ei koskaan lupaa mitään muuta kuin sen, että hän katsoo ja yrittää. Enempää ei voi luvata.

    "Kaikki hoidot myös täydentävät toisiaan"

    Tämä ei ole totta. Nollan summaaminen johonkin olemassaolevaan ei täydennä mitään. Negatiivisen lisääminen vähentää.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Kuulepa, et tunnu tietävän jäsenkorjauksesta mitään, joten pysyttele sinä lääketieteessä. Lääketiede kertoo skolioosista noin, mutta minäpä tiedän kansanparantajan, joka pystyy auttamaan skolioosistakin kärsiviä, ei aina, mutta usein. Mitä se lääkäri leikkaa? Saman voi jäsenkorjaaja tehdä sormin. Aina ei voi auttaa, kokeilematta ei voi tietää, jokaisella on oma vaivansa ja syynsä.

    Tiedän aivan varmasti enemmän jäsenkorjauksesta kuin sinä ihan sillä perusteella, että olen sentään käyttänyt sitä. Se on tasan sen verran enemmän kuin sinun kokemuksesi.

    Jäsenkorjauksessa on eri termit kuin lääketieteessä, mutta skolioosi on skolioosi.

    Olen saanut apua hengitysvaikeuksiin jäsenkorjauksesta, joten ihan omakohtaista kokemusta on myös ja sitä kysyttiin.

    Kyllä minä tarkkaan tiedän, että osa lääkäreistä naureskelee ja perässähiiihtäjät naureskelee heidän perässään. Mutta on myös paljonkin lääkäreitä, varsinkin Keski-Pohjanmaalla, jotka lähettävät potilaitaan jäsenkorjaukseen, kun itse eivät voi muuta kuin antaa kipulääkettä tai lähettää leikattavaski, jos tila on kestänyt tarpeeksi pitkään. Nämä lääkärit käyvät itsekin hoidossa.

    Eräskin kirurgi toi oman poikansa hoitoon. Pojalla oli käsi kipeä ja liikerata rajoittunut eikä lääkäri tiennyt mikä oli syynä, vaikka tutkittu oli. Kuntoonhan se tuli käsittelyssä.

    Kaikki eivät ole yhtä epäluuloisia ja vankkumattomasti oikeassa olevia, vaan heillä on jäljellä aitoa uteliaisuutta ja halua parantaa potilas eikä ainoastaan olla niin helkutin oikeassa ja asettua henkisesti potilasta ylemmäs. Onhan se lääkäri sentään niin paljon potilasta fiksumpi ja älykkäämpi. Ja jotkut täälläkin haluavat olla lähes lääkäreitä, kun ihan eivät ole!

    Älykäs ihminen on älykäs, vaikka olisi lääkäri.

    PS. MINÄ en ole puhunut mitään mistään SI-nivelestä. Vaan selkärangan virheasennosta johtuen lantion tai polvien tai jalkojen virheasennosta.

    "Mitä se lääkäri leikkaa? Saman voi jäsenkorjaaja tehdä sormin."

    Sinulla on ilmeisesti vaihtoehtoinen merkitys sanalle "sama".

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    "Kaikki hoidot myös täydentävät toisiaan"

    Tämä ei ole totta. Nollan summaaminen johonkin olemassaolevaan ei täydennä mitään. Negatiivisen lisääminen vähentää.

    Taas skepo vetelee palstalle emävalheitaan.
    Ole hiljaa, kun mitään et tiedä, etkä mistään viitsi ottaa edes selvää.

    Äänestä

Nyt vasta pääsin lukemaan vastauksia ja ohhoh, onpas täällä ollut melkoinen myrsky käynnissä sillä aikaa.... :D Mut hyvä, että aihe on herättänyt keskustelua. Näköjään nämä kaksi näkökantaa tulevat joka paikassa ilmi käydessä aiheesta keskustelua. Eli otapa tässä nyt sitten selvää.

Luulen, että menen nyt joka tapauksessa kokeilemaan manipulaatiohoitoja, kunhan kerään ensin vähän rahaa, että on varaa käydä sitten kunnon "manipulaatiokuuri" läpi putkeen siinä alussa. Näin olen käsittänyt, että kannattaa menetellä. Ja pidän huolen, että niskan/kaularangan alue jätetään vaan suosiolla kokonaan ilman käsittelyä. Ni käsitääkseni näillä eväillä ei pitäis tulla sen suurempaa damagee, kuin turha rahan meno ja petetyksi tulemisen tunne (jos huonosti käy).

Mutta kiitos vastauksista ja edelleen otan mielellään kokemuksia aiheesta vastaan. :)

Äänestä
  • "Näköjään nämä kaksi näkökantaa tulevat joka paikassa ilmi käydessä aiheesta keskustelua. "

    Huomaat varmaan tarkemmalla tarkastelulla, että eri palstoilla manipulointi on yhden ja saman kirjoittajan tekstiä. Sitten ihmetellään, kun on selkä kipeä.

    Äänestä

  • ei-manipuloitu kirjoitti:

    "Näköjään nämä kaksi näkökantaa tulevat joka paikassa ilmi käydessä aiheesta keskustelua. "

    Huomaat varmaan tarkemmalla tarkastelulla, että eri palstoilla manipulointi on yhden ja saman kirjoittajan tekstiä. Sitten ihmetellään, kun on selkä kipeä.

    "Huomaat varmaan tarkemmalla tarkastelulla, että eri palstoilla manipulointi on yhden ja saman kirjoittajan tekstiä. Sitten ihmetellään, kun on selkä kipeä. "

    Minä kirjoitin kansanparannuksesta enkä kirjoita muilla palstoilla.

    Huomaat varmaan myös, että kirjiotin keskipohjalaisesta kansanparannuskesta ja jäsenkorjauksesta, joka poikkeaa kalaevalaisesta hieman, vaikkakin nykyään Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa opetetaankin kalevalaista jäsenkorjausta. Heistä jopa tulee kansanparantajia, vaikka ennen siihen tarvitiin aina kansanparannusken muidenkin osa-alueiden osaamista.

    Osataanko Kaustisilla erottaa selkärangan virheasento skolioosista? Tällä palstalla ei näköjään osata.

    Äänestä

  • oosi skoli kirjoitti:

    Osataanko Kaustisilla erottaa selkärangan virheasento skolioosista? Tällä palstalla ei näköjään osata.

    Skolioosi on usein pelkkä "pitkittynyt virheasento". Voisi myös sanoa, että usein skolioosi on VÄÄRÄ DIAGNOOSI lääkäriltä. Kyse ei ole lainkaan skolioosista. Puhummeko nyt enemmän samaa kieltä?

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Skolioosi on usein pelkkä "pitkittynyt virheasento". Voisi myös sanoa, että usein skolioosi on VÄÄRÄ DIAGNOOSI lääkäriltä. Kyse ei ole lainkaan skolioosista. Puhummeko nyt enemmän samaa kieltä?

    Edellä esitit, että kansanparantelija pystyy auttamaan skolioosissa. Tarkoititko sellaista skolioosia, joka ei oikeasti olekaan skolioosi?

    Olisi keskustelun kannalta fiksua, jos käyttäisit suunnilleen samaa merkityksenantoa ja totuuskäsitystä kuin muutkin.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Sitä yritin sanoa alusta asti, että skolioosin voi parantaa, ei aina, mutta usein, sillä skolioosilla on usein hyvin erilainen kehitys eli ei ole kyse samasta asiasta. Siten tietyissä tapauksissa on väärä diagnoosi kyseessä. Ehkä sille tilalle pitäisi keksiä joku ihan uusi nimitys. Skolioosiksi sanotaan vääntynyttä rankaa, oli se vääntyneessä asennossa mistä tahansa syystä.

    Jospa lukisit kirjoitukseni uudelleen, niin sinullekin selviäisi mitä väitän ja mitä en!

    Kirjoitin mm. "Aina skolioosi ei ole kehittynyt lapsena. Ja jos oikein tarkasti tutkitaan, löytyy meiltä useimmilta pieni skolioosi..."

    >Kirjoitin mm. "Aina skolioosi ei ole kehittynyt lapsena. Ja jos oikein tarkasti tutkitaan, löytyy meiltä useimmilta pieni skolioosi..."

    Onko sinulla nyt ihan oma määritelmä pienelle skolioosile?

    >Sitä yritin sanoa alusta asti, että skolioosin voi parantaa, ei aina, mutta usein,

    Ja tarkoitatko edelleen skolioosia vai keksimääsi "pientä skolioosia, joka on useimmilla"?

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Skolioosi on usein pelkkä "pitkittynyt virheasento". Voisi myös sanoa, että usein skolioosi on VÄÄRÄ DIAGNOOSI lääkäriltä. Kyse ei ole lainkaan skolioosista. Puhummeko nyt enemmän samaa kieltä?

    Skolioosi diagnosoidaan nykyään useimmiten röntgen- tai vielä parempaa magneettikuvauksella. Silloin ei mitään epäselvyyttä siitä, onko kyseessä skolioosi vai ruodon (usein lihasperäinen) virheasento. Kyseessä ei todellakaan ole vain "pitkittynyt virheasento".
    Emme puhu samaa kieltä kai vieläkään.

    Äänestä

  • ljhgkhgf kirjoitti:

    Onko toinen teistä "ulkomaanelävä", kun ei ole yhteistä suomenkieltä?

    Äänestä

  • Yhteiskieli kirjoitti:

    Onko toinen teistä "ulkomaanelävä", kun ei ole yhteistä suomenkieltä?

    Jos sanoja käytetään eri merkityksessä, voidaan kärjistetysti sanoa, ettemme puhu samaa kieltä.
    Fysiikkaa lukeneena ja vähän suppeaa osa-aluetta opettaneenakin sellainen termi kuin "värähtelytaso" on minulle melkoisen selkeä. Näillä palstoilla puhutaan joskus värähtelytasoista tarkoittaen kuitenkin värähtelytaajuuksia. Kun kysyy, mikä värähtelee, millä tajuudella ja millä amplitudilla, vastausta ei tule.
    Toinen väärin käytetty sana on kvantti. Puhutaan kvanttikosketuksesta ihan jossain muussa tarkoituksessa, kuin mitä fysiikka kvantilla tarkoittaa.
    Myös energia on fysiikassa hyvin määritelty ja sen esiintymistavat tunnetaan. Täällä lähetetään parantavaa energiaa sähköpostiositteisiin.
    Skolioosin kanssa on sama homma, joskin ehkä lievemmin. Skolioosi on selkärangan sairaus, ei pelkkä asentovirhe.

    Joillekin vaihtoehtohoidoille on suorastaan ominaista käyttää tieteellisiä termejä oman profiilin nostamiseksi, mutta kun kysyy, mitä niillä tarkoitetaan, jää vailla vastausta. Ainakaan vaihtoehtohoidoissa näillä termeillä ei ole mitään tekemistä niiden tieteellisen merkityksen kanssa.

    Äänestä

  • Eri kieltä kirjoitti:

    Niinhän SINÄ sanot. Kansanparantaja EI TEE skolioosiDIAGNOOSEJA, ne tekee lääkäri. Kun parantajalle sitten tulee skolioosiasiakas, niin se "skolioosi" paranee... Oliko kyse siis siitä, että MINÄ väitän sitä skolioosiksi, vai onko kyse siitä, että LÄÄKÄRI oli tehnyt virhediagnoosin, en ota kantaa. Minä en ollut diagnosoimassa enkä parantamassa, mutta en tiedä millä nimellä sitten puhuisin tästäkin...

    Meidän täytyy siis puhua tästä virallisen terveydenhuollon ongelmasta, että ihmisille diagnosoidaan skolioosi, vaikka heillä on vain virheasento, kuten edellä kirjoittaja sanoo.

    Kansanparannuksessa on oma sanastonsa ja siinä joku voi olla pois apikoiltaan, vaikka länsimainen lääketiede ei niin sano eikä edes tunnusta, että näin olisi.

    Miten kansanparannuksessa voi sanoa, että joku on pois paikoiltaan, jos se ei ole pois paikoiltaan?

    Äänestä

  • eri säännöt kirjoitti:

    Miten kansanparannuksessa voi sanoa, että joku on pois paikoiltaan, jos se ei ole pois paikoiltaan?

    Mietipä sitä!

    Se on niin vähän pois paikoiltaan, että sitä ei helposti havaitse röntgenissä, ei varsinkaan, jos ei osaa katsoa tai ei ole kolmiulotteista kuvaa. Joskus pitää verrata esimerkiksi toiseen terveeseen käteen tai jalkaan, silloin tulee esiin erilaisuus, yleensä raajat ovat melko symmetriset.

    Myös hermotus voi olla jumissa ja silloinkin voi kansanparantaja käyttää samaa "se oli pois paikoiltaan". Toinen kansanparantaja kyllä tajuaa mikä oli ja miten oli, mutta lääkäri on ihan ulalla. He puhuvat eri kieltä. Ja vaiva paranee, mikä on pääasia. Toisinaan kipu lähtee aivan väittömästi, joten kyseeseen ei voi tulla " sattumalta" tai "normaali paraneminen".

    Kuten sanottua, en ole jäsenkorjaaja, joten en tiedä ihan tarkasti asioita. Ihminen on niin monimutkainen, että yksikään jäsenkorjaaja ei pysty kaikkia parantamaan. Mikä on kulunut, se on kulunut. Mikä on rikki, se on rikki.

    Esimerkiksi lapsilla on joskus sellainen vika syntyessään, että heidän jalkansa ovat menneet vaikeassa synnytyksessä pois paikoiltaan. Yksi sellainen tapaus on lapsi, joka ei laske painoa kantapäälle, vaan sipsuttaa aina varpaillaan. Nämä leikataan. Jäsenkorjaaja laittaa jänteen oikealle kohdalle ja luut paikoilleen, vapauttaa hermot. Älä kysy minulta mitkä ja miten! Mutta seurauksena lapsi kävelee kanta-astujana kuten muutkin ihmiset. Toki sen voi myös leikata, jotkut hoituu fysioterapialla, vaikea minun sanoa onko vaiva aina sama. Leikkauksessa vain on aina riski ja toipumisaikansa.

    Huom! Lapsi voi kävellä varpaillaan muistakin syistä, mutta tällaisessa mainitussa tapauksessa hän ei VOI kävellä normaalisti paria askelta pidempään.
    Tässä vaikkapa yksi ketju aiheesta
    http://perheklubi.net/viewtopic.php?f=13&t=64116
    Mahdoton sanoa olisiko jäsenkorjaajan käsittely auttanut, mutta joitakin tällaisia on korjattu. Minun on myös mahdotonta sanoa onko muita diagnooseja turhaan sekoitettu tähän, kun kyseessä on usein vaikea synnytys.

    "Jäsenkorjaaja laittaa jänteen oikealle kohdalle ja luut paikoilleen, vapauttaa hermot. Älä kysy minulta mitkä ja miten!"

    Korjataan sen verran, että jäsenkorjaaja vain sanoo laittavansa luut paikoilleen ja jänteet kohdalleen.

    Äänestä

  • ollaan tarkkoja kirjoitti:

    "Jäsenkorjaaja laittaa jänteen oikealle kohdalle ja luut paikoilleen, vapauttaa hermot. Älä kysy minulta mitkä ja miten!"

    Korjataan sen verran, että jäsenkorjaaja vain sanoo laittavansa luut paikoilleen ja jänteet kohdalleen.

    Jaaha, onko sinulla vaihtoehtoinen teoria siihen, mitä hän tekee? Miksi se sitten toimii?

    Teorioita kannattaa kehitellä yleensä sitten, kun on jotain tietoa asiasta.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Jaaha, onko sinulla vaihtoehtoinen teoria siihen, mitä hän tekee? Miksi se sitten toimii?

    Teorioita kannattaa kehitellä yleensä sitten, kun on jotain tietoa asiasta.

    Jos henkilöllä luut ovat oikealla paikallaan, niin ovela jäsenkorjaaja voi väittää, että luut ovat pois paikaltaan mutta että hän osaa ne laittaa oikeille paikoilleen. Eikö olekin näppärää? Tietysti anatomiaa tuntematon korjailija saattaa mielikuvituksessaan oikeasti uskoa siirtävänsä luita.

    Äänestä

  • siirtyikö luut kirjoitti:

    Ei siis sinullakaan ole vaihtoehtoista teoriaa siitä, miksi jäsenkorjaus toimii!

    Voihan kuka tahansa ovela väittää mitä tahansa, niinhän sinäkin teet! Ovelat lääkärit väittävät joskus, että jäsenkorjaus ei toimi. Ja joskus ovelat maallikot.

    Mutta saatko sinä kivun pois? Pysyvästi? Heti käsittelyn jälkeen?

    Väitteellä täytyy olla myös katetta. Luuletko, että ihmiset suosittelevat jäsenkorjaajaa tuttavilleen, jos eivät saa mitään apua itse? Ei ihmiset ole ihan niin tyhmiä kuin sinä tunnut kuvittelevan.

    Tuntemani jäsenkorjaaja ei väitä ikinä parantavansa mitään. Ei etukäteen, katsomatta. Täytyy vain kokeilla. Jokainen ihminen kun on omanlaisensa ja meillä on omat vaivamme, saman vaivan syy voi olla eri tai samasta syystä voi tulla eri vaiva.

    Mutta jälkeen päin voi kertoa kuten asia oli, asiakas parani vaivastaan ja joskus muistakin vaivoista, joista ei valittanut. (Käsijumi voi vaikuttaa vaikkapa näköön, jos oikein pahkaksi menee.) Joskus lääkäri oli sanonut, että vaivalle ei voi tehdä mitään.

    Hyvin pieni sijoiltaanmeno aiheuttaa liikkeessä kipua. Se paranee usein itsestään, liikkeen avulla, mutta toisinaan voi mennä pitkäkin aika tai ei parane lainkaan. Esimerkiksi selkäsäryt tulevat ja menevät ja suositeltu hoito ei enää lääkärinkään mielestä ole lepo, vaan liikkuminen. Liike tekee saman kuin jäsenkorjaaja, mutta summittaisemmin. Fysioterapeutti tekee myös näitä liikkeitä, hänellä toki on eri tekniikka. Joskus ei likkuminen auta, ei sitten millään ja toisinaan voi olla mahdotontakaan saada vaikkapa onnettomuudessa mennyttä jännettä takaisin paikoilleen ilman leikkausta. Tai jäsenkorjausta.

    >Esimerkiksi selkäsäryt tulevat ja menevät

    Niin niillä on tapana. Jos nyt tällaisessa tilanteessa jäsenkorjailija väittää panneensa luut takaisin paikalleen, herkkäuskoinen uhri voi luulla, että näin todella tapahtui ja että kivun poismeno jotenkin johtui jäsenkorjailusta.

    Ja sinä väität, että AINA on tapahtunut näin?

    Samahan voi tapahtua lääkärilläkin, potilas LUULEE, että lääke auttoi tai muu hoito, mutta paraneminen tapahtuikin itsestään.

    Kaikessa hoidossa voi käydä niin, että paranee itsekseen. Mutta toisaalta tiedämme, että kaikki ei parane itsekseen, ei sitten millään. Joudutaan tekemään radikaaleja toimenpiteitäkin. Jopa ottamaan joka päivä Buranaa ja sitten tulee vatsaongelmia...

    Tai voi käydä jäsenkorjaajalla eikä tarvite särkylääkettä. Parani itsestään nopeasti.

    Älä viitsi vängätä, jäsenkorjauksesta on tehty tutkimustakin ja sen on todettu vaikuttavan paremmin kuin esim. fysioterapia. Lumetta se ei ole.
    Mutta myönnän, että jäsenkorjaajissa on valtavia eroja, toisten taidot hädin tuskin riittävät selän käsittelyyn, puhumattakaan muusta. Eräässä tutkimuksessakin oli sellainen salassa pidetty juttu, että kahden parantajan välillä oli iso ero vaikuttavuudessa, toisella 40-50% ja toisella 80-90%, muistaakseni. Tästä ei puhuta, tätä en voi todistaa, mutta itse parantaja näin kertoi, tutkija oli hänelle näyttänyt tulokset.

    "Tai voi käydä jäsenkorjaajalla eikä tarvite särkylääkettä. "

    Tätä asiaa on kerran tutkittu. Jäsenkorjauksen kohteet joutuivat olemaan hoidon jälkeen poissa töistä enemmän kuin muut ja he joutuivat käymään hoitojakson jälkeen useammin terveyskeskuksessa selkäkipujensa takia.

    Hoito ei ole tehokasta ainakaan selkäkipuihin.

    Tutkimus ei mennyt ihan noin.

    Tässä artikkelissa Hemmilä, joka oli tuo tutkija, kertoo itse kansanparannuksesta.
    http://www.skepsis.fi/lehti/2005/2005-1-skeptikko.pdf
    Hemmilä ei muuten itse ollut jäsenkorjauksen puolella... usein jopa vastaan.

    Kaikenkaikkiaan tarvitaan lisää tutkimuksia kansanparannuksesta.

    (Aikoinaan ennen tuota pilotti-tutkimusta kysyttiin kansanparantajia Kaustiselta mukaan tutkimukseen. Parantajien olisi pitänyt asua Kuopiossa viikko joka kuukausi ja tehdä matkat ILMAISEKSI! Maksaa siis asuminen, ruuat, matkat ja kaikki menot itse, ei kansanlääkintäkeskus eikä tutkimusryhmä olisi avustaneet. Kuka tuollaiseen tutkimukseen lähtee!? Kyllä ovat tutkijat joskus vieraantuneita todellisuudesta. Nin huonosti nämä asiat on hoidettu.)

    Minä en ole koskaan väittänyt jäsenkorjauksia enkä muitakaan manipulaatiohoitoja toimimattomiksi. Vastustan vaan sitä, että lupaillaan sellaisia, joihin mistään manipulaatiosta ei todellakaan ole. Jos joku väittää painelevansa lipsahtaneita välilevyjä paikoilleen, kuten jokin aika sitten vielä jotkut väittivät, se osoittaa vain sen, ettei "hoitaja" tunne ihmisen anatomiaa oikein millään tasolla. Samanlainen huuhaaväite on skolioosin parantaminen manipulaatiolla tai luiden paikalleen laitto.
    Ei mopollakaan mahottomia.

    Äänestä

  • gfufotd kirjoitti:

    > Samanlainen huuhaaväite on skolioosin parantaminen manipulaatiolla tai luiden paikalleen laitto.

    Mitkä ovat perustelut noille väitteillesi, vai haluatko vain inttää ihan inttämisen ilosta?

    Kuinkas silloin mopoillaan, kun ammattilainen ei edes havaitse skolioosia?
    Vasta jäsenkorjaaja havaitsee sen röntgenkuvaa katsoessaan!
    Millä se sitten hoidetaan, parannetaan, korjataan?
    Pillereilläkö?

    gfufotd kirjoitti; Vastustan vaan sitä, että lupaillaan sellaisia, joihin mistään manipulaatiosta ei todellakaan ole

    Laitapa tutkittua faktaa pöytään väitteesi tueksi. Tosin väitteillesi ei löydy tutkittua tietoa ja korostan fakta tietoa, en ns. tieteellistä totuutta, kuten sekoittaessasi manipulaation jäsenkorjauksen yhteyteen.

    Näin tekee myös Lauerma ja ystävämme Myllykangas ymmärtämättömyyttään, tietämättömyyttään tai kenties tarkoitushakuisesti luennoissaan jäsenkorjauksen ja etenkin itseoppineiden kansanparantajien aiheuttamista terveysvaaroista.

    gfufotd kirjoitti; Jos joku väittää painelevansa lipsahtaneita välilevyjä paikoilleen, kuten jokin aika sitten vielä jotkut väittivät, se osoittaa vain sen, ettei "hoitaja" tunne ihmisen anatomiaa oikein millään tasolla.

    Miksi väitellä sanastosta, kun oikeilla hoitotoimenpiteillä voidaan ongelma korjata kutsuipa sitä millä nimellä tahansa. Kyllä, ’silmät sormien päissä’ nimenomaan tuntee mikä on vialla, eli pois tiloiltaan kuten kansanparannuksessa sanotaan. Tämä näppitaito on toisilla kehittynyt paremmaksi kuin toisilla ja niin myös hoitotulokset.

    Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen). Samalla myös moni muu ongelma korjattiin, mm. käden hermopinne, jonka vuoksi jouduin kilpaurheilun lopettamaan.

    Itseoppineiden kansanparantajien, eli energiatason nousun myötä ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään, koska hoidettavan sisäinen tietoisuus ohjaa hoitajan käsiä. Siis kaikki tapahtuu automaattisesti, ja kutsun sitä automaattiseksi jäsenkorjaukseksi, koska se tekee tai teettää juuri oikeat asiat, oikealla tavalla ja jonka vaikuttavuus on monikertainen koulussa opittuun verraten.

    Anatomian tuntemuksesta ei haittaakaan ole pystyyhän silloin seuraamaan teoriassa, mitä kädet tekevät ja mitä hoidon aikana tapahtuu. Tämän ovat ne hierojat tai fysioterapeutit omin käsin todenneet, joilla homma on hanskassa. Samoin sen, kuinka hoitotulokset ovat parantuneet, jolloin tapahtuu lääketieteen kannalta katsoen ihmeitä, vaikka on vain kyse ihmisen luontaisesta kyvystä parantaa.

    gfufotd kirjoitti; Ei mopollakaan mahottomia.

    Näinhän se on ja sinulta on mopo karannut käsistä, valitettavasti.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    Tutkimus ei mennyt ihan noin.

    Tässä artikkelissa Hemmilä, joka oli tuo tutkija, kertoo itse kansanparannuksesta.
    http://www.skepsis.fi/lehti/2005/2005-1-skeptikko.pdf
    Hemmilä ei muuten itse ollut jäsenkorjauksen puolella... usein jopa vastaan.

    Kaikenkaikkiaan tarvitaan lisää tutkimuksia kansanparannuksesta.

    (Aikoinaan ennen tuota pilotti-tutkimusta kysyttiin kansanparantajia Kaustiselta mukaan tutkimukseen. Parantajien olisi pitänyt asua Kuopiossa viikko joka kuukausi ja tehdä matkat ILMAISEKSI! Maksaa siis asuminen, ruuat, matkat ja kaikki menot itse, ei kansanlääkintäkeskus eikä tutkimusryhmä olisi avustaneet. Kuka tuollaiseen tutkimukseen lähtee!? Kyllä ovat tutkijat joskus vieraantuneita todellisuudesta. Nin huonosti nämä asiat on hoidettu.)

    "Tutkimus ei mennyt ihan noin. "

    Kyllä se meni.

    Huomasit varmaan,että Hemmilä kertoo, mitä virallisista seurantatiedoista katsottiin, mutta jostais syystä hän ei tähän juttuun haluunnut kertoa saatuja tuloksia.

    Hemmilä unohti skeptikkojen lehteen lähettämänsä jutun lähdeluettelosta myös oman tutkimuksensa, jost atulos oli luettavissa : Quality of life and cost of care of back pain patients in Finnish general practice. Siinä hän paljastaa, että jäsenkorjatut joutuivat olemaan enemmän sairauslomilla kuin muut.

    Kokotekstiä kun ei ole luettavissa...

    Mutta esimerkiksi rappeutumissairauksissa ei jäsenkorjaus juuri auta. Hetkellisesti vain. Myöskään mikään ei auta, jos lihakset ovat kertakaikkisen letkut.
    Asiat pitäisi korjata ennen kuin ne menevät pahoiksi.

    Äänestä

  • juupeipkyllä kirjoitti:

    Kokotekstiä kun ei ole luettavissa...

    Mutta esimerkiksi rappeutumissairauksissa ei jäsenkorjaus juuri auta. Hetkellisesti vain. Myöskään mikään ei auta, jos lihakset ovat kertakaikkisen letkut.
    Asiat pitäisi korjata ennen kuin ne menevät pahoiksi.

    Kokoteksti on ollut kymmenen vuotta kaikkien luettavissa.

    Jäsenkorjausta saaneiden ryhmässä isoin prosentti joutui olemaan seuraavana vuonna sairauslomalla. Heidän sairauspoissaoloista aihetuneet kulut olivat kymmenkertaset fysioterapiaa saaneisiin verrattuna ja melkein kolminkertaiset jumppaohjeet saaneisiin verrattuna. He menettivät eniten rahaa lääkärissäkäynteihin. Ja heidän lääkekulunsa olivat suurimmat. Luvut löytyvät tutkimuksen taulukosta 4.

    Voit yrittää teeskennellä, että et pysty ostamaan lehteä tai että et huonon selkäsi takia pysty käymään kirjastossa. Voit myös tekeytyä ymmärtämättömäksi ja väittää,e ttä et osaa lukea seuraavaa ilmaiseksi luettasissa olevaa tulosta:

    "The costs of ambulatory care, with the study therapies included, were similar, whereas physiotherapy seemed the cheapest (US$ 621) and bone setting the most expensive (US$ 2072) alternative in view of the total costs. "

    Äänestä

  • huono tulos kirjoitti:

    Sinun tyylisi kirjoittaa on ikävä. En ole jäsenkorjaaja enkä tutkija, joten pitäisikö minun tietää ihan kaikki asiasta? Pitääkö minun teeskennellä yleensäkin jotain?

    Tulin tänne kertomaan, mitä tiedän, en väittelemään asioista, joita en tiedä.

    Lainaus sinulta:
    "Quality of life and cost of care of back pain patients in Finnish general practice. Siinä hän paljastaa, että jäsenkorjatut joutuivat olemaan enemmän sairauslomilla kuin muut. "

    Tutkimuksen nimikin on elämänlaatu ja kulut.
    Jos tutkija itse paljastaa myös, että elämänlaatu parani eniten jäsenkorjatuilla, niin eikö ole vähän ristiriitainen tieto sen kanssa, että se tuli kalleimmaksi? Tässä on jotain, mitä emme tiedä.

    Onko jonkun pitkä sairausloma vinouttanut lukuja? Onko sairauspoissaolojen syytä yleensäkään tutkittu? Jos ihminen pärjää kipuineen kotona, mutta ei pärjää töissä, niin yhteiskunnalle se tietysti on paha juttu, mutta ihmiselle itselleen se voi olla huima parannus sieltä sängyn pohjalta... Se, että paranee, mutta ei parane kokonaan, ei liene yllätys. Kyseessähän oli tutkimus, jossa tutkittiin nimenomaan matalien kustannusten tapauksia eli lähtökohtaisesti vakavat ja isoja kustannuksia aiheuttavat selkäkivut oli karsittu.

    "Physiotherapy and bone setting seemed able to improve the quality of life of patients with prolonged back pain."

    Ilman sitä kokotekstiä en edelleenkään tiedä kuka hoitoja teki ja missä. Olen ennenkin kirjoittanut tässä ketjussa, että hoitajien taso vaihtelee suuresti. Suorastaan valtavasti. Siksi tutkiminen on myös hankalaa. Myönnän ja olen myöntänyt asian aiemminkin.

    Lainaan itseäni:
    "Mutta myönnän, että jäsenkorjaajissa on valtavia eroja, toisten taidot hädin tuskin riittävät selän käsittelyyn, puhumattakaan muusta. Eräässä tutkimuksessakin oli sellainen salassa pidetty juttu, että kahden parantajan välillä oli iso ero vaikuttavuudessa, toisella 40-50% ja toisella 80-90%, muistaakseni. Tästä ei puhuta, tätä en voi todistaa, mutta itse parantaja näin kertoi, tutkija oli hänelle näyttänyt tulokset. "

    Eikä minua auta tieteelliset selkätutkimukset, jos minulla on käsi kipeänä. Eikä auta skolioosissakaan välttämättä. Vai oliko mukana diagnosoituja skolioositapauksia?

    Samana vuonna 2002 on julkaistu toinen tutkimus, niskakivuista, jossa Hemmilä oli mukana
    Long-term effectiveness of bone-setting, light exercise therapy, and physiotherapy for prolonged back pain: a randomized controlled trial.

    "METHODS:

    One hundred fourteen ambulatory patients of working age with back pain for 7 weeks or more were randomly assigned to the therapies, which were offered in up to 10 sessions during a 6-week treatment period. The outcome was measured by the Oswestry Disability Questionnaire. Sick-leaves and visits to health centers were recorded for 1 year before and after the therapy.
    RESULTS:

    The Oswestry disability scores improved most in the bone-setting group (P =.02, Kruskall-Wallis test). Visits to health centers for back pain were reduced only in the physiotherapy group (P =.01, Wilcoxon test). Sick-leaves were not significantly different between groups. A secondary analysis based on the use of additional therapies after the intervention showed a possible subgroup with an enhanced effect from bone-setting.
    CONCLUSIONS:

    Traditional bone-setting seemed more effective than exercise or physiotherapy on back pain and disability, even 1 year after therapy."

    Joudun taas sanomaan, että olen lukenut vain tuon abstraktin.

    Naprapatiaa yleisesti on tutkittu vertaamalla lääkärin hoitoon
    http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article122670.ece

    Sinä kaiken lisäksi tiedät nämä tutkimukset, aivan varmasti ja minua paremmin, mutta haluat vain silti vängätä ja tuoda esiin vain korostaen negatiivisia asioita jäsenkorjauksesta. Miksi?

    Olen lukenut kaikki Hemmilän tutkimukset. Ei niistä montaa sivua tule. Myös kaikki, joita asia oikeasti kiinnostaa, ovat voineet ne lukea. On kyllä nimimerkkejä, jotka ovat käyttäneet valtavan määrän tunteja kommentointiin, mutta eivät ole halunneet lukea tutkimuksia. Kuulutko niihin?

    Hemmilä ei kerro jäsenkorjaajien nimiä, mutta hän kertoo heidän iästään ja tekniikoistaann sekä ajankohdista niin tarkasti, että ainakin Kaustisten ja Vetelin suuntien jäsenkorjausasioita tietävät tunnistavat ja tietävät keitä on kyseessä.

    Sairauslomien pituudet ja syyt saatiin kysymällä henkilöiden sairaustiedot. Hemmilä on ainoa, jota asia on kiinnostanut. Esimerkiksi Kuopiossa Hämnnisen johtamissa jutuissa ei ole tietääkseni haluttu katsoa, mitä hoidetuille tapahtuu.

    Jäsenkorjausryhmässä oli suurin prosentti sellaisia ihmisiä, jotka joutuivat sairauslomille.

    >lähtökohtaisesti vakavat ja isoja kustannuksia aiheuttavat selkäkivut oli karsittu.

    Ihan totta. Niitä, joilla on oikea selkäsairaus, ei hoideta jäsenkorjailulla.

    Äänestä

  • Huuhaaskolioosiko? kirjoitti:

    > Samanlainen huuhaaväite on skolioosin parantaminen manipulaatiolla tai luiden paikalleen laitto.

    Mitkä ovat perustelut noille väitteillesi, vai haluatko vain inttää ihan inttämisen ilosta?

    Kuinkas silloin mopoillaan, kun ammattilainen ei edes havaitse skolioosia?
    Vasta jäsenkorjaaja havaitsee sen röntgenkuvaa katsoessaan!
    Millä se sitten hoidetaan, parannetaan, korjataan?
    Pillereilläkö?

    Jäsenkorjaajilla röntgenlääkärin koulutus? Taitaa olla taas nettijuttuja.
    Joka tapauksessa skolioosi on selkärankasairaus, eikä pelkkä virheasento. Se ei manipuloimalla parane.

    Välilevyt ja luut paikoilleen vai?

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    gfufotd kirjoitti; Vastustan vaan sitä, että lupaillaan sellaisia, joihin mistään manipulaatiosta ei todellakaan ole

    Laitapa tutkittua faktaa pöytään väitteesi tueksi. Tosin väitteillesi ei löydy tutkittua tietoa ja korostan fakta tietoa, en ns. tieteellistä totuutta, kuten sekoittaessasi manipulaation jäsenkorjauksen yhteyteen.

    Näin tekee myös Lauerma ja ystävämme Myllykangas ymmärtämättömyyttään, tietämättömyyttään tai kenties tarkoitushakuisesti luennoissaan jäsenkorjauksen ja etenkin itseoppineiden kansanparantajien aiheuttamista terveysvaaroista.

    gfufotd kirjoitti; Jos joku väittää painelevansa lipsahtaneita välilevyjä paikoilleen, kuten jokin aika sitten vielä jotkut väittivät, se osoittaa vain sen, ettei "hoitaja" tunne ihmisen anatomiaa oikein millään tasolla.

    Miksi väitellä sanastosta, kun oikeilla hoitotoimenpiteillä voidaan ongelma korjata kutsuipa sitä millä nimellä tahansa. Kyllä, ’silmät sormien päissä’ nimenomaan tuntee mikä on vialla, eli pois tiloiltaan kuten kansanparannuksessa sanotaan. Tämä näppitaito on toisilla kehittynyt paremmaksi kuin toisilla ja niin myös hoitotulokset.

    Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen). Samalla myös moni muu ongelma korjattiin, mm. käden hermopinne, jonka vuoksi jouduin kilpaurheilun lopettamaan.

    Itseoppineiden kansanparantajien, eli energiatason nousun myötä ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään, koska hoidettavan sisäinen tietoisuus ohjaa hoitajan käsiä. Siis kaikki tapahtuu automaattisesti, ja kutsun sitä automaattiseksi jäsenkorjaukseksi, koska se tekee tai teettää juuri oikeat asiat, oikealla tavalla ja jonka vaikuttavuus on monikertainen koulussa opittuun verraten.

    Anatomian tuntemuksesta ei haittaakaan ole pystyyhän silloin seuraamaan teoriassa, mitä kädet tekevät ja mitä hoidon aikana tapahtuu. Tämän ovat ne hierojat tai fysioterapeutit omin käsin todenneet, joilla homma on hanskassa. Samoin sen, kuinka hoitotulokset ovat parantuneet, jolloin tapahtuu lääketieteen kannalta katsoen ihmeitä, vaikka on vain kyse ihmisen luontaisesta kyvystä parantaa.

    gfufotd kirjoitti; Ei mopollakaan mahottomia.

    Näinhän se on ja sinulta on mopo karannut käsistä, valitettavasti.

    "Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen)."

    Ei laittanut. Ei ainakaan välilevyä.
    Välilevy muodostuu pinnan kovemmasta sidekudoksesta ja sisällä olevasta hyytelöstä, joka toimii iskunvaimentajana. Prolapsissa ulompi sidekudos repeytyy ja hyytelömäinen sisäosa pääsee purkautumaan ulos. Jos joku kykenee sen laittamaan lihasten läpi samasta reijästä takaisin, josta se on tullut, hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin.
    Fasettinivelen lukko se on voinut olla, mutta ei varmasti ole ollut välilevy.

    "ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään"
    Ohhoh.

    Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen. Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Olen lukenut kaikki Hemmilän tutkimukset. Ei niistä montaa sivua tule. Myös kaikki, joita asia oikeasti kiinnostaa, ovat voineet ne lukea. On kyllä nimimerkkejä, jotka ovat käyttäneet valtavan määrän tunteja kommentointiin, mutta eivät ole halunneet lukea tutkimuksia. Kuulutko niihin?

    Hemmilä ei kerro jäsenkorjaajien nimiä, mutta hän kertoo heidän iästään ja tekniikoistaann sekä ajankohdista niin tarkasti, että ainakin Kaustisten ja Vetelin suuntien jäsenkorjausasioita tietävät tunnistavat ja tietävät keitä on kyseessä.

    Sairauslomien pituudet ja syyt saatiin kysymällä henkilöiden sairaustiedot. Hemmilä on ainoa, jota asia on kiinnostanut. Esimerkiksi Kuopiossa Hämnnisen johtamissa jutuissa ei ole tietääkseni haluttu katsoa, mitä hoidetuille tapahtuu.

    Jäsenkorjausryhmässä oli suurin prosentti sellaisia ihmisiä, jotka joutuivat sairauslomille.

    >lähtökohtaisesti vakavat ja isoja kustannuksia aiheuttavat selkäkivut oli karsittu.

    Ihan totta. Niitä, joilla on oikea selkäsairaus, ei hoideta jäsenkorjailulla.

    "On kyllä nimimerkkejä, jotka ovat käyttäneet valtavan määrän tunteja kommentointiin, mutta eivät ole halunneet lukea tutkimuksia. Kuulutko niihin?"

    No, onhan tässä nyt mennyt varmaan yhteensä jo toista tuntia... Mutta palstaa en ole seurannut. Skolioosista oli otsikossa kyse.

    "Ihan totta. Niitä, joilla on oikea selkäsairaus, ei hoideta jäsenkorjailulla. "

    Sitähän tuo tutkimus ei mitenkään todista.
    Mutta mitä tarkoitetaan oikeilla selkäsairauksilla? On totta, että jäsenkorjaajalla käy paljon sellaisia asiakkaita, joilta ei ole lääkärissä löytynyt mitään vikaa. Myös sellaisia käy silloin tällöin, jotka ovat olleet onnettomuudessa ja halvaantuneet. Joskus heilläkin käy tuuri ja hermot eivät olekaan kokonaan poikki. Lääkärillä ei ole työkaluja tutkia tällaista. Eikä tuollaisia voi mitenkään tutkia sokkoutetusti tai muutenkaan...

    Yksi helppo tapa testata jäsenkorjauksen jonkinlaista toimivuutta on sama, jonka eräs jäsenkorjaaja teki Hemmilälle, vaikka Hemmilä siitä suuttui kovin eikä ole vieläkään leppynyt. Nimittäin lääkärit olivat Kaustisella vierailulla tutustumassa jäsenkorjaukseen. He kysyivät, että mitä hyötyä siitä on ja jäsenkorjaaja vastasi, että ainakin ylettyy helpommin laattiaan käsillä. Hemmilä sanoi, että PYH! Mutta muut lääkärit kannustivat kokeilemaan ja jäsenkorjauskäsittelyn jälkeen Hemmilän kädet menivät kämmeniä myöten lattiaan, kun ennen käsittelyä ne eivät menneet lähellekään! Hemmilän mukaan jäsenkorjaaja nolasi hänet kollegojen edessä. ;)

    Eli ainakin liikkuvuus paranee. Onko sillä sitten jotain merkitystä?

    Äänestä

  • Kenellä keulii. kirjoitti:

    "Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen)."

    Ei laittanut. Ei ainakaan välilevyä.
    Välilevy muodostuu pinnan kovemmasta sidekudoksesta ja sisällä olevasta hyytelöstä, joka toimii iskunvaimentajana. Prolapsissa ulompi sidekudos repeytyy ja hyytelömäinen sisäosa pääsee purkautumaan ulos. Jos joku kykenee sen laittamaan lihasten läpi samasta reijästä takaisin, josta se on tullut, hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin.
    Fasettinivelen lukko se on voinut olla, mutta ei varmasti ole ollut välilevy.

    "ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään"
    Ohhoh.

    Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen. Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.

    "hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin. "

    Hei skepo!
    Osaan työntää hammastahnan takaisin tuubiin!
    Ihan helppo ja iisi juttu!

    Äänestä

  • Kenellä keulii. kirjoitti:

    "Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen)."

    Ei laittanut. Ei ainakaan välilevyä.
    Välilevy muodostuu pinnan kovemmasta sidekudoksesta ja sisällä olevasta hyytelöstä, joka toimii iskunvaimentajana. Prolapsissa ulompi sidekudos repeytyy ja hyytelömäinen sisäosa pääsee purkautumaan ulos. Jos joku kykenee sen laittamaan lihasten läpi samasta reijästä takaisin, josta se on tullut, hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin.
    Fasettinivelen lukko se on voinut olla, mutta ei varmasti ole ollut välilevy.

    "ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään"
    Ohhoh.

    Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen. Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.

    Toivoin keskusteluun mukaan koulutettua nikamankäsittelyn ja anatomian ammattilaista. Toivottavasti toiveeni toteutui, koska olisi keskustelun kannalta toivottavaa puhua samaa kieltä ja pysyä itse asiassa, eikä kiistellä opittujen nimikkeiden ja terminologian tietämyksellä.

    Maallikko, kuten minä tarkastelee asioita näkemänsä ja kokemansa pohjalta ja siten omalla tavallaan, koska ei ole opittua tietoa mihin voisi tukeutua ja kokemansa kiinnittää.

    Arvostan suuresti eri hoitoalojen ammattilaisia ja heidän pitkällisen opiskelun kautta omaksumaansa tietomäärää, mutta käsin tehtävä hoitotyö vaatii kuitenkin näppitaitoa, joka erottaa jyvät akanoista ja hoitotuloksen. Moni käy erilaisia lisäkursseja saadakseen diplomeja seinälle ja sitä kautta ’hyvänmiehen’ lisää, eli lisää liksaa. Tämä tuli varsin selkeästi esille jäsenkorjauskursseilla ja nämä diplomin metsästäjät erottuivatkin joukosta näppitaidon osalta, ollen joukon peräpäässä, mutta itsekehun etupäässä.

    Olen pähkäillyt monen monta vuotta ja etsinyt tietoa siitä, miten ihmiset ovat tietonsa ja taitonsa saaneet ja kuinka kansanparannus on alun pitäen saanut alkunsa jo kauan ennen lääketieteen valtakautta. Tämä asia on pikkuhiljaa selkeytynyt energiahoitojen myötä ja olen oivaltanut näkemäni ja kokemani kautta, kuinka oppimaton maallikko voi ja osaa tehdä sisäisen tietoisuuden ohjaamana esim. jäsenkorjauksen ja hoitaa näin kanssaihmisiä. Tätä eivät kouluja käyneet ja sitä kautta oppinsa saaneet ymmärrä, eivätkä voi myöskään hyväksyä, koska se ymmärretään opitun mukaan huuhaaksi ja uskonasiaksi ei jokaisen ihmisen perusominaisuudeksi. Jokaisella tämä ominaisuus on optiona ja käyttöönotettavissa, kun vain edellytykset käyttöönotolle täyttyvät. Edellytykset ovat monen kohdalla täyttyneet ja he ovat sen jälkeen voineet hoitaa itseään ja kanssaihmisiä.

    Instituutioiden saneleman opin alkaessa rakoilla ja yhä useampi itsenäiseen ajatteluun kykenevät ja pystyvät hoitoalan ammattilainen uskaltaa kertoa energiahoitokokemuksistaan. Tämä on merkittävä käänne ihmisten terveydenhoidossa ja ihmisen olemuksen tuntemisessa, mitä ihminen on ja kuinka ihminen itse voi hoitaa terveyttään.

    Äänestä

  • Kenellä keulii. kirjoitti:

    "Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen)."

    Ei laittanut. Ei ainakaan välilevyä.
    Välilevy muodostuu pinnan kovemmasta sidekudoksesta ja sisällä olevasta hyytelöstä, joka toimii iskunvaimentajana. Prolapsissa ulompi sidekudos repeytyy ja hyytelömäinen sisäosa pääsee purkautumaan ulos. Jos joku kykenee sen laittamaan lihasten läpi samasta reijästä takaisin, josta se on tullut, hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin.
    Fasettinivelen lukko se on voinut olla, mutta ei varmasti ole ollut välilevy.

    "ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään"
    Ohhoh.

    Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen. Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Ei laittanut. Ei ainakaan välilevyä.
    Välilevy muodostuu pinnan kovemmasta sidekudoksesta ja sisällä olevasta hyytelöstä, joka toimii iskunvaimentajana. Prolapsissa ulompi sidekudos repeytyy ja hyytelömäinen sisäosa pääsee purkautumaan ulos. Jos joku kykenee sen laittamaan lihasten läpi samasta reijästä takaisin, josta se on tullut, hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin.”

    Asioita voidaan nähdä monella eri tavalla ja kuitenkin kyse on samasta asiasta. Kirjoitin välilevyvamman vuosia aiheuttamasta terveyshaitasta ja kuinka se jäsenkorjauskurssilla hoitui kuntoon.

    Tapaturma, joka sattui noin kolmentoista ikäisenä aiheutti vasemman jalan osittaisen halvaantumisen, jonka muistelen kestäneen viikon pari ja selkäkipuja aina jäsenkorjaukseen asti. Asian tiimoilta en ole lääkäriä vaivannut, vaan pitänyt muksut muksuina ja lihakset kunnossa. En siis voi mitenkään todistaa sitä, mitä tapaturma selässäni sai aikaan, enkä sitäkään, mitä jäsenkorjauksessa tapahtui, mutta sen jälkeen ei selkäni ole kipuillut.

    Jälkeenpäin pohtiessani tapausta monelta eri kantilta, olen tullut siihen tulokseen, että yksi välilevy petti selkään kohdistuneen voimakkaan paineen vuoksi (kanto selän alla ja kuorma päällä). Tämän muutoksen tunsi myös sormilla sillä kohtaa olevana pikkunikamien painumana. Jäsenkorjauksen jälkeen painuma hävisi ja selkä on toiminut ilman kipuja rankemmassakin työssä.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Fasettinivelen lukko se on voinut olla, mutta ei varmasti ole ollut välilevy.”

    Tuskin kolmentoista ikäisenä fasettinivelen lukko olisi tapaturman johdosta tullut ja siitä johtuvat kolmenkymmenen vuoden selkäkivut. Tuntuu varsin kaukaa haetulta ja jopa uskomattomalta alan ammattilaisen arvioksi.

    Kenellä keulii.; ”Ohhoh.” kommentti kirjoitukseeni, ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään.

    Näin se vain menee, silloin kun sisäinen tietoisuus ohjaa hoitajan käsiä.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen.”

    Juuri tällaisen ammattiylpeyden vuoksi tulisi saada tutkittua tietoa energiahoidosta, ettei tehtäisi hallaa hoitojen alkuperälle, mistä ne ovat lähtöisin ja saataisiin hyödynnettyä ammattilaisten tietotaito ihmisen oman hoitosysteemin kanssa.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.”

    Tämä lausuma kuvastaa aika hyvin sen, minkä vuoksi kansanparannus on jäänyt opitun jalkoihin. Silloin kun ei tiedetä ihmisen omista kyvyistä, eikä osata niitä hyödyntää on ajattelun tulos kuvatunlaista.

    P.S Olet ilmeisesti opiskellut hieronnan lisäksi nikamankäsittelyä, kun kirjoitat manipulaatiohoidoista. Eikö silloin kiinnostaisi myös hoidon alkuperä, kuinka kädet tekevät kuin itsestään hoitotyön ja itse voi olla kuin sivustaseuraaja.

    Äänestä

  • Ja luut paikoilleen? kirjoitti:

    Jäsenkorjaajilla röntgenlääkärin koulutus? Taitaa olla taas nettijuttuja.
    Joka tapauksessa skolioosi on selkärankasairaus, eikä pelkkä virheasento. Se ei manipuloimalla parane.

    Välilevyt ja luut paikoilleen vai?

    > Jäsenkorjaajilla röntgenlääkärin koulutus? Taitaa olla taas nettijuttuja.....

    Vai olisiko niin, että se koulutuskaan ei aina takaa sitä parasta tulosta. Jopa ilman röntgenlääkärin koulutustakin voi nähdä selkärangassa olevan mutkan. Myös jäsenkorjaaja, jopa potilaskin!

    Miksi pitää yrittää tehdä jopa yksinkertaisistakin asioista niin kovin monimutkaisia, että niitä ei voisi nähdä eikä ymmärtää muut kuin juuri sen erikoisalan erikoiskoulutuksen saaneet? Muiden tekemät havainnot kiistetään ja havainnoitsija pitää tietenkin panna järjestykseen, ja mollata parhaimman mukaan.

    Onkohan kysymys lainkaan sairauksien ja POTILAIDEN hoidoista, vai aivan jostain muusta?

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    "On kyllä nimimerkkejä, jotka ovat käyttäneet valtavan määrän tunteja kommentointiin, mutta eivät ole halunneet lukea tutkimuksia. Kuulutko niihin?"

    No, onhan tässä nyt mennyt varmaan yhteensä jo toista tuntia... Mutta palstaa en ole seurannut. Skolioosista oli otsikossa kyse.

    "Ihan totta. Niitä, joilla on oikea selkäsairaus, ei hoideta jäsenkorjailulla. "

    Sitähän tuo tutkimus ei mitenkään todista.
    Mutta mitä tarkoitetaan oikeilla selkäsairauksilla? On totta, että jäsenkorjaajalla käy paljon sellaisia asiakkaita, joilta ei ole lääkärissä löytynyt mitään vikaa. Myös sellaisia käy silloin tällöin, jotka ovat olleet onnettomuudessa ja halvaantuneet. Joskus heilläkin käy tuuri ja hermot eivät olekaan kokonaan poikki. Lääkärillä ei ole työkaluja tutkia tällaista. Eikä tuollaisia voi mitenkään tutkia sokkoutetusti tai muutenkaan...

    Yksi helppo tapa testata jäsenkorjauksen jonkinlaista toimivuutta on sama, jonka eräs jäsenkorjaaja teki Hemmilälle, vaikka Hemmilä siitä suuttui kovin eikä ole vieläkään leppynyt. Nimittäin lääkärit olivat Kaustisella vierailulla tutustumassa jäsenkorjaukseen. He kysyivät, että mitä hyötyä siitä on ja jäsenkorjaaja vastasi, että ainakin ylettyy helpommin laattiaan käsillä. Hemmilä sanoi, että PYH! Mutta muut lääkärit kannustivat kokeilemaan ja jäsenkorjauskäsittelyn jälkeen Hemmilän kädet menivät kämmeniä myöten lattiaan, kun ennen käsittelyä ne eivät menneet lähellekään! Hemmilän mukaan jäsenkorjaaja nolasi hänet kollegojen edessä. ;)

    Eli ainakin liikkuvuus paranee. Onko sillä sitten jotain merkitystä?

    "Hemmilän mukaan jäsenkorjaaja nolasi hänet kollegojen edessä. ;)"

    Juu . Tämä on yleisesti tunnettu jekku, jonka osaavat kaikki ala-asteelaiset. Eli nouse tietokoneelta. Kokeile kylmiltäsi eteentaivutusta. Älä ryskäytä, ettei satu. Tee sitten mitä tahansa puolen minuutin ajan, kävele vaikka ympäriinsä tai jotain. Venytä taas. Pitäisi taipua 5-10 senttiä pidemmälle.

    Hemmilää täytyi nolottaa se, kun hän yritti vakuuttaa kollegoilleen, että jäsenkorjaus on vakavasti otettava hoitomuoto ja sitten niksauttaja pilaa kaiken ja esittää parhaana ammattitaitonaan tällaista. Jos muut lääkärit ovat vielä naureskelleet ja yllyttäneet tilanteessa, niin tajuan, miten syvästi Hemmilää on hävettänyt. Jäsenkorjailijan on täytynyt olla todellinen mäntti, jos hän ei hoksannut möhlineensä oikein kunnolla.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Ei laittanut. Ei ainakaan välilevyä.
    Välilevy muodostuu pinnan kovemmasta sidekudoksesta ja sisällä olevasta hyytelöstä, joka toimii iskunvaimentajana. Prolapsissa ulompi sidekudos repeytyy ja hyytelömäinen sisäosa pääsee purkautumaan ulos. Jos joku kykenee sen laittamaan lihasten läpi samasta reijästä takaisin, josta se on tullut, hän kykeneen myös työntämään hammastahnan takaisin tuubiin.”

    Asioita voidaan nähdä monella eri tavalla ja kuitenkin kyse on samasta asiasta. Kirjoitin välilevyvamman vuosia aiheuttamasta terveyshaitasta ja kuinka se jäsenkorjauskurssilla hoitui kuntoon.

    Tapaturma, joka sattui noin kolmentoista ikäisenä aiheutti vasemman jalan osittaisen halvaantumisen, jonka muistelen kestäneen viikon pari ja selkäkipuja aina jäsenkorjaukseen asti. Asian tiimoilta en ole lääkäriä vaivannut, vaan pitänyt muksut muksuina ja lihakset kunnossa. En siis voi mitenkään todistaa sitä, mitä tapaturma selässäni sai aikaan, enkä sitäkään, mitä jäsenkorjauksessa tapahtui, mutta sen jälkeen ei selkäni ole kipuillut.

    Jälkeenpäin pohtiessani tapausta monelta eri kantilta, olen tullut siihen tulokseen, että yksi välilevy petti selkään kohdistuneen voimakkaan paineen vuoksi (kanto selän alla ja kuorma päällä). Tämän muutoksen tunsi myös sormilla sillä kohtaa olevana pikkunikamien painumana. Jäsenkorjauksen jälkeen painuma hävisi ja selkä on toiminut ilman kipuja rankemmassakin työssä.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Fasettinivelen lukko se on voinut olla, mutta ei varmasti ole ollut välilevy.”

    Tuskin kolmentoista ikäisenä fasettinivelen lukko olisi tapaturman johdosta tullut ja siitä johtuvat kolmenkymmenen vuoden selkäkivut. Tuntuu varsin kaukaa haetulta ja jopa uskomattomalta alan ammattilaisen arvioksi.

    Kenellä keulii.; ”Ohhoh.” kommentti kirjoitukseeni, ei hoitajan tarvitse tietää ihmisen anatomiasta mitään.

    Näin se vain menee, silloin kun sisäinen tietoisuus ohjaa hoitajan käsiä.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen.”

    Juuri tällaisen ammattiylpeyden vuoksi tulisi saada tutkittua tietoa energiahoidosta, ettei tehtäisi hallaa hoitojen alkuperälle, mistä ne ovat lähtöisin ja saataisiin hyödynnettyä ammattilaisten tietotaito ihmisen oman hoitosysteemin kanssa.

    Kenellä keulii. kirjoitti; ”Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.”

    Tämä lausuma kuvastaa aika hyvin sen, minkä vuoksi kansanparannus on jäänyt opitun jalkoihin. Silloin kun ei tiedetä ihmisen omista kyvyistä, eikä osata niitä hyödyntää on ajattelun tulos kuvatunlaista.

    P.S Olet ilmeisesti opiskellut hieronnan lisäksi nikamankäsittelyä, kun kirjoitat manipulaatiohoidoista. Eikö silloin kiinnostaisi myös hoidon alkuperä, kuinka kädet tekevät kuin itsestään hoitotyön ja itse voi olla kuin sivustaseuraaja.

    Suurin osa fysioterapeuteista on saanut sekä hierojan koulutuksen, että muita manipulaatiokoulutuksia.
    Välilevytyrän hoitaa luonto pois. Yksikään prolapsi ei haittaa vuosikymmeniä. Jostain aivan muusta on ollut kysymys. Kyllä jäsenkorjaajan sen verran pitäisi tietää. Jos hän väitti laittaneensa VÄLILEVYN kohdalleen, hän puhui potaskaa.

    Äänestä

  • hkplmnb kirjoitti:

    "On kyllä nimimerkkejä, jotka ovat käyttäneet valtavan määrän tunteja kommentointiin, mutta eivät ole halunneet lukea tutkimuksia. Kuulutko niihin?"

    No, onhan tässä nyt mennyt varmaan yhteensä jo toista tuntia... Mutta palstaa en ole seurannut. Skolioosista oli otsikossa kyse.

    "Ihan totta. Niitä, joilla on oikea selkäsairaus, ei hoideta jäsenkorjailulla. "

    Sitähän tuo tutkimus ei mitenkään todista.
    Mutta mitä tarkoitetaan oikeilla selkäsairauksilla? On totta, että jäsenkorjaajalla käy paljon sellaisia asiakkaita, joilta ei ole lääkärissä löytynyt mitään vikaa. Myös sellaisia käy silloin tällöin, jotka ovat olleet onnettomuudessa ja halvaantuneet. Joskus heilläkin käy tuuri ja hermot eivät olekaan kokonaan poikki. Lääkärillä ei ole työkaluja tutkia tällaista. Eikä tuollaisia voi mitenkään tutkia sokkoutetusti tai muutenkaan...

    Yksi helppo tapa testata jäsenkorjauksen jonkinlaista toimivuutta on sama, jonka eräs jäsenkorjaaja teki Hemmilälle, vaikka Hemmilä siitä suuttui kovin eikä ole vieläkään leppynyt. Nimittäin lääkärit olivat Kaustisella vierailulla tutustumassa jäsenkorjaukseen. He kysyivät, että mitä hyötyä siitä on ja jäsenkorjaaja vastasi, että ainakin ylettyy helpommin laattiaan käsillä. Hemmilä sanoi, että PYH! Mutta muut lääkärit kannustivat kokeilemaan ja jäsenkorjauskäsittelyn jälkeen Hemmilän kädet menivät kämmeniä myöten lattiaan, kun ennen käsittelyä ne eivät menneet lähellekään! Hemmilän mukaan jäsenkorjaaja nolasi hänet kollegojen edessä. ;)

    Eli ainakin liikkuvuus paranee. Onko sillä sitten jotain merkitystä?

    Onhan sekin eräs jäsenkorjauksen positiivista tuloksista monien muiden lisäksi!

    > Onko sillä sitten jotain merkitystä, kyselee skepo.

    Onko liikkuvuudella ja notkeudella jotain merkitystä? Kyllä muutama asperiinipilleri ne korvaa, tuumii skepo.

    Äänestä

  • loghfoufoytd kirjoitti:

    Suurin osa fysioterapeuteista on saanut sekä hierojan koulutuksen, että muita manipulaatiokoulutuksia.
    Välilevytyrän hoitaa luonto pois. Yksikään prolapsi ei haittaa vuosikymmeniä. Jostain aivan muusta on ollut kysymys. Kyllä jäsenkorjaajan sen verran pitäisi tietää. Jos hän väitti laittaneensa VÄLILEVYN kohdalleen, hän puhui potaskaa.

    loghfoutoytd kirjoitti; ”Jos hän väitti laittaneensa VÄLILEVYN kohdalleen, hän puhui potaskaa.

    Niin jos, mutta kun ei väittänyt, vaan jäsenkorjauskurssilla homma hoitui hoitaessamme toisiamme opiskelen erilaisia mobilisaatiotekniikoita.

    Juttuni pointti oli siinä, miten erilailla voidaan asia käsittää ellei puhuta tai haluta puhua samaa kieltä. Tavantallaaja kertoo kokemuksistaan omalla tavallaan ja alan ammattilaiset opitun pohjalta. Mikäli oppinut haluaa korostaa tietämystään ja osaamistaan on väittely valmis siitä, kuka tietää enemmän ja itse asia jää sivuseikaksi, eli ihmisten terveydenhoitaminen.

    Tällä haluan vain kertoa sen, minkä vuoksi koulutuksen kautta opittu ja itseoppineiden tietotaito ei kohtaa ja oppineet katsovat olevansa yläpuolella huuhaaksi nimittämäänsä. Tästä asiasta olen monen hoitoalan ammattilaisen kanssa käynyt keskusteluja heidän käydessä hakemassa apua terveysongelmiinsa. Ongelmiin, joita eivät ole opituilla menetelmillään saaneet hoidettua pois.

    Olen monessa yhteydessä aiemmin kertonut, että energiahoidon aikaansaaman energiatason nousun myötä on monella sisäinen tietoisuus herännyt toimimaan ja heidän hoitotuloksensa ovat parantuneet huomattavasti. Hoitoalalle hakeutuvilla näyttäisi olevan parempi sisäinen valmius energiahoitoihin ja sen vuoksi sen käyttöönotto osaksi perusterveydenhoitoa on todella helppo ja ongelmaton.

    Kyse on vain yhdestä pienen pienestä asiasta, eli oppineiden korvienvälistä ja heidän ajatushautomonsa ennakkoluuloista ja asenteista. Tämä selittää varsin hyvin sen, miksi oppinut ja todistetusti alansa huipulla oleva ei ota energiahoitoja todesta. Eihän kukaan järkevä ihminen moiseen huuhaahan usko. Siinähän menisi maailman kirjat sekaisin ja samalla maine.

    Ei muistella pahalla, vaikka hieman provosoinkin, mutta energiahoito on jokaisen omaksuttavissa olipa tässä vaiheessa mitä mieltä tahansa. Maailma muuttuu Eskoseni ja energisempään suuntaan.

    Ensin väitit:
    "Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan,...kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen). "

    Sitten kirjoitit minua lainaten:

    "Niin jos, mutta kun ei väittänyt"

    No yritä nyt hyvä mies päättää laittoiko Penttilä välilevyn "tiloilleen" vai ei. Puhut pahasti itsesi kanssa ristiin.
    Vaikka vaihtoehtoilijat eivät osaa käyttää oikeaa terminologiaa, ei lintua kuitenkaan pidä sanoa kalaksi. Se on joko tietämättömyyttä siitä, mistä puhuu tai tahallista harhaan johtamista. Molempia varmaan esiintyy.

    Jos energiahoidon torjuminen on vain oppineiden korvien välissä, niin miksi ihmeessä se ei ole levinnyt maallikkojen kautta yleisesti käytettäväksi parannuskeinoksi, jops se on niin tehokas? Aikaa on kai ollut satoja vuosia.

    Äänestä

  • ihguyouo7 kirjoitti:

    iihguyouo7 kirjoitti; Ensin väitit:

    Ensinnäkin en väitä mitään, enkä myöskään sitä, että juuri Pentti Penttilä olisi itse osallistunut selkäni hoitoon. Käytiin iltasella muutaman kanssa keskustelua siitä, mitä selässäni kenties oli ollut vialla, kun huomasin perskynkän jälkeen aiemmin selvästi sormin havaittavan painauman häipyneen pois. Siinä pohdittiin sitäkin, kumpi on pois paikoiltaan nikama vai välilevy ja kummassa vaurio tapahtui, eli syy seuraus. Tapaturmassa selkään kohdistunut paine sai ilmeisesti välilevyn pettämään, mutta nikamissa ei todennäköisesti tapahtunut vaurioita.

    Otetaanpa esimerkki automaailmasta: Alatukivarren eli ’kynkän’ kiinnitys koriin tai apurunkoon tapahtuu kumisen helan välityksellä. Käyttövuosien myötä kumi kovettuu ja kuluu, aiheuttaen kynkän asennon muutoksen, jonka johdosta kulumista tapahtuu myös muissa etutuennan osissa ja eturenkaissa. Helan väljyys tuntuu myös ajo-ominaisuuksissa, kuten kaarreajossa ja röykyissä alustan epämääräisenä toimintana. Yleensä katsastusmiehen kehotuksesta hela on vaihdettava uuteen ja homma on sillä hoidettu kuntoon. Pitkäikäisenä teräksistä tukivartta ei tarvitse vaihtaa, ellei ruostuminen tai vaurio sitä edellytä.

    Perskynkässä hoito kohdistuu pehmytkudoksiin ja pehmytkudosten kautta nikamiin ja niiden asentoihin. Vain pehmytkudoksissa voi hoidon aikana tapahtua muutos, joka vaikuttaa nikaman asentoon ja nikaman asennon muutosta kutsutaan kansanparannuksessa ’tiloilleen’ laittamiseksi.

    Retorisesti voidaan kysyä; kummassa oli vika, nikamaan vai välilevyyn käsittely kohdistui ja kummassa tapahtui muutos. Elimistö korjasi välilevyvaurion, mutta välilevy oli edelleen jostakin syystä pois ’muodostaa’ ja virheasento aiheutti myös selkäkipuni.

    Tämä keskustelu osoittaa vain sen, kuinka helposti saadaan väittely aikaan, mikäli keskitytään omaa lippaa kiillottamaan, eli tuomaan omaa oppineisuutta ja tietämystä esille ottamatta huomioon itse asiaa. Osoittaen myös oppineiden opittua ylimielisyyttä kansanparannusta kohtaan, onhan heidän tietotaitonsa ylivertaista tavantallaajaan verraten.

    ihguyouo7 kirjoitti; Jos energiahoidon torjuminen on vain oppineiden korvien välissä, niin miksi ihmeessä se ei ole levinnyt maallikkojen kautta yleisesti käytettäväksi parannuskeinoksi, jops se on niin tehokas? Aikaa on kai ollut satoja vuosia.

    Alla oleva kirjoitus kuvastaa hyvin sitä ylimielistä asennetta kanssaihmisiä kohtaan, jonka vuoksi oppineet ja viisaat (instituutiot) ovat voineet hyväksikäyttää valehtelemalla ihmisen kyvyistä ja jakamalla tiedon murusia niitä janoaville.

    Kenellä keulii. kirjoitti; Olen hieronut kymmeniä vuosia ja tiedän tasan tarkkaan, ettei välilevyjä painella paikoilleen. Aivan täyttä hömppää. Tuolainen valehtelu haittaa myös rehellisten manipulaatiohoitajien ammatinharjoittamista. Leimataan samaan sakkiin.

    "Itselläni oli lähes kolmekymmentä vuotta yksi välilevy poissa tiloiltaan, jonka tunsi omilla sormillaan ja joka aiheutti kipuja ja monia terveysongelmia, kunnes Kaustisilla jäsenkorjausopissa (Pentti Penttilä) se laitettiin paikoilleen (tiloilleen). "

    "Siinä pohdittiin sitäkin, kumpi on pois paikoiltaan nikama vai välilevy ja kummassa vaurio tapahtui, eli syy seuraus."

    Niin ne jutut muuttuu ja selittelyt alkaa.
    Välilevyt eivät ole poissa paikoiltaan. Prolapsi, eli välilevytyrä on ihan eri juttu. Eli aika tyhjää pohditte.

    Äänestä

  • tosi noloa kirjoitti:

    "Hemmilän mukaan jäsenkorjaaja nolasi hänet kollegojen edessä. ;)"

    Juu . Tämä on yleisesti tunnettu jekku, jonka osaavat kaikki ala-asteelaiset. Eli nouse tietokoneelta. Kokeile kylmiltäsi eteentaivutusta. Älä ryskäytä, ettei satu. Tee sitten mitä tahansa puolen minuutin ajan, kävele vaikka ympäriinsä tai jotain. Venytä taas. Pitäisi taipua 5-10 senttiä pidemmälle.

    Hemmilää täytyi nolottaa se, kun hän yritti vakuuttaa kollegoilleen, että jäsenkorjaus on vakavasti otettava hoitomuoto ja sitten niksauttaja pilaa kaiken ja esittää parhaana ammattitaitonaan tällaista. Jos muut lääkärit ovat vielä naureskelleet ja yllyttäneet tilanteessa, niin tajuan, miten syvästi Hemmilää on hävettänyt. Jäsenkorjailijan on täytynyt olla todellinen mäntti, jos hän ei hoksannut möhlineensä oikein kunnolla.

    Hemmilä ei tuolloin ollut lääkärinä kansanläääkintäkeskuksessa, vaan vieraana, ja hän oli hyvin vastahakoinen jäsenkorjaukseen. Erittäin.

    Kannattaa yrittää keksiä kaikenlaisia juttuja, jotta jäsenkorjaus näyttäisi hölmöltä, mutta ei se asiaa miksikään muuta. Jos sinä joskus koittaisit, niin tietäisit kehossasi heti mistä on kyse. Minulla ainakin kaikki kireys poistuu käsittelyssä ja olo tuntuu suorastaan irtonaiselta.

    Tekisi suorastaan mieli kirjoittaa, että...

    On kyllä nimimerkkejä, jotka ovat käyttäneet valtavan määrän tunteja kommentointiin, mutta eivät ole halunneet itse kokeilla miltä tuntuu. Kuulutko niihin?

    --

    Kirjoitin "Eli ainakin liikkuvuus paranee. Onko sillä sitten jotain merkitystä? "

    En ole mikään skepo enkä mikään muukaan hörhö, olen kertonut rehellisesti jäsenkorjauksesta, olisi syytä kaikkien lukea vähän tarkemmin viestit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

guigui kirjoitti:

Laitan tämän kysymyksen nyt tänne vaihtoehtoishoidot- puolellekin (tuki- ja liikuntaelinsairaus -osastolla kyselin kans jo aiheesta), jos täällä tavoittaisi joitakin, joilla löytyisi kokemusta tästä aiheesta. Eli...

Heippa!

Minulla on lievä skolioosi ja ilmeisesti siitä syystä myös hypokyfoosi, eli yläselästä selkäranka ei kaarru normaalisti vaan on siitä kohti liian suorassa (ja näin ollen aiheuttaa mm. hengitysvaikeuksia).

Kysymykseni kuuluu, että onko täällä joku, joka on käynyt kiropraktikolla/naprapaatilla /osteopaatilla/kalevalaisella jäsenkorjaajalla tms ja saanut kys. vaivoihin oikeasti apua näillä manipulaatiotekniikoilla? Minkälaista apua? Eli onko kyseessä enemmän oireiden lievittyminen vai saadaanko manipulaatiotekniikoilla oikeasti näitä mutkia väärissä kohti ja mutkattomuutta siellä missä pitäisi oikeampaan asentoon? Ja onko jollain mahdollisesti tilanne jopa pahentunut tällaisten hoitojen myötä?

Toki olen sen verran ymmärtänyt, että lisäksi pitää ahkerasti itse venyttää ja vahvistaa yms ja näin koko ajan pyrin tekemäänkin. Nyt vaan tuntuu, että haluaisin järeämmät aseet käyttöön, mutta en haluaisi tuhlata rahoja turhaan sellaiseen, mistä ei oikeasti ole kunnolla apua.

Kiitos paljon, jos joltain löytyisi tietoa/kokemusta asiasta! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu