Sanoma osti omakseen MetroFM:n, GrooveFM:n ja SuomiPopin. Pieni toivo virisi, että GrooveFM:n kohdalla tapahtuisi jonkinlaista muutosta. Aseman nimi ei ole vastannut viimeisten vuosien aikana musiikkitarjontaa, koska jazzin, soulin ja funkin pohjattomista levytysvarannoista on poimittu uutena soittolistoille vain yksi tummaihoisen artistin tekemä levytys eli Londonbeatin I´ve been thinking about you -vai muistatteko jonkin toisen? Mustan musiikin avulla Groovella olisi mahdollisuus jotenkin erottua muusta soittolistaradiomössöstä.
Voi olla, että haaveilen turhia: Sanoma vaan päätti hankkia itselleen kotimaista ja ulkomaista poppia soittavat asemat.
Sanoma hankki radioasemia
4
214
Vastaukset 4
- haaveilet
grooven palauttaminen vastaamaan sen toimiluvan mukaista sisältökuvausta ei oo tässä junttilan takapajulassa realistista.
monipuolisen, toimitetun musiikkiohjelman tuottaminen kaupallisella kanavalla ilman paskanjauhantaa on kaupallinen itsemurha.
toivoa sopii, varmaan moni muukin kanavaa 2000 alussa kuunnelleista.- Lisätietoa kaipaava
Näytäpä se toimilupateksti, joka on säädetty tälle lupakaudelle 2012-19.
- L-V-M
Ohjelmisto
Toimiluvan nojalla lähetettävän ohjelmiston musiikkisisällön tulee koostua pääosin rytmimusiikista. Ohjelmistoon tulee sisällyttää arkipäivisin kello 6 – 18:n välisenä aikana yksi tunti puhesisältöjä. Ohjelmisto tulee lähettää kuuluvuusalueella samanaikaisesti ja samansisältöisenä.
Voimassaoloaika
Toimilupa on voimassa 1 päivästä tammikuuta 2012 alkaen 31 päivään joulukuuta 2019 saakka.
http://www.lvm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1637827&name=DLFE-11778.pdf - L-V-M
L-V-M kirjoitti:
Ohjelmisto
Toimiluvan nojalla lähetettävän ohjelmiston musiikkisisällön tulee koostua pääosin rytmimusiikista. Ohjelmistoon tulee sisällyttää arkipäivisin kello 6 – 18:n välisenä aikana yksi tunti puhesisältöjä. Ohjelmisto tulee lähettää kuuluvuusalueella samanaikaisesti ja samansisältöisenä.
Voimassaoloaika
Toimilupa on voimassa 1 päivästä tammikuuta 2012 alkaen 31 päivään joulukuuta 2019 saakka.
http://www.lvm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1637827&name=DLFE-11778.pdf
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu511187- 16825
- 68732
- 63725
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473- 4472
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36415
- 34404
- 35399