Kertokaahan, siskot, mihin te uskotte, vai uskotteko mihinkään? Ja miten tämä usko/epäusko näkyy elämässänne?
Ehkä kerrankin saataisiin vähän syvällisempää keskustelua tällekin palstalle:)
Ehkä kerrankin saataisiin vähän syvällisempää keskustelua tällekin palstalle:)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen itse sitä mieltä, että uskon menettäminen on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Enkä puhu nyt vain "kirkollisesta" uskosta, vaikka joillekin juuri se on ainoa oikea usko. Itse kutsuisin sitä mieluummin yleiseksi elämänuskoksi, joka koostuu monista eri osasista.
Siihen kuuluu usko, että elämä on tarkoituksellista, vaikkei sitä tarkoitusta joka hetki etsi ja mietikään. Että minä tällaisena olen riittävä ja tarpeellinen, vaikken joka hetki tai vaikka koskaan tekisi jotain hienoa ja mullistavaa. Että rakkautta on, että huominen on olemassa, että kaiken pahan keskellä on myös jotain hyvää, että ahdistavimmankin hetken jälkeen voi tulla ja tulee parempi päivä, että asioista selviytyy. Elämänusko näkyy ja vaikuttaa aivan konkreettisesti. Asiat menevät siihen suuntaan kuin niiden kuuluukin mennä, vaikeudet eivät kaada, on helppoa olla hyväntuulinen ja auttaa muita, hyväksyä erilaisuus.
Se on minun uskoani ja myös uskoni nk. Jumalaan, koska olen vakaumukseltani jonkinlainen itseohjautunut panteisti. Uskon myös, että ihminen itse on elämänsä tärkein asia. Jokainen elää itse oman nahkansa sisällä ja siksi on ainoa, joka todella voi vaikuttaa siihen mitä elämässään valitsee, mihin tilaisuuteen tarttuu, mitä antaa ja mitä ottaa. Oli vaikea aika, jolloin uskoni oli hirmuisella koetuksella ja jopa jonkin aikaa kadoksissa mutta koskaan se ei sammunut kokonaan.
Uskon menetys näkyy täydellisenä välinpitämättömyytenä sekä itseä että muuta maailmaa kohtaan, masennuksena, ahdistuksena, kenties agressiivisuutena. Ihminen menettää elämänotteensa kokonaan. Se voi esiintyä myös kyynisyytenä, katkeruutena, aivan kuin ihminen olisi henkisesti hirttänyt itsensä. Itse uskon, että juuri tämä on se paholainen, josta niin paljon puhutaan. Ihmisen menetetty elämänusko ja siitä syntyvä pohjaton turhautuneisuus.
Kiitos jakamisesta!
siihen, että kaikella on joku tarkoitus.
Minä olen menettänyt uskoni monta kertaa, ja saanut sen takaisin yhtä monta kertaa. Usko muuttaa muotoaan jatkuvasti, se ei ole samanlaisena pysyvää. Joskus on hyvä kyseenalaistaa kaikki ja katsella maailmaa uskonsa menettäneenä. Silloin asiat saavat ihan erilaiset mittasuhteet. Saa huomata, että niilläkin asioilla on merkitystä, joihin ei ole aiemmin uskonut. Uskon mieluummin hyvään kuin pahaan. Yritän välttää joutumasta "pahan valtaan". Uskossa pitää olla vahva, sillä se voi antaa voimaa, mutta heikkokin saa olla. Joskus on hyvä olla ihan pieni, etsiä, pyytää ja kysellä.
..uskon siihen, että kaikkien epämukavienkin kokemusten/tapahtumien taustalla on hyvyyden pohjavire. Se on vain hetkeksi häipynyt näkyvistä!
Meissä ihmisissä on niin paljon hyvää, mutta se tulee esille vain tietyissä olosuhteissa.
Elämä on jännittävä näytelmä. En haluaisi luopua hetkestäkään.
"uskon siihen, että kaikkien epämukavienkin kokemusten/tapahtumien taustalla on hyvyyden pohjavire."
-ok ajattelet näin. Eikö silloin hyvässä myös ole paha "pohjavire"?
Sijoitat hyvyyden pohjalle, kaiken perimmäinen tarkoitus on hyvään.
Entäs jos sitä hyvää ei ole; mikään ei ole hyvää.
Onko maailma huonompi paikka ilman hyvää?
..vastaamalla ensin viimeiseen kysymykseesi, että onko maailma huonompi paikka ilman hyvää.
Ilman hyvää ei olisi koko maailmaa. Luonnossa mullistustenkin jälkeen palautuu vähitellen elollinen luonto.
Ilman ihmisten hyvyyttä, positiivisuutta koko maapallo olisi jo räjäytetty huitsin nevadaan..:o
Kaikissa koettelemuksissa on oma opettavuutensa, joka on positiivista. On uudelleen arvioitava joskus koko elämänsä.
Ihmisten riitojenkin keskelle mahtuu paljon inhimillisyyttä, joka vähentää negatiivisuutta. Voimme ymmärtää sen avulla tapahtumia helpommin. Se vain on osattava nähdä. En usko ihmisen pahuuteen, uskon enemmänkin ihmisen sairaaseen mieleen, joka aiheuttaa pahaa. Mutta se on jo kokonaan toinen juttu.
On myös neutraaleja tapahtumia, joita ei sovi unohtaa. Niitä elämässä on sittenkin eniten.
Hyvässä en näe missään tapauksessa pahaa. Esim. juonittelu on inhimillistä. Voi tekeytyä ystäväksi ja urkkia tietoja ja sitten löytäessään heikon kohdan toisesta, iskee.
Mitä inhimilliset piirteet toisissa ja itsessämme meille opettavat?
Näen paljon ympärilläni ja elämässäni yleensäkin hyvää, mutta mikä olisikaan sellainen paha, mistä en löytäisi mitään hyvää. En tiedä.
Taas kerran aihe, jota voi tarkastella niin monelta eri tasolta, eri asiayhteyksissä.
Alkuperäisessä mielipiteessäni ajattelin lähinnä koettelemuksia, jotka aika ajoittain tulevat elomme polulle..
"Ilman hyvää ei olisi koko maailmaa."
Ok.. mutta entäs jos..
-Jos olisi hyvä, ei olisi koko maailmaa.
"..Luonnossa mullistustenkin jälkeen palautuu vähitellen elollinen luonto."
sitoen sitaatin koko edelliseen kappaleeseen.
-Luetteloitko luonnonmullistukset pahoiksi?
Entäs jos..
Ihmisen hyvyydellä koko maailma räjäytettäisiin.
Kuka on määritellyt, että maapallon räjäyttäminen olisi paha teko? Silloin, kun koko maailma räjähtää (Olettaen tietysti kaikkien eliöiden kuolevan lopullisesti), ei jää jäljelle mitään. Onko se sitten hyvää vai pahaa? Voiko teko olla pahaa, jos sen seurauksena ei jää mitään jäljelle?
Inhimillisyys on täysin eri asia kuin hyvä tai paha.
Ihmisen mieli ei ole sairas. Ihminen on tietämätön. Onko tietämättömyys sairaus?
Mikä on neutraalia? Ei tule mieleen yhtään tapahtumaa, jonka seuraukset olisivat neutraaleita.
"Hyvässä en näe missään tapauksessa pahaa."
"mikä olisikaan sellainen paha, mistä en löytäisi mitään hyvää"
-kuulostaa tosi ristiriitaiselta.. Vai mitä?
hyvään ei sisälly paha, mutta pahassa on aina hyvää?
Karkki on hyvää, mutta tekee ihmiselle pahaa. Herkkusienikeitto voi olla tosi pahaa, mutta tekee ihmiselle vain hyvää. --Inhimillisyys--
"Mitä inhimilliset piirteet toisissa ja itsessämme meille opettavat?"
-Tuo on hyvä, Inhimillisyys. Inhimillisyys on jo sinänsä suurin oppi, opetus ja opettaja.
Inhimillisyys ei ole neutraali, se ei ole myöskään hyvä eikä paha. Se on vain inhimillisyys. Mielestäni sitä ei voi kuvata lineaarisesti. Se tuntuu enemmälti ameebamaiselta käsitteiden sekasotkulta, joka laajenee, supistuu ja sekoittuu yhtäaikaa, eri ajoin tai jotain siltä väliltä.
Viedään tämä nyt vähän pidemmälle.
..näitä asioita.
Ihan ensiksi on todettava, että olen optimisti.
Mielestäni koko elollisen luonnon olemassaolo on positiivista ja hyvää. Koko tämä ihmeellinen järjestelmä on todella hieno.
Luonnonmullistuksissa tapahtuu paljon pahaa, ihmiset kuolevat, tulee taloudellisia tappioita ja luonto kärsii. Luonnonmullistukset ovat väistämättömiä, mutta niistä seuraa pahaa.
"Ihmisen hyvyydellä räjäytettäisiin....)
Hyvyys ihmisessä on rakentavaa, ei tuhoavaa!
Maapallon räjähtäminen on toisaalta neutraalia, mutta toisaalta erittäin ikävää ja tätä taustaa vasten voisi sitä pitää pahana.
Mitä on inhimillisyys? Tässä yhteydessä, jossa käytin sitä tarkoitan ihmiselle luonteenomaista toimintaa, joka syntyy joko tiedostettujen tai tiedostamattomien tunteiden kautta.
Inhimillisenä olentona ihminen voi tehdä pahaa, vaikka ei tarkoitakaan ja sitä pahaa voidaan ymmärtää juuri inhimillisin perustein.
Sairauden ja tietämättömyyden minä taas luokittelen aivan erillisiksi. Tervekin ihminen on usein tietämätön ja me kaikki olemme tietämättömiä. Se hitunen, mitä tiedämme on todella vähän.
Mikä on neutraalia? Ihmisen omat valinnat ovat usein neutraaleita itselle ja muille. Siivoanko huoneeni tänään tai huomenna..;)
En näe ristiriitaa, vaikka hyvässä ei ole pahaa ja pahassa on aina hyvä pohjavire. Voiko tätä käyttää ihan kaikkeen elämässä, ehkä ei, mutta suurimpaan osaa ihmisen elämän tapahtumia sitä voi. Joku joutuu sairaslomalla ja on aikaa pysähtyä tai oikeammin pakotettu pysähtymään ja oivaltaa elämälleen uuden ja paremman suunnan. Näitä esimerkkejä löytyy.
Elämä on muutosta. Tämän päivän kipu voi olla ovi uudelle paremmalle huomiselle.
Inhimillistä on mielestäni toisen ihmisen ymmärtäminen, vaikka hänen toimintaansa ei hyväksyisikään.
..ken ties.
Jätin tahallani edellisissä viesteissä selitykset pois.
Optimisti voi olla monella tavalla.. Pelkkä ajatus kaikkeuden perushyvyydestä ei _välttämättä_ kerro vielä mitään optmismistä.
On oltava pessimisti, jotta ymmärtää optmimismin.
Myöntäydyn olevani.. En mikään, tai kaikki; eliö.
Pyrin pois dualistisuudesta ja ajattelun lineaarisuudesta. Asiat on helpoin ymmärtää, kun ne on lineaarisesti esitetty hyviksi tai pahoiksi. Se on se, mihin meidät jo ihan pienestä ihmisen alusta totutetaan. "On paha teko varastaa, on hyvä tapa pyytää, jos on tarvis." jne jne jne..
Maailma ei vain toimi niin. Mutta kasvatusmetodina toimiva.
Minun ajatusmaailmassa ei ole hyvää eikä pahaa, ei myöskään neutraalia. Ne on kaikki absoluutteja, joita lähelle ihminen tavalla tai toisella pyrkii.
Ihmisen silmissä asiat voivat olla hyviä ja pahoja. Mutta luonto ei kysy kenen parhaaksi luonnonmullistukset ovat. Ne on sen omaksi parhaaksi. Ihminen ei kysy luonnolta, onko lukuisat moottoritiet ja ydinvoimalat luonnolle pahaksi. Ne ovat ihmisen hyödyksi.
Luonnon, eikä liiemmin ihmisenkään kannalta kuolema ole pahasta. Ihminen itse tekee kuolemasta pahan.
"Hyvyys ihmisessä on rakentavaa, ei tuhoavaa!"
Entäpä jos se rakentava hyvyys onkin tuhoavaa?
Maapallo räjähtää jos sen on tarkoitus räjähtää.
ihmisestä se tuntuu tosi kurjalta, mutta oletettavasti silloin kun se tapahtuu, meitä ei ole täällä enää ollut pitkään aikaan. joten sitä on epärealistista pitää ikävänä asiana. Joka syksy lehdet ja kasvit lakastuu ja kuolee pois. Se on ikävää, mutta se tekee kasvien kierrosta ikuisen. Uudet kasvit saa tilaa jo seuraavana keväänä.
"Elämä on muutosta. Tämän päivän kipu voi olla ovi uudelle paremmalle huomiselle."
-Sieltä se tuli, hienoa!!
Olis paljon helpompaa puhua asioista tapaus kohtaisesti.
noh, voi olla, että tää teksti o vähän sekava.. Pakkailen tässä kamoja,kun lähden muutaman tunnin päästä ulkomaille.
..ja loppuun sopii mielestäni tämä.
"Jos rakentava hyvyys onkin tuhoavaa."
Onneksi sinun maailmassasi silläkään ei ole mitään väliä, koska sinun maailmaasi ei, omien sanojesi mukaan, kuulu hyvä, paha eikä neutraali.
Minulla tähän ei voi olla enää lisättävää..:)
Hienoo tekstii! En voi muuta sanoa. Tästä aiheesta voisi keskustella loputtomiin, joten en lähde kommentoimaan erikseen tekstisi kohtia. Siellä oli paljon mielenkiintoisia näkökulmia asioihin, vaikken ehkä kaikesta olekaan täysin samaa mieltä. Mutta uskostahan oli kysymys...
Uskon luontoon ja sen kiertokulkuun, valon ja varjon vaihteluun, yiniin ja yangiin...absoluuttista hyvää, pahaa tai ylipäätään mitään ei voi olla juuri tuon jatkuvan muutoksen, kiertokulun takia. Uskon Jumalaan, mutta tuo Jumala on kaikkialla, jokaisessa elävässä olennossa, sinussa ja minussa. Siten kaikki on tavallaan pyhää ja samalla ei mikään ole pyhää. Jumala on rakkaus. Rakkaus on Jumala, joten elämä on rakkaus ja rakkaus on elämä.
En varsinaisesri tarkoita, etteiko kasitteita; hyva, paha, neutraali ole olemassa. Se, etta ne on olemassa tarkoittaa etta ne eivat ole olemassa. Eli kun niita ei ole, ne on olemassa jotta niita ei olisi olemassa.
Eli ne on olemassa merkityksessa jossa ne eivat ole taydellisia absoluutteja. kun teet hyvaa, se ei valttamatta olekaan hyvaa, vaikka tarkoitus on hyvassa. Se on pikeminkin tietamattomyytta omaltaosaltasi. mutta tekona paha.
Onko sellainen teko paha, jonka tarkooitus oli alunperin hyvyydessa? Neutraali se ei ole, koska tavoite ja tulos ei kumpikaan tahdannyt siihen.
nyt menee sormet solmuun tassa helkutin ranskiksessa nappiksessa.
Mää aikaki uskon kaikkee mitä puhutaa ja kirjotettaa;)
Minä uskon Jumalaan, isään, elämään. Itseeni ja muihin ihmisiin, valintoihin ja tavattoman hyvään sattumaan.
Jumalani voi olla raamatun jumala, sen olemus täydentyy muista uskonnoista. Se elämän rulianssin alulle panija ja sen kehityksestä tavalla tai toisella huolehtiva voima. Huolehtiva, koska, se mikä on laitettu alkuun ei voi pysäyttää kesken. Vai voiko?
sielunvaellukseen ja rakkauteen ja hyvyyteen.