Kysymys

Millaisin perustein ylläpito voi poistaa jonkun käyttäjän profiilin? Sääntörikkomus ei tunnu riittävältä perusteelta kun sääntöjä kuitenkin rikotaan aina kun huoneessa ei ole seriffiä.

Sitäkin omituisempaa kun poistetun profiilin tekijä voi kuitenkin tehdä itselleen toisen profiilin.
4110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et vittuillut tai uhkaillut muita tarpkeeksi, ja ylläpito poisti profiilin. Katsos kun ylläpito antaa sekopäiden (paljon kirjoittavien) olla aktiivisena, vaikka kirjoitukset olisi miten loukaavia.

esim. Jaakob ja savonarola - nimimerkit ovat luotu vain spämmäämiseen ja muiden loukaamiseen /helvetillä peloitteluun/ ja nämä ovat kiertäneet forumeita ja spämmäneet jo vuosia.

Ylläpidolle vain mainostajien kusettamiseksi tarvittavat viestimäärät ovat tärkeitä,

Sille ääliölaumalle, perse täynnä peniksiä.
(olen oppinut myös kirjoitustavan, jota häiriköt käyttävät forumeilla päivittäin ja josta ei saa ikibannia...)

Äänestä

Hei,

Profiilin poisto tehdään sääntöjen vastaisen toiminnan perusteella. On totta, että kaikkiin sääntörikkomuksiin emme pysty puuttumaan, vaikka haluaisimme. Tiedossamme oleviin ja tietoomme tuleviin tapauksiin reagoimme aina.

Terveisin,
Elina
Suomi24

Äänestä
  • Kyllä tuo jäi vähän epäselväksi. Huoneissa haukutaan ihmisiä ihan estottomasti. Ja jos yhdestä "sääntörikkojasta" kannellaan ylläpidolle sen käyttäjän profiili poistetaan? Entäs jos kantelun tekijä on itse pistänyt ruutuun ihan samanlaista tekstiä kuin kantelun kohde mitä ei ruutukaappauksessa tietenkään näy? Harvemmin tuolla kukaan törkeilee sellaisille keskustelijoille jotka eivät itse törkeile. Mistäs sen tietää kuka sääntöjen rikkomisen aloitti ja kenen profiili pitäisi poistaa? Jos sinäkin Elina vilkaisisit minkälaista tekstiä näissä huoneissa on kun ei ole sefua paikalla ja varsinkin yöaikaan niin huomaisit että on vaikeaa sanoa kuka on häirikkö vai ovatko kaikki häiriköitä. Minua ei haittaisi jos ei mitään sääntöjä olisi mutta jos sääntöjä on niiden pitäisi olla selviä ja niitä pitäisi soveltaa kaikkiin. Toisin sanoen sefun pitäisi olla huoneessa aina. Mitä nyt olen tässä katsellut niin sefuja ei ole paljoa liikkeellä yöaikaan. Jos joku sanoo sinulle että olet homopedofiilirunkkariraiskaajarasisti ja sinä sanot myöhemmin kyseiselle tyypille saman ja sen takia yhtäkkiä profiilisi häviää niin en minä kyllä ymmärrä mitä järkeä siinä on. Noihin huoneisiin ei edes voi mennä mukaan jos ei halua tulla haukutuksi ja haukkua takaisin.

    Yhteenveto: Oikeat häiriköt voivat aivan hyvin kiusata ihmisiä kantelemalla ylläpidolle siitä mitä heille sanotaan. Kukas siitä pystyy pitämään lukua mitä he itse sanovat varsinkin jos on vielä monta nikkiä käytössä.

    Äänestä

  • Niin, ja kuinka hienosti te perustelettekaan asian. Ei sanallakaan, mikä kohta säännöistä oli tuo rikottu. Vaikeaahan se olisikin, kun moista kohtaa ei yleensä edes ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zarnolis kirjoitti:

Millaisin perustein ylläpito voi poistaa jonkun käyttäjän profiilin? Sääntörikkomus ei tunnu riittävältä perusteelta kun sääntöjä kuitenkin rikotaan aina kun huoneessa ei ole seriffiä.

Sitäkin omituisempaa kun poistetun profiilin tekijä voi kuitenkin tehdä itselleen toisen profiilin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu