Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ujo talkkari

katselen helteisenä kesäpäivänä ulos ikkunasta ja mietin, mitä repäisevää voisin kesksiä tylsyyden poistamiseksi. katseeni osuu läheisen lukion talonmieheen, askoon, joka helteestä huolimatta näyttää innokkaasti jaksavan harjata koulun asfaltoitua pihaa. asko on hiljainen, ujo, ja yksinäisen oloinen mies. oppilaat kiusaatavat häntä usein huudelllen kaikenlaisia hävyttömyyksiä, varsinkin kun hänen katseensa on huomattu usein viihtyvän nuorten lukiolaisneitojen takapuolissa. ei kai siinä nyt mitään pahaa ole: katsoa saa, mutta ei koskea.
minua asko on aina jotenkin säälittänyt, ja oikeastaan aika söpökin. katsellessani askon siivoushommia päähäni tärähtää ajatus, jonka toteuttaminen toisi taatusti potkua tylsään päivään. päätän samalla myös hieman piristää askon työpäivää. puen ylleni pikkuruiset pöksyt, ja pujottauduin hellemekkoon. ajatus mahdollisesta tulevasta saa poskeni punahtumaan. matkalla toivoin hartaasi, ettei asko olisi ehtinyt karata minnekkään, ja päästessääni pihalle huomaanmiehen olevan yhä siellä harjoineen. istuudun penkille ja ristin jalkani. mekon helman asetan niin, että asko halutessaan näkee jalkoväliini asti. istuskelen kaikessa rauhassa, ja teeskentelen etten edes huomaa häntä. syrjäsilmällä huomaan kuitenkin, ettät miehen katse alkaa kerta kerralta viipyä pidempäänjuuri siellä mihin olin toivonutkin sen kohdistuvan. pääytin hiemna kiusata miestä ja mietin ilkikurisesti, ajatteleekohan asko minua sinä iltana vuoteessaan. alan kiihottua ajatuksesta yhä enemmän: asko runkkaamassam minua ajatellen. tunnen, miten jalkovälini alkaa kostua ihan muusta syystä kuin helteestä. vakoni kaipaa käsittelyä, ja ajattelen, että taitaapa asko päästä kerrankin naisen makuun - sillä hän on taatusti sitä vailllakin. kuin vahvistukseksi ajatuksilleni huomaan askon etumuksessa valtavan kohouman, jota hän tosin urheasti koittaa peitellä. kohoumasta päätellen vakooni ei kaipaa mikään ihan pieni kalu. päätän tehdä seuraavana siirtoni, katsoa, mikä tämä talkkari on oikein miehiään. kävelen pokkana askon viereen, jonka naamalata paistaa hämmennys. moi...kuule, mä tahtoisin katsella kun sä vedät käteen, kehrään. huomaan askon punastuvan korviaan myöten. e-enhän mä mitään sellaista... mitä sä nyt oikein, mies sopertelee hämillään.

jatkanko? jatka tämän loppuun joka tapauksessa illalla.
513865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mukava kuulla koko tarinasi:)

Äänestä

...että sillä viisiin..

Äänestä
  • jatka jatka

    Äänestä

  • vanha reginan juttu on kylläkin.. yritä kehitellä jotn omaa..

    Äänestä

Oikoluku on unohtunut, kirjoitusvirheitä on kuin maikkarin chat-sivulla 895.
Kun kopiot, kopioi oikein, eli erisnimet isolla kirjaimella, samoin myös pisteen jälkeen. Kappalejaonkin olisit voinut tehdä.
Kannattaisi tutustua sen lukion opettajiin ennemmin kuin talkkariin, josko he antaisi yksitystunteja Sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seksinovelli kirjoitti:

katselen helteisenä kesäpäivänä ulos ikkunasta ja mietin, mitä repäisevää voisin kesksiä tylsyyden poistamiseksi. katseeni osuu läheisen lukion talonmieheen, askoon, joka helteestä huolimatta näyttää innokkaasti jaksavan harjata koulun asfaltoitua pihaa. asko on hiljainen, ujo, ja yksinäisen oloinen mies. oppilaat kiusaatavat häntä usein huudelllen kaikenlaisia hävyttömyyksiä, varsinkin kun hänen katseensa on huomattu usein viihtyvän nuorten lukiolaisneitojen takapuolissa. ei kai siinä nyt mitään pahaa ole: katsoa saa, mutta ei koskea.
minua asko on aina jotenkin säälittänyt, ja oikeastaan aika söpökin. katsellessani askon siivoushommia päähäni tärähtää ajatus, jonka toteuttaminen toisi taatusti potkua tylsään päivään. päätän samalla myös hieman piristää askon työpäivää. puen ylleni pikkuruiset pöksyt, ja pujottauduin hellemekkoon. ajatus mahdollisesta tulevasta saa poskeni punahtumaan. matkalla toivoin hartaasi, ettei asko olisi ehtinyt karata minnekkään, ja päästessääni pihalle huomaanmiehen olevan yhä siellä harjoineen. istuudun penkille ja ristin jalkani. mekon helman asetan niin, että asko halutessaan näkee jalkoväliini asti. istuskelen kaikessa rauhassa, ja teeskentelen etten edes huomaa häntä. syrjäsilmällä huomaan kuitenkin, ettät miehen katse alkaa kerta kerralta viipyä pidempäänjuuri siellä mihin olin toivonutkin sen kohdistuvan. pääytin hiemna kiusata miestä ja mietin ilkikurisesti, ajatteleekohan asko minua sinä iltana vuoteessaan. alan kiihottua ajatuksesta yhä enemmän: asko runkkaamassam minua ajatellen. tunnen, miten jalkovälini alkaa kostua ihan muusta syystä kuin helteestä. vakoni kaipaa käsittelyä, ja ajattelen, että taitaapa asko päästä kerrankin naisen makuun - sillä hän on taatusti sitä vailllakin. kuin vahvistukseksi ajatuksilleni huomaan askon etumuksessa valtavan kohouman, jota hän tosin urheasti koittaa peitellä. kohoumasta päätellen vakooni ei kaipaa mikään ihan pieni kalu. päätän tehdä seuraavana siirtoni, katsoa, mikä tämä talkkari on oikein miehiään. kävelen pokkana askon viereen, jonka naamalata paistaa hämmennys. moi...kuule, mä tahtoisin katsella kun sä vedät käteen, kehrään. huomaan askon punastuvan korviaan myöten. e-enhän mä mitään sellaista... mitä sä nyt oikein, mies sopertelee hämillään.

jatkanko? jatka tämän loppuun joka tapauksessa illalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu