Allergiaako ?

Vauva on nyt 4,5kk ja ollaan aloitettu kiinteiden maistelu jo kolmisen viikkoa sitten. Nyt olen huomannut että lapsen ohimoille ilmestyy punaiset läikät kun syö päärynää tai mustikkaa. Läikät häviävät kyllä melko pian ruokailun jälkeen. En tiedä tuleeko niitä myös muista hedelmistä tai marjoista kun niitä ei olla vielä kokeiltu mutta kasviksista, peruna, porkkana, kesäkurpitsa yms ei tule.

Voisivatko läikät liittyä jotenkin happaman ruoan syöntiin, että jos vauvasta maistuu happamalta niin ihokin alkaa punoittaa. Hän ei selvästikään pidä siitä mausta. Vai voiko tämä olla oire allergiasta? Mitään vatsakipuja, ihottumaa tms ei ole tullut.
6120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oliko teillä jokin syy aloitella noin aikaisin? :)

Ei kannata ainakaan alkaa välttelemään noita ruoka-aineita jos oireena ei ole muuta kuin pienet punoittavat läikät. Meillä on vauvalla ollut välillä leuka punoittava ja karhea, mutta olen silti kaikkea ruokaa antanut edelleen, koska muuta vaivaa ei ole tullut. Ei kuulosta musta miltään allergialta. Tokihan pieni vauva voi reagoida joihinkin ruoka-aineisiin ihollaan, mutta ei se tarkoita automaattisesti allergiaa. Voi olla ihan sitäkin, että kroppa totuttelee uusiin aineisiin.

Äänestä
  • sitä minkäin, et miten niin aikasta tuon ikäisenä! Me alotettiin jo ennen 4kk ikää! Neuvolan ohjeistuksella. Mitä aikasemmin sitä parempi alergioiden suhteen, mut tää ei liity meidän lapseen

    Äänestä

aikasta?hmm kyllähän nyt 4kk iässä aletaan maistelemaan!!

Äänestä
  • Suomessakin täysimetyksen suositus on 6kk. Totta kai tarvittaessa (esim. hidastunut kasvu eikä imetyksen tehostaminen riitä) kiinteiden tarjoamisen voi aloittaa aiemminkin, kuitenkin aikaisintaan 4kk iässä. Jos lapsi kasvaa hyvin ja imetys sujuu, niin ei ole yhtikäs mitään syytä aloittaa soseiden maistelua 4kk iässä jolloin lapsen suolisto on vielä aika epäkypsä kiinteällä ruoalle.

    (Alle 4kk tietysti sitten lääkärin ohjeen mukaan esim. keskonen tai sairas lapsi.)

    Äänestä

  • Niin, mutta kun ei aleta, varsinkaan, jos lapsi on täysimetyksellä ja kasvaa normaalisti. Neljän kuukauden iässä aletaan yleensä maistelemaan, jos lapsi on korvikelapsi, koska korviketta menee tuolloin usein jo niin isoja määriä, että lapsen munuaisille se ei ole hyväksi. Sen takia kiinteät on hyvä aloittaa jo neljän kuukauden tienoilla, jotta päästään vähän aiemmin siihen vaiheeseen, että kiinteistä jonkinlaista vatsantäytettäkin tulee -> maitoa ei enää mene niin paljon. Sen sijaan täysimetetyn lapsen suolistolle parasta on puolen vuoden ikään asti rintamaito, eikä ole mitään syytä aloittaa kiinteitä jo neljän kuukauden iässä.

    Äänestä

Aloittaja

Niin en kyllä kysellyt kommentteja kiinteiden aloitus iästä vaikka arvasin että sieltähän se puskee läpi kuitenkin :)

Korvikevauva siis kyseessä ja kiinteät on aloitettu ja niitä jatketaan oli se sitten hyväksi tai ei, ihan neuvolan siunauksella ja monen lapsen kokemuksella. Mutta tälläiseen ihon punoitukseen en ole aiemmin törmännyt enkä viitsinyt neuvolaan soittaa kun en usko että on mistään vakavasta kyse. Ajattelin että jos täällä olisi joku jonka lapsella on ollut samanlaisia läikkiä niin olisi ollut mukava kuulla kommentteja mahdollisesta syystä... .DD

Ja ihan varmuuden vuoksi voin todeta ennen kuin joku superäiti asiasta huomauttaa että jos kyseessä olisi allergia niin sitten suhtautuisin siihen hyvinkin vakavasti ja olisin yhteydessä myös neuvolaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9934485 kirjoitti:

Vauva on nyt 4,5kk ja ollaan aloitettu kiinteiden maistelu jo kolmisen viikkoa sitten. Nyt olen huomannut että lapsen ohimoille ilmestyy punaiset läikät kun syö päärynää tai mustikkaa. Läikät häviävät kyllä melko pian ruokailun jälkeen. En tiedä tuleeko niitä myös muista hedelmistä tai marjoista kun niitä ei olla vielä kokeiltu mutta kasviksista, peruna, porkkana, kesäkurpitsa yms ei tule.

Voisivatko läikät liittyä jotenkin happaman ruoan syöntiin, että jos vauvasta maistuu happamalta niin ihokin alkaa punoittaa. Hän ei selvästikään pidä siitä mausta. Vai voiko tämä olla oire allergiasta? Mitään vatsakipuja, ihottumaa tms ei ole tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu