ravintolassa

Onko ravintolassa sopivaa pieneen nälkään tilata
yksi annos, jonka toinen syö ja toinen syö annokseen kuuluvan salaatin salaattipöydästä?
Meille nimittäin kävi näin, kun mieheni sanoi, ettei halua salaattia. Minä sitä sitten ottamaan,
koska tarjoilija sanoi, että se kuuluu ateriaan.
Katsottiinko meitä pitkään, vai kuvittelinko...
51857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Asiasta olisi voinut kysyä henkilökunnalta joka olisi luultavasti veloittanut jonkin hinnan syömästäsi salaatista, koska salaatti kuului annoksen hintaan, ja sain tekstistä sen käsityksen, että et itsellesi annosta tilannut. Asia olisi ollut erilainen jos salaattia ei olisi haettu salaattipöydästä. Tuli tapauksesta mieleen vähän vastaavanlainen tapaus: Kerran eräs naisasiakas tuli poikansa kanssa ravintolaamme. Nainen maksoi itsellensä seisovan pöydän, ja pojalleen pelkän limsan. Vähän myöhemmmin katselimme kun molemmat söivät seisovan pöydän ruokaa omilta lautasiltaan. Kun menimme kertomaan naiselle, että myös pojan ruoka tulisi maksaa, hermostui nainen perin pohjin, ja sanoi pojan syövän ne ruoat seisovasta pöydästä, mistä nainen ei itse erityisemmin pitänyt. Hänen mielestään se oli aivan ok. Taisi vieläpä jäädä rahat pojan ruoasta saamatta, ja henkilökunta sai haukut! Jos samaa periaatetta noudatettaisi kaikkialla, riittäis kun yksi maksaisi esim. neljän ruokalajin seisovasta pöydästä, ja neljä söisi, mutta jokainen omaa ruokalajiansa, josta maksaja ei sattuisi erityisemmin pitämään.

Äänestä

Menin kerran yksinäni milanolaiseen ravintolaan illastamaan. Tuossa ravintolassa oli seisova alkupalapöytä; pääruoka tilattiin listalta erikseen. Valikoin yhden vajaan vadillisen alkupaloja maistiaisiksi ja kävin sitten noutamassa toisenkin kierroksen keskittyen niihin herkkuihin, jotka olivat parhaalta maistuneet.

Pääruuan jälkeen tuli laskun aika. Summa tuntui suuremmalta kuin olin laskenut. Selitys: laskuuni oli merkitty 2 × alkupalat!

Enpäs viitsinyt ryhtyä väittelemään tarjoilijan kanssa seisovan pöydän käsitteestä heillä ja toisaalta meillä Pohjoismaissa. Maksoin kiltisti, vaikka moinen tulkinta pakkasi hieman harmittamaan!

Äänestä

Ei salaattipöytää ole ajateltu ihan noin käytettäväksi. Tietysti maksoitte sekä annoksesta että salaatista joten... kaksipiippuinen juttu. Olisin ehkä tilannut itselleni lisäksi jonkun pienen annoksen listalta.

Äänestä

Anna katsoa. Te maksoitte annoksen ja syötte sen niin kuin haluatte. Olen usein syönyt ulkomailla belgialaisten ja ranskalaisten kanssa jaettuja annoksia: ts. tilaamme kyllä jokainen, mutta syömme vain puolet ja vaihdamme sitten lautasia. Anna katsoa: ette te mitään ole varastaneet! Kyllä tarjoilija kertoo, jos heillä on ruokailupakko.

Äänestä
  • Sorry, en huomannut, että puhuit salaattipöydästä. Kuvittelin, että söit sen teevadillisen salaattia, mikä tuodaan alkupalaksi. Ei taatusti ole oikein, että käyt syömässä lautasellisen kasviksia, koska ne jotka syövät myös sen pääruoan, eivät täytä itseään salaattipöydällä. Kyllä tällainen käytös nostaa aterioiden hintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkunälkä kirjoitti:

Onko ravintolassa sopivaa pieneen nälkään tilata
yksi annos, jonka toinen syö ja toinen syö annokseen kuuluvan salaatin salaattipöydästä?
Meille nimittäin kävi näin, kun mieheni sanoi, ettei halua salaattia. Minä sitä sitten ottamaan,
koska tarjoilija sanoi, että se kuuluu ateriaan.
Katsottiinko meitä pitkään, vai kuvittelinko...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu