Minulla on tapana usein lukea HS:n kuolinilmoitukset. Tänäänkin. Sitten vähän tarkemmin niitä katsoin ja ketään tuntemaani ei löytynyt. Sitten laskin, että ilmoituksia oli 51 kpl ja 11 niistä oli nuorempia kuin minä. Eli n. 20 %. Näinkö se yleensä menee ?
Itse olen 64 v.
Tarkoitus ei ole millään lailla synkistellä - kunhan mietin.
Itse olen 64 v.
Tarkoitus ei ole millään lailla synkistellä - kunhan mietin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kerran viiskytpalstalla joku kirjoitti minulle, että kuolen ennemmin kuin kirjoittaja, koska olen häntä vanhempi, mietin, noinkohan käy.
tai miettiä koko asiaa, koska käy kuten erälle kaverille, piti kirjaa kaikista hänen ollessaan ala-astella (1-4 luokkalaisista) pojista (miespuolisista) itse mies-ope samassa koulussa jossa hän oli ollut joskus oppilana ja sitten opettajana 30 vuotta.
Viimeinen mitä muistan noista 16 oli kuollut jo kymmenen ja yksi heistä vaan oli hänen tietojen mukaan tehnyt itsemurhan.
Hänkin kuoli noin puolitoista vuotta sitten, ikää oli kertynyt reilut 64 vuotta, eli oli juuri päässyt eläkkeelle noin 40 vuoden opettajanvirasta muista duuneista.
Siis elä ja mieti muita asioita, kun kuolemaa, että ei käy noin .
juuu, saman olen huomannu suurinosa on nuorempia kuin minä itse, lähentelen seittemääkymmentä,
kuinkahan vanhaksi pitää elää ku nuoremmatki kuolee,,,
Onneksi vihreät jo hyväksyvät eutanasia, saa kuolla silloin ku ittelle sopii
mä kuolen siinä vaiheessa ku en enään pysty itte pitämään ittestä huolta ja joutisin sänkypotilaaksi, eikä hoitokeinoa olisi millä saadaan jaloilleen omatoimiseksi.
Joo,. ehkä ei kannata niin kovasti miettiä noita kuolinikäkysymyksiä vaan mieluummin koettaa elää täysillä aika, jonka on elossa. Kun nyt kumminkin kuolet joskus. Vanhanakin voi tietysti oppia uutta, joten teepä aiheesta tutkielma, ehkä se jotakuta kiinnostaa.
Eihän täältä ikäjärjestyksessä lähdetä. Joskus suvun kokouksissa on tullut puheeksi että kun seuraavan kerran tavataan niin todennäköisesti me kaikki samat emme ole enää paikalla. Mutta että vanhimmasta päästä harvemmin "harvennus" tapahtuu.
Minulle on aiheuttanut surua se kun ihan liian moni ystävä on menehtynyt syöpään, usea minua nuorempikin. Kannattaa siis olla onnellinen siitä että elää ja saa nauttia tällaisestakin kauniista alkukesän päivästä kuin nyt.
Korvasieniä olen perkaillut, ja ajattelin käväistä metsässä katsomassa josko samaan keittokattilaan löytyisi vielä jokunen lisää.
Aloitukseen vielä: äitini keräsi aikoinaan lähisuvun ja ystäväpiirin kuolinilmoituksia muovikalvojen alle keräilykansioon, vanhin ilmoituksista taitaa olla 50-luvulta. Perin tämän albumin ja jatkan harrastusta, lähinnä dokumentaarisessa mielessä. Tuota kansiota selaillessa senhetkiset huolet asettuvat oikeaan tärkeysjärjestykseen.