Kuka minä olen roolienjaossa
sivustakatsoja
elämänpyörässä
värien sinfoniassa
paletin kuivuneissa väreissä
hämärissä huoneissa
valo ei taitu
rakkauden tavoittamuus
kadotin sanat
hiljainen huuto
ei tavoittanut
lähellä oleviakaan
kadotetut sanat
ulosanti mitätön
minä
sivustakatsoja
elämänpyörässä
värien sinfoniassa
paletin kuivuneissa väreissä
hämärissä huoneissa
valo ei taitu
rakkauden tavoittamuus
kadotin sanat
hiljainen huuto
ei tavoittanut
lähellä oleviakaan
kadotetut sanat
ulosanti mitätön
minä
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuvaat hyvin, sitä miltä joskus tuntuu muuten - ja vielä sanatkin ovat hukassa tai niitä ei edes ole.
Kiitos kommentista tee. Viimeaikoina on sanani olleet
todella vähissä, täänkin olen kirjoittanut joskus kauan sitten,
löysin sen vanhojen runojeni joukosta.
te luulette että olen mitätön
maalannut itseni haaleilla väreillä näkymättömäksi
kadottanut ääneni rikki mennen rummun lailla
ja enkä osaisi laulaa kuin satakieli ...
te erehdytte ...
minulla on suuri sykkivä sydän
kaikkea ja kaikkia rakastava
ja kun minä astun huoneeseen
niin sisäinen aurinkoni valaisee
pimeimätkin sopet
häkäisee silmät
ja olen vain liona
tähti ...
mahtava runoilijatar on uinut varjoisiin vesiin
miettimään perimmäisiä kysymyksiä
alentanut suotta itseään
onneksi vain väliaikaisesti ...
hyvä upea liona !!!
Vastauksesi oli upea, mistä löydätkään sanat
vastauksiisi mutta mikään tähti en kyllä ole
pikemminkin sammunut katulyhty.
Kiitos kommentista runo64!
Vertauskuvallista verbaliikkaa.
Kysymyksiä itsestä itselle.
Tästä tekisi mieleni sanoa: Omalla tavallaan jännittävä, kokeilullinen runo, jonka jaokkeellisuus toimii ja tehostaa runon elinaluetta, sen sisäistä teemaa: " kuka minä olen tässä elämän värikylläisyyden kirjomassa paletissa?
Kuka minä olen, huutamassa äänetöntä huutoani kadottamillani sanoilla.
Huutoa, jota kukaan ei voi kuulla.
Runossa rakentuu taidokkasti esiin turhautuneisuuden sanaton, äänetön huuto.
Rohkeasti luotu kokonaisuus, joka vaatii minulta useamman lukukerran, etsiessäni runosi sisäistä tunnelmaa. Se tunnelma, jonka löysin on todella vaikuttavan puhutteleva ja runon viimeinen sana ja samalla sen viimeinen säe, nostaa esiin vastauksen kaikkiin runon esittämiin kysymyksiin.
Kokonaisuus on rakennettu luovuudella ja erilaisuus, jota runosta olen aistivinani, tuo mieleeni eräänlaisen kokeilullisuuden. Kirjoittaja on ehkä halunnut lähteä etsimään toisenlaista ilmaisukeinoa ja onnistunut siinä erinomaisesti.
Runo heittää näin lukijalleen pienen haasteen:
Löydätkö sanoman, niin kuin kirjoittaja löysi itsensä?
En nyt tiedä, pystyinkö ilmaisemaan itseni haluamallani tavalla, mutta tästäkin runostasi pidin.
Mielestäni ilmaisukykysi on omaa luokkaansa.
Olen kirjoittanut valtavan määrän runoja etsiessäni
uudenlaisia ilmaisukykyjä enkä ole vieläkään löytänyt
minulle ominaista tyyliä.
Vastauksesi ovat mielenkiintoista luettavaa, niistä
huomaa että ymmärrät runojeni "sanomat" jos niissä
sellaisia on.
Kiitän kommentistasi!
...mistä olet tullut minne katoat...
oleminen...olematon
niin laaja on tuo sisäinen avaruus sinun,
minä itsettömänä kaiken kanssa...
huh,huh minne pääsetkään !!
minne katoat sieltä tuletkin : )
Kuka olen, mistä tulen. (epäsosiaalisuus/erakoituminen on tutuksi
tullut elämämtapa) mutta palaan aina takaisin elämän kirjaviin
kudoksiin.
Kiitos mielenkiintoisesta kommentista!
Tässä oli no existensian maku loihdittu hyvin esille tai näkymättömiin, miten vain haluaa ilmaista, mielestäni oikein onnistunut.
Kiitos kommentista, toisinaan ei tiedä ollakko vai
eikö olla.
HUNSALASSA KUUSET NE HUMINOI!
Hunsalassa kuuset ne huminoi,
laulut rakkaudesta meille soi;
on lionakki mun lempeni kohde,
niin kaunis on hällä silmäinsä hohde.
Sallimusta mä tahdon kiittää,
paljon lapsia hänelle siittää.
Ensi vuonna mä astun laivaan
yhdessä kans lionakkin armaan.
Matkustamme maailman ympäri,
on eväänä pirtua mellä ämpäri.
Siitä me hyvät kännit naukkaamme,
kun hiukoo, saunapalvia haukkaamme.